Rakas.
   Rakas on ihminen joka ( niin muuten - nämä ovat sitten vain miun omia aivoituksiain, omia mielipiteitäin, ei muuta... ) on meille, miulle, siulle, jostain syystä tärkiä ihminen. Toisille se voi olla myöskin eläin jota rakkakseen kutsuu mutta silloin tään sanan merkitys on hivenen toisen lainen. Se on tod. näk. vaine enempi tykkäämistä kuin jostahin muusta eläimestä. Kuten se muuten on oikeestaan myöskin ihmisten kesken.
Ihmisillä tämä tarkoittaa ettäs tykkää jostahin TOSI paljon, tosi-tosi paljon. Paljon enempi kuin joistain toisista.
Se... tää tykkäyksen kohde on tärkiä ihminen miulle, siulle, kenelle vaine joka rakastaa häntä. Hän merkitsee paljon siulle, miulle, meille.
Hän on ihminen jonka ympäri siun "napasi" pyörii. Häntä ilman et voisi ajatella, kuvitella, elämääsi, olleskana. Hän on se ilma, se olo ja tila, se alkukantainen voima jonka takia sie elät, hengität, ja voit yleensäkin tällä Telluksella olla ja vaeltaa. Hän on se miun kantava voima jonka takia jaksan jokahinen aamu ylös ängetä sängystäin ja alkaa taasen päivän uuden aherruksen. Jonka taatta käytännöllisesti kattoin tään kaiken teen minkä teenkin sit millonkin.
Hän on ilma jota hengitän, hän on ravinto jota ilman en hengissä pysyisi - ei kupuni miun ravittu olisi. Hän on se alkukantainen atomi jonka varaan rakentuu kaik olemas olo mitä saattaa voida olla olemasa.
Hän on kaikki, Piste.

   Rakastettu, rakastaja, rakastajatar.
   Miusta täsä ei ole kymysys rakkaasta. Sori vaine... Kymysys on pikemminkin parisuhteesta josa ihminen käyttää toistaan hyväksi joko niin ettäs toinen tietää sen tahi sit niin ettäs tämä ei tiedä ettäs häntä käytetään hyväksi...
Kymysys on pikaisista tapaamisista, salamyhkäisyydestä, kenties pettämisestäkin - kolmannen osapuolen.
Useimmiten sovittuna jutskana kahden kesken tapahtuvaa yhdessä oloa ja sitemmin vaine siellä kamarin puolella. Pikaista, pikaista, sankkevan pikaista, lyhyt aikaista tapahtumaa. Silloin, tällöin ja josain. Ei mitään vakituista vaikkas tääkin kyl voi jatkua pitkäänkin, vuosikymmeniäkin, muttas siltikin - sankkevan harvoin.
Ei arkea, ei elämän karikoita, ei nurjiapuolia yhdesä. Vaine sitä "ruusuilla tanssimista" ja "pintaliitoa".

   Rakkaus.
   Rakkaus on asia, todettava asia, tunnetila, joka on kahden ihmisen välillä. Ihmiset nämä voivat olla eri ikäisiä toisiinsa nähden tahi sitten vaikkas saman ikäiset. He voivat olla samaa sukupolvea muttas myöskin vaikkas vaine isovanhaemmat ja muoskain mukelot. He voivat olla mies-nainen, nainen-nainen, mies-mies. He vaoivat olla ystävykset, työkaverit, tuttavat syvällä ystävyydellä. He voivat elää saman katon alla, viereisissä asunnoissa, viereisissä kylissä, kaupungeissa, maissa tahi aivan toisella puolella tätä Tellustamme.
He voivat olla mitä vaine siis, muttas jokin on vaine laittanut heidät tuntemaan keskenänsä syvää tunnetta tätä jota rakkaudeksi kutsutaan, toisiansa kohtaan. Sillä syvästä tunteestahan täsä on kysymys, eikää mistään ohimenevästä, pintapuolisesta tunteesta. Ei sellaisesta "hyvää-päivää-kirvesvartta" -jutskasta vaan ihan pysyväisestä jutusta, tunteesta.

   Rakastaa.
   Rakastaa... niin tätä sanaa "viljellään" liian harvoin keskenämme. Emme oikein tohdi sanoa tätä toisillemme kun, vaikkas, sen paikka olisi ihan arjenkin kiireiden keskellä äänehen lausuman.
Tosin sitten on olemasa ihmisiä jotka lykkäävät tämän sanasen ( "rakastan sinua" ) turhankin hanakasti ja turhankin usein jokahiseen "väliin", jokahiselle ihmiselle! Sekään kun ei ole hyvä mielestäin sillä silloin se on kuin "tusinatavaraa"; sanat nämä menettävät merkityksensä kun ne "kuluu käyttäissä".
Rakastaa se on kuten rakkauskin - syvää tunnetta toista kohtaan. Syvää-syvää -sellaista. Tunnetta toista kohtaan joka osoittaa kuten "rakaskin" ettäs mie en vaine voi olla olemasa ilman sinua. "Olet sankken tärkiä miulle."

   Vastarakkaus.
   Kymysys olemasaolosta. Kymysys siitä ettäs sie, mie, me, voimme rakastaa toisiamme, jota-kuta toista vaikkas mitenkä paljon tahansa muttas jos EMME SAA vasatarakkautta itseämme kohtaan tältä toiselta niin silloin siitä yhteiselosta, siitä tunteesta, siitä "me" -jutskasta ei tule mitään. Sillon se on vaine yssipuolista rakkautta, se. Se ei taasen ole hyvä, se.
Se voisi mennä sillon vaikka ns. palvonnan puolelle; toinen rakastaa, palvoo toistaan muttas toinen ei tykkää olleskana, ei ota toista ( minua ) sit mitenkään huomioon. Olen hälle kuin tuhka tuulessa, kuin ilmaa. Aivan merkityksetön pölyhiukkanen. Aivan nolla.
Elikkäs olisihan se hyvä jos tunne ja tila tää olisi molempipuolinen, tasavertainen. Ei kumpainenkaan hyljeksisi toistaan vaan kumpikin tykkäisi HIRMUSESTI, välittäisi PALJON, olisi vailla toista ALVARIINSA. Ei voisi kuvitella olemasa oloaan ilman toistaan, jne..
 
   Rakastella.
   Menhään ns. "pintaa syvemmälle".
Ei "hässitä", ei "panna", ei jylkytetä", ei... mitä näitä "rakkaalla lapsella" onkaan kaiken laisia nimikkeitä olemasa olossa? Muttas siis, kymysys on siitä että kaksi TOISIAAN rakastavaa ihmistä haluaa olla intiimisti... ei, ei ole tää oikia sananen nyt... vaan... kaksi ihmistä haluaa osoittaa toisellensa kuinka paljon toinen merkitsee miulle! Joo, siitä on kymysys täsä!
Siitä ettäs mie haluan avata itseni auki toiselle nähdä aivan ilkosillain niin ruumiillisesti, fyysisesti, kuin myöskin tunnetilaltain ( myöskin henkisestikin ), ja ENNEN KAIKKEA tunteiltain! Haluan päästää toisen ihollein, ajatusteni, tunteitteni, ja mielenkin sisälle. Haluan päästää toisen näkemään mitä mie tunnen aidoimmillain, mitä minä olen, mitä haluan sanoa ilman sanojakin ( ruumiillain, vartalollain, ilmailläin, eleilläin, liikkeilläin, ja jopa äänehtienkin... ) toiselle, miulle tärkiälle, sankken tärkiälle ihmiselle. Sille toiselle puoliskollein. Sille jonka olen silloin juuri päästänyt niin liki itseäin ettäs se oikein sattuu jos toinen sattuisikin torjumaan miut juuri silloin jotenkin. Jos toinen vaikkas sanoisi jotahin pahasti miulle, loukkaisi pahasti, satuttaisi sanoin.
Eli luottamus täytyvi olla silloin suuren SUURI jotta voin ja haluan "paljastaa" itseni näin toiselle. Luottamus-tilasta täsä on siis kymymys aikas paljolti.
Pitää luottaa toiseen ettei toinen satuta miuta ( enkä vastaavasti miekään häntä ) vaan hyväksyy miut silloin, ja aina muulloinkin, kaikkinensa. Niin niine hyvine jutskineni mitä annan hänelle, kuin niin pahoinekin mitä nyt voine ajatella jo täsäkin iässäin kun en olekkaan enää mikään uhkea, nuori, kaunis, nainen! Hän hyväksyy miut kaikkinen mutkine, mäkine, ja muhkuroineen - kuten miekin hänet. Luotamme ettäs saamme toiseltamme hyväksyntää omana itsenämme ja luotamme ettäs sit taasen toinen ottavi vastaan sen mitä voimme toisillemme antaa... täsä-kin iässämme.
Rakastelle = hyväksyä toinen omana itsenään, tarjota itseään KAIKKINENSA toiselle: "Täsä olen. Ota tahi jätä."