...valmiina käytettäväksi elämän iloihin? Eiks vaine? Tai ainaskin näin mie täsä taanoin totesin... On se vaine kumma hommeli tuo elämä, henkiriepukin...

   Tänään tällä levelillä pakkanen panee parastaan. Näin päivä syvämellä, ihan siis keskellä päivää Aurinko Armaan jo ajat sitten horisontin takaa Taivahankannelle kivuttua, on viel pakkasen "poikasta" -23´C ja rapiat. Ja kuulemani mukaan juurikin tällä hetkellä tuolla entisillä kot´ seuduillani VAINE -12´C! Taidampas muuttaa sinne "etelämmäksi" asumaan!
Muttah siis... kun se on tänne luppaillut sen vaine noin -10´c pakkasia jota jokahinen netti-tuutti ja säätiedotuskin par´ aikaa lupailee niin olinhan mie tänä aamuna aivan "Äimän käkenä" kun tuonne seinäin mittariin vilasin ulos lähteiksein! "Kaksikymmentä ja risat! Ei voi olla totta! Ei saa olla totta!" Ja kun miun pitimä lähtiä viemään Hepo Hopiata Koni-tohtorille juuri tänään juurikin tänä aamuna?
Ei siin auttanut kuin Hepo "pilttuustaan" "li´ijan" päästä ja "vällyin" alta etsiskellä sekä karauttaa varatulle autokorjaamolla. Siellä sain poijat "ylipuhuttua" jotta jos ja kun tulee Poika Poloinen kuntoon niin jos he vaikka käväisivät "koeajolla" sillä autollain suunnaten tyköni... ottasivat miut kyytiin ja mie sit "saattelisin" heidät/hänet takaisin työmaalleen niin ei tarviihteis miun tuonne kylmään, paukku pakkaseen tätä nenu-pientäni työnnellä ihan suin surmin. Ei tarvihteis kopasta että missä asteessa henkkitys Mummeron sanoo et eipäs enää kuljetakkaan? Missä kulkisi raja jossa en enää voikkaan ulkoistaa itseäni pakkaskelin tullen? No, sehän passasi poijille niille hyvin: täsä nyt sit vuottelen jotta kospo tulee pirautus luuriini jotta nyt, laitappas sitä vällyä jo varulta yllesi - kohta tullaan sinne päin.
Tosin täytyihän miun se poistulomatkani sieltä pajalta kotiani klapsia jalkasin muttas kun tiedän jo entuudestani ettäs se on tuo Pakkasen Poikanen miulle hivenen hankala tapaus niin osasimma pukeutua jo lähteissäin siihen viisiin ettäs sehän matkain taittuvi miulta kuin entiseltä tekijältä:

27540395_1818654081501323_65623729997279

paljon "kystä kyllä".
Muutamia kerroksia kerrospukeutumista alle ja paksu toppa-asu ylle. Sukat, villasukat ja sit huopikaskenkkät. Uuden uutukaiset, tosi vällyset ja lämpimän pitävät, nahkarukkaset. Paksu pipo ja viimotteeksi sit viel tällainen kaulahuivin vurrukka sidottuna henkkitysteiden eteen jotta ei pakkanen pääse suutelemaan turhan läheltä ja kipakkaan. Kaikesta tästä, kaikista näistä, tulokseksi sit sain tällaisen "nähtävyyden" kun kotiani asti pääsin. Kyl siin saattoivat monet silmäparit tuolkin matkalla kääntyä perääni katsastamaan ettäs mitä kummaa, kuka noin täällä kuljeksii? Muttas heistä viis; pää assee jotta miul henkki kulkee ja matka taittuu.
   On meinaan sukurasitettakin takana ihan mukavasti. Liekkö kertonut ( en muista ) muttas isämme oli ihminen joka ei voinut niin ikään helteillä eikä tällaisilla paukku pakkasilla oikein ulkoistaa itseään. Vasiten sitten kun ikää tuli vuosi vuodelta lisää ja vaivat sen mukana. Astmahan se varmaan päälimmäisenä ja isoimpana rajoitteena siinä oli. Kuten taisi olla myös suunilleen kaikilla hänen sisaruksillaankin... ja mihkäs se omena puustaan putoo jos ei liki? Elikkäs sillä samaisella "tiellä" sitä taidetaan täsä olla itse kukin siillä esim. siukkini miun toinen taitaa potea jotahin saman suuntaista juurikin par´aikaa... tosin eihän se mitään parasta ( "par´" ) ole muttas siis tällä aikaa tarkoitin. Vähän vaine rajummin kuin meikä likka viel täsä vaiheessa...

   Muttas näin sitä vaine kaikesta tästä huolimati on silti olemassa 56kiloa, elämän iloa jok´ tällä Telluksella tallustaa...

27500391_1817007128332685_88475211458070

... ja vaik ei olekkaan ihan tällaista enää tämä elo kuin täsä kuvassa jonkaa nyt löysin yhden valokuva-albumin kätköistä äitini miun tyköä kun hänen luonaan muoskani mukelon kera yökyläilemässä käväistiin.
Täsä sitä on oltu hivenen nuorempi kuin mitä nyt. Henki on kulkenut ihan sujuvasti ja sukkelaan. Kuvautilanteesta en mitään muista mutta kuvan perusteella on ollut keväinen talvi ja Aurinko Armas tillottanut Taivahanpankolla lämmittäin.
   Miulle tyypillisesti ( tään muistan ) liivihamosen hinkselit ristikkäin myös edessä, eikää vaine takana, jotta hamonen tuo edes jotan kuten ylläni pysyisi kun olin jo silloin aikas tukevassa "kunnossa". Lihavin sisaruksistani - kuten aina siihen aikaan pruukasin olla. Pieni tytön-tyllerö, tanttara oikein.
Huopikkaat jaloissa kevättalven kylmää vastaan...
Lyhykäiset ( nyt puhuttaisiin polkka- ) hiukset: jotka niin ikään olivat miulla ainuuna siskoistain ain lyhyet. Muilla pitkät. ( Enhän ole yhtään katkera, en?! ) Ja sitten simmuja siristäin kuvaajaa päin kun Aurinko tuo Armas kuvaajan takana häikäiseen.
   Tätä kuvasta katsoissa tajusin juurikin eilennä ettäs sitä on tuo jälkipolvi sittenkin sukuun tullunna ( eikää "postimieheen" ) sillä muoskain nuorimmaista olen kauemminkin aikaa miettinnä että kenen näköä? Kenee hän on tullunna? Nyt tiedän: mummoonsa. 
On se vaine jänskä hommeli se tuo että kuka on kenenkin näköä. Mitenkä se tuo geeniperimä ja luonto siin sivussa onkaan hoidellut nämä asiat silleen että sukupolvi toisensa jälkeen ain jostakin kohtaa muistuttaa toistaan? Kun vilkaisee jota-kuta niin voi hyvin arvata ja tietää kenen poika tahi tytär kukin on, jos vaine silleen osaa katsella toistansa.
Nytten esim. mie tiedän ettäs miun muoskistain jokahiselle löytyy "pari" suvuistamme. Kuka on perinnyt isänsä piirteet, kuka äitinsä. Kuka on saanut isomummonsa nenun, kuka setänsä vartalon. Sitten joku on juurikin saman näköinen kuin ukkinsa nuorempana tahi juurikin tätinsä oloinen; jokahiselle löytyy "kaima" suvun piiristä.
    Tietty täsä tällaisessa katsonnassa on se vaara ettäs sitä alkaa luomaan tälle jälkipolvelle paineita siihen että sitten heidän PITÄISI olla juurikin samalla lailla kuin näiden kaimojansa. Tehdä, käyttäytyä, yms. juurikin samalla viisiin. Tahi sitten sitä näin "vanhanan ja viisaana" olettee että eihän se tämä nuorempi osaa olla tekemäti samoja virheitä tahi kujeita, kolttosia, tms. kuin se vanhempi "kaimansa" ja sitä niin kuin jo etukäteen luo toiselle otsaan "pahan leiman". Näin ei saa missään nimessä olla. Ei saa olettaa eikä käyttäytyä näin. Ei saa ajatellakkaan näin vaikkaa samaa näköä ovatkin, sillä jokahinenhan meistä on oma itsensä. Jokahinen on yksilö. Jokahinen luo omat juttunsa, omat hyvät kuin myös ne pahemmatkin puolensa. Ei kukaan "jatka siitä mihkä toinen jäi".


27173447_1818746304825434_77975324390468

   Vaik kuin mie jätän, tahi siis JÄTIN, nytten taasen maidon totaallisesti "kaikkien muiden ainesten" lisäksi poies joksikin aikaa niin enhää mie voinut ( enkä VOI ) olla käyttämäti hyväkseni tällaista harvinaista tilaisuutta:
Sain äitini kautta sukumme perukoilta juustomaitoa! Voih, ja oih, ihanuutta!
Ja sitä kun sitten joskus, kerran, harvoin, saapi meikäläinenkin niin sitä ei voi olla syömäti, ei! On se vaine sellaista herkkua ja ihanuutta - vaik kuinkas maitoa kiertäisi. Mieluummin sitä ottaa ja kärvistelee maidon tuskissa sitten tämän syötyään kun ettäs jättäisi tällaisen herkun kokonaan käyttämäti!
Näinpään miekin sitten otimma ja tein tästä saamastani juustomaidosta uunijuustoa. Voih ja oih mitä herkkua kun eka palaset suuhuni sain kera Ceyloninkanelin. Ah, ihanuutta! Ah, autuutta! ( Vaikkas tiedän vatsani "kävän" tämän jälkeen aivan taatusti kieroksilla... )
   Muttas sinne vaine nasuun pienoiseen ne nämäkin herkut katoavat. Kokonaiseen 56:n kiloon. Sinne johkin sopukoihin lisäten taasen gramman tahi pari meikäläisen leveliä ja olemusta. Tulee lisää läntistä leveyttä ja itäistä pituutta... Oih.
   Ps. Lukijani Armaat, jos ette tiedä mitä on kaneli ja mitä on Ceyloninkaneli niin ottakaapas ja käykäätte jostain luontaistuotekaupasta tahi netistä tilaamassa tätä Ceyloninkanelia ja maistakaatte. On muuten paree!
Sillä se kaneli mitä tavan kaupasta kuin kaupasta ostetaan niin se on aikas "raakaa" sekamättöä vaik kuin niissä kyljissään vakutellaan että ehtaa kamaa on. Se ei ole oikiaa kanelia.
Sitten taasen tämä Ceyloninkaneli - sitä kun pistätte eka kerran suuhunne maistaa niin sen jälkeen tuo kaupan kaneli on todellakin pahaa; sitä ei tee enää mieli syödä. Tämä Ceyloninkaneli on sen verta hyvää. On kuin ns. karkkia söisi jonkin... vaikka... sanoisinko... kakan sijalta.