Majani Mahtavainen, tää kotini Kulmakunnalla tällä jota myöskin Humisevaksiharjuksi tituleeraan, on siis nyt myynissä - piste. Uusi "uljas" Pahvilaatikko" oolisi jo katsottuna ja olemassa kuhan vaine joku tämän entiseni ensin huolisi omaksensa. Ja vaik sanonkin et "huolisi" niin siitä ei todellakaan ole kymysys ettäikö tätä kukaan huolisi sillä täsä ei ole todallakaan mitään vikaa - ei tod.. Se vaine ettäs joku tajuais tarvitsevansa itsellensä uutta kotia ja sitten viel juurikin tällaisen, juurikin tältä kylältä ja juurikin tältä paikalta. On nimittäin vimpan päälle hyvä asunto, taloyhtiö, sijainti ja eikäs naapureissakaan valittamista ole! ( Joten Armas Lukijani - juurikin sinä siinä joka nytten istua nakotat ja lukaset tätä tekstijäni - osta tästä hyvä kolo itsellesi! )
   No, kunne tämä on siis myynissä muttei mitään ole viel tapahtunut suuntaan tahi toiseen ja tätä myyskennellään niin mie kuin välittäjäkin, niin päätimmä tätä tehdä kuiteskin jotahin "maata mullistavaa" itse.
Otimma ja urakoin ( jälleen ) tämän huushollini sisäisesti muuttain kutenka olen pruukannut tehdä ain silloin tällöin kun kaik entinen alkavi kyllästyttämään ja tuntuu että tää nyt on tätä; tää kaik on jo sen millona kertaa nähty. Elikkäs mie otimma ja muutin. Muutin koko huushollinen pisteestä A. pisteeseen B., C. ja jopa D:kin. Tosin näin ilman mitään kantoapua ja mimmottiis muuttokuormaa tahi nelipyöräistä apuvälinettäkään ( autoa ), vaine sisäisesti, tääl neljän seinän sisällä vaine.
Mullistuksen tämän koki niin tupani, kyökkini kuin myöskin makkarini miun; kaik kolme sellaista huonettani joissa nyt voinen tällaisen muutoksen tehdä, joissa on jotahin joka voi liikahtaa, jota voin liikuttaa, paikasta toiseen. Kun eihän esim. saunan lautehia voi liikuttaa tahi vaikkas vessassa pönttöä! E-hei, ei onnaisi, näin yks´ kaks´.  Muttas siis nämä ne nyt kokivat myllytyksen totaallisen ja niimpäs sitten on Mummerolla Humisevanharjun taasen hivenen aikaa kivempi asustella kotonansa kun on päässyt muuttamaan paikasta "A", paikkaan "B". ( Halvat ne on köyhän huvit! )
   Nytten on makkarissa paikka misä painaa päänsä pieluksille keskellä kukkasien. Siin hyvin näyttää uni maittavan miulle.
Tupaan siirsin kyökkini "lukunurkkauksesta" kaksi isoa, muhkeaa, tumman puhuvaa, nojatuoliani miun niin että nyt on sitten tuvassakin ihan "virallisen" oloisesti kaksi nojatuolia kuten kait sitä pitäisi nykypäivän mukaan huusholleissa olla - tosin tää miun ei ole mikään tavan-huusholli missään suhteessa.... Näihin tuolien lisäksi täällä tuvassani ( jossa tätä tekstiäni nakuttelen näin sormillani joutuisilla - kahdaksan-kymmen-sormijärjestelmällä.... ) "asustavat" töllötin ja sen isohko kaappi ( ammoisina aikoina se on ollunna jokin astiakaappi jonkun tuvan emännällä ) josa ovat nyttemmin muoskain mukeloihin erilaiset lautapelit, satukirjat, ja värityskirjat -kynineen. Sitten tietty myös itse tämä ruokapöytäin miun.
Kyökistä poistuivat nuo nojatuolit ja sitten vielä yksi pieni, pyöreä, metallinen, pöytä ja tilallensa tuli tuvastani Itulaatikko. Jep. Siin kaikki. Muttas kaikkinensa siis miulle ihan riittävä "muutto" paikasta toiseen. Olempas sankken tytyväinen.

   Nytten kun tulivat nämä muoskain mukelot yökyläilemään niin se oli sitten Mummerolle tälle eka kerta kun pääni kallistin tuonne kyökin nurkkaan ja siellä olevaan Itulaatikkooni. Olen siis tuvassa siin kyllä nukkunut ain kun vieraani "valtaavat" makkarini muttas että nyt tään uuden järjestykseni myötä ja kyökissä - se oli sit viimo yönnä eka kerta. 
Hivenen jänskätti mitenkä Uni-Jukka antaa unihiekkaa moisessa paikassa punkatessa muttas olipas kerrankin, jopa tupaanikin parempi, paikka jossa oli TOOOOSi rauhallista nukkua. Oli kuin olisin pesään mennä maate, oli kuin olisin pesäkolossa pienessä uinunut. Itulaatikkoni tuo mainio kun on nytten tuolla kyökkini nurkassa välissä kylmäkoneen ja akkunani. Silleen valmiiksi pienessä kolossa - ihanassa.  Ajattelin jopa yön tummina tunteina ( vasiten ehtoolla kun unta vuottelin viellä Itulaatikon pohjalla maaten ) ettäs tähänhän voi yöisen pesänsä ihan vakituiseenkin perustaa! Muttas mihkäs mie sitten kammariani enää tarvihteisin...?

   Liekkö osana syynä ollunna sekin että se mihkä pääni pienoisen kallistin oli sitten paikka jossa oli Kultain ihanaisen tuoksut jälkeensä hänen... sillä ennen tätä ehtoista maate menoa George Clooney käväisi tykönäni ja jälkeensä jätti tällaisen ihanaisen "haju-haitan". Jotenka mikäs se olikaan sitten yön tumman tultua painaa päänsä pileukselle josa toisen tuttu ja turvallinen tuoksu leijaili. Sain "impata" sieluni kyllyydestä toisen tuoksua klyyvariini herkkään ja "uneksia" toisesta "jälleen näkemisen ihanassa toivossa" kuten pruukataaan sanoa. Ihan kuin mikäkin teinin pahanen.
Tosin olen tämän huomannut täsä jo taanoin toistekkin toimineen samaan tapaan jälkeensä hänen. Silloinkin oli saman moiset "kujeet" kun tuoksujensa keskelle pääni painaa sain. Olo on kuin ei milläskänä haluaisi siitä paikasta liikahtaa. Ei haluais millään että tuoksu toisen haihtuvi ajan myötä poies. Voisipa melkein uneksia teinien tapaan pyytää toiselta jotahin paitaa tahi sellaista itselleni jotta toinen sitten ain olisi tykönä kun ei itse paikalla olekkaan. Muttas kun en todellakaan mikään teinin pahanen enää ole niin tyydyn vaine toeamaan ettäs näin vaine on. Piste.
   Mietin täsä että nyt on varmaan Mummeron onnen kantamoinen jotenkin vinksallaan tahi sitten on jotahin huonompaa tulossa viel ejessä kun ollaan täsä nähty nyttemmin aikas usein. Ihan siis pelottavaan usein jotta tällaiset ajatukset mieleen matalaani hipsivät pikku hiljaa. En tosin valita, en suinkaan vaan olen ihan sankken tytyväinen kun tällaisen onnen olen tällä haavaa osakseni saanut. En todellakaan. Olen vaine hyvilläni ja kehrään tytyväisenä kuin kissa kerman äärellä; saan masuni piskuisen täpö täyteen sekä silityksiä myötäkarvaan niin että olen ja käperryn vaikkas sinne Itulaatikkoni pesään hykerrellen onneni autuutta.
Milloin nähty on siellä, milloin täällä. Milloin vaine olla öllötelty, milloin taasen tehty ja puuhattu jotahin. Ja mikä mahtavauutta: juteltu niitä ja näitä vaihtain perinteisesti kuulumisia puolin ja toisin. Pienin leikin laskuin sun muine siin sivussa - kuten ketkä tahansa tuttavukset noin niin kuin yleensäkin. Siis seurusteltu ja rupateltu kuten kaikki muutkin tekevät ystävänsä, tuttavansa, tavatessaan.
   Täsä on nytten mennyt jo noin kaksi ja puoli vuotta - kohta kolme. Ennätys se on tämäkin tavallaan. Tosin jos mietin kaikkia muita ihmissuhteitani menneessä elämässäni niin eihän tää kaksi ja puoli ole mitään niihin verratessa. Tämä on vasta "alkusoittoa". Muttas kuiteskin - hyvä näinkin. Ihan tytyväinen olen.
Olen saanut tästä suhteestamme kaiken sen mitä olen tästä hakenutkin. Jopa välleen pikkasen enempikin täytyy sanoa, sillä kun suhteemme tämä alkoi niin tiedossani oli että turhaa on mitään sen kummempaa vuottaa ja eikäs tää tästään miksikään muutu. Ei, emme kumpikaan vuota tästä mitään "vuosisadan rakkaustarinaa"  joka "kaik esteet ja muurit tieltänsä kaataa" ja mullistaa kumpaisenkin elämän ihan päis´tikkaan. Ei, sitä en ( emme ) vuota ja hyvä näinkin et kumpainenkin tiedostamme tämän. Vasiten vastapuoli tietää tämän ja muistaakin välleen miuta siitä muistuttaa... Tähän mie tokaisen että tiedän. "Tiedän että ei tästä mitään tule.", mutta samalla pidän sisuksissain ettäs tiedän kyllä muttas kukaanhan ei kuitenkaan kiellä pihkaantumasta täysillä ja itseensä satuttamasta jos näikseen tulee. Sillä senkin tiedän että olen suhteissain aina täysillä enkäs mitenkään puolilla "voimilla" - silleensä että olla vahi ei olla. En jätä itselleni jostahin syystä mitään epäselväksi: se on joko tahi. Olen joko suhteessa tahi sitten en ole. Antaudun suhteen vietäväksi, annan kaikkeni siihen - tietyin tosiseikkoin tietysti tiedostain. Tottakait. Sillä enhän voi vastaan ämpytä sellaista vasten jonka tiedän olevan muuttumatonta ja johka en voi itse mitään vaikuttaa vaik joskus jopa hivenen haluaisinkin...
   Toki puutteitakin on. Tottakait. Eihän mikään parisuhde saati sitten suhde ole koskaan ns. täydellinen. Kaukana siitä.
Olemme kumpainenkin tietyllä tapaa vahvoja persoonia ja siitäkös sitten kehkeytyy omansa muttansa asiaan kuin asiaan. Ja miehän se olen ( tietty ) joka se taipuu sitten kun tarvista on... Joka sekin on täysin persii... siis tiedätte mistä kotoisin? Mutta jos jotahin positiivista täytyy tästäkin ettiä niin opinpahan taipumaan ja luovoimaan.... niin kuin nyt en olisi sitä jo oppinut aikaisemmassa suhteessa....
ISO puute on myös se että rakastua ei saa - tai ei saisi. Mutta kuten jo tokaisin niin pihkassahan mie ollaan... irti pääsemättömässä. Ja sekin sitten viel että kunne aika kuluu ja aika tulee niin sitten tiedän satuttavani itseni tään taatta pahasti. Poltan näppini todellakin. Minkäs teet... Mutta se hyvä täsä on et tiedän ihan tosi asiana tämän sattumisen ja osaa siis näin etukäteen jo "valmistautua" että joskus sekin viel etehen tulla tupsahtavi. On se vaine surku.... "rannalle jääviä laivoja."