Huomenta!
  
   Yksi yö takana. Ei ihan vaiherikas, muttas ei täysin nukuttukaan.
   Lämmä tuota takkaa ehtoolla ja sit huomasin kun tuli alkoi hiipumaan arinaltaan, et heureka - olenko mie saanut sen huuvan särkymään? En ainakaan muista et siin olisi ollut mitään halkiamaa kahtapuolta huuvaa tuota! Ihan kauhistuttaa. Pitää tänä pänä ottaa yhteyttä omistajaan ja kertoa.... Mitähän hän tuumaa? Oliko ne tuossa jo ennen vahi teinkö mie ne?
   Ehtoolla kussa aloin päästä unen päästä kiini alkoi sen armoton meteli. Kuulostelin ja kuuntelin, nottas joku alus tuolla merellä menee? Nousin ylös ja katsastin akkunasta ulos, ei siellä mitään näkynyt.
Painuin pehkuihini ja kussa pääni taasen pieluksille olin painanut, ni silloin tajusin! Se oli alkanut sataa ja kun tään mökin, Piilosen pirttisen tällaisen, kulmaukselle on laitettu ISO tynnyri tyhjyyttään kolisten sadevesien keruuta ja saunaveden saantia varten, niin sehän se siellä äänsi! Se kun sadevesi kattolappeen rännistä alkaa tippumaan, juoksemaan, alas aivan tyhjän tynnyrin pohojalle. Se se ääntä tuollaista piti. Kussa siihen sit vettä oli tullut jo jonkinlaisen "patjasen" verta niin ääni pieneni, vaimeni, pehmeni.
Vilasin aamulla ulkona hamppejain pestessäin, et paljonkos sitä vettä nyt sit tuli ko kuulosti et sateli likipitäin koko yönseudun, niin olihan tuota tullunna: koko tynnyri täyteen ja ylitsekkin valunut!
Nyt olisi sit sitä luonnon sadevettä millä saunoa, olis tosiaan. Vaikkakin läksimmä reissulle tälle sil menttaliteetillä, et en ihan välttämäti lämmä saunaa ja kylve.
    Outo paikkka äkkisiltään taasen ja äänet nuo, niin se pisti sit ehtoolla ottamaan unitabut välleen. Nakkasin kaksi kipaletta nassuain kohti ja simahdin lopulta joksikin aikaa. Aamuyöstä jo sit heräillen....
  
    Nyt pitis osata päättää, et mihkä suuntaan lähden?
Lähdenkö pohjoista kohti Keskiniemeen vahi palajanko "jäljillein" ja menen Hyyppäälle josa en konsa ole käynyt.
Lauantaiksi lupaa pienintä tuulta; se voisi olla Keskiniemi-päivä. Tänään lupailee sadetta viel tuossa kymmenen jälkeen; ei Hyyppäälle sitä ennen. Ja sitä paitsi; jos katselen yhden rakennuksen seinustalta kartta-ohjettaan, niin sinne "uskaltaa" mennä vasta jotahin kymmenen maissa - ihmiset ko pruukkahavat aloittaa aamun vasta myöhä!


------------------------------------------------------------------------------------------

 

   Do-niin, menin sit jälilleni ja kohti sisämaata, elikkäs Hyyppäälle.

   Lähdin ensin kuikkaa sinne opastetaululle jonne miut neuvottiin paikallisen saitin perusteella eilennä ehtoolla. Ajattelin et nyt muuten Mummeli läks´!



Pettymys oli suuri ko punajuuri, sillä aikas "alkeelliset" opastekartat siellä seinustalla oli. Ja haalistuneetkin kaiken lisäksi. Otin niistä kaikesta huolimati kännyyni kuvat; jos niistä jotahin osviittaa olisi kunne sit mirs-marssi luonnon keskellä? Tosin hivenen enempi luotan "maps´iin" jonka George miulle joskus kännykkääni latasi ja ihan eniten Maamittauslaitoksen Karttapaikka-kartastoon! Siin ko on tarkin ja paikkansapitävin kartta tätä nykyä luonnossa liikkua!!
   Etsin "Hyyppä"-tienviitan tienposkesta, laitoin auton parkkiin, otin kamat kantaaksein.
Kumpparit tassuihin ko yöllisen jälkeen kaík´ tienoot märät tahi ainaskin kostiat olivat. Nuttua sen verta ylle ettei holotna puista; paitoja kolmet pääletysten, takki uloimmaksi kerrokseksi. Ulkohousut, tassuihin alussukka ja sit viel paksumpi päälyssukka. Käsineet käsiin ja....
"Luonto kutsuu!"

   Kaikkinensa mirs-marssin varmahan sellaiset kolmisen tunteroista pitkin.poikin Hyyppään metsiä. Etsien.?
   Kyllä, Hyyppä-tienviitta löyty. Siitä läksin. Sen jälkeempä sit ei ollutkaan mitään opasteita, ei viitoituksia, ei ni mitään. Vaine oma suuntavaisto ja toi Karttapaikan kartta. Menes sit siinä?!
Vaikkas mie nyt loppuin lopuksi löysin Hyypän, osiksi sattumankaupalla, niin soinen nyt kuitenkin, ettäs sinne olisi kunnon opasteet. Vasiten ko sitä ain saiteilla mainitaan, ja paikkakunnan opastekarttaankin on merkitty ulkoilu/reikeilyreitiksi!
Ei mitä jos sinne onkin polku/tienurat olemassa... kenties paikkakuntalaisten tietäissä ne oikiat, niin todella helppo löytää heidän perille... muttas ko niitä on siellä metsäin kätköissä sen tsiljoona tsipaletta, ja olemma vieraspaikkakuntalainen!
On täältä lähteviä, tuonne meneviä, on risteäviä, on mutkittelevia ja viivasuoriakin. Kaik´ ne siel "sulassa sovussa", muttas sekaisin. Otappa sit karttain perusteella selkoa, et onkoo tää täsä kartassa olevainen tien- tahi polun -pätkä vahi onko tähän tullut kartan päivityksen jälkehen sit joku uudempi ura?



   Ok, maaston mukaan, kyllä. Ollaan "aakealla, laakealla" Luovolla josa Hyyppä on seutukunnan korkeinta kohtaa. Siis helposti maastossa erotettavissa ko vastahan tulevi. Kyllä.
Menin metsään kerran.... ja tulin muuten poiskin! Niin, siis.... menin metsään, löysin harjanteen ja läksin sitä pitkin kulkemahan. Ns. päästä päähän.
Kuikuilin oikialle puolellein, et kohta se tulee se Pakopirtinrotko sieltä näkyville; "Tuossahan se voisi olla.... tuollainen rotkomuodostelma tään harjanteen vierellä?" "Kuljen kuitenkin tään ensin päähän asti ja sit paluumatkallain pistäydyn siellä, jep."



   "Kurvikas."






  
   Annas olla, kussa päähän pääsin, näin vasemmalla puolelle viel korkiamman mäen! "Tjaa.... jos kävisinkin katsomassa tuota; sieltä näkee varmasti jotahin ihanuuksia...."
Pääsin laellensa ja arvatkaas mitä Armaat Lukijain miun? SE, se oli se varsinainen Hyyppäänmäki!
Eli jos ei olisi utelijaisuuteni vaivannut, en olis mennyt sen siivittämänä iellehen, ni empäs olis löytänyt koko Hyyppää! Ja sen verta se kartain lukutaitoni heitti!
   Lähtökohtaisesti se pienempi harjanne jonka ensin kuljin oli jo ns. "ISO" harjanne tähän latteaan maastoon nähden. Kuljin sitä ja ajattelein et moistapa ne hehkuttaa, tällaista pientä dyyniä metsän keskellä? "Kartaan on merkitty jokin rakennuskin tuonne päädyn kupeelle, muttas ei sitä täällä nävy." "Lie lahonnut jo ja täten ei kartan mukaan paikkaansa pidäkkään....?"
Joten oletushan täten oli miulla, ettäs se se oli se varsinainen Hyyppä - kunne sen viel isomman löysin sattumalta.



   Tuolla kaukana oikialla näkyväinen maa on itse Luovoa. Manner siintää meren ja Taivahanrannan välissä.

   Korkeimmalla harjanteen huipulla ( joka siis on Luovon korkein maantieteellinen kohta; 31m merenpinnasta ) näin myös ns. hiihtomaan eli paikan jossa Luovon väki käy mäenlaskussa talviseen aikaan; niistä kuvista joita niistä tapahtumista olen nähnyt, niistä mielein kuvista mie sen paikan sit oikiaksi tunnistin. Se antoi varmuuden et nyt ollahan oikiassa.
Siellä on myöskin josain paikkaa Struven ketjun mittapiste vuodelta 1842, mutten tiedä, en nähnyt, misä.



   Kätsä pöytä-penkit yhdistelmä. Pysyy kuivana ja siistinä pöydän päällys.



   Ihan huipun huipiulla paikkakunnan varmaan kuvatuin kuntopyörä! Kuntopyörä josta vauíne "raato" on jäljellä ja se seilaa täällä huipulla milloin misäkin päin.

   Kasvillisuudeltaan kangasmaastoa jossa harjanteita, elikkäs dyynejä jonona. No, mäkiä? Kyllä, mäeksi niitä voi kutsua ko ovathan ne sen verta korkia; korkeimmalta kohdalta näkyy meri ja meren takaa mannerkin.
Mäntyjä enimmäkseen, jokunen Tarri siel seassa. Miulle tuli mielehein et samanlaista maastoa ( mäntyistä metsää ) ko aikoinaan Majani Matalaisen ympärillä ja sittemmin ku käytiin Rokualla; sen seudun maasto on samanlaista.






Palleroporonjäkälää pilvin pimein ja sit Poronjäkälää ne "loput". Varvikossa puolukkaa ja paikoin mustikkaa; mustikka kukki jo paikoitellen.
   Maastollisesti ( vahi sanotaanko sitä geologisesti? ) kiinostais tietää mitenkä nuo harjanteet ovat tuonne muodostuneet? Jääkausiko ne on sinne muokannut kuten sisämaassakin korkiat mäet; paetessaan lämpimänkauden tullessa taaksepäin ja niistä jäistä valuveden mukana istoaineksina hiekkaa kasaantunut sit noin harjanteiksi? Vahi onkoo luoto merestä kohotessaan muosostanut,kasanut ne siihen itsestään; kuin mannerpinnan liikkeiden tekemänä? Vahi sittenkin aallokkojen huuhtomia rantaviivoja tahi erinäisiä muodostelmia jo meren pohjassa aallokkojen tekeminä muodostuneet - sit vaine maan kohoaminen ne nuin "päivän valoon" tuonnut?
Tarkistin tiedostoista: Harjanteet ovat muodostuneet jääkauden jään sulamisvesien ja itsesnsä jään liikkeiden muodostamana sekä sit sen jälkeen kuten dyynit ainai; lentävästä hiekasta. ( En siis ihan väärin atvaillut! )

   Pakopirtinrotkosta olen kuullut tarinaa....
Isonvihan aikana sanotaan siellä rotkossa olleen piilopirtin kun Luovon väki ja/tai Pohjanmaan asukkaat ovat paennut venäläisiä vihollisia metsän kätköihin piiloon. Näitä rakennuksen, pirtin tuon, jäänteitä ei ole löydetty konsa, mut perimätietona tää tieto kulkee ja on olemassa.
( tästä en löydä nettimaailmasta paljoa tietoa - sitä olisi kiva saada )









   Itsestäin se rotko joka siellä oli ja on, ja jonka näin, on mahtava muodostelma.
Siihen mahtuisi ihan oikeasti jokin sellainen kaksikerroksellinen omakotitalo korkeudeltaan! Vähän koin "kirnu" luonnossa; korkiat harjut jokahisella puolella kohoavat taivasta kohti ja niiden harjanteiden yllä sit viel korkiat hongat "hipovat taivasta".




    "Elämä on."
    "Elämä on täynnä mahdollisuuksia ja siitä käytämme vain pienen osan. Tämä ouu on käyttänyt mahdollisuuksiaan monin viritelmin."; loineh lausumahan tästä kuvastain yksi sukumme nainen.






   "Tarri."






    Aukkohakkuita oli tehty paikoitellen tuonnekkin seudulle. Kyl ne vaine surkialta näyttävät avonaisina ollessansa, kunne sit alkavat uudet puut taimenina kasvaa tilallensa.



    Ns. haarojen välissä hivenen isompaa jöötiä.....
   Tään melkein jo kelon päälle istahdin hajareisin ja pidin evästaukoni miun. Ihastelin avautuvaa jäkälikköä, kuuntelin lintuin laulua ja metsän huminaa. Oli ihanaa.






   "Siili."









   "Tulipahan käytyä ja nähtyä."
   Eikää tainut mitään kytöä jäädä sieluuni et päästäppä käymään uudelleen, ei.
Yhtälainen vaikutus kuin Lapilla on ollut - ingenting.
Mieluummin mie "metsästän" merta. Enempi sieluin palaa merelle, ja merta haluaa. Se on monimuotoisempi silmillein, se on sieluni peili.





    Pistäydyin paikallisella puutarhalla ihastelemassa kesäkukkasia...



... löytäin mm. tällaisia suomeksi "tähtitaivas"-nimisiä kukkasia. Ettäs osaavatkin olla ihanan näköisiä!
( Oisin toki itsellenikin jonkus ostanut, mut Matti Kukkaroinen oli mukanain nyt. )



    Ja tätä "Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän...";






   Pistäydyin syömässä paikkani, Piilopirttiseni, omistajan tykönä ja sen jälkeen viellä aallonmurtajalla Marjaniemessä katselemassa kuin meri kuohuaa valkopäinä ko tuulee sen verta vinkasti tänäänkin.
Mietteissä Mieron et tyyntyyköhän se täsä endiin mennessä yhtään? Olis siten kivempi rantoja myöten sit käppäilä Keskiniemeen. Vahi pakottaako se tuo Tuuli Tuittupäinen miut menemään sinne tuolta Luovon keskeisemmältä kohdilta, suojaisemmilta saloilta?



    "Sanni."
"Ai Sannikka, oot ulpukka kuin valkolumpeen kukka. Ai Marleena niin pullukka ja sydämemme rauhan hukka."



    ( Näkymä täältä Piilopirtiltä merelle. Meri olisi suoraan tod. likellä, muttas toi välimaasto on kosteikkoa! )
    Saavuin Piilopirtillein, vein kamerain sisälle, ripsuin liiat kamppeet yltäin ja käppäilin metsikköön kerämään kuivia, tippuneita ja katkenneita oksain tynkiä; niitä on hyvä käyttää syttyinä...


.
Piirsin Tiipiihini tulet ja paistoin kaupasta tulomatkallain ostamain kanan fileet jotka täytin sinihomejuustoilla. Tiedän, siin on maitoa kyllä, muttas voin syödä sen vähäisen määrän; pierettää hivenen jos sattuu, muttas onni ei ole muita niitä päästöjäin tuoksuttelemassa....
    Ja hei, se mitä kauhistelin, mietin ja atvailin tään takkasen huuvan halkeamisesta: soitin siitä omistajalle kertoin, et olen saattanut tuhoja tehdä? Hän helpotuksein sanoi, et ei, siinä on kyllä ollut halkeamat jo aikaisemmin.
Olimpas onnessain. Mie jo kerkesin kauhistella mielessäin et varmaan tulee maksamaan tonneja josko ei maltaita!


    Nuin ikkään. Nyt olen päässyt sit jo ehtooseen asti. Tään päivän kirjannut tähän tämän patkittäin toimiven nettiyhteyden kera - mut toimivan siltikin! Silloin toissa syksynä se ei toiminut täällä edes pätkittäin....
   Nyt asetun aloilleni, luen, ja painan pääni sit tyynyllein jahka alan koisimaan.
Vuotan et aamu valkiaa ja sit päätän mitä huomenissa teen.
Täten - huomiseen!