Äitini soitti ja harmitteli, iän ikuisena Durasell-pupuna hyörineenä, ettäs kuin pitää asettua nyt aloilleen koska on täsä viimo päivät rinnasta puristellut ( tilattiin jo yhdessä tuumin hänelle lekuri aika tutkimuksiin... ). Tokaisin hänelle kun kyseli sit ettäs mitäs mie teen, jotta kun saisikin joskus olla vaine kotosalla. Olla öllötellä vaik yhden kokonaisen päivän muttas kun ei ni ei. Se vaine on silkkaa tosiasiaa ettäs aina on jotahin tekemisen sarkaa olemasa. Ei tarvii jouten olla olleskana. Mietinkin siin äänehen hälle että mitähän ne TOISET ihmiset päivät pitkät pääskytysten kotoinaan touhuavat? Ovatko aloillansa vahi löytyykö heillekkin ain jotahin työn-kuvaa tehtäväksi? Jotenkin vaine tuntuu ettäs VOIKO olla kotia josa ei olisi ain jotahin... pientä... laittamista... "viilaamista". Vahi mitä tuumaatte Armaat Lukijain miun? Miteskäs se Teitillä on? Itselläin esim. tänä pänä on ollut huushollini putsi-putsitusta toista päivää jo. Onneksein sain sen nyt tältä hollilta plakkariin. Sitten pyykin pesua, syönti, pottuin keitto Kaikettomiin Pottuleipäsiin ja itse leipästen teko sekä paisto. Nyt pitis kiiruhtaa ulkosalle hivenen haravoimaan syssyn tään olevaisen lehtisiä kasaan, pinoon, pitkin, poikin, muttas taijampas ottaa ja jättää sen tekemäti sittenkin. Jätän vähäsen "siementä" toisellehin päivälle alkavalle. Ei vaine, en vaine viitsi oikein mennä tuonne ulos satehen sen millonanen ensimmäisen ja sit sen millonanen toisen pisaraisen välihin, tieten tahtoin isseäin kastelemaan VAAN vuotastelen sittenkin päivää poutaisempaa. Tottapahan tuo joskus taasen Armasta Aurinkoakin näyttävi Taivahankannella suurella eikä suinkaan "pärekopan" alle sitä piilohon laittanut ole - Ukko-Ylimmäinen!  Sen sijaan otamma ja MIEHII aloitan olemisen ( vaik juurikin äsken marisin ainaista jonkin tekemistä! ) . Katon vasiten kuin kauan tällä Mummeroisella menee kunne se tuo synnynnäinen, geeneissä peritty, "Durasell-paristo" pistää taasen evästänsä liikuttamahan johkin suuntaan? Luulen että ei mene kauaa... tunteroinen, kestäisinkö kahta? Tiedän vaine sen jotta en osaa tietenkää tätäkää tulevaista "olemisen" aikaa olla vaine. Ainaskin pitää käsilläin samalla tehdä jotahin. Tahi vaikka lukea kirjaa, katsella valokuvia, tms., muttas jotahin "pientä" ainakin... Muutas sitä ennen kuiteskin piskuinen tovi täsä nakuttain, jookosta joohan? ( Tulipas muuten hyviä Perunaliepuskoita: otimma uunista poies ja maistoin - jamskista! ) Se sitten eileennä ( tai siis toissa yönä jo ) antoi tänne hivenen lunta valkiaa. Päiväsen se pysytteli Telluksemme tään pinnassa kunne sulaa alkoi. Kiitelimmä vaine onnevain osuvaa kun jo tuossa aikaisemmin olin ne talviset tassut vaihdellut Hepo Hopiallein, vaikkas en mie eilennäkään misään sillä karautellutkaan ( siivoilin vaine  silloinkin Majaani tätä Mahtavaista. ). Laittelin vie oikein kuvan siitä valkiaakin valkiammasta pinnasta Ystävälleinkin muttas eipää tuo sitä sen kummemmin kommentoinut, ei. On se vaine kumma juttu mitenkä sitä Suomalainen Mies ( siis mies isolla M-kirjaimella ) voi ja osaa, olla hiljaa ja vaiti. Eiköö miehillä yleensäkään ole mitään puhumista, sanomista, mielipidettä, tahi muuta sellaista, vahi miksi esim. tää Ystäväisenikin ain niin hiljaa on? Vahi onkoo vaine ain miulle sattunut ne KAIK hiljaisimmat Miehet? Tai... juttelevatko he sitten toisten ihmisten kera - eivätkä halua pakista miun kera? Tai sit onkoo miulla kera hänen/heidän väärät juttuin juuret? Pitiskö pakista jostahin miehisistä, miehisemmistä, jutuista? Kalastuksesta? Metsästyksestä? Autoja, autoilusta? Mahi mistä? Kun tuntuu ettäs niistä mie aikas paljon yleensäkin pakisenkin: pakisenko sit siis vääristä? Pitiskös olla jotahin hempeetä, tunteelista, tunteista, yms.? "Kenpä tietäis sen, ken arvaisi touttuden...?" Ihan kuten sain täsä kuulla Ystävältäiseltäin tältä ( nimeltä mainitsemattomalta ) ettäs olen boheemi-tyyppi! Miekö, että-kö, boheemiko? Ihanko totta? Enpäs ole viel tähän ikääni asti sellaista "määritelmää" issellein saanut, saati kuullut. Oikein on pitänyt sen jälkehen alkaa AJATELLA että millä tapaa mie muka boheemi olisin? Misä se miulla ilmenee? Ja kyselin mie tuolla naama-taulullakin Ystäviltäin, Hyviltä, Rakkahilta, jotta kun miuta näin kutsuttiin niin mitenkäs HE sitten miut näkevätkään? Kyl mie ennemmin näiden Ystävieni, Hyvien, Rakkahien, määritelmistä, issein tunnistin kuin tästä boheemisuudesta. Miusta kun boheemi on hivenen sellainen omissa oloissaan viihtyvä, hivenen hippiyteen taipuvainen ihminen. Hän on sellainen "leväperäinen", kaikesta luonnosta, luonnollisuudesta, yms. kiinostunut hemmo. Jorvaileva, aikaa kuluttava, tms.. Jymmärrättekö te mitä tarkoitan? Miehän olen... Mitäs sanoisin? Jos lainaisin näiden Ystävien, Hyvien, Rakkaiden sanasia vähäsen mukaan niin olemma mie taiteellinen, luova, keksivä ( toivon mukaan näitä kaikkea kolmea? ), topakka ja luja kuin kallio ( joo, välleen liiankin luja ja itsepäinen - myönnän sen kyllä ), aikaan saava ( kyllä - kait... ) positiivinen ( siinä onkin sit pitelemistä ettäs ain yrittää positiivisenä pysytellä kun tuntuu et välleen mieli maita mataa... ), räiskyvä ( juups, ja nimenomaan suorasanainen räiskyvällä tavalla monesti ) sekä viel tunteellinen että herkkä ( kyllä muuten! Totta tosiaankin! Sitä mie olen! Välleen ihan liikaakin tuntuu miusta issestäin. Sillä itku on herkässä, ikävä kaihertaa vähä välleen - kuten nytkin - ja aikas hyvin taitavat "tuntosarveni" toimia toistenkin tunteita ja mielenlaatuja tutkailessa ja tulkitessa. ). Piste. Toivon mukaan en nyt "kehua retostellut" ylen äijy - poies se musta. Ajattelin vaine suorasanaisesti, suoraviivaisesti. Siten kuten mie isse issein koen. Ei muuta. Mut muutapa kuiteskin: Eiköö tuo ole nyt jo tarpeeksi kauan tään Mummeron persuus yhessä kohilla ollunna näitä ajatuksia nakutellessain? Taidanpas unhohon jättää tään "kapisen" kapistuksen täsä sormieni alla ja alkaa nyt touhuamaan jotahii. Vaikkas niitä pyykkejäin - ne kun varmahan jo kuivuneet ovat niin ettäs voisin vaik alkaa ammentamaan kaappeihin niitä... Joteska: "Heissan!"