Mitä se on?
   Ennen vanhaan ihmisen ikä. Silloin kauan, kauan, sitten 50-vuotias oli jo ikäloppu, "kaakki", "fossiili". Ja monesti jo haudan partaalla jos ei ihan jopa haudassa asti. Ja jos mennään vaikkas esihistoriallisella ajalle niin silloin hädin tuskin ihminen elikään edes 50-vuotiaaksi!
Nyt kun muistelen omia vanhempiani 50-vuotiaina niin ainakin silloin penskana se tuntui että he ovat VANHOJA. Ihan jo suorastaan "kalkkiksia". Elimistö remppasi heillä jo silloin. Pukeutuivat kuin vanhukset niihin aikaan pukeutuivat; ei mitään pieniä hepeniä. Ei ihon myötäistä pukeutumista, ei pikku toppeja, shortseja, tms.. Vaan ihan voisiko sanoa että "pässinpökkimät" yllänsä. Isällä henkselit, äidillä iso, leveä, mekko. Isällä kumiteräsaappaat pellolla töissä ja äidillä navettatakki kera huivin. Yms.. En tiedä onkoo tuo aika jo mennyt ohi siitä sen aikaisesta tilallisen "muodista" ( millaisiin pukeutuvat nykyajan maanviljelijät; koko haalariin ja johkin asiaan kuuluvaan päähineeseen, kun menevät navetalle ja töilleen ) mutta luulempa vaine että tuskinpa nykyajan tilalliset niitä miun vanhempieni aikaisia vaatteita ylleen vetelis.
   Olimma nimittäin tässä mennä lauantaina ystäväni, tuttavani, 50-vuotis synttäreillä mukana.

2016.7.14.%20Kimmo%20Kein%C3%A4nen%2050v

Mietin siinä että nykyajan 50-vuotiaat ovat ihan toisen sorttisia kuin silloin lapsuudessani ( saati sitä edeltävinä aikoina ). Tosin täytyy sanoa se että nykyään ollaankin ( ainakin enemistö väestöstä Suomemme maalla ) suuremmalti osalti aivan jossain muussa ammatissa kuin viljelijänä tahi karjatilallisena, mutta silti...
50-vuotias pukeutuu hyvinkin muodin mukaisesti ja jopa nuorekkaasti. Ei ihan hirveesti eroa nuoremman polven tyyleistä. Vasite jos on ns. vannoutunut jonkin tietyn tyylin kannattaja ja ei siitä tohdi edes vanhemmiten poies luopua. Esim. vaikka joku vanhempi motskari-hemmo, tahi vaikka viftari-nainen. He ovat olleet sitä läpi elämänsä ja ovat edelleenkin vanhempana - miksi sitä vanhaa, tuttua, tyyliään muuksi muuttaisikaan kun sen on havainnut omimmaksi itselleen? Ei se ikä ole se joka määrää miten pitää pukeutua!
   Samaten olen ollut huomaavinani että se mitä ennen teki joku 50-vuotias ( harrasti ns. vanhusten juttuja tyyliin pitsinnypläystä, miespuoliset puhdetöitä, sisältäin mm. pieniä koneiden räpläyksiä, kunnostuksia, veistojuttuja yms. ) ja mitä silloin oli ns. yhteiskunnallisesti, sosiaalisesti, "sallittua" hänelle niin se ei ole sitä nyt enää. Nyt nämä "vanha jäärät ja leidit" ottavat ilon irti elämästään!
He ovat tulleet ikään jolloin useimmalla on pesä tyhjä eli muoskat lentäneet maailmalle ja he ovat eka kerran sitten nuoruutensa villin -70 - 80 -luvun jälkeen vapaita tekemään, menemään ja olemaan, ihan niin kuin haluavat ja voivat ( ja voivathan he sillä heidän kuntonsa on yleisesti ottain peree kuin mitä miun vanhempieni aikana heidän ollessaan viisikymppisiä iältänsä! ). He ottavat, tahi siis löytävät, jonkun "kauan kadoksissa olleen nuoruutensa aikaisen" harrastuksen uudelleen itselleen, tai löytävät aivan uuden ja erilaisen mitä koskaan aikaisemmin heillä on ollutkaan! Vau, sitä intoa mikä siitä tulee - ihmisen olemus muuttuu ja näyttää, tuntuu, kuin olisi jälleen joku vähintäänkin teini-ikäinen maailman valloittaja!
Kuka lähtee seikkailemaan maailmalla kauaksi poies kotoa - aloitta siis ihan todella sen maailman valloituksen mistä vaine vain unelmoi kun aikoinaan uhitellessaan teini-ikäisenä vanhemmilleen sanoi että "kun minä täytän 18 vuotta niin sitten kyllä on maailma AUKI!". Kuka kokee "viidenkympin villityksen" ja ostaa ensimmäisen motskarinsa, tai hankkii hevosen allensa - löytää sen pikku tyttösenä olleen unelmansa ihan konkreettisessa muodossa elämäänsä.
   Joku taasen kokee että se nykyinen elämän kumppaninsa on jo "aikoja elänyt", jopa vähän niin kuin "kulahtanut", tahi sitten "ollaan kasvettu erilleen", "muksut kasvatettu yhdessä aikuisiksi ja nyt sit ei olekkaan mitään yhteistä joka pitäisi meidät yhdessä" - ei muuta kuin puoliso "pellolle" ja "uutta tupaan". Tulee totaalinen vaihdos elämään. ( Jos sitä nyt sitten "niin vanhana" ketään löytääkään kun ne kaikki tahtovat kumma kyllä olla jo silloin varattuja... tahi jos ovat vapaita niin herää kymysys et mitä vikaa heissä on kun eivät ole kelvanneet/eivät kelpaa kellekkään... ) Siinä muuttuvat silloin niin se kumppaninsa, kuin myös kenties siinä samalla ja sivussa, asuinpaikkansa ja jopa -paikkakuntansa! Tulee uudet suvut, tuttavuudet, yms. elämäänsä. Entisistä vastaavista jää vain "pieru saharaan" jonnekkin ihmisen muistojen ja muistin sopukoihin... snif.
   Kenties tulee tunne että tämä mitä "olen tehnyt koko pienen ikäni", tämä työ ja ammatti mitä miulla on ja jonka taidan, se on jo niin "last season" ( vai miten kirjoitetaan englanniksi toi "seeson"? ) että vaihtelua jo kaipaisin... Joku haluaa siis vain vaihtelun vuoksi vaihtaa työkuvaansa, mutta joillekkin se tulee pakollisena vastaan ( viimeistään ) siinä 50 vuoden tiemeellä:
Kroppa on rasittunut ja kulunut kenties yksispuolisista työasennoista ja -liikkeistä niin että ei ole enää ieti tehdä sitä entistä työtään. Siispä uutta kehiin! Joku taasen on saanut siihen mennessä ( viimeistään ) altistuksen johkin aineeseen ja tulee pakollinen uuden ammatin saaminen eteen: joko koulutuksen kautta tahi jotenkin muutoin.
Tämäkin on varmaan tätä ns. nykypäivää kun ennen muinoon sitä oltiin siinä yhessä ja samassa ammatissa koko elämänsä ajan ja noin viisikymppisenä alattiin "laskeutumaan" siitä työstä eläkeikään ja eläkkeelle. Kenties koulutetiin tällä "laskuajalla" jatkajaa itsensä ammattiin, työhön, ja otettiin siin sivussa kenties sitten himpun rennommin; kohta, kohta mie jo tästä...  Tahi sitten toisin päin; ei eläke-ikää minkäänlaista vaan sitä painettiin 70 - 80:seksi asti töitä täysillä (  jos elettiin edes siihen ikään asti! ) ja kuolla kupsahdettiin sit suorilta jaloilta hautaan!  Tai sitten nykyaikaisin "normein" tulee pakko-pydähdyksiä vastaan: yt-neuvotteluja, yrityssanerauksia, irtisanomisia, konkursseja; ja näin on aivan pakko "ulkoistaa" ittesä entisestä työstään ja ammatistaan - on etsittävä jotain uutta millä "leipänsä repiä" maailmalta.
Ja ihan viimotteeksi jos sitä onkiin viisikymppiseksi asti painanut töitään "niska limassa" ( Miten paljon onkaan tällasia sanontoja/sanoja, ilmaisuja, suomemme kielessä jotka kuvaavat lyhyesti ja ytimekkäästi jotain tiettya asiaa? Ilman sen kummempia "suomennoksia" ja selittelyjä kellekkään. Ne vaine meistä jokainen teitää ja ymmärtää et mitä niillä tahdotaan ain sanoa? Mitä ne kuvaavat? ) niin sitten tulee tuo Ukko Ylimmäinen tahi jokin muu ( ruumillinen, terveydellinen,  jutska ) joka ottaa ja pysäyttää ihmisen top-tykkänään siihen paikkaan - Kuolo korjaa omansa poies... kuten "korjasi" ( aivan väärään aikaan ) puolisonikin viidenkympin hujakoilla...