Kävimmä eilen pitkästä aikaan kävelyllä. Ihan vain noin "löntöstellen" taittuvi sellaset 9km. Hiki tuli kyllä pintaan jotenka reissun jälkeen suihku kutsuvi askeltajaa ja pyykkikone tamineitansa hänen. Nuilla matkoillain kerkiän ain monen monta juttua laitella järjestykseen aivoissain mutta myös  monen monta sotkee lopullisesti sekasin....

Monet kerrat askelta toisen eteen laittaissa mietin että voi kun toinen puuttuvi tosta viereltäin. Hän joka ain kiritti askellusta tahi muuten kotia yksin kävelyltään tultuaan kehuskeli joko kilometreillään tahi ajallaan jota oli taivaltanut; ja sit mie yritin pistellä paremmaksi moisia saavutuksiaan. Oli sellainen pieni kisa tiedostamati menossa et kumpi enempi... Voi kun olis nytkin joku. Joku joka kirittäs - tai ees olis noin niin kuin henkisenpuolen kirittäjänä. Kirittäjänä joka kehuis kuin "hyvin" olen taivaltain tehnä. Tahi pakottajana joka ain tuuppis tonne takalistoon et alappas akka joutua matkoihis. Kun ei oikein näin yksinäin oikein tuu innostuttua ain lähtemään. Tosin kyl sit kun sinne uralle urkenen niin matkahan taittuvi muutamien kilometrien jälkeen ihan mukavasti. Henkikin alkaa kulkemaan; ei ahista tahi hengästytä. Kuhan vaine jalat ja etenkin lonkat sekä polvet kestäis....

   Aatoksia nuita, askeltaissa itäneitä, on tosiaan monen moisia. Laijasta laitaan...

   Näin kevähällä, sään lämiessä ( tai mitä tuo nyt Luoja taasen vouhkaa... nytten vuorostansa pakkanen panee sen minkä kerkii - ja mie en... ) ja etenkin toin Aurinko-Armahan tuolla taivaan kannella yhä enempi tillottaissa, on kaipuuni suunnaton.

Se että ilmat lämpiää on yksi pointti tähän kaipuuseen mutta se tuntuu olevan vähäisempi suhteessa siihen että toi Aurinkoinen nyt yleensäkin siellä olla-öllöttelee. Nimittäin miusta tuntuu jotta kun se tuonne yhä ylemmäksi kiertoradallaan kapuaa niin sen valon suhde... ei kun sen valon KULMAN suhde tiettyinä hetkinä on se pointti miulle joka merkkaa eniten. Eli sillon kun Aurinkoisen säteet lankiavat taivaankannelta oikiassa kulmassa niin sillon miulle tulee sellainen tietty tunne. Tunne jostakin. Milloin mistäkin. Mutta niin kuin eilen niin siitä jotta nyt pitäs olla mökillä joko makkaraa kärtsäämässä ulkona lumihangelle tehdyssä notskissa tahi vaine vain olemassa siellä. Kulkemassa ja kiertelemässä "laajaa" tienootaan. Ja mikä paree ( tai oikiastaan surku enempikin ) niin se toinen siellä mukana....

2.4.2012.%20Hangilla%20Kumpulassa.%20%28

 

   Tein taasen näin vu´uenvaihteen tienoolla jokavuotisen selonteon maistraattiin tyttäreni miun tuloista ja menoista. Sitä kun vaaditaan ( on pakko ) edunvalvojalta tehtäväksi. Se on ain oma urakkansa. Itte teen sen "helpomman" kautta tehden ain menneen kuukauden kerrallansa jo valmiiksi siistiin jutskaan vuosi-kansioonsa valmiiksi. Silloin ei tarvitse vuodenvaihteessa kuin "vain" koota nää yksiin papereihin. Tehä siis sellanen exel-taulukollinen selonteko miten on rahaansa käytetty ja mihkä se on mennyt sekä mistä sitä on tullut ja keneltä? Tietty sitten pitää laatia ne lisätiedot mukaansa jotta miksi näin? Miksi toi tahi toi hankinta on tehty? Miksi ja miksi? Tätä tehdessä menee ain muutama päivänen ihan "mukavasti".

Toinen rupeema on sitten hänen kotoonsa tulevat vuoden mittaan ns. omassa käytössään olleista rahoista ja niillä ostetuista ostoksista olevien kauppakuittien läpikäyminen. Siinkin saapi äkkiä päivän tahi kaksi vierähtämään. Lasken  ja tarkistan ain että kauppakuittien summat ovat oikein, ja katon että ne ovat pitävät asumisen ohjaajien kirjausten kera. Samalla käyn läpi että mitä on ostettu? Onko ne järellisiä ostoksia (esim. nyt "nostin pöydälle" mielestäni liian usein syödyt makeiset ja muut "hömppä-jutut") ja ovatko oikein laskutettu? Ovatko oikialla tapaa maksetut ( esim. uidessa käydessä onko otettu eläkeläisen hinta vai ei, onko avustaja päässyt ilmaiseksi uimaan - vai ei )?

u%20008.jpg

Toisaaltaan nää on helppoa ja sukkelaankin tehtyä hommaa kun sitä on jo useamman vu´uen hoidellut. Tiedän mitä ottan huomioon, mitä saan selville mistäkin, ja miten tilitetän? Mitä otan talteen ( KAIKEN ja mielellään aina mustaa valkosella sekä oikeeks todistettuna ja kymmenenä kappaleena monistettuna... varmuuden vuoksi ) ja minne minkin laittan jemeliin? Kaiken löydän tallestaan ja tietystä järjestyksestä. Näin kun olen näkömuistilla "pelaava" immeinen niin ain muistan sieluin silmin että se ja se paperi on siinä ja siinä kohdassa. Sen ja sen paperin jälkeen. Siinä kansiossa.

   Kansioista muuten luulin jotta niihin pätee tää "yleismaailmallinen" sääntö että säilytä kukin kuitti 10vuotta, sitten nakkaa se menemään. ( En tee itteni papereille näin; hävitän jo vu´uen jälkeen kaiken. ) Nyt satuin maistraatissa sanaisen arkkuni auksemaan ja ilmoille ilmasemaan kysymyksen moisen: "Kuis kauan?" Vastaukseksi sain että niin kauan kuin kyseinen henkilö on edunvalvonnassa, ni niin kauan täytyy pitää kaikki lippu-lappuset jemelissä.  ( Ja varmaan täänkin jälkeen oli jokin vuosimääre jonka ne pitää viel pitää varmuuden vuoksi tallessa ennen kuin voi tuhota ne lopullisesti. )  Siihen tokasin: "Luulin saavani 10vuoden jälkeen ensimmäiset kansiot jo "uusiokäyttöön". Uudelleen kiertoon niin ettei tarviis uusia kansioita ostella uusille vuosille - ja entiset paperit hävitykseen..." "No, mihkäs mie ne kaikki sitten laitan talteen; aatellen että tyttärein miun on nyt kovin nuori ja kunne hänestä aika jättää - tahi miusta aikasemmin - niin siitähän tulee melkonen kömpsä talletettavaa?" Tähänpä virkailija tää totesi että se on sitten jokaisen edunvalvojan oma päänvaiva jotta mihkä ne "arkistoi." Näin itteksein aatellen täytyy kyllä itteeni kehuekseni myöntää että onhan noi kaikki siististi "yksissä kansissa" joten ne on kyl pohjimmiltaan aika helppo arkistoida jonnekin. `Mutta kun niitä kertyy pitkän, eletyn elämän mukana aikas paljon....´

   Nuita kuitteja tarkistaessa kävi niiden "kylkiäisenä" ilmi että tyttäreni tarvitsee kauppakassin. Muoviset, eli ne kaupan muovikassit ovat aikaslailla venyvää mallia joten ne eivät oikein käy. Josko nyt tyttäreni ei osteleekaan kerrallansa niin paljoa ja painavaa että sen puoleen venyisi kassien materiaali - mutta kuiteskii... Ja siks toisekseen ne himpun liian pitkän mallisina raahaantuisivat maata pitkin koska tyttäreni ei osaa niitä nostella tarpeen tullen korkiammalle.

Tämänpä takia on paree tehdä se ihan ite jotta saa suunnitella sen mielensä näköseksi ja myös tehä sen "korkeuden" tarpeen mukaseksi. Ja kun muovia en mie nyt sattuneesta syystä osaa muokkaila kassiksi niin teen sen ihan perus-rehellisenä kangaskassina. Näihinåä taatta sitten kävinkin tänään ostamassa vaaleanpunaista kangasta. Huomenissa alan leikkailla siitä tarvittavat palaset ja kursin sit kasaan. ( Kaavat piirtelin tänään. ) Kangas tää on vaaleanpunaista koska tyttäreni toivoi nimenomaan vaaleanpunaista kassia - jossa on sydänkuvioita. ( Tähän asti hän on "vannonut" sinisen värin päälle mutta nyt näyttää että on tulossa vaaleanpunainen kausi. ) Sydämellistä en kuitenkaan löytänyt mutta onneksi sentäs vaaleanpunaista...

   Ne lukot sitten sain/saatiin nuihin oviin - omakustanteisesti. Mut nyt pitäisi alkaa toisenlainen sota. Sota, sanon nimenomaan koska tiedän että  taistelen "tuulimyllyä" vastaan. Pitäisi vaine löytää kahdesta paikkasta "porsaanreijät" jotta voittaisin tämän sodan... Haahuilenkoha kuuta taivahalta?

Kyse on tuon pienen, pienen takatonttini aitaamisesta lauta-aidoituksella. Se on takatonttini mutta samalla se ainut omaa oleskelua ja ientä touhuumista varten tehtu oma maatilkkunen. On siinä kyllä yhdellä sivulla lauta-aitaa mutta se on tyyliin "harvahammas" ja korkeudeltaan muiden näiden rivitaloyksiköiden aitojen korkuinen. Eli meidän tarpeisiin ihan liian MATALA. Ja yhdeltä sivultansa se puuttuu tykkänää. On siin sillä sivulla kolme suht´ isoa tuijaa. Tuijia ne kait ovat... Mut kun ei yhdet tuijat harvoine alaoksistoineen ketään pitele tonttini puolella!

Syksy puolella sitä jo kyselin tältä taloyhtiöltä mutta he olivat hyvin skeptisiä: ei saa tehä korkiampaa kuin muilla on. "Ja mallin pitää olla samanlainen." Tosin monessa näissä pienissä tonteissa taitaa olla jo valmiina tällaisia matalia aitoja ns. joka puolella, tontin joka sivulla... ei vaine täsä. Kunnan rakennustarkastajalta olivat kait kyselleet ja jutelleet hänen kera mutta sieltäkin oli puheenjohtajan mukaan tullut samanmoinen vastaus. "Ei oikein sovi osayleiskaavaan..." ...tai jotain sellasta. Vammaispuolelle jätin hakemuksen kustannusten puolelta jotta jos vaikka vammaislaki ne kattais. Skeptisiä olivat sielläkin päin. Tämä kun ei ole virallisesti tyttäreni miun vakituinen asunto. Jos olisi niin aitahan saatais sen lain puitteissa. Kustannukset tulisivat sieltä. Mutta nyt taitaa käydä loppuin lopuksi niin että tyttäreni joutuu itse maksumieheksi tai siis  -naiseksi. Jos sen luvan nyt yleensä saan/saadaan.

Tytärtäni varten kun tarvitseis aidan joka olisi minimissään vähintään 115cm korkea maasta ( eikä kuten nämä aidat ovat nyt: 90cm ) ja jonka juoksut olisivat aidan ulkopuolella sekä niiden lautojen raot pitää olla niin pienet ettei sieltä välistä saa ukkovarvasta ulkopuolen juoksun päälle ponnistaakseen sen aitasen yli!

Kun vaine löytäsin ne sanat, ne perustelut, joilla saisin niin talonyhtiön kuin rakennustarkastajan ja toivottavasti kunnan vammaispuolen ihmisetkin uskomaan että tämä PITÄÄ rakentaa. Sillä jos aitaa tätä ei rakenneta ni neiti ei voi olla yksin ja vapaasti ulkona. ( Sillon muuten eivät ihmisoikeudet ja immeisen itsemääräämisoikeudet toteudu! ) En voi jättää häntä sinne hetkeksikään vahtimati. Ja vaikka vahtisinkin niin jos sattuu silmäin jostain syystä sekunniksikaan välttämään ni hänhän on sen siunaamalla hetkellä jo jossain kaukana maailmalla - jos on näin päättänyt. Sitten saan ettiä häntä pitkin kylän raitteja ja mikä pahinta - immeistä joka ei osaa uida ollenkaan, tuon läheisen järven rannoilta ja huonossa lykyssä vedestä. Hukkuneena. Jos ja kun hän on "menopäällä" ja sen huomaankin yhdessä ulkona ollessamme niin kuis mie pien tyttäreni tontillani kun hänellä on pienen kylän voimat? Kuis mie saan hänet sillon pysymään tällä tontillain? Saati että saisin siirrettyä (  sanoisinko väkipakolla raahattua ) turvaan sisälle. Ulko-ovien lukkojen taakse, ettei hän pääse lähtemään sinne minne olisi halunnutkin kulloinkin mennä.  

 

   Tuntuu aivan kuin hakkaisin päätäin sementtiseinään.