"Aikainen lintu se madon nappaa." "Illan virkku, aamun torkku, se tapa talon hävittää." Jne. jne., mitä näitä sanontoja nyt onkaan...mutta...
   Voi, herran-pieksut miksi sitten illalla unta en saa (eli perinteisesti "yö saa - mut mie en") ja aamulla kukko sit laulaa miulle jo 4.00. tiemeellä? Oi miksi?
Vara olisi simahtaa ehtoolla, päänsä kallistaa petiin pehmoiseen vaikk kuin aikaseen... ja aamulla vetellä hirsi-pielustoja vaik 7.30-8.00. asti!
   Mutta ei! Ei sisäinen kelloni, se joka tikittää (varmaankin) aikapommin lailla sisuksissani, ei unta anna, ei unta suo.
"Seison sit päälläni", ulkoilempa sit reippaasti - tai vähemmän kreippaasti... venytämpä ehtoota vaik kuin pitkään tahi ponkaisempa aamulla anivarhain vaik kuin aikaseen niin ei ne pidennä aamujani tahi aikaisuta ehtootani.
Meikä likka se vaine jatkaa kukkosen kera kilpa-laulantaa!
Jee, mitähän sanoisivat naapurit jos joku aamu tosiaankii ottasin ja alkasin tällä unen vähyydellä ja sen tuomalla "hulluudella" kiekumaan ns. ennen kukonlaulua?
   Tosin tää kaikki on tuttua jo entudestaankin miulle... olenhan vähäunisten sukua... jos nyt tälläsella on mitään aihetta "kehuskella"...
mutta on niitä oi-aikoja jolloin uni karkaa kuin pikajuoksia kauaksi eetteriin sitä miun kiinni saamati laisinkaan. Silloin mennään unilla niin vähillä: neljä-kuusi tuntia. Ja hyvässä lykyssä sekin vähänen pahanen mitä silloin silmiään lupsautan niin sekin hyvinkin katkonaista. Sitten on jaksoja jolloin kupsahhan petiini puhtoiseen, pehmeään kuin prinsessan vuode (ei se todellisuudessa sitä kylläkään ole), ehtoolla jo viimostaan 21.00 ja aamulla ylös urkenen - anivarhain!

27.5.2007.%20perunat%20maahan%20%281%29-