Päivän polttava asia ihan ekas´ teks´.
  Kuin monella teillä Armaat Lukijain miun, on olemasa viellä vanhammat tahi jompi kumpi vanhempi elossa? Miulla on toinen, Sukumme Mummo. Ihan kiva on että on olemassa - joissain tapauksissa siis.
Ihan konkreetisesti ja kenties typerästi ajateltunakin, vaikkas siinä et hän on biologisesti sit se seuraava sukupolvi joka täältä Tellukseltamme lähtee - enkä viellä mie itse. Todella siis raadollisesti ajateltu ja itsekeskeisestikin. Tiedän tään. Muttas sit toisaaltaan ihan oikeesti ja faktana ajateltua asiaa, kyllä.
   Sit kun "heitän kehiin" ajatuksen, ettäs entäs kun hän soittaa ns. joka päivä ( tai miekin sitten joskus hänelle ) ja kenties juttelee sen "miljoonatta" kertaa taasen samaa asiaa? Tai kun hän juttelee hänelle tärkeistä asioistaan; apteekissä käynnit, kuka on nyt kuollut poies sieltä kyliltään tyyliin sehän oli se teidän ikäinen - kenenkäs luokalla se oli.... Tai: "Muistatko sen ja sen nimisen ihmisen - hän kuoli nyt, hautajaiset olivat." Yms. kuten vaikkas täl haavaa et mitä hän suunittelee synttäreilleen ( niille kahdelle eri synttäreilleen joita pitää nyt ), ketä kutsuu, mitä leipoo, jne..
   Arvatkaas kuin olemma välleen täysi nuita asioitaan! Tekisi mieli sanoa suoraset sanaset silloin-tällöin tahi antaa ilmi ainakin, ettäs vähäkö kiinostaa? "Oliko muuta asiaa?" "Tään sie jo kerroitkin."
Ja ei kun kunnioituksesta omaa äitiä kohtaan, itseäin vanhempaa henkilöä kohtaan, iäkästä henkilöä kohtaan, nielen aina kaiken "kiukkuni" ja kuuntelen kiltisti kuin kiltti lapsi mpoinaan, kaikki nuo ja enemmänkin. "Nyökyttelen", myöntelen ja tuumailen välleen ( kun suuvuoron jossain välissä saan ) sopivasti; "Joo." "Juu." "Kyllä." jne..
   Sitä vaine miettii et milloinhan sitä sit itse on samanlainen höperä-mummo ja horisee kaikkea ja kaikanlaista omille jälkipolvilleen? Milloin dementia alkavai kolkuttamaan olkapäälle ja kuiskii korviini niin, ettäs horinat vaine suusta ilmoille toisten ihmisten iloksi sinkoilevat?
Tulee kieltämäti mielehen sen taanoisen ketsihahmon sanonta: "Voi Luoja - ota minut poiis."
Ja heti peräänsä se kuin puolisoin toivoi aina ettei toisten hoidettavaksi jäisi vaan pystyjaloin lähtisi - kuten lähtikin. Se olisi aikas hyvä vaihtoehto kyllä poistua tältä Telleukseltamme, jättää tää Maailmamme näyttömö tyylikkäästi, fiksusti ja filmaattisesti! Ei tarviis olla horisemassa kellekkään, ei fyysisesti kenenkään vastuksena tahi hoidettavana, vaikkas kuin halajaisinkin elinpäiviä mahdollisimman paljon ja vuosia sekä vuosikymmeniä pitkiä viellä.

   Se ettäs käväisin täsä tänä pänä taasen Jyrän alla....
   On se jänskä juttu, ettäs vaik kuin hänkin tuossa työnsyrjässään on kiini olevainen, kuten muissakin töissään, ja mie sit tää tällainen "kausityöläinen" - vaihtelevasti Töissä ja sit en-töissä, niin aikas sovitteleua se siltikin on et saadahan ajat yksiin käymään, jotta "allensa" voinen mennä. Luulisi nimittäin et Allan Akka kourahan, sieltä sopivanmoinen aika molemmin puolin ettiin ja se siitä sitten; chek. Muttas ei, ni, ei. Aina on "tinkaa" et löytyy molemmin puolin aikaa.
   On se vaine jokahinen kerta sit kunne "allensa" pääsen, todella ihanaa! Miten voikaan olla moinen "kurimus" ihanaa?!
Se on samalla kertaa aika ajoin kärsimystä suurta kun hää ne "herkullisimmat" ja "hekumallisimmat" paikat löytävi, ja sit toisaaltaan mikä "riemu", ihan suoraan sanottuna ilokin, kun ne tuollaiset kohdat löytyvät ja pehmitettyä, kesytettyä, saapi! Voi sitä autuutta!
   Olen kait jollahin tapaa "sadomasokistinen" luonne kun tuollaisesta tykkään? Olen itseäin kurittava, itseäin kiduttava hyyppä? Kyllä kait. Muttas eikös sitä sanonta olluhin: "Kärsi, kärsi, kirkkahamman kruunun saat.", vahi muistanko väärin? Tosin taisi olla kyse naisista ja heidän kaunistautumis "riiteistänsä" tuossa sanonnassa....  jotenka otetaanko siitä lukua näin sit Jyrällä käyntiin, vaikkas sekinhän on aivan SELVÄSTI kaunistautumiseen liittyvää kamaa!
Sillä miksikäs muutoin ihmiset tuonnekkin "kidutuspenkkiin" meneisivät kuin oman hyvinvointinsa takia ja sitä kautta sitten itsensä parantamiseksi? Kun Ihmisen poika tahi tyttö, tuntee ja tietää et kroppa on kunnosa, niin eikös se sit peilaa mileen ja kaikkinaisen hyvinvoinin kautta ihmisen ulkonäköönkin? Siihen kuin sitä ittesä olemuksen, ruumiin, vartalonsa, kantavi? Kuin sinut onkaan oman kehonsa kera ja sen sisällä - sen näkee myöskin ulkoisessa habituksessa, sen hyvin ja voinnin! Eiköstä vaine?

   Teen niitä Piippareita. Nyt kylläkin ainahin näin ensi alkuun paneudun vaine -mökkeihin enkää yksilö-Piipapreihin.
   Tehnyt olemma näitä nyt vasta toista päivää. Ensin leipoin ( tietty vel yssi päivä taakse päin siitä kun tein taikinansa tekeytymään ) ja nyt toista päivää sit koristellen jo.
Nyt ovat menossa ihan tavalliset glutenillisista jauhoista tehdyt ja maidottomat Piippari-mökit. Glutonna teen sit kussa tuossa parin viikon kuluttua saan jauhot tilattua; tehtaalla on tuotannossa kait katkosta, eikää sieltä täten nyt täl haavaa saa isompia eriä, isommissa pussukoissa, gluton tummaa jauhoa! Jotenka ne saavat sit nyt vuottaa ja valmistuvat sit vasta myöhemmin jahka ehättäytyvät.
   Toista päivää. Pikku hiljaa. Vähitellen. Siksi et käteni nää tekeväiset saavat levätä välleen. Tänäänkään en olisi tehnyt tuotakaan vertaa mitä sit lopulta tein jos ei olisi tuota Jyrää ollut tuossa välissä!
Käy käsiin! Vasiten oikiaan kun oikiakätinen olen ja pitkälti sillä työskentelen. Rasitus on kova pursottaissa ja pussia puristaissa. Pikerillä kun koristelen.
Puhumatikaan, kuten eräälle ystävällein täsä juttelin, mie en mene tässäkään, näissä Piippari-mökeissä ja niihen koristeluissa, kuten en misään muusskaan, siitä misä aita on matalin vaan vaadin itseltäin niin hyvää ja täydellistä kuin vain taidan ja osaan sekä käsilläin tätä nykyä saanen aikasiksi! Se vaatii tarkkuutta, voimaa ja - tahtoa.
   Juttelinkin jo teille Armahat Lukijain miun, et en ehken tee näitä... Mut sitten aloitinkin ja meinahan loppuun asti päästä. Viime vuonna oli ollut teossa miulla kaksi ISOA, viisi isoa, yhdeksän normaali kokoista ja sit 14 kpl ns. muki-mökkiä. Nyt tavoitteena on "vain" kahdeksan normaali kokoista ja kymmenen hivenen nuita pienempää mökkiä. Eli määrällisesti huomattavasti vähemmän - kyllä, muttas kädellä tekeväisellä, vähempi voimaisella, ko viime vuonna! Ja jos tarkkana ollahan ni oikeestaan enempikin nyt: kun ei muki-mökkejä oteta lukuun ( jotka olivat tosi helpot tehdä ja nopeatkin ), niin nythän menhään sit jo suuremmassa määreessä ko viime vuonna kaikkinensa! Kysyntä kun kasvanut on vuosi vuodelta....
   Muttas se et jaksaisin tehdä, se kysyy voimia, tahtoa ja ennen kaikkea tahtoa ja lujuutta hermojen et jaksan pusertaa säryistäin huolimati noi kaikki kasaan!
Tiedä en viellä yksilö-Piippareiden kohtaloa? Teenkö vahi en? Sen vaine aika näyttää, ja käsi kertoo aikanansa.

   Tuossa matkatessain taanoin Luodolle ( Luovolle ) katselin matkallain mennen-tullen-palatessain, kuin olivat ihmiset laitelleet jo ns. jouluisia valoja sinne ja tänne loistelemaan. Lie sit mielessään jo jouluisia ja joulua varten laitelleet vahi sitten vaine kaamosta torjumaan laitetut "kausivalot", muttas siellä ne vaine näkyvästi loistelivat ja tuikkivat.
   Itse mielestäin ihmisenä "ei mitään, eikä vasiten liikaa, kirkasta, näkyvää, näyttävää...." en vaine voine jymmärtää tuollaista, en.
Kussa sitten huomasin reissuin tuon, taanoin täsä ensimmäisen jälkehen, et miehän isse olemma tekemässä nyt ihan juurikin samaista! Mie joka en mikään valo, vasiten jouluvalo ihminen ole!? Niin mie otimma sitten ja olimma laittelemassa itsellein tuonne etuporstuallein omistamaani ISOon lyhtyyn ( josa mm. kesäisiä kukkasiain pitelen ) sellaiset ns. jääpuikko-valosydeemit!
Torjumaan tätä syssyn synkiää pimeyttä joka kaiken ilon ja valon nielee sisuksiinsa - vuottaa joulua tulevaista, sillä tähän väliin miul ei kyl ole mitään mitä siihen tahi tuonne porstuallein, koristeeksi laittelisin!
En mitään Sypressejä tahi muita havu-sellaisia jutskia sinne halaja laitella. Viel vähempi Callunoita tahi mitään Kanervia. Eivät vaine ole miun juttuin nekään. Jotenka sit nyt näin ja jo näin LOKAkuun puolla! Vau, jonkinlainen "enari" miulle!
   Näin sitä meikä Mummerokin "taipuu" kun tarpeeksi vastahan tulevi vaine, syssyn pimeyttä tummaa.