Yhdeksän vuotta sitten, tasan ykhdeksän vuotta sitten, saateltiin tänä pänä puolisoin paremmille kalavesille seilaamaan.



   Yhä iellehen mielessäin on hän. Ei yli, ei ynpäri pääse.
   Sitä pysähtyy toviksi, toiseksikin, miettimään et mitä se tää elämä-mätä olisikaan jos hän eläisi, yhä iellehen kanssain kulkisi, stallaisi tasaista tannerta tätä? Misä oltaisiin, mitä tehtäisiin, kuin elettäisiin? Joko sitä yksissä tuumin kiikkustuolejamme keinuteltaisiin ja aikaamme kulutettaisiin erinäisiä hommia tehden ja puuhastellen? Hänelläkin kun tota ikää jo olisi....
Mietin myöskin sitä et taisi hän tietämättään, olemuksellaan tuolla, ajatuksillan nuilla, tavoillaan herraskaisilla ( herrasmiheisillä ) asettaa "riman" sen verta korkialle et siinä on mahdolliselle rinnallein asettujalle aikas "isot saappaat" täytettäväksi! Ei ihan tosta vaine se onnaa - siksiköhän sitä vielkin näin yksin elelen? En ihan mitä vaine "rättimaakaria", "mannea", maan tien kuluttajaista, mukaani kelpuutakkaan?


   No, niin tahi näin päin, niin olemma täsä taasen sit pakkailemassa.
   Aamusella aikaisemmalla sitä aloittain jo - "huomenissa, hutun syötyy" on h-hetki käsillä vasta tosin, muttas väliäkös sillä. Tuleepahan hartaasti ja harkitusti pakkailtua. Ja sekin et tuossa välleen sit ain touhuttua paljon muutahin: pyykkejä laittelin, kukkasiain ( näitä vähiä ) hoisin, pistäydyin kaupassa ( reissuillein syödä jotahin palasta ), siivosin pihanmaatain. "Uusin henkivakuutusta", hoidan netissä asioitain, jne., jne..







   Tuossa kaupalla pistäytyessäin.... Ai niin, käväisin myöskin kirjastossa pitkästä aikaa! Käväisin lainaamassa kirjasen luettavaksein et jos vaikka tuolla reissullain kerkeisin josain välissä lukemaan? Lue: en konsa ole kerennyt kirjoja mitään reissuillain edes avaamaankaan kun aika mennyt ain on kameran ja kuvien kera! Muttas jos kuitenkin.... Eihän sitä konsa tiedä, eihän?
Niin, siis, kun käväisin kaupalla, niin huomasin samalla tuolla reissullain kun Kulmakunnan tää "Värisuora" ( yllä ) on saanut syssyiset värit nyt yllensä! Kaunis, ylen on kaunis kohta jo katsella tää väri kolmikko tuossa paikallansa.
Samalla äkkäsin parkkipaikalla Hepo Hopiain tassukoiden viereltä tällaisen piskuisen väriloistehen ihanaisen:



   En tiedä minne nää simmut piskuiset laittaisi; aina vaine  tulee katseltua liikuttaissa "sillä silmällä" ynpäristöä....


   No, muttas, olemma nyt kuitenkin siis havuain muuttamassa taasen kotvaseksi, kera syssyisen lehtien väriään nuin muuttavaisten. 



Näitä "kun maa polttelee jalkain alla" -nöttösiä ilmestyy sinne tänne huusholliain kunne ne sit tuossa ehtoon korvalla paikalleensa asettuvat lähtökuoppiinsa aamua seuraavaa vuottamaan.
Aamuun tuohon asti täsä elelen hissun-kissun. Kuulostelen ajatusta muun muassa sellaista et miksi se polttelee?


   Puolisoin oli "maankiertäjä" vereltänsä. Lie isäänsä sinä tullut sankkevan paljon?
Hän kun oli ollut sellainen kiertäjäinen et kussa oli saanut perheen johkin mökkiin, taloon, kattosen alle asettumaan ja muuttotavaroitaan olivat ruvenneet purkamaan, niin hyvä kun siihen asti olivat joskus päässeet, niin astuipa tuo mies, puolisoin isä, jo omaansa tupaansa tuohon tullen ja lausui et älkääpäs purkako - meille on nyt sitten jo uusi koti olemassa!
( Jeeru, et siinä olisi ollut kyllä mies/ihminen johka olisin halunut tutustua jos vaine mahdollista; hän oli kuollut auto-onnettomuudessa jo silloin kun puolisoin oli ollut vasta pieni poika. )
   Puolisoin tunsi veren vetävän myös.
Hän tosin pienemmin sitä "toteutti". Hän käväisi silloin tällöin yksin autollansa ajelemassa jossahin; kaffilla, tuttuin tykönä, jne.. Kävimme yksissä tuumin reissuillamme, kävimme mökillämme, sukulaisissa, tuttavilla kylässä.
   Liekkö "tarunnan", jonkinlaisen "kärpäsen pureman", saanut häneltä sitten mie-kin vahi miksi asettua aloillen en voine jos vaine Matti Kukkaroinen periksi antavi?
Vahi onko peruja jo lapsuudestain jolloin muistan istuneeni saunamme takaisella kallion pinnalla ja unelmoineeni, ettäs sitten joskus, kun.... isompana sitten - Maailmalle Avaraiselle meikä likkakin!
   Vahi... niin, no... kuulla sainen täsä et olen rakastajatar! Olen siis "ylennetty" rakastajattareksi täsä välissä nyttemmin! Mikä "kunnia"!?
Elikkäs onko nyt kyse siitä et tää tällainen "ylennys" pistää maita matkaamaan, mantuja mittaamaan - äärille maan matkaamaan? Onko kyse siitä et aivoni ajattelevaiset tarviivat tilaa, vapautta, äärettömyyttä, jotta moisen uutisen kykenevät, voivat, käsitellä, jäsennellä ja sitten joko hyväksyä tahi hyljätä?
Ei, en kyllä usko tähän "teoriaan" sitten tippaakaan, vaan se on kyllä se et....
   Koti kutsuu. Se paikka jota kodiksi kutsutaan/kutsun!
Eilennä ehtoolla löysimmä itsein taasen niiltä kulmilta asuntoa katselemasta.