... ettäs meitä on tällaisia "rannalle jääviä laivoja", eikää kaikki pääse ulapoille aavoille seilaamaan!
...ettäs "syssy saa, muttas mie en..."
...ettäs jätetyn kantilta katsoissa tää on sen vihoin viimeinen jutska - kun taasen jättäjän kantilta todellakin hyvä "diili"!
Elikkäs valitusta ja ruinausta tuloillaan - hyppää vaine ylitse reippahasti, Armain Lukijain miun, jos ei "paljoa kiinosta".

   Josko "ennen vanhaan" laskeskelin aikaa siihen kunne nähdään, niin nytten sitten laskeskelen aikoja ettäs se olisi sitten ollunna juurikin nytten; kohta Mies tuosta ovesta sisälle urkenisi, tahi mie hänen tykönsä.
Laskeskelen aikaa ettäs juurikin NYT, par´ aikaa, olisin menossa Reissaaja-Lissinä kohteeseen X, ja Ystäväin tämäkin olisi siellä josakin huudeilla, juurikin nytten. Nytten sit ei. Mie olen ja pysyn häntä paossa koissain Humisevallaharjulla ja Mies tuo sitten heiluvi siellä misä heiluvi ja ihan miten päin vaine!
Laskeskelen sekunteja, minutteja, tunteja, päiviä ja viikkoja, jotka jokahinen muistuttavat jotenkin jostahin joka Häneen liittyy.
Jopas niinkin arkinen jutska kuin eilennä ystäväin tykö mennessäin meinasin automaattisesti vetää Hepo Hopiain ohjaksista; tästä sitten käänytään tykö Ystäväin tuon... Mutta onneksein hokasin ettäs ei nyt enää, ei "tarvihhe"...
Eteisessäin vuottavi käyttäjäänsä, riippuin kaappini nupissa kiini, ns. kenkälusikka pitemmän oloinen. Hänen takiaan sen siihen aikanaan hankin, en itsein. Nytten on "tyhyjä" tuokin "lusikka". Käyttäjää ei ole... kunne sitten mie isse aikanaan tarpeeksi vanhaksi tulen ja alan sillä kenkijäin sorkkimaan?
Kännykässäin kulkevat mukanain edelleenkin valokuvat Hänestä. Jokahinen kerta kun jotahin kuvaa seasta sen millonien essin, niin mihkäs simmuin laittaisin? Näen ne - poistanut ole en. Enkä poistakkaan vielä vähäseen aikaan... Mutta sattuvi sydämen syövereihin sykkiviin, jokahinen kerta kun kuvansa ohitsensa livon.
Teen piirasta suolasta. Kasaan tarpehet siihen. Muistan tehdessäin että Hän se opetti miut tykkäämään Aura-sinihomejuustosta! "Jätänkö poies piiraastain?" "No, en. En sittenkään vaikka muisto tuo kulkevi mukanain näin. Onhan se, hyvänen aika sentäs, HYVÄÄ!"

   Olispas se hyvä jos ihmiset kykenisivät aina tällaisissa tilanteissa kahteen pekkaan setvimään suu-sanallisesti, ettäs misä mentiin/meni vikaan? Mitä olisi pitänyt toisin tehdä? Siun, miun, ja meidän?
Pystyisi ihminen ( molemmin puoleinen ) oppimaan erheistänsä noista ja kenties kyeten sitten itseensä menemään ja petraamaan käytöstään, ajatteluaan yms.. Vasiten sitten tulevissa suhdanteissaan! Olisi ns. kenties paree pohja ponnistaa iellehen.  Ja muutoinkin pystyisi ihminen kassomaan itseään sitten paree toisella viisiin ja ( toivon mukaan ) petraamaan ihan yleisesti käytöstään ja olemustaan. Ns. kasvamaan ihmisenä!
Muttas, pask...a homma, sitä useimmiten vaine siinä eron kynnyksellä, ja eron tuon raastavan hetkellä, huudetaan, huidotaan, mesotaan, annetaan tuta itsensä kuin toisenkin, ja nimitellen, syyttäin, vähätellen, yms. "konstein", vaine yritään pärjätä omillaan. "Kuhan vaine mie tästä "hengissä" selviän." "Ei sillä väliä mitä se tuo toinen ajattelee tahi tuntee - kuhan MIE vaine saan sanaiseni sanottua ja tuo TOINEN ymmärtäisi mitä tahdon sanoa, misä on vika!"
On tietty sopuisiakin eroja - olen niitäkin kokenut, ja sanoisin ettäs siitäkin huolimati, olisi se vaine niissäkin hyvä käydä lävitse "onkkelmat" kahtehen pakkaan puhumalla... Siltikin kun tahtovi jäädä "hampaan koloon" jommalle kummalle jotahin?

   Tää on raadollista, sankkevan raadollista, myönnän tään, muttas kun näin "asianomainen" olen ja isse täsä itsestäin haastelen ja pohdiskelen niin mustallahuumorilla aina tilaa on - onhan?
Se ettäs puolisoin siirtyi vihreämmille niityille ja sitten mm. tää ero nytten tästä Ystävästäin, niin tavallahan nää samoja jutskia ovat muttas sit kuiteskana eivät.
Puolisoin siirtyi täältä sinne jonnehin, eikää takaisin tule vaik´ kuin haluaisin/haluaisimme. Se oli ns. kertalinttuulla ja se sit siitä. Paluuta ei ole. Ei edes siinä muodossa, ettäs hän elämäänsä tuota jatkaisi josain muualla, jonkun toisen kera. Henkkissä siis olisi ja stallde josain toisella tanterehella. Olisi ns. saatavilla kiini, puheille, jotenkin, josahin. Sitä mahdollisuutta ei enää ole, eikää saada.
Sitten tää Ystäväin, ollut äskeinen, likimmä viisi ja puolivuotinen! ( Hyvänen aika sentäs! Siis ihan oikestikin, pitkä suhde nykymaailmassamme ollen! Ei mikään "tuulen heiluttelema" jutska, vaan ihan vakavammanlainen kokonaisuus! )  Hänhän edelleen elossa on, ( Ainakin viimeisen tietoni mukaan; elossa on edelleenkin. ) muttas Häntäpä-kään mie en sitten kiini saakkaan vaik näin onkin! Tietty tosiaankin näin fyysisesti se mahdollista on muttas "protokollat", yms. "etiketit" sen kieltävät. MUTTA se ettäs hän olisi/on periaatteessa edelleen josain täälä Telluksellamme. Elää, henkkitävi, "hyvin ja paksusti" voi, niin se mahdollistaisi mahdollisen yhteyden pidon. Olisi siis mahdollista olle edelleen tekemisissä... jos vaine pirta molemmin puolin yksiin kävisi. Ja sehän ei sitten käy, ei kun erottu on.
On se vaine typerää: kumpaisenkin haluaisi takaisin. Toista ei voi saada - eikää toistakaan. Toista ei voi saada ihan oikeesti mutta toisen voisi saada - mutta ei saakkaan. ( Jymmärrättekö mitä tarkoitan? )

   Muttas, joteniin sitä vaine pitää "uralle ureta" kaikesta huolimati.
Jotenkin sitä ihminen on luotu sellattiis olennoksi ettäs "se mikä ei tapa niin se vahvistaa", "jos ei taitu, niin taipuu vaine", "niin kauan kuin henki pihisee - toivoa on"... tulevaisuudesta.
Sitä aina vaine tsemppa hetken vaikian ylitse itsensä. Sitä ajattelee ettäs nyt kyllä riipii ja riipasee - muttas ensi kerralla ei enää niin - eihän? Sitä funtsii ettäs kyl tää tästään, kyllä tää joskus viel helpommaksi muuttuu. "Muuttuuhan?" "Joskus tulevaisuudessa tääkin vaine "muisto vain on, muistojen moninaisten joukossa"."
   Sitä, tuota, "parempaa" tulevaisuutta täsä vuotastellen sitten...; "Toivossa on hyvä elää, sanoi täi tervassa."

( Ps. Luin täsä sanonan: "Usko siirtää vuoria. Tosi kova jätkä."
Jotenka aikas hyviä nää tällaiset. Sanonnat, ja miehet nämä; Uskot ja Toivot. Toinen siirtää vuoria ja toinen sitten on hyvä elämisen paikka - paree kuin toi terva... )