Ensin sitä niin kuin ennakoidaan ettäs ollahan tulossa!
   Oikein ääntä, örinää, ja rytinää pietään issestään, jotta täältä sitä tullahan - vuotas vaine!
Pauke kuuluu kuin pajassa oltahais. Tahi parastakin kolukärriä ajeltais nupukivisellä tiellä. Vähintäänkin vaskipuhaltimella... epäs kuin kanuunalla annettas menhä ja paukuteltais!
Ei, ei mitään piskuista ääntä. Ei, kuiskaus ei riitä. Ei hempeä puhe tahi pieni vihje vaine ettäs voiskohan olla mahdollista... jos vaikkas mie pistäytyisin?
   Maailma vejetään olemasa ollollansa ihan synkiäksi. On kuin kaikki nyt riippuisi hänestä ja vaine hänestä. Sitä ollahan niin synkiää hemmoa, niin synkiää. Aivan kuin jokin savupirtin pläkki, tumma ja nokinen, seinä. Ihan kuin merten syvät syvyydet, tahi avaaruksien ihmeellisten maailmojen, pläkki pimiät kupeet.
Vejetään kaikki maallinen valo itteesään, eikää jätetä tällaiselle Tavalliselle Tallaajalle, vaikkas nyt miulle, mitään valoa elämään, vajelluksellein tälle maalliselle. Ei, vaan se pitää vetää kaik vaine ittesään, kuin itse maailmannapa olisi.
   Sitä h-hetkeä vuottaissa, sitä hetkeä ettäs perille asti ehättäydyt, niin sitä vuottaissa sitten tehdähän meikä Mummeron puolelta ns. kaik temput. Valmistaudutaan tuloosi suureen ja mahtavaan - kerran noin suureen ääneen ja mahtipontisesti tuletkin; pitäähän se vastaanottokin olla sit vastaavasti suuren suuri - vahi mitä?
Siin saapi meikä-likka juosta kintut ristissä sinne ja tänne, puuhatessa siuta tulevaiseksi. Pitää ehättäytyä kammarin puolella käymään, kyökissä kumarrella, samoin kuin pukuhuoneessakin. Eikä tuo nyt pahitteeksi ole jos vaikka tuvassakin samat "kaavat" lävitse kävisin...
Kaiken kun pitää valmista olla kussa tulet, eiks vaine?
   Annahan olla sitten kun perille saavut, niin sitten sitä vejatään kaikki tämä maallinen olemasa olo ittesään kuin pillisellä kuivaksi pohjaton vesilasi konsaan. Kaik se neste, kaik se "mehu" mehukas, mitä vaine irti voi saada toisesta, olemasa olollaan.
On kuin ison, laakean, täältä ja tuonne, tuolta ja tänne -asti ulottuvaisen hupun päälleni asettaisit. Kaikki, siis IHAN kaikki, joutuvi vaikutuspiirisi alle. Ihan kaikki jotka hivenenkään liki silloin siuta olisi tahi on. Vaikutukseltasi ei voi kukaan välttyä - jos perille asti siis saavut.
   "Jos" nimenomaan, sillä on kertoja jolloin näin suureen ääneen ilmoitat ensin issestäsi; nyt muuten tullahan, muttas sitten käykin niin, ettäs siellä meneekin "pupu pöksyyn" ja päätätkin olla tulemati! Kierrät vaine jostahin kaukaisuudesta, ääriltä maan - varmahan sieltä Taivahanrannalta, ja olet kuin et oliskana! Tyyliin: "Enhän mie mitään... Miekö? Miekö muka lupasin jotahin? Enhän, en mie mitään... Olemattomiasi luulit ja kuvittelit!"
Korkeintaan "armon käydessä oikeudesta" saatat antaa piskuisen osasen itsestäsi poies, kuin lohdutuspalkintona ettäs muista, muista miuta silloin... "Kyllä mie kävin tykönäs, muttas huomasitko miuta olleskana?"
Arvaas huomasinko? Nuin ensin juoskennellessain kuin päätön kana; pää kolmantenan jalkan, ja sitten vuottaissa tulevaksi siuta, vuottaissa ettäs kohta - aivan kohta....?
   Ja sie - sie korkeintaan kilautat ( keraan tahi kahdesti ) perääsi ettäs "ähät kutti"!


   Voi ettäs mie inhoan ja pelkään - Ukkosia jos ja kun ne "päälle" tulevat! 
Pitää ( vasiten esim. "ukkos-alttilla" paikalla kuten mökillämme ) vedellä töpseleitä irti jokahisesta huoneesta ja kojeesta.
Ja seutukunnat pimenevät ja synkkenevät kuin "maailman lopun edessä"!
   Voi ettäs mie sit inhoan - Ukonilmoja jotka meinaavat "ylle" tulla muttas sit eivät tulekkaan vaan kiertävät jostahin Taivahanrantoja myöten.