Ystävä on kultaakin arvokkaampi?

   Karvaasti saan mie tään kokea että näinhän se on. Ystäväni tää, olkoon hän nyt nimeltänsä vaikka... no joku vain... joku... sanokaa nyt hyvänen aika joku nimi... vaikka, vaikka - Timo. Niin, tää ystäväni armaani, on nyt ollut elämäni kiemuroissa mukana himpun yli vuoden päivät. Milloin enempi, milloin vähempi. Milloin hän ollut likempi, milloin etäisempi. Mutta joka tapauksessa hän on ollut OLEMASSA elämässäni. Mukana lähes kaikessa. Ihana ja turvallinen tuki - tsemppaaja. Tärkeä monessa mutkassa elämääni. Timo "poika" tää.

Nyt sitten mie itse olen ( kait ) sotkenut kaiken tään. Poissa on ystäväin, poissa on yhteys väliltämme. Ja vain-ko siksi että satuin mie aukaisemaan "suuni" ja kertomaan ajatuksiani suoraan hälle. Mie "tyhymä". Mie taulapää. Ainakin näin nyt tuntuvi sillä poissa on hän. Vaiti kuin Kiinanmuuri. Hiljaa kuin Hiljaisuuden retriitti ( tai siis oikeemmin immeinen joka sitä suorittaa ). Hiljaa on ja kait hiljaisena pysyykin?

2014.7.9.%20Kumpulassa%20%2816%29.jpg

IKÄVÄ on miulla suuri häntä. Hänen korviaan, sanojaan. Sitä joka vierelläni kulki samaan suuntaan - kysenalaistamatta olemassa oloani tahi tyhmiä aatoksiain miun... jymmärsi sanani, jymmärsi ajatukseni.

Jos sie ystäväin, tämän nyt jotenkin, jossakin, joskus... satut lukemaan - ottaisitko yhteyttä...