Aika-Rauta ( itseasiassa ei oikeestaan Aika-Rauta vaan Alman Akka ) ihmiseloa mittaavainen ilmoittaa, nottas olemma jo syyskuun loppupuolla menossa. Ajassa jolloin syssy ns. parhaimmillaan on. On sateista, on tuulista, myräkkääkin pitää - jota se muuten pitikin juuri mennä viikolla. On juuri ja juuri poskipäitä nipistäväistä syksyisen kirpakkaa ilmaa. Joskus pakkasenkin puolla käväisevät lämpö ja tilat yölliset.
Kyllä, ollahan syssyssä.
   Muttas eipä tienehet ilmojen ennustajat nuo tietäväiset etukätehen et täsä vaiheessa syssyä meillä täällä Perä-Pohojolassakin heltehessä heilutahan! Ei tätä osaneet he, eikä varmahan kukaan muukaan ennustaa.
En miekään. Mie joka läksimmä tänä aamuna matkaani "pakaten" itseni aivan kuin kirpakkaan syssyiseen sää ja tilaan menisin: puseroa kaksi yllä, siihen neuleinen paita ja viel takki kaiken pitimeksi päälimmäiseksi! Käsineetkin koppasin mukaan, et jos vaikka sormienpäitä se nipistelee....
Mitä vielä. Lämpö ja tila heilu päälle +20´C koko päivän tään olevaisen! Lämpöä pukkasi, hikeäkin melkein. Vaatekerran kerrallansa vähensin, riisuin itseäin ihmisten ilmoilla. Loppuin lopuksi t-paitasellain vaine roikuilin!

    Matkahan siis aamusella urkenin. Aivan pakko oli lähteä Suureen City´n käymään kun siellä on tää seutu ja kunnan lähin liike jossa korjaavat ompelukoneita! Ei ole yhtään likemmä tätä Pientä Punaista pirttistä.
   Jouduin ompelemaan koneellain tuolla tänne verhoja kuosiinsa ( lähinnä pidentäin niitä ) kun ylläri-pylläri, täällä ovat akkunat nää korkiammalla suhteessa lattian pintaan ko mitä oli Humisevallaharjulla, vaikkas siellä huonehen säkä-korkeus oli aivan muuta ko täällä; muistaaksein päälle 350cm tahi jopa 370cm... Ommelta sainen kyllä juuri ja juuri kelpaavaa sillä masinallain, muttas ei se kuosissa ollut. Täten jos meinahan vasta sillä huristella, ni aivan pakko se oli kiikuttaa lähimmälle "tohtorille".
     Siksipä siis Suureen Cityyn matkain tänään kävi:



   "Odotan."






    "Kauas pilvet karkaavat."



   Troolarit.



    "Kotipuu." ja troolarit tuolla takanansa.

   Asiain hoidettua jäin viel istua-nakottamaan tällaiseen kaffioon ko olimma netin kautta sopinut yhden ihmisen kera kaffittelutuokion tuonne keskustaansa.



    Täsä istuissa katselin väkeä sisään lappaavaan, ulos poistuvaa.
Siinä näin ihmisiä jotka lähinnä nuoria aikuisia olivat. Siinä alla 35-vuotiaita. Kaikki niin "city-mäisiä" ettäs. Kaupunkilaisia. Vimpan päälle sliipattuja, laitettuja, arvonsa tuntevia ihmisiä.
Tuli eittämäti tunne etten mie kuulu heidän joukkoonsa tuonne. En olemukseltain, en ulkonäöltäin enkää muutoinkaan mieleltäin. En osaisi asua, elää, näin kaupungissa. En ihan keskustassa, enkää sit josain sen liepeilläkään. Ei vaine olisi miun paikka tuollainen paikka.
Muutenkin se keskusta, ei se houkuttanut ollenkaan käyskentelemään, kävelemää ja kiertelemään. Olisihan siellä ollut liikeitä monenmoisia ja erilaisia. Mietiskelinkin, ettäs mihkä ihmiset tarvitsevat noin montaa liikettä, kaiken maailman "hienouksia"? Eiköö vähempikin riittäisi? Vähemmällä-kin tulisi ihminen toimeen, eiköstä vaine? Ihan vaine perus ruoka- ja jokunen raksakauppa ja se siitä sitten. Ihminen pysyisi hengissä kyllä.
   Tiedä en todellakaan et siksikö mie itse muutin tänne Ukko-Ylimmäisen seljän taakse, pirttiin Pieneen Punaiseen: en vaine tykkää ( enää ) ns. kerska-kulutuksesta, en ihmis-paljoudesta, kaikesta tuosta tuollaisesta mitä tuolla keskustassakin oli?
Onkoo ikä ja erakoituminen tullut kohdallein? Ovatko ne syynä siihen, että etsin rauhaa? Vahi onkoo jokin tietty elämänvaihe, et nyt sitten näin päin; mie täällä?

   Kartan turvin mie keskustaan menin - ei miulla mitään navi-ja-gaattoria ole olemasa - ja kartan turvin mie sieltä poies tulinkin. Ei mitään kivaa. En tykännyt suunistaa tuolla keskustassa kartan turvin ja samalla ajaa.
Kyllähän sitä jos olisi ollut toinen ratissa ja mie kartturina.... Sehän olisi helppoa silloin. Muttas ko olemma mie vaine yksin.
   Täten äkkiä ja nopsaan kokka kohti kotia. Muutaman kirpparin kautta.
Enpä tienyt tuota et sieltähän mie sit löysin kuin löysinkin toisesta tuollaisesta tupaani tähän uudet verhokankaat! On akkunassain tuossa nyt verhot olemassa, muttas ko niistä "läpi näkyy, lämpimän pitää", niin oli aivan pakko etsiskellä sellaista kangasta ( verhokangasta, lakanakangasta, peitekangasta, kangasta ko kangasta jo´nka kelpuuttaisin! ) josta ei lävitse pimiällä väkyisi. Ihan kelvollista kangasta löysin; jonkun entiset verhot näemmä.



    "Helle." ja ulapalla täsä vaiheessa syyskuutta purjevene!
    Niinpä, eihän tuota tiennyt, että täsä vaihessa syyskuuta on niin lämmä et purjeveneen voi ulapalta bongata!



    Kotona. Mukillisen kaffeeta keittelin, laittelin ostoksein pyykkikoriin vuottamaan pesuansa ( pesen ne ensimmäisenä; poies toisten tuoksut, hajut, yms. jutskat niistä ), ja stepastelin kuistillein istumaan. Tuli mielehien, ettäs... 
   Ei varmana osannut tietää ukki-vainaa -kannakselta lähteissään, ettäs hänen lapsenlapsensa täällä asti tulee olemaan ja asustamaan.
Ei tienyt mummo-vainaa, ettäs hänen navettansa ( ns. sukumme kantapaikka tällä puolella rajaa tuota nykyistä olevaista ) yksi tälläinen kiinitysmutteri ( tahi mikä tää nyt sit onkaan ) tulee viel joskus tällä levelillä oleskelemaan.
Enkää tuota tienyt kevähällä viel miekää et täällä tulen olemaan ja asustamahan.
   Sen kylläkin tunsin ja tiesin, jottas nyt oli EKA kerta sitten jälkehen vajaan kymmenen vuoden, jälkeen Majani Matalaisen, et kussa kokkain kotia kohti käänsin ja tieto oli milessäin et kotio menossa olen, niin tuli tunne että kotia!
Mikä ihanuus, mikä tunne!
Ei enää sitä tunnetta tarvinnut kokea jota olen kokenut ain täältä entisille konnuille mennessäin, tahi siellä asioilta kotia palatessain kokenut, ettäs "taasen täällä"? "Eikä - taas tänne!"
Vaan yksin ja ainoastaan tunne: "Kotiin!"