Eilen tuumin aamutuimaan että voiko elämä ihmisen olla auvoisempi?
"Toivottavasti tämä kupla ei kohta ota ja säry yllättäin ja sit mie huomaan että elämä tämä mätä onkin vain mätäinen paise..."
Olin siin vaiheessa jo tehnyt kaik aamu-jutskani kera happihyppelyn... puuhaillut olin vaikkas mitä ( mm. sopinut kolmannen työhaastattelun tyttäreni osalta maanantaiksi. Jospa se hlö.koht.av. taasen löytyisi ). Pyykkini hulmusivat ulkona narulla... käsitöitä pakersin. Suunnittelin ottavani kohta puoliin huikopalaa ja sit lähteväni maailmalle, SUUREN avaran taivaan alle; kamera mukanain. Halusini käydä haudalla.
"Ja tiedä häntä mitä siel maailmalla viel etehen sattuu tulee..."
   Ja sattuhan sieltä tulemaan vaikkas mitä - ihanaista. En malta olla sanomati toistamiseen: "Voiko ihmiselo olla ihanampaa! Wau!"


   Ensimmäiseksi suuntasin kylämme keskustaan, torille. Aamuisen lenkkini perusteella tiesin että keväiset kukkienmyyjät olivat jo parkkeeranneet sinne odottamaan kukkasista pitäviä asiakkaitaan, mm. miuta. Sieltä mie mukaani ostin orvokkeja viedäksein ne kohta haudalle. Kunne sinne asti ensin ajaisin... ajaisin jos perille asti joskus pääsisin.
Sattu nimittäin niin että kunne kilometrin ja muutaman olin jo ajanut niin tajusin ajatuksissain että JOS mie meinaan käppäillä pitemmältikin niin ne miun lenkkarit - ne ne jäivät sinne kotiain! Apuva! Ei se kyl jaloissani olevilla balleriinoilla tapahdu! Joten ei kuin vaine kokka takaisin kotia kohden ja lenkkarien hakuun...
Popposet nuo mukaani haettuani ja aikain taasen entiseen suuntaani ajettuani saavuin haudalle jossa huomasin että onneksi joku toinen sukulainen on jo havut käynyt sieltä poistamassa vaik mie kyl siihen hommaan varauduinkin. Laittelin uutta multaa pinnalle pienen kukkapenkkisen, möyhin sen sekaan etisen multasen ja sitten asettelin siihen istuttain pienet ostamani vuokkoset. Kaunista tuli vaik itte sanonkin; juuri puolisoin värit kukissa näissä... Harmittelin vaine että en tajunnut ottaa mukaani mitään harjasen tynkästä jolla oisin putsi-putsittanut sen hautakiven ja kauniin enkulin siitä yltänsä. Toivottavasti ensi kerralla muistan...
   Mietin minne mie Hepo Hopiain hakaan laittaisin käppäilyin ajaksi kun siin kuitenkin menee tunteroisia useampiakin? Kysynkö joltakulta entiseltä naapuriltain lupaa haansa käyttöön? En - ei siellä kukaan näin aamupäivästä varmaan ole kotosalla. Sukulaiseni tykö? Jaa, no - en. Käynkö kaupalla tytöiltä kysymässä - joo. Elikkä sinne siis.
Karautettuain kaupan pihaan ja tyttöjen tykö jutulle mentyäin kyselin heiltä vettä lainaan multaisten koprieni huuhteluun? Sain vettä käyttööni raanasta ja lupasin sit huuhteluin jälkeen heille että ensi kerralla kun tykönsä tulen, tuon lainaamani veden heille takaisin :)
Ennen kuin matkaani ehätin kera kamerain vaihdoin siin pihalla autossain käppäilykuteeni yllein ja kävin huikkaa tytöille että eivät hätäile - miul menee varmaan tovi jos toinenkin. Tytöt tähän ihanasti vastasivat että ei hätää; he laittavat autooni lapun että myytävänä...
   No - mutta - sitten kun mie olin valmis... vaatteeni vaihdettuain, kamerain kopattuain ja mirs-mars matkaani marsittuain, en voinut muuta kuin NAUTTIA! Nauttia siitä että olin taasen niillä "tutuilla ja turvallisilla" tienoilla. Niillä ah, niin tutuilla ja rakkahilla - näköjään. Ja tietty siitä Aurinko Armahan ihku ihanaisesta lämmöstä ja loisteesta mitä se eilen meille Maan Matosille tarjosi "kystä kyllä". Otinkin "aikaa mukaani" ja ilman mitään kiirusta mihkään suuntaan stallade pitkin maita ja mantuja hissun-kissun hiljalleen. Nauttien, ihaillen, kaihoten, nauttien... nauttien.


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Vanha tuttuni; autiotalo.
   Talo jossa kertoi puolisoin aikoinaan kyläilleensä sukulaisissa ja, olikohan jopa, yöpyneensäkin. En muista tarkalleen kuis asia oli. Mutta sen jälkeen kun he olivat muuttaneet tästä muualle niin muistelen ettäs täsä oli asunut muitakin huusholleja.
Ja aikaa myöten tietty - talo tyhjäksi jäi ja "pääsi" rapistumaan. Kylän "vandaalit" sekä nuoriso taloa tätä kohteenaan ja pesänään pitäneet. Viimeisenä "valtaajana" Aika-Pahulainen joka kera tuulen ja kaikenlaisen tuiskeen taloa tätä "kaltoin" on kohdellut: välipohja osaksi jo alas tippunut, lattiat luhistuneet. Tulisijat ja hormistonsa sen osaksi lyhistyneet. Portaat, nuo jotka ennen yläkertaan johtivat - ala itsekseen tulleet. Ovet, karmit, ikkunat ja ukset - kaik oman osansa kärsineet. ( Tosin silti ain ihailen nuita ikkunoiden puitteita - niistä kun vieläkin näkee sen taidokkaan ja taitavan veistäjänsä käsienjäljen joka ne on tehnyt. Vaikka eivät ne olekkaan tyyliin "Karjalan ihanaiset" -veistokset niin ne ovat kuitenkin ihanat, vanhaan tyyliin tehdyt eivätkä mitkään nykyaikaiset kantti-kertaa-kantti - tyyliset. ) Mutta kaikkinensa: talovanhus on kuitenkin hyvin pintansa pitänyt kaikkea tätä vastaan ja yhä edelleen seistä nököttää kivijalkansa päällä kuin muistutuksena meille "jälkeensä jääneille" että kyllä elämä kantaa.


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Porstuan portaat jotka ennen johtivat tupaan suureen.
   Tässä oli aikoinaan talo kun tälle kylälle tulin. Sitten talossa tässä erään joulun alla, tekivät kynttilöitä josta tuli pääsi hormistoon ja sitä kautta valloilleen... lopputulos siitä on täsä: talo paloi maantasalle ja isoperhe joutui muuttamaan muualle uuteen kotiin. Muistan vielä hyvin sen tapahtuman, ne kertomukset, joita puolisoin kertoi siitä yönseudusta kun talonen tämä kohtalonsa koki. Surku jutska.


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Tämä vesi täsä ei ole järvi, eikä lampi. Eikä se ole jokin joki-pahanenkaan. Tämä on vaine ihmpun isompi lätäkkö erään pellon puturassa.
Vesi tää oli juuri niin sopivanlaisena heijastavana pintana ihanan hattaraiselle Taivaankannelle etten malttanut olla napsasematta tästä kauiniista peilauksesta kuvasta.


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Korkeakoski, pato ja voimalaitos.
   "Vettä tulvillansa on raikas kevätsää..." Kuohut olivat komiat ja runsaat ( kumu kävi kova ) näin juuri äskettäin lumien sulettua maankamaralta ja niiden päästyä vapaasti liikkumaan paikastansa toiseen.


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Tieni vei ielleen. Tie tämä ihanan mutkainen, mäkinen ja sorakkopintainen. Tie kunnon maalaismaisemainen jos nyt tällaista nimikettä voi käyttää, ja jos sitä voi näin ilmaista.
   Oli ihana tallustaa verkalleen. Katsella ja kuunella kevättä. "Olla öllötellä" päällä hiljaisen kylätien. Kuljeskella ilman huolen häivää huomisesta tahi sen hetkisestä. Kamera laukku kupepeellani, kamera kaulallain. Kenkäiset meneväiset jalassain ( kerrankin lenkkarit joihin ei tarvii pakkeloida ain tienpäälle lähtiessä jokahista varppia erikseen laastareilla jottei ne kovia kokisi ahistaissa... tää onne on! ), lenkkikaprit ylläin ja ilman paidan hiventä - vain rintsikkatopit päälläin. Mikäs se siin oli mennessä; tie vei ja matka taittui - verkalleen.
Ajatukset vaelsivat mennessä - ajoissa nuissa ihanissa - ja nykyisyydessäkin. Pohtien ihanuuksia ja onkkelmiakin. On se vaine ihanaa kun näin käppäilee niin kummasti se tuo päänuppinen ain siin samalla järkkääntyy kohillensa... pitis vain ain saaha ittesä ensin lähtemään....


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Mikkajärvi ja sen pinnalla väreilevä keväinen tuulenhenkäys...

2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

... kera kuvan kahden...

2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

...ja kolmannen.
   Tähän oli omistaja rantaviivan tehnä uuden "nykyaikaisen" rannan kera sannan. Nyt oli parjon helpompi käyskennellä aivan verirajalle asti, kuin mitä ennenmuinoin. Pääsi ihastelemaan keväistä järveä menkeinpä järven "päällä" seisten. Tai ainakin näin tuntui kun ei enää tarttenna rannan pusikkojen ja ruohikkojen seasta kuikuilla et jos jotakin näkisi...
Tuossa oikialla näkyy jonkun toisen ihana, aikaa nähnyt laituri mutta jos oisin kääntänyt kameraani viel siitä himpun oikiammalle niin siin on Telkän pönttö. En tiedä onko siin kodin haltioita, asukkaita, nykyään mutta siin se on ollunna "iät ja ajat". Niin kauan kuin mie tämän paikan tiennä olen ja varmaankin jo ennen sitäkin aikaa.
   Ja "ennen sitä aikaa" mietin kun käppäilin erääseen pihaan jututtamaan ulkona puutarhassaan työntouhuissaan olevaa pariskuntaa että tästäkin talosta, näistäkin ihmisistä se puolisoin olisi tiennä "kaiken". Nämäkin ihmiset hän olisi tuntenut "kuin omat taskunsa", tämänkin talon ja ihmisten tarinat hän olisi osanut miulle kertoa kaikkinensa. Ja vastaavasti he olisivat tunteneet puolisoi. Mutta mie näin "ulkopaikkakuntalaisena" ( tälle kylälle jostain muualta tulleena, vasta hädin tuskin 25 vuotta paikkakunnalla asuneena ) en vastaavasti tuntenna, tiennä, ketään - eikä kukaa miuta....


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Mikantien raittia pätkänen kera Suomalaisen maalaismaiseman. Tai oiskoo että sininen taivas, laidunpelto ja soratie = ( on yhtäkuin ) Suomalainen maalaismaisema.
Tienoo tämä on Mikka kahdella k-kirjaimella. Tielle tälle nimeksi on annettu Mikantie. Miksi ei Mikkatie? Tahi Mikkantie? Onkoo se jokin kieliopillinen jutska vahi jokin kirjoitushärö? Kertokaatte oi, se miulla - kiitos.
   Mikäs täsä oli käyskennellessä pilvettömän Taivahankannen alla. Ihanaa.


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Tiellä tällä nimi on Lähteenkorvantie. Nimi yhtä kaunis kuin pieni tie kera kupeillansa olevien uusien, vanhojen ja "vähän" viel vanhempienkin talojensa.
Siis voiko joku raitti olla viel tätä ihanampi? ( Voi tietty, mutta kuitenkin... ) Nytkin mietin tälle kohdalle jo jouduttuain että teenkö matkastain tästä viel pitemmän ja käppäilen tuolta pitemmän "kaavan" kautta vahi kurvaanko tästä lyhyemmästä mutta ah niin ihanammasta, kurvista? Arvaatte varmaan Lukijain Armahat kummis tein - näin kamera-hemmona?


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Matkani tään jo loppusuoraansa näyttäin vauhtini näin heltehellä varmaankin lopahti sen verta hissukaiseksi ettäs siin "viimaisessa" vauhdissain kykeni jo Leppäpirkkonenkin laskeutumisalustansa katsastamaan tosi tarkkaan ja suuntaamaan simmulasieni SISÄpuolelle käyttäin sitä kiitoratanaan. Näinpä se sit sinne tossahti; väliin lasieni ja silmieni kummastelivien!
"Mitä teki Mummo tää, sen kädet heilui tättä-rää...": olisi siin vaiheessa laulelleet Förbelinpalikat ( nuo ihanaiset lastenlaulujen laulelijat ), mutta miepä siin vaiheessa otimma simmulasit silmiltäin, koppasin kamerain kupeeltain... tähtäsin ja laakasin. A-haa! Niin syntyi kuvanen tää kummajainen.
 

   Täl tienoolla pohdin taasen et mennäkkö tuota kautta vahi tuota? "Kumpi ois paree?" Ja päädyin että tuolta: kurvailin ( sen minkä nyt voi jalankulkiessa yleensäkin "kurvailla"... ) entisen kotini tienoolle ja sinne ihku ihanien naapurieni tykö. Kellonen nimittäin oli täsä vaiheessa jo pitkälti iltapäivän puolella ja tiesin että ohnan siel nyt EDES jokunen naapuri varmaan kotosalla. Toivottavasti...
   Oli siellä. Jututin yhtä ja sitten toista. Ja sattuipas tämän toisen tykönä että hokasin siin hällä yhden ihku ihanaisen, vanhan työkalupakin. Sitä siinä hälle kehumaan aloin ja ihastelin et kuin siulla tollainen ihanuus on! Hän kertoili et joo... "Se lähtee huomenna romuiksi." Mie äimistelemään että ei kait. "Et tosissasi ole!" "Noin ihana! Elä viiti..." "Kyllä se lähtee. Vanha romu." Mie silloin hälle ehdottamaan et myy se miulle - paljollako myyt? Hintaa ei loineh lausumahan kummempaa mut sanoi: "Ota pois. Vie mennessäs."  Mie sitä siitä koppaamaan atvaillen et näihköhän mie sitä kaupalle asti siitä jaksan kannella? Sovimmekin sitten onneksein että mie viel hissun-kissun hiljalleen siitä viimeisille tiellein taasen urkenen ja kunne Hepo Hopiain kaupalta kerkiän noudella niin sit tulen sil Hepollain sitä sieltä noutamahan. ( Jee! Ihanaa! Ihana uusi aarteeni miun! )
   Meni kotva. Meni minuutteja useampikin kunne sieltä kaupalle asti olin kamerain kera kulkeutunut. Aikaa kului. Kului aikaa kera ihanaisen keväisen sään, maisemien, ajatusten ja kuvaten kamerallain.
   Kaupalle päästyäin siinä heltaisessä toukokuisessa ( tekisipä mielein miun sanoa että helteisessä kesä- tahi heinäkuisessa, mutta nyt vain on vasta toukokuu eikä viel kumpikaan näistä edellisistä ) huomasin et yhä Hepo Hopiain siellä haassa vuottavi omistajaansa - eivät olleet tyttöset viel "saneet" sitä myytyä kellekkään. "Tupaan" kauppasen astuessain tuumasin tyttärille taasen et saisinko illeen vettä lainaan - maksan senkin määrän ensi kerralla takaisin? Meinaan että tää heltainen "heinäkuu" kun oli reissullain tällä kaik mehut miusta ulos puristanut niin tokihan siin siin vaiheessa jo kovin kuivaa kieltänsä lipo ( sen mitä siin kuivuttuaan sitä nyt yleenäskin kykeni lipomaan ) vettä haluten. Ihania olivat tytöt nuo kun pelastivat siin miut nestehukkakuolemalta kuin ikään Gary Grandi ennen muinoin. Maituipa vesi TODELLA ihanalta! Aaah!
   Siin tovin elpattuain hyppäsin Heponi selkään ja karautin hakemaan miulle luvatun pakkisen. ( Voi kuin ihanainen se on! ) Pakki visusti autoin kontissa kurvailin jo kotiain kohde. Tosin...


   ... en nyt aivan suoraan; kotimatkallain kotiini en nyt vain voi olla käymäti lammellain.
Jotenka sinneppä siis nyt Hepo Hopiain, Pokain Polosein - hop!

2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Matkalla tällä miut kuitenkin pysäyttivät nämä pienet, kauniit, kukkaset.
Kaukaa katsottuna, nähtynä, nämä näyttävät kuin Valkoapilan kukkasia olisivat. Yhtälailla piskuisia, valkoisia ja samaan tapaan pientareilla joukottain esiintyviä, ovat. Mutta jos mie nyt oikein muistan serkkutytöltäin oppineena niin nämä ovat nimeltänsä Kevättarha - ja jotain... vuottakaa niin tarkistan nettisfääreistä nimen tään... Kevättaskuruoho. Joo, se se on. Ihan sopivan keväinen on nimi tuo. En tosin tiedä mistä "tasku" tulee, ja "ruoho" - no, kukkahan tää on eikäs mikään ruoho...


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Perille lammellein päästyäin olin onneni kukkuloilla: lampi tää pieni puturainen taasen YKSIN miun! Voi kuin ihanuutta!
   Otimma mie aamulla päivän matkallein tälle lähteissäin kotoain mukaani uikkarini ja pyyhkeenikin - varalta... Nyt rannalle tälle päästyäin tuumailin et tohtisinko tuota? Oiskoo tuo vesi lähdeperäinen sittenkin sopivan lämmitä - vahi sopimattoman kylmää? Kopasin sormillain, kopasin kantapäälläin ja tuumasin et annahhan olla. Vuotammo viel vähän aikaa - ei viellä. "En mie sentäs mikään "avoantouimari" viel ole."
Niinpäs mie sit uinnin sijaan otimma pyyhekehen pienoiseen kopraani ja levitimmä sen vain siihen laiturille ja asetuin siihen pitkäksein. Helmain ylös nostain, paitain poies heittäin ja Aurinko Armahalle "kaiken" näyttäin ( siis pikkarit, hameeni, rintsikkani, lasini, yhä ylläin ollen - tietty! Mitä muuta luulitte? Hyi, hävetkäätte! ) siin pötköttelin ihan rauhassain.
   Kuuntelin rannan, ympäristön, puiden huminaa. Tuulen kuisketta puiden latvustossa. Lintuin laulua keväistä oksistossa puiden nuiden. Ja läheisen 5-tien autojen armotonta suihketta ohitse tämän "salaisen", luonnonläheisen, lampisen.
On se jännä jutska että vaik kuin tää tosiaankin on "kaukana kaikesta", keskellä mettää, syvässä puturassa, niin samaan aikaan tästä ei ole kuin "poron kusema", ja tuskin sitäkään, niin ollaan jo "sivistyksen parissa"; 5-tiellä. Ja kuitenkin tämä on ainakin näin meikäläisen silmin ihan puhtoinen ja kaukana kaikesta ( lähdeperäisyyskö sen tekee - puhtaana pitää? ) . Ei se tuo liikenteen kumina tuolta harjuin takaa ( hirveesti ) häirihhe... Tääl on ain mukava olla, tänne on mukava tulla.
   Jos  vaine saan pitää tämän omanain... eikäs kuten nyt sitten aikain kuluttua paikalle tuli kuin tulikin toisia ihmisiä. Ihmisiä jotka monien muiden tapaan haluavat juoksennella tään paikan pitkiä portaita ylös ja alas ihan vain kuntoilun merkeissä.
Mie katsoin katsoin "viisaammaksi" väistyä poies heijän "edestään" vaik he sanoivatkin että ole vain; en mie heitä häirihhe kun he ovat vain siellä portailla... Mutta MIUTA he häirihtivät ja niin mie sitten suorsin matkaani ielleen: kotiain kohe.


2016.5.6.%20Ihana%20p%C3%A4iv%C3%A4%20%2

   Kotonain mie sit ihastelin tätä matkaltain "takataskuuni" saamaani työkalupakkiain suunitellen että mitäs mie tähän...? Ensin mie kyl vosekin tätä himpun puhtoisemmaksi vaik eihän tää  silleen mitenkään ylen likanen ole...      
Tähän voisin laittaa jotain yrttejä. Tai kesäkukkasia? Vahi mitenkähän olisi jokin monivuotinen köynnöskasvi joka sit kapuais tuota naapurin välistä aikaa pitkin ylöspäin? Antaiskohan naapurini siihen laittaa? Mitä jos se sit siitä naapurin puolelle lonkertaa? Ei, ei taidakkaan niin hyvä ajatus olla. No, katotaan täsä mitä teen kunne se aika eteen tulee et voi ulos jotahin kukkasia jo laitella...

   Niin päättyi reissuin tää ihanainen ja ehtoon korvalla kotonain päivääni tätä summatessain totesin että kylläpäs se tää päivä ihanainen eteeni kaikkea ihanaa vastaani toi: "Voika se tää ihmiselo auvoisempaa enää olla?"


   Ps. tää kirjoitukseni kuhisee varmaankin kaikenlasia kirjoitusvirheitä mutta klokkanen tuo nakuttavainen seinälläin tikuttaa jo niin myöhäisiä tunteroisia etten yksinkertaisesti jaksa tänä yönä enää alkaa "oikolukea" tätä joten anteeksi suokaatte ne virheeni... korjaan toisten tahi jätän korjaamati...