... kun elämä ei syki juuri miulle.
   Humisevaharju näyttää tänään kyntensä juurikin nimensä mukaisesti. Tuuli tuo Tuiteroinen mahtinsa näyttää, kynsiänsä käyttää. Se puhkuu ja puhisee koko mahtavalla "sielullaan", koko mahtipontisella olemuksellaan. Tuo Tuulonen jok´ ei olekkaan mikä tahansa piskuinen henkäys, kumartaa mahtavan olemuksensa, köyristää selkänsä ja ottain ohjat omiin käsiinsä, työntää mahtavalla olkapäällään tämän miun piskuisen Majani Mahtavaisen nurkkapieliä niin jotta tuta saan. Jok´ ikinen nurkkaus, jok´ ikinen nurkkapielus ja kuvekkin ulisee kuin viimeistä päivää, kuin loppu olisi jo lähellä. Välleen tekisi oikein mieli mennä tuonne katon räystähän alla pitelemään peltisistä lappeista kiinni jotta "edes" katto pään päällä säilyisi - sillä sen verta se puhkuu ja puhisee jotta vasiten yön tummina tunteroisina tuntuu että saapi peljätä et tokka tuota aamulla enää kattoa on olemasa jonka alla majailisi ja asusi?
Onneksi kuitenkin nyt täsä taanoin ( pienin erilaisin kommelluksin, ja säädöin ) saatiin tuo liesituuletin "säädeltyä" siihen malliin etteivät enää putket ujella. Pysyvät puhurit Tuiman Tuulosen ulkosalla eivätkä pyri sen röörejä pitkin asumukseeni asti. On edes yssi ääni vähemmällä, yssi humina hiljemmalla.
   Eilennä oli ns. keheno päivä sään ja tilansa mukaan. Sellainen ettei siinä paljoa mihkään tehnä mieleni miun matkustaa, eikää mennä. Tiesin kuitenkin Ilmatieteilijöiden lupailevan tälle päivälle Aurinko Armahan loistavaa iloa jotenka suunittelin et sitten tänä pänä meikä likka Maailmalle Mahtavalle uransa urkenee.
Kuis kävikään? Tuli ilma tuo tilainen mitä mahtavaisin muttas kuten totesin tuosa äsken niin Tuuli tuo Tuiteroinen sit mahtinsa näyttikin. On sen verta mahtavaista tuon Tuulosen puhkuminen jotten mie sinne tohdi sekaansa sotkeutua. Ei tod.. 
Meinasin nimittäin mökillemme ajella ja matkustella oleilun merkeissä muttas tietäin kuin se paikka on muutenkin aikas tuulista paikkaa sekin, niin enhän mie sitten mitenkään... Kois vaine oleskellut olen ja töitäin täällä hommaillut. Saanutkin aikas kivasti vaikkas mitä "poies alta". 
Toivosa suuresa kuitenkin täsä kuikuilen akkunoistain ulos, jotta kyl se viel keväämpikin aika tulee... Kyllä se "päivä viel paistaa risukasaankin" ja Ukko-Ylimmäinen ne kaunihit ja leppoiset päivät suopi niin ettäs tulee aika kunne Aurinko Armas lämpöänsä suopi, Tuuli Tuiteroinen hivenen vaine hönkäilevi ja mie - mie pääsen nautiskelemaan näistä kaikista alla Taivaankannen suuren!
   Täsä näitä touhujani hoitaissa "kiireen kehruussa", olen kuunellut rativota, tuota Äänitorvea hivenen kait jo vanhanaikaistakin, ja sieltä sitten kaikenlaisia iskelmiä, biisejä, laulukipaleita kuunellessain, "mieleni miun tekevi, aivoni miun ajattelevi"...
Mietiskelen mitenkä sitä olisi miullahii roppakaupalla antaa jokke-kulle hellyyttä "kystä kyllä". Mietin kuin haluaisin, kykenisin, tahtoisin, ja ennen kaikkea kaipaisin, antaa hellyyttä, läheisyyttä, tunteita - itseni, jolle-kulle.
Muttas sitten taasen: varmaan joku sellainen hlö. joka tään kaiken miulta saisi, tukehtuisi oikein tään kaiken paljouteen jota mie sit hälle antaisin. Hän varmaan pökkisi pakoon jos eteheni sattuisi tulemaan. Hui! Elikkäs ei taidakkaan olla hyvä aatos olleskana, tää? Paree sittenkin ehken ettäs pien kaiken sisus-kaluissain, syvän-alassain, ja olisin kuin en olisikaan?
   Oikeesti käväisin kyllä pikaisesti ulkosallakin tänään. Käväisin paikallisella liikeasemalla, huoltsikalla, jotten ihan Mökkihöperöksi alkaisi.
Siellä näin puolitutun ihmisen joka perheensä kera oli ruokailemassa. Mietin siinä heidät nähdessäin että mitä se onkaan tää ihmisen elämä-mätä? Oikeestaan olen hivenen kade kaikille heille jotka viel nuoria ovat ja ovat nuin perheelisiä. Nuoren perheen omaavia.
Heillä kun elämä viel edessä on. ( Oletettavasti kroppansa pelaa eikää särje ja kolottele kuten miulle jo tuuppaa tekemään. ) Heillä on elämää, tapahtumaa ja tekemistäkin ihan roppakaupalla huushollissaan kun pieniä pirpanoita on vielä olemasa. Toisaaltaan sit taasen ehken joskus liikaakin niin että väsyyn asti menevät... Muttas heillä on toisensa, ja oletettavasti rakkauskin toisiansa kohtaan. On joku joka siin vierellä stallustavi ja samaan suuntaan katselee sitä heidän yhteistä elämäänsä, maailmansa, ja tavoitteitansa. On joku jonka kera jakaa KAIKEN.
Tiedän, tiedän hyvin että on se miullai ollut aikanansa samallalailla muttas kun siitä on jo niin KAUAN aikaa ( eikää siinä paljoa samaan suuntaan katseltu... ) ettei sitä oikein muista. Ja nyt olen näin yssinäin - kaukana kaikesta tuosta.