...kuuntelen.

"Olen ulkoa hauras, mutta sisältä vahva,
ja kestän mitä vaan.

Olen elämän aalloilla vähitellen jo oppinut luovimaan,
olen itkenyt niin monet kyyneleet,
et ne on lopulta kivettyneet,
eikä minuun koske enää mitä teet.

Minä kestän mitä vaan,
oon luotu taistelemaan,
elämän palapelin koonnut aina uudestaan.

Minä kestän mitä vaan,
en totu luovuttamaan.

Tiedän et päivä paistaa mulle aikanaan,
mul on sitkeä sielu ja kipuni siedän,
kestän melkein mitä vaan.

Olen katkeran polttamat pettymykset
joutunut kantamaan,
olen palannut niin usein takaisin
et nauran sille nyt jo itsekin,
mutta tein sen koska sua rakastin.

Minä kestän mitä vaan,
oon luotu taistelemaan,
elämän palapelin koonnut aina uudestaan.

Minä kestän mitä vaan,
en totu luovuttamaan.

Tiedän et päivä paistaa mulle aikanaan,
olen palannut niin usein takaisin,
et nauran sille nyt jo itsekin,
mutta tein sen koska sua rakastin.

Minä kestän mitä vaan,
oon luotu taistelemaan,
elämän palapelin koonnut aina uudestaan.

Minä kestän mitä vaan,
en totu luovuttamaan.

Tiedän et päivä paistaa mulle aikanaan.
Tiedän et päivä paistaa mulle aikanaan.
Tiedän et päivä paistaa mulle aikanaan."; laulaa Markku Aro josain "Minä kestän mitä vaan." -laulussaan ja...
... tänä pänä tään kuulla sain rativostain kun tuolla Maailmalla Avaralla käväisin.



2020.10.7.%20syksy%C3%A4%20%282%29.jpg

   Istuin tuokion alollain serkkusein kera ja me yksissä tuumin paraneltiin siinä tuokio Maailmamme tätä. Jutskattiin ummet ja lammet, ja vasiten niistä lampien vierustoilta asioita monen moista.
Asiaahan siinä tuli puolin ja toisin muttas taisipas pääasialliset pohdinnat olla siinä ettäs miksi toiset ihmiset tekevät itsarin ja mitenkä se vaikuttaa tämän henkilön läheisiin, sekä se ettäs onko Maailmamme tämä Avara luotu ns. biologisesti vahi ns. kristunuskonnollisesti?
   Ettäs tälla viisiin. Ollappa siinä kuunteluoppilaana joku "tähti-ilmeilijä"-tietäväinen tahi sitten joku "meribiologinen"-tietäväinen, niin taatusti olisi saanut osasensa kuulla ja tuta mielipiteistämme noista. Tiijä vaikka olisimma saaneet hänet/heidät "käänytettyä" ihan uuteen "uskoon" asioista moisista...?

2020.10.7.%20syksy%C3%A4%20%283%29.jpg

   Muttas se hyvä, se sankkevan hyvä, ettäs näin me vaine taasen paransimme MEIDÄN kumpaisenkin maailmaa ja ennen kaikkea avarsimme ajatustaajuuksiamme asioista monen moisista!
Siinä tuli hoidettua ns. suhteitamme kuin myöskin sitten sivussansa mielijämmekin. Kiitos serkkusein!

  
   Niin-pä...
   Olemme ihmisiä. Olemme "Luojan luomia" kummalluuksia, päällä Telluksen stallaavia, kaksi-jalkaisia nisäkkäitä ( täänhän kaikki tiesikin jo?! ).
Meillä on, kuten varmaan ( uskon näin ) kaikilla nisäkkäillä ja muillahin elollisilla ( tahi elottomillakin-ko? ) olennoilla, tarve itse kullahin tulla kuuluksi, ja nähdyksikin.

   Se on varmahan ihan se-ja-sama tapahtuuko se sitten pohjimmiltaan mitenkä ja kenen taholta, muttas kuhan vaine on JOKU jolla vapaat korvat on. Joku toinen ( ihminen, eläin, tahi muutoin jotenkin sanoihisi, tekoihisi, tunteisiisi, tms. ilmaisumuotoihisi, reagoiva hahmo ) joka on edes KUUNTELEVINAAN ja kykenevä jollahin tapaa "osaan ottavaisuuttaan" ilmaisemaan puolestasi. ( Kuuleva, kuunteleva, todella kuunteleva tahi vaine kuulevinaan olevainen. )
   Siihen ei tarvita tähtitieteellisiä astmosfäärejä ja stratosfäärejä hipovia korealentoisia aatoksia. Ei tarvita mikrobiologisen tarkkoja "madonreikiä", eikä mitään kaukaksi kantoisia, "Huisin Nevadaan" ylettyviä, raketti-automatiikkaa ymmärtävää tietoa.
Siihen riittävi se että on siinä lähellä ja liki.

   Se et saat sanoa ( tahi toinen saapi sanoa ) ettäs kuuleppas kun minä olen ajatellut... "Tiedätkö muuten ettäs....? " "Minä en ainakaan...." "Mitä mieltä olet....?" "Uskoisitko ettäs mie koskaan-ikuna-kuuna....?" 
Ja toinen sitten vastaa: "Hyym.", "Niin.", "Eikä!? ", "Ihanko totta?", "Todellako?", "Uskomatonta että se silleen....?", "Älähän nytten....", "Yritähhän nyt...", "Oletko tosissasi?", yms.
   Se että siinä on joku toinen jota vasten voit ja saat "peilata" sanojasi kuin kaikupohjana ettäs miltä ne kuulostavat ääneen sanottuna. Saat "kaikupohjaa" ettäs miltä ajatuksesi tuntuvat kun ne "heijastuvatkin" jonkun toisen mielessä tahi toisen sanomana.
    Sillä monesti kun me ajattelemme jotahin asiaamme, sitä mielessämme pyöritellen kuin kuulua puolukkaa siellä josain... niin se, tahi ne asiat, tahtovi vaine kasaantua yhteen nurkkaan isoksi kasaksi ikään kuin koko huoneen täyttäväksi pölykasaksi, tahi sitten kokoaan kasvattavaksi, isoksi, lumipalloksi, lumipalloefektin tapaan. Muttas kun otamme ja sanomme sen/ne äänehen niin se tavallaan leviää, se asia.
   Se on kuin ottaisit jonkin asian ja pläjäyttäisit sen eteesi levitelyy ja sanoisit isselleis; kassoppas tätä nyt vuorostas tältä kantilta - näyttääkö nyt samalta? Tahi sitten ettäs se on siinä ejessäsi levällään kuin "Esterin eväät", niin sitä voikin sitten tarttua samaiseen asiaan toiselta kantilta kiini ( sieltä näkymättömältä puolelta jota et itse kykene näkemään ja johka et kykenen ylettymään muttas se toinen sen näkeekin kun sieltä toiselta puoleltansa sitä silloin katselee ja tsiikailee! ) ja nähdä sen toinen kantti tahi peräti ihan eri valossa kun toinen ihminen "valaiseekin" sen nytten toisenlaisella lampullansa!
Ja mikä autuaallisinta: joskus se asiain "levittäminen", pohdinta toisen kera, auttaa levittämään asiasi peräti niin hyvin, ettäs se tavallansa hajalleen harhaan hajoaa! "Haihtuvi kuin tuhka tuuleen", "kuin pieru Saharaan", jne., ja huomaatkin ettäs se Elämäsi Reppu onkin sen jälkehen paljon kepoisampi kuormaltansa, paljon helpompi, keveämpi, kantaa!

   Siihen riittää myöskin vaikkas ihan vaine jokin piskuinen teko.
Esim. raskaana olevaiselle henkilölle viety soppapata. Leikkauksessa olleelle ystävälle juttuseurana käynti. Iltapäivällä koulunsa jälkeen yksin kotona olevaiselle koulukkaalle tuokio leikkikaveruutta vaikkas vaine hiekkalaatikolla ( lapsi ) tahi sitten kävely josain ulkona ( nuoriso ). Siihen käy yhtä hyvin mummon/papan, kauppakassin kanto porstuasta kyökin pöydälle asti, tahi vaikkas kiireisen yrittäjäisän puolesta lasten haku tarhasta.
   Siis vaine sellainen piskuinen apu joka sitten on ihan arkinen, huomaamaton ( tuskin huomaatkaan ettäs se apuasi on, että se toisen puolesta tehty on ) helpotus toisen elämään "kaaottiseen" tilanteeseen tahi hetkeen sen kertaiseen. Muttas, ah - niin SUURI, tärkeä ja ISO apu, kun kohdallesi itsesi se joskus kolahtavi! Apu huutamattomalle, apu sitä vähiten kaipaavalle. Apu juuri minulle ( sinulle ) joka sitä vähiten juuri tuolloin olisin odottanut kohdallein sattuvan. Apu jota ilman en tienytkään voivani olevani. Apu jota ilman en voisikaan olla - juuri tuolla hetkellä.
   Apu korvamaton, huomaamaton ja - minulta sinulle/sinulta minulle.


  
   Näin kun "maailmaamme paranneltiin", näin kun ajatuksia avaria ajateltiin, kun syntyjä syviä sydämistämme pohdittiin, ja mie näitä nykyisiä omia koitoksiain funtsin, niin juurikin näiden kuulemain lauluin sanoin ja erään värssyn sanoja mukaillen:
"...vielä minä nousen tästä.
Paikkaan itseni viiden tuuman parsinneulalla
ja näytän sinulle!"
   Sillä perk...e! Vahvahan mie pohjimmiltain olen! En ole periksi antavainen, en.