Aamuin tään aloitin ajelemalla ensimmäiseksi aamupäivän aikana kylän taajaman keskelle Röyssypotuille.
Matkalla tuolla huomasin, ettäs päivähän se aluillaan taasen on. "Näyttäisi et mie olemma ainua joka ämpeää itsensä "reunamilta" kohti keskustaa ja kaikki muut ovat tulossa sieltä keskustasta päin ( ja lautan kautta mantereelta ) tänne "reunamille"."
Vastahan tuli markkinoiden näiden nimikkobussi mukanansa varmaan "...hiljaa markkinoille..." tulevaisia henkilöitä. Markkinoilla olevaisen poniajelun paikan ponitkin karauttivat tuolloin paikalle ollen vetävän autonsa trailerin sisällä matkallansa kohti määränpäätä tuota.
Ambulanssikin hissuksensa kulki kohti kohdettansa. Ei pillejä, ei valoja, käytössänsä, muttas kuitenkin pää ja määrä tiedossansa; markkinoille varulta väkeä läsnäolevaista ja -käviäistä, avittamahan.
Siihen sitten sekaan sopivasti oli ripotelyy tavan henkilöautoja väleihinsä noiden isompien ajokkien. Kaik´ sulassa sovussa perätysten kuin ainai jälkeen kun lautta satamaansa saapunut on; "... elefanttia marssi näin, aurinkoista ( sumuista ) tietä eteenpäin. ..."
   Se mik´ ihanuus, niin jokahinen tälle Luovolle saapuvainen henkilö tietävi et ( yleensä ) täällä ei kandee ns. ohitella toisiansa. Se on se-ja-sama ajella perätysten noin yleensä jos ja kun on kyse laikien ja asetusten sallimat ja käytetyt nopeudet. Toinen juttu on sitten jos joku matelee, ajaa toooo-si hitaasti?
Se et ohittaisit esim. Luovolta poies lähteissäs jonkun jonossa olevaisen, niin viimeistään lauttarannassa "tavataan". Siellä sitä sit samaisessa jonossa lauttaa vuotetahan. Kenties ruuhka-aikana ehättäydyt siihen ekaan lähteväiseen lauttaa ja et jää "rannalle ruikuttaa" seuraavaa lauttaa, muttas jos siul ei ole kiirusta mantereen puolelle mihkään, niin - miksi kiirehtisit sitten tuolla jo ajon aikana? Tietty siun on pitänyt jo lähtöäsi ja starttiasi ennen laskea et kuin paljon siulla menee ja on aikaa ajaa kohteestasi lauttarantaan jottet joudu kiiruhtamaan!
Jos taasen tulet lauttarantaan lautalta ja tarkoituksesi olisi "ehättäytyä" vaikka luodon toiselle kolkalle, johkin sinne "ääripäähän" sekä lauttallinen autoja on juuri purkautunut kyydistänsä, NIIN mihkä kiirusta? Ei, ei se luoto tuostaan mihkään katoa. Kyllä sie ehätät sinne perille asti aikanansa. Kenties jonon tuon lähteväisen ja iellehen ajavaisen viimeisenä vaikkas, muttas kuitenkin - ajoissa perillä olet kyllä. Ei se määränpää sieltä katoa; kaik´ tietävät kyllä et jos jotahin on sovittu etukäteen, niin sie tulet sitten kun lautta kulkee, on kulkenut ja sie sit tuon sovitun matkan perille asti ajanut. Ei kirettä.
( Hitsin vimpula; osasinko oikein kertoa jakuvata? )



   Ah - tätä värin kylläisyyttä! joka tosin enempi oli ( ja on ) kelta-voittoista kuin runsasta värien kirjoa, täsä vaiheessa vuoden kiertoa. Puistakin pääosin kaik lehdet jo riipautuneet maankamaralle. Vaine "maaruska" erinäisin väreinensä paikalla ollen.
  Tuumailin Hepo Hopialla karauttaissain et nythän sitä olemma sitten varmahan kaik vuodenajat täällä Luovolla käyden nähnyt? Aikaslailla ainaskin. Ja vasiten nyt noin vuoden aikana taaksepäin kun tuntuu et alvarinsa olemma tuolla ollut. Siin on vaine ynpärys mennyt, huomaamati.
"Ihan kuin surku hiipisi puseroon, asettuisi aloilleen. Kysyisi et tykkäätkö musta vaik´ näinkin riisuttu jo olisin?" "On kuin luonto tuo ynpärilläin olevainen surisi kanssani. Sekin pudottaa lehtensä kupeiltansa alas helmoihinsa kuin surisi ja itkisi kaipuutaan menneseen kesään, kaikkeen olevaiseen." "Luonto tuo varmaan vaistoaa millä päällä ihminen äärellänsä on, mitä se tarvitsee milloinkin?"
"Tänään suren. Suren kanssa Utuisen Usvan, tienoiden näiden, lehdettömien puu-päiden."



   Sumu saapuu, utu utelee - kuka käyskentelee minun maillani?
Tuuli Tuittupää tuivertaa mökin kuvetta, kolkuttelevi pielusta akkunain, koputtaa ovelle - tokko avaisit ovesi miulle?



   Muistatteko, Armaat Lukijain miun, eilisen Aurinko Armahan kilon paistehessa paistattelemana juurikin tään menkein samaisen paikan....?



   "Lähtevien laivojen satama."
   Päivä toinen päätöksessänsä on ja alukset Meripelastuksen ovat lähdössä kokka kohti kotiansa.



   Alukset ( myös nuo Meripelastusalukset ) satamassa lainehilla ja...
....kuivalla maalla ollen;






   "Mennään hiljaa markkinoille..."
   Heidät täsä kuvassain olevaiset kuvasin, kuvasin myöskin muutamia muitahin perheitä tällä reissullain, muttas juurikin tään perhehen kohdalla, juurikin tuolla kuvaushetkelläin mieleni nousi tää nimike heille. ( Kuten aina muuloinkin joittenkin kuvien kohdalla tapahtuvi - te tiedätte tään jo Armaat Lukijain miun, muttas jos jokunen uusi lukija sattuu eksymään seuraamme tänne.... : nimi kirjattu mielehin valmiiksi sillä senetikllä on. )



   Carita koiransa Neelan kera, asianmukaisesti, vallitsevan sään ja tilan mukaisesti pukeutuneena. ( Suomen Karva-Kamut ry. )



   "Kuin kaksi marjaa."



   Ylpeyden hetkiä SUURIA.
   Sain ilon ja riemun kuvata tätä pientä pikkuveljeä joka oli toooooo-si ylpiä siitä et oli saanut lainaan isosiskoltansa sontikan!
Oi, tuota ylpeyttä suurta. Ja millä ilolla, riemulla ja touhukkuudella siitä johtuen sitten tätä suurta kohdannuta kunnianosoitustaan esiteltiin!
( Henk. koht. olemma ylpiä siitä et sainen kunnian valkokuvata häntä; "herkuttelin", kuvasin useammankin kuvasen verta häntä. Ja mik´ riemu, mik´ ilo, et kaikki kuvasensa ne, sit onnasivat hyvin! )






    Saanen esitellä: Hailuodon kunnan kunnanjohtaja Aki Heiskanen.
   Sillä nyt ihan näin koko nimellänsä esittelen hänet täsä näin, koskapa kun en tietänyt kenkä hän on, minkä niminen, mikä onkaan agenda miksi hän täsä tilaisuudessa esillä oli ja puhui ( tosin sanoistansa osasen toki osasin hahmottaa ja arvella kyllä ), niin miun oli ihan pakko yhdeltä näiden päivien järjestäjältä kysyä kuiskaten kuka hän on ja minkä niminen?
Vähäkö häpesin kun sainen kuulla kenestä oli kyse....
Minkäs teet kuitenkin. Kysyttävä on kun en tiedä eikä miuta oltu etukäteen informoitu, että ketä paikalla on ja miksi tää tilaisuus pohjimmiltahan pidettiin. Tiesin vaine ettäs on kunna palkitsemis´tilaisuus on ja ettäs joitain henkilöitäkin esillä esiintymässä...
Tavallahan ain on ollut miulla-hin etukäteen tietoa siitä et ketä, misä, miksi, muttas nyt ei sit ollukkana. Pöh.
No, ei siin mitä. Hommain hoidin, ikuistin tilaisuutta tätä ja huomasin et olimpahan täten aikas tärkiässä tilaisuudessa paikalla. Ihan jo tään tilaisuuden kunniakkuuden/tärkeyden takia, muttas myöskin kaikkinensa kun puheitansa kuuntelin siinä ja muutoinkin kun niin likikin itseäin tällä hetkellä liippavi sekä ihan valtakunnallisesti, maailman laajuisestikin, tärkiästä asiasta oli puhe!

   Kyseessä oli skriimaten suoritettu Suomemme maan tään vuoden mielenterveys-palkinnon ojennus ( MIELI ry )!
( Ja mie sain kunnian sen täten ikuistaa! )
   Hailuodon kunta on tehnyt jo useamman vuoden ajan kuntansa henkilökunnan, työntekijöiden, hyväksi töitä, jotta heidän sairauspäiviensä määrä ja täten työssäpoissaolot, vähenesivät, pienenesivät sekä siten kunta/yhteiskunta saisi myöskin säästettyä rahaa näiltä poissaolojen osalta.
Ja Hailuoto on tällä toiminnallaan saanut näitä poissaoloja vähenemään huomattavissa määrin!
   Täten oli ja on, kyse merkittävästä palkinnosta - sekä tilaisuudestakin!

   Tätempä: Mitä mielenterveys on meille itse kullehin? Mitä se on juurikin siulle?
Miten voisimme auttaa toisiamme mielenterveydessä, miten helopttaa tuskaa huolettavaa?
Miten toiset voisivat auttaa juuri sinua et jaksaisit, miten taakkaasi keventää?
  


   Röyssypotuilla.
   Se oli sitten 29 kerta ( jos nyt enää oikein muistan - mut ainakin itse Siikamarkkinoilla oli tuo 29:nes kerta. ) kun seurakunta Hailuodon tarjosi Röyssypottua markkinoilla käviöille.
   Sainen kunnian vilkaista tuonne kattilan sisuksiin sekä kuulla keittäjien kertomana mitä tää kyseinen keitto on kaikkinensa. Miulla kun se ennestänsä aivan outo soppa on ollut. Nimensä kuullut olimma mie, muttas et nähnyt, saati maistanut - en.
Nyt tosiaankin näin ja sainen maistaakin ( kiitos keittäjien näiden ) hivenen. Hivenen juurikin sillä, ettäs itse Röyssy oli tehty verestä ja vehnäjauhoista, ja miehän kierrän vehnäjauhot gluteeninsa takia. Täten otimma teelusikalla yhdestä Röyssystä piskuisen palasen ja maistoin.
No, ei kummoisempaa, ei. Söishän sitä, muttas... Ja tää on sit MIUN mielipide, MIUN maku-nystyröiden mukaani sanottu.... en mie ihan herkkunain tätä pitäisi kyllä. Liian on Röyssy sellainen mauton tapaus. Kuin kakkupalanen keiton tuon seassa. Enempi verta, enempi mausteita sopivia ja jauhoihin hiven makua antavia jauhoja? Ruista? Tattaria? Ohraa?
Keitossa oli mukana pottuja, vettä, ja pekonia makua antamassa. Miusta tässä ei ollut mukana esim. porkkanaa:



   Sainen kuulla tällä reissullain heittämälläin, töitä näitä tehdessäin, että on sitä muitahin vastaavia keittoja olemassa eri paikkakunnilla.
Yksi taisi olla tyyliin jotahin juustoa ja siihen sitten veristäpalttua - vahi oliko se lihaa. Voi kun nyt muistasin sen et mitä siinä oli! Oli vaine kokoonpanonsa sellainen maku-kombo et ei ihan ekana olisi tullut mielehein juuri niitä yksiin laitella?
Tiedän toki Savon alueen Mykyrokan. Se on vastaava kuin tää Röyssypottu, muttas siihen tulee kaikki mahdolliset teuraseläimen sisäelimet hyödynnettyinä; sydän, maksa, veri ( tehdään ihan oikiat veriletut hivenen ruisjauhojakin mukana käyttäin sekä maustain kunnolla ettäs sit keitetään ne tuossa keiton seassa jonka kera ne sit nautitaankin/syödään ) ja lihaakin. Perunat seuraksi, sipulia ja porkkanaakin hivenen.
   Itse ajattelin, heittelin mielein päällä, keittoja keskenänsä: Röyssypottu, Tappaiskeitto/Mykykeitto, Hirvikeitto, Lihakeitto... Kaikenlaisia sitä onkin olemasa. Puhumatikaan tosiaan sitten kaikista niistä eri maakuntien omista versioista jotka liki näitä ovat, muttas joista ei miulla-kaan ole kunniaa mitään tietää.



   Kaunista katseltavaa, kaunista ihmisen ja Ukko-Ylimäisen, Luonto-Äidin, luomaa.
Ai, niin; ollahan siis Hailuodon kirkossa nyt täsä kuvassain olevaisessa - äsken -seurakuntatalossa joka on tavallahan yhtä tään kirkkosen kera.



   Vanhan kirkon ihanainen aikojen patinoima saarnastuoli, tämän uuden kirkon kuorissa.
Ja täsä alla siitä yksi yksityiskohta joka esittää kyljellänsä olevaista kirjaa kuten näkyykin. Taitavi olla käytännössä papille, saarnavaiselle henkilölle, ns. apupöytä tuolla saarnastuolin reunalla ollessansa.






   Kirkon ja seurakuntatalon  tään porstuassa olevaa vanhaa esineistöä esillä.
Olisko vanhan kirkon jonkin osan ovinen ja sitten toi kirstu on varmahan ollut ( vahi olisko viel nykyäänkin ) rahainkeruukirstu. "Raha vaine kilahtaa" tuosta yllään olevasta tratista ( tehty ihan tratin malliin ja metellista tuo lieriö tuossa ) kirstun kätköihin ja "sielu taivaaseen vilahtaa".
   Itse kirkosta ja kirkoista en pakise tään enempää nyt koskapa muistelen niistä kertoneeni jo ennen teksteissäin näissä teille.



   Tuikku. ( Yhden tilaisuuden rekvisiittana ollen. )
   Paino. ( Yhden markkinoiden esittelyteltan painona ollen. )





   Näinpä, näin oli sitten toinen markkinapäivä taputeltu kasahan ja miulla aika hipsiä taasen kuviain ottamiain laittelemaan. Kapusin taasen tutulle paikalle ja sainen samoin sopimuksin paikalle tuolle jäädä töilleni. Aterioitsin, tein töitä.
   Väki väheni, Luovo hiljeni. Itsekukin mirs-marssien paluumatkallensa lähti ja nokkansa kohti kotiinsa kuljetti. Kuka kunnekkin, mikä minnekkin, mennen. Mie mökillein tuolle, meren aavan rantamalle.

   Mökillä lämmähytin saunasen ja siin ulkona käyskennellessäin, polttopuita sylissäin sisään kannellessain, ja tuvan tuon piskuisen pöydän ääressä välleen istuissain, hokasin et ei se omistaja kyl omiaan puhellut ( jota en tosin epäillytkään kun kerta hän paikallisia syntyjään on ) kun kertoili silloin nuorna tuon Marjaniemen majakan valoineen kaikkinensa tännekkin asti näkyneen. Miekin kun sen vielläkin näinkun vaine tuolta ihan juurikin oikiaan suuntaan katssoin! Ihan totta! Kyllä muten majakan valot pikottivat sieltä mettän puiden nuiden lomasta! Vasiten kun yhä yltyväinen Tuuli Tuittupäinen niitä mettän puita, nyt jo lehdettömiä, huojuttelin suuntaan jos toiseenkin. Kyl siin huojunnan "lomassa" ain pilkahdus valosen tuon kävi.
   Nautin siitä tunteesta kun olimma tuolla yssin. Ei ketään, ei mitään, eikää varsinkaan niitä petoja ja pelottavia Ökkö-Mönkiäisiä pimiään aikaan misään peljättävänä.
Se hiljaisuus - vaine Tuuli Tuittupäinen yhä ärjyvimmin voimin "kuiskimassa" kupeilla noilla....
Se tunne kun ei ole/ollut kiirusta kerrankaan mihkään. Vasiten kun juuri olimma saanut taasen tuon kuvaus-urakkani loppuun saatettua. Eikä ollut kiirusta muutoinkaan. Ei ns. kotitöitä tehtävänä, ei kodin ylläpitoa tahi muuta vastaavaa kun kerta vuokramökillä olimma. Vuokranantajan vastuulla ne sellaiset, ei miun.
Tosin mielessäin siinsi viel tuossa vaiheessa kyl tekemisinä Hyyppään käynti ja rannalla tuolla läheisellä ja pitkällä käyskenteleminen, muttas - jällevän kuulu "muttas" - ....

   "Tää mökki on siis sen noin... likimmä 50 vuotta vanha jo.
Sekö se on tuo tuoksu ja vasiten olo sekä tila, joka korventaa klyyvariain?
Onko se mökki tää vahi kaasulämmitys tuo? Onko mökki "vanha-höperö" vahi onko Mummerosta tästä tullut vanha-höperö kun kaasua epäilee onkkema-kryynin alkuperäksi?
Jos se on kaasu, niin kuin sen muut kestävät sitten, enkä mie? Olenko liian herkkä nokkainen hemmo?
Kestänkö vahi en? Kestän sillä "ken leikkiin ryhtyy, hän leikin kestäköön" - vasiten kun omaehtoisesti, omatahtoisesti, moiseen olen ryhtynyt!
Tosin ei kait miun ole pakko kärvistellä jos ja kun se klyyvariini ottaa, eihän?
Muttas kun laskimma mie et vähillä rahoillain jos olisimma koko tään ajan täällä, niin se olisi kaikkinensa miulle edullisempi vaihtoehto, Matti Kukkarossain tykkäisi siitä. Jos lähtisin, olisin muutamat päiväset poiessa ja sitten taasen palaisin - kalliimaksi tulisi?"
   Mietiskelin siinä samalla hollille et miten sitä voikaan olla moiseen kaasulämmittimeen ja sen kaasupulloon viha-rakkaus suhde?!
Vihasin sitä kun se tuskaa tuotti hengitykseni ja klyyvarini kautta, rakastin sitä kun se lämpöänsä antoi.
   "Mitä siis teen?" "Jäänkö ja "petaan vuoteen" vahi karautanko kauaksi poies?"