"Lesket ovat usein näkymättömiä tilastoissa, poissaolevia tutkijoiden kysymyksissä, paikallisten ja kansallisten viranomaisten hylkäämiä eivätkä heihin kohdistu juuri huomiota järjestöidenkään toimissa. Tästä johtuen lesket ovat usein yhteiskuntiensa 'näkymättömiä jäseniä'.
   YK on halunnut kohottaa lesket kerran vuodessa - 23. kesäkuuta - kansainvälisen huomion kohteeksi, jotta heidän vaikeutensa saisivat meidät vaatimaan heille parempia oikeuksia. Joissain tapakulttuureissa lesket saatetaan esimerkiksi karkottaa omista kodeistaan."

  Että tämmöttiis oli sitten tään päivän, kohta jo kuluneen, lähtökohdat tänä aamuna, kun päivää tätä kohden lähdettiin käymään. Eikä tuo ole tainut tuostaan kovin muuttua.
   Mielessä käyvät niin entiset ollehet, kuin nykyiset poissa olollaan loistavaiset yksilötkin.
   Mitenkä sitä onkaan aina ihmisen elämässä, elämän varrella, erinäisiä, jotenkin merkityksellisiä ihmisiä. Olisipas se jännä tietää vastaavasti muiden ihmisten elämistä ettäs kuin monella on, ja kuinka monta, sellaista jotenkin merkityksellistä ihmistä elämänsä matkalla mukana? Ja onkoo kaikilla vahi onko niin että jollahin on vaine se yssi ja ainut koko elämän ( joka tuntuu ettäs olisi näin nykyaikana poikkeuksellista )?
   Isselläin kun on takan muutama pidenpi aikainen ( puhun siis ihan vuosista, vuosikymmenistä ) suhde ja sitten niitä "tuulen huuhtomia perseitä" muutamia kipaleita siellä välissä. Tosin ei heitäkään ole mitenkään sen kummemmin väheksyminen sillä heistäkin on monesta ihan hyvät muistot ja silloisella hetkellä hekin ovat ollehet merkityksellisiä miulle. Ihan niinkin että se on ollut sitten vaikia erotessa heistä, se oli ja tila silloin. Monelta heistä on muistoja ja ihania jutskia jäänyt elämään elämääni mukaan. Kuten vaikkas se Jokunen ja hänen sanontansa: "Tee siihen se reikä lusikalla!"
Puhumati nämä pitempiaikaiset hemmot, kaks´ lahkeiset. Ensimmäinen - ei ikävä, ei surku muttas on kuitenkin muoskieni isä joten ris-pekt hänelle siltä osin. Sitten on eräs edelleen elämässäin mukana kulkevainen ja osiksi samaan suuntaan katsovainenkin ihminen. Ja nytten sitten tämä Kultain miun - vahi onko?
   Tiedän ettäs vaikeaa siellä nyt on muttas siltikin tekisi mielein miun HUUTAA sinne päin ettäs "PIDÄ Mies KIINNI!" "Jos niinkuin AIJOT pitää kiinni....?"
Sillä jokin "häpyhän" se miullahin on olemasa, hyvänen aika sentäs! En miekään ole mikään "tuulen huuhtoma perse", en! Olen ihminen, olen nainen, olen tunteva nainen ja elän tunteillain! Ei, miun YLITSEIN ei kävellä - sen tiedät sie, ja sen saat varmasti tuta jos niin meinahat tehdä!
Paikkaile mitä paikkailet siellä suunassa muttas mie sen korttipakan tulen kaatamaan jos sie et "pidä kiini" miusta.
   Niinpä, leski olen, leskeksi jäin ja taidanpas taasen sitten "leskeytyä" täsä aikanin myötä.
   Sitä "pohjustain" pitisi ajatella vaine itseäin ja suunitella vain itsein koskevia päätöksiä. MIUN pitää ( pitäisi ) alkaa tähtäämään jonnehin kaukaisuuteen, tulevaisuuteen, ja sitä myöten sitten olla sekä eliä. Tyyliin kyllä MIE pärjään, kyllä mie OSAAN! Kyllä mie VOIN ja miun PITÄÄ! "Hitto - naispower´a kehiin!"
Ja niinhän mie olen täsä pikku hiljaa, hissun-kissun hiljalleen ehken alkanutkin... Meinahan notta hihhuilla olen alkanut "muilla maille vierahille" omaa koloa etsiskellen, seuduilta nuilta ja muilta. Olen atvaillut ettäs joskoo tuota tämä seutu olis ja eläis jo ilman miuta; pärjsisi jo omillaan ilman ettäs mie sitä tukisin olemasa olollain? Pärjäiskö tuo, kaipaisko se enää tällaista yhtä piskuista Mummeroa? Kassotaan kuis Mummeron tään käy?
Heitin mie yhdet "verkotkin vetehen" ( vaik juurikin ylihuomenna tulevatkin ensimmäiset Venhoin miun ostajat ostattelemaan sitä Venhoain.... ? ) muttas taitaa olla niin ettei onkehen ota mitään. Ei löydy "kaloja merestä" tästä suuresta joka omaa Telluksemme muodon...
   Silläpä juurikin, juurikin siksi, ja ennen kaikkea sen tähden etenkin - muistoissa elävät ajat entiset hyvät ja puolisoin silloinen. Kaipaan häntä suuresti, etenkin näin vaikeina hetkinä. Ylitse käy ikävä ja kaipuu suuren suuri; olisipa hän täsä vierelläin edelleen, niin ei olisi elämä tämä mätä näin vaikiata...