Kerronko tarinan teille?
( Olen muistini mukaan jo kertonutkin aikaisemminkin - osasen tarinastain tästä muttas nyt tulee sitten KOKO tarina tää ja sen tähän astinen loppukin sit mukanansa. )

   Täsä kevähällä kunne kuljin mökillämme haravoimassa sen pihatannerta, ja perennapenkkejään päästelemässä "vapaiksi" talven tuon mennehen jäljiltä, niin matkallain tuolla oli, ja on edelleenkin, eräs paikka jossa aukiavat tien kahta puolta tietyt peltoaukiat.

   Jokahinen kerta aamusella varhaisella kunne saavuin paikalle tuolle, siitä lähti pelkääjän puolelta, elikkäs oikialta puolelta tietä, yssi Kurki laiskaan-puoleiseen lentoon. Siis jarpaansa nuo pitkät juuri ja juuri sitä tien pintaa viistäin, ja lensi autoin miun editse sen tien ylitse. Laskeutuen sitten peltoaukialle, vasemmalle puolelle tietä tuota.
    Kuljin varmana ainaskin kymmenkunta kertaa ja jokahinen kerta se siinä "vuotti" miuta tulevaiseksi.
Oli sitten aikain kulkia siitä esim. vajaata seitsemän, jälkeen kahdeksan tahi peräti joskus vaikkas tasan yhdeksän.
AINA se siinä vuotti ja kussa kohdallensa tulin niin editsein siitä silloin lehahti. Kuin vuottain miuta ettäs "kohta hän tulee"... "aivan kohta..." "varmana tulee..."

   Tuli kevät-kesä ja pesueensa varmahan karttui poikasilla muutamilla - Kurki tuo ei saapunutkaan "tapaamisillemme" enää...
Ja niin kuin mie sitä aina vuotin siihen "paikkaamme" tulevaiseksi....

    Kunne tänään, TÄNÄÄN, se vuottikin siellä miuta!
    Nyt on tullut kesä, poikasensa jo varmana isommat ovat, ja/jotenka nytten se siinä tienposkessa miuta taasen vuotti. Aika Raudan käydessä hivenen jälkeen aamuisen viiden.
    Juuri kun kohdallensa saavuin; lehahti se taasen lentoonsa ja laskeutui - vasemmalle puolellein.
Tuolle peltoaukialle josta mie sen taasen näin valokuvasin. Ystäväin Kurkisen tään.