...mun rinnassain, oranssin huivin hiuksiini sain..." ja jotain sinne päin, kuului laulun sanaset nuo kun mie tänä pänä läksimmä ajelemaan sukumme mökkiämme kohti.
   Mielessäin tään aamuiset ajatuksein varhaiset kun simmuin auki saanut olin ja pohdiskelin yssinäin, jotta mitähän sitä tälle päivää sitten:
"Arskan ottoa takatontillain? - juu, juuri meni aamuinen Aurinko Armas piilohon.
Kirjan kirjoitus alkuun? - aihe vaine mokomalle puuttuu.
Uuden leivontareseptin laatiminen? - kukas sen sit söisi, ja pakkaseenkaan kun ei mahdu enää täl haavaa mitään.
No, Maailmalle Avaralle Taivaanrannanmaalariksi tahi Reissaja-Lissiksi? - kyllä, hele-katti sentäs; mielelläin, tosi mielelläin, mut kun...
Huusholli huutaa jo siivoojaansa! - kopastava se on vaine et kestääkö käsi leikattu liekuttelua mattojen näiden, vääntää pesuluuttua tarvittavaa. Vaikka vaine vähän kerrallansa?"
   Ja niinhän siin sitten kävi, ettäs "periksi" annoin ja siivoamaan taivuin. Liekuttelin matot; hyvin käsi kesti jo. Lattiat luuttusin - no, ei voine oikein sanella, ettäs kesti - mut ei sitä sit etteikö kestänytkään. Tehtyä sain joka tapauksessa; hyvä mie! - , muttas ei passaa heti-mite mitään suurempaa rasitusta peräänsä tehdä kylläkään....
Mitä nyt sitten ajelin ( vasurilla ) mökillä käydä ja valokuvaten siin sivussa hivenen.
Huomenissa jos jotenn-kuten sainen vosekittua vessan, ja osan suihkusta vaikkas? Onni lupailivat pikku flikat, muoskin mukeloista osanen, tulla kaveriksein pölyjä pyyhkien. Huh, helpotus suuri. Siinä taasen karttuvi sit mukeloihin harraste-kassa Mummeron rovoilla nuilla maksetuilla...
  
   Olemma taäsä ollut viime päivät "tulisilla hiilillä" takia sen et pohtinut olen: lähteäkö Reissaaja-Lissiksi vahi eiköö?
Virus tilannetta jos en tähän nyt sen kummemmin vetelis; tiedän vaine olemasa olonsa, jne., muttas muutoin pohtinut olen, nottas....?
KARSIA on kauko-kaipuu olevainen! Polttelee ihan todella. Sisuksissa velloo, mieltä askarruttaa, syvänalassa tuntuu, mieltä "painaa" - jos nyt joku tään jymmärtää mitä tahdon kuvata sanoillain näillä?
Lie tään tällaisen kaipuun joku toinen samanmoinen jymmärtää/jymmärtäisi, muttas joka tätä tällaista ei koe, ei tunne, eikää tunnusta omaksensa, niin hän ei tätä varmahankaan tajua, ei jymmärrä, eikää toeksi tunnusta et voinen tällainen olla olemasa?!
Sanosen vaine uudemman kerran, ettäs tuskaa SUURTA vaine on!
   No, "osa-helpotuksena" tähän kauko-kaipuuseen päätimmä sit kättäin leputtaissain, ottahan ja lähtiä piskuisemmalla reissulle... Matot tuulettumaan jääden ulkoistukseen Tuuleten Tuiteroiden riepoteltavaksi ja miun toivoessa ettei se ihan kokonansa niitä ripustuksistansa alas maankamaraiselle vedä. Se kun nimittäin koko päiväsen tään ajan on yhä enempi ja enempi tuulta antanut puhkuvaista; tietävi seuraaviksi päiviksi todennäköisesti myräkkää?
 

   Hankikantoa vielä puolenkin päivän tiemeellä alustavasti!




   Käväisin pellonpierta sulaa katsastamassa, mutten sieltä "virttä viisammaksi tullunna"...




   Palanen "menneisyyttä" pinnalla hangen. Palanen mökkimme ulkoseinän maalipinnasta.


   Ajellessa mökillemme...
   Haikeus, kaipuu, suunaton puolisooni miun edesmennesehen.
   Se ettäs arvostin, pidin, tykäsin ja rakastinkin häntä - vaikkas hän aina sanoikin ettei voi kellekkään sanoa, ettäs rakastaa toista, jotenka sitä sitten ei konsa välillämme ääneen ainakaan lausuttu...
   Hyvä Luoja - tahi sitten joku sellainan Ukko-Ylimmäinen - miten sitä tällä nykyisellä tiedollain, tällä tään aikaisella älylläin, haluaisinkaan sen kaiken silloisen takaisin ja arvoa arvokasta, rakkautta, yms. antaisinkaan sille kaikelle ja hänelle. Varmahan aivan yltäkylläisesti, toisen oikein "hukuttain" kaikkeen tällaiseen "imelyyteen", toisin sen/tään pitämisen esille. Aivan kuin korostain, kuuluttain "Turuilla ja toreilla", ettäs kuin onnessain sitä olisinkaan! Kuin toisesta tykkään, pidän - oikein rakastan!
Mut kait sitä "on myöhäistä katua kun paskat on jo housussa" ja toinen Tuonilmaisiin siirtynyt ajat sitten on...
Niinpä, ja jällevän kerran, sanon mie näin jälkiviissaana teille kaikille Lukijain Armaani, ettäs JOS teillä vaine toisenne on olemasa täällä päällä Telluksen tään, niin he-le-katti sentäs: tuokaatte se toisillenne esille ja tietoon kuin paljon toisestanne pidätte, tykkäätte ja rakastatte! Ei sitä vaine voi konsa liikaa toiselleen sanoa ja näyttää, ei...





   "Äitin kasvimaalla ( kukkamaalla ), Raparperin alla..." ovat jo ensimmäiset Helmiset Liljat nupuillaan, ja Pupu-Jussikka omat terveisensä, tahi käyntikorttinsa, jättänyt on;






   "Littaan astuttu."


   Kuinkahan skeptinen, kyyninen, epäileväinen, pelokas, ja linttaan "astuttu" sitä miustahin on tullut ( ja tulee ) nyt Georgen jälkeen? Kuin sitä voikaan toinen toisensa "astua" matalaksi, polkea alas maahan, viedä itsetunnon vähiin ( ja mukanansa myöskin ) sekä saada tuntemaan kuin vähäinen sitä ihminen voikaan olla - kait....
Näin hivenen kyynisesti tekisin oikeestaan mielein äänehen lausua hänelle, ettäs kiitos tästä ja tästä - näistä kaikesta mitä teit, mitä aikaan sait minussa. Nytpähän on koettu sitten nämäkin. Kenties vastaisuudessa olen varovaisempi ja viisaampi...?
Pohdin kuin sinisilmäinen olinkaan - vaikka monet kohdat huomasinkin ja tiesin sekä tajusinkin jo yksissä ollessamme?
    Sainen jälkimainengeissa kuulla, ettäs "pöllö" olen. 
    Mietin; "pata kattilaa soimaa".
   Tekisi mielehein miun sanoa hänelle ( tuskinpa vaine kuiteskana hänelle vasten kasvojansa, muttas ainahan sitä saapi "haaveilla"... ), ettäs "Pelkuri!"
Pelkuri hän on pohjimmiltaan. Kenties pelurikin kun miettii hänen ihmissuhteitaan ja niiden kera toimimistaan, muttas pelkuri ennen kaikkea. Ja vaikkas hän kuin on suuri, taitava, osaava, tms. mm. mettämiehenä ja monessa muussakin asiassa ( sen mitä itse aina jutteli ja kertoili näitä asioitaan - ja mikäs mie olen moisia sanojansa kiistämään ja pyörtämään kun en konsa mukaansa näkemään päässyt... ), niin ihmis-suhteissansa hän ihan selvä pelkuri oli, ja on. Todella pelkuri.
Kun muistelen vaikkas sitä kuin hän ei konsa miuta esille tuonut. Ei sittenkään vaikkas se "puitteiltansa" jo mahdollista olisi ollut. Ei, hän ei uskaltanut. Pelko persiissään oli, ettäs kuin entisensä siihen suhtautunut olisi?
Ja sekin kerta kun hän laitteli erään jutun miun syyksein, miun niskoillein, vaikkas syitä oli myös sepissäkin, hänessä itsessään, ihan yhtä paljon!  Tää kerta muistissain olevainen on sellainen, ettäs se tekisi mielein miun ihan oikeestikin päivän valoon tuoda ja julki lausua. Katsoa kuin sitten "kana pissii", vahi olisiko jo ihan Otso joka sit ärjyisi....? Muttas kait sitä vaine on "pidettävä mölyt mahassain" ja ajateltava et "ken leikkiin ryhtyy, niin se leikin kestäköön"... tosin ryhtyihän hänkin...?





   "Kotka, Rankki; ohutta yläpilveä"... tilanne katsaus täl haavaa: rakennusten seinustoilla paikoin sulaakin, muttas muutoin Kontion syvyyden verta lunta Alli Hopa!
Ja nyt kuiteskin menhään jo huhtikuun puoliväliä täsä tulevalla viikolla! Hei, haloo!
Eivät ole vuodet veljeksiä keskenänsä - hyvä jos serkuksiakaan....


   Taivaanrannanmaalarina Patalahden lintukosteikolla. Maaninka, Kuopio:



   "Ei nyt tään kummempaa..."




    77-tien silta.

    Itse Patalahti....












     ...ja lähteissä katse viellä taaksepäin.


    "Mitä opit sinä Mummero harmajapäinen", päivästäsi tästä?
     Ainaskin sen et viel olisi "kutistamisen varaa" pääkopassain jälkevän Georgen. Viel sankkevan paljon. Paljon työstettävää, paljon läpikäytävää. Konso sitten lävitse käynyt olen kaiken, konso hyväksynyt, niellyt, kaiken sen mitä tuleekaan vastaani mielstäin, sitä varmahan tiedä ei Erkkikään - kenties Ukko-Ylimmäinen, jos hänkään....?
Jos peilailen menneitä muita suhteitain ollehia, ja vaikkas puolisoin äkki-poismenoa, niin luulen... aavistelen... ettäs tää on varmahan "kovin" pala mitä tähän asti vastahani on tullut. Puolisoin oli ns. "luonollinen" poiesmeno, muttas et se tapahtuu jonkin vapaasta tahdosta ja siten ettäs hän yhä iellehen stallade tään samaisen Telluksemme tantereille, niin se on kova pala, se. "Ei vaine tahdo puremati niellä", ei sit milläskänä....