Aitaani Armaaseen sain rakentajan. Hyvä mie. Tosin etsin ja kyselin sitä... tai siis häntä... taholta ja toiselta ensin tovin.  Kävin läpi tutut ja tuttuin tutut. Etsin joka paikasta. Yksi miulla oli tiedossain. Yksi Ihanainen Rakentaja Oivallinen. Vakaa ja varma. Onneksein. Sillä löytämäni aidan rakentajat, tuon noin 12 metriä "pitkän" pätkäsen, antoivat peräjälkeen arviokseen mahdollista aidan paikkaa ja kaavakuvia näkemäti huikeita summia. Ns. tähtitieteellisiä johka ei miulla olisi varaa. Ei vaikka tyttärein miun siihen kuluun osallistuisi osaltansa sillä hänen takiaanhan se tähän tontillein tietetään ja näin katson että hänkin on valvollinen osallistumaan sen teko ja materiaali kuluihin.
   Kunne, niin kunne, sattui eteeni - sinne puhelimen langanpäähän... nykyään siis tuonne taivahan utopisiin sfääreihin. Sinne missä kaikki tämä nykyaikainen nettitieto- ja älypuhelin-data lentelee - sinne sattuvi yksi ihanainen. ( Anteeksi nyt "Rakentajani Oivallinen", tutun turvallinen, kun näin sanon myös poijan-kossista tästä. ) mieshenkilö. Nuori varreltansa, nuori iältänsä. Mutta sen mitä tiedän hänestä niin aivan oivallinen pitäisi olla ja osaava. Lupauksensa pitävä ja aitasen tään rakentava. Hän kävi paikalla, tutki kaavakuvat ja totesi että onnistuu. Ihan tässä nyt jo ensi viikolla. Ja hintaan... arvaatko lukijani armaani mihkä hintaan? Hänen kertomansa hinta oli sellainen että en voinut olla hyväksymäti häntä tänne luokseni töihin. Sitä ei voinut sivuttaa, ei alittaa, ei kiertää tahi ohittaa. Se oli vaine yksinkertaisesti hyväksyttävä. Tartuttava kiinni kun niin sopivaisen hinnan sanoi.
   Samaan syssyyn kekkasin että teetätän tontillein kukkapenkin juurelle pienoisen hiekkalaatikonkin jottei tämä erilainen tyttäreni käydessään tykönäni sit ain leiki, kasaa, tee, "hiekkakakkuja" kukkapenkkini mullalla. Vaan hällä olisi näin ihan oikeaa hiekkaa rakennusmateriaalikseen ja näin kukkapenkkini säästyisi isommilta "mullistuksilta". Hänen kera kun en voi lähteä taloyhtiömme keskellä olevalle lastenleikkipaikalle ja sen hiekkalaatikolle - kun siitä näkyy suoraan mm. läheinen järvi jonnekka hän pinkaiseisi het´ sillään tai "laittaisi muistiin" ja sit kunne silmäin välttäisi niin kipaiseisi sit sinne....
   Näin miun sitten seuraavaksi piti uskaltaa kääntyä tämän tunnuni puoleen ja kysästä häntä koipieni välissä lusmuillen että sopiiko hälle jos mie en sittenkään "rupeis hänen kaa hommiin"? Ottasko hän herneen nenäänsä tahi viel pahempaa: suuttuisi miulle iän-kuun-päiviksi? Keräsin ensin rohkeuttani päivän ja kaksi ja sit tartuin nettisfääriä nappuloistaan kiinni ja kysäsin häneltä asiaa moista. Huh! Onneksein hän vastasi et ei hätää. "Ei paniikkia."

   Nyt olen sitten tämän nuoren Poija-Kossin kera jutskannut Aidastani Armahasta muutamia kertoja ja sopinut et mitä mie teen tontillain ennen kuin hän tulee tänne hääräämään. Nimittäin puhetta oli jotta aita tuo nousevi tontillein jo tällä viikolla. Joten miulla on nyt ollut tässä kaiken muun touhuin keskellä viime ja tää viikkonen aikaa touhuta...
   Ensimmäiseksi poistin "hirmuset" tuijat poies tuolta rajani tuntumasta. Ne olivat jotain kaksi metrisiä ja suuret juuret omaavat, komiat neloset.

x%20017.jpg

Tuumailin viime viikolla yhtenä aamuna naapurillein että tänään ne tuosta lähtee... että jos satun astumaan tontilleen niitä poistaissa niin anteeksi suokaatte miulla askeleeni nuo. Hän siinä tovin katseli ja mittaili silmillään tuijiani potria ja tuumasi että traktorilla ne lähtisi... Kerroin hänelle ette omista moista "apuvälinettä" joten käsin mie niitä siitä kaivelen. Mutta hänpä siin loineh lausumahan että hepä omistavat... Näinpä sitten hän avitti miuta asiassani tässä. Irrottelin tuijia lapiollain ensi alkuun ja sitten vejettiin yksissä tuumin traktorilla ne irti ( ja nostelipa tämä auttavainen naapurini ne samoin tein vävyni peräkärrin kyytiin sillä ne "jatkosijoitettiin" heidän uuden kotinsa pihanmaan reunaan ). Ihmeteltiin tuijia mahtavia vetäissä et kovin ovat lujasti kiinni maassa? No, olivathan ne kun olivat niin valtavat juuristot jo kasvattaneet itsellensä. En mie niitä olisi maasta nostanut lapion voimalla. En sit mitenkään. Onni oli auttavainen naapurini väkevä.

i%20001.jpg

   Sitten otimma mie ja tasottelimma niihin tuijien alustat ja koko sen tulevan aidan seinustan maaperän tasaiseksi aidan siihen aikanaan tulla. Tuli muuten hyvä. Kaik kukkaset tosin jouduin siitä samalla nostaa poies jotta eivät jää aitasen tuon alle. Ja mansikkapenkinkin sieltä nostelin - se olisi jäänyt tulevan aidan taakse ja sitten mie olisin vain tillustanut aitasen rakosista jotta ompas muuten mehevän punaisia mansikan-köllyköitä aidan toisella puolella... "kenenkähän mahtavat olla...?"
   Toisena päivänä sitten nostelin reunuskiviä uuteen uskoon muotoillen yhden nurkkauksen kukkapenkin kylkeen valmiiksi hiekkalaatikolle. Silloin nostelin juuri siitä paikasta poies betonilaattoja ja "paikkailin" niillä ehyvillä laatoilla nostamillani, risaiset kohdat patiostani ehjiksi. Siitä oli nimittäin jokunen haljennut tässä vuosien saatossa. Näin korvasin ne nyt ehyvillä yksilöillä. Jee! Nyt on "ehyt" koko pationi tuo.
Sitten poistin parkkipaikan puolelta sellaset betonivalusta tehdyt raparperilehtilaatat. Katsos kun tämän asunnon entiset omistajat olivat "varastaneet" osan maata parkkipaikan puolelta patioonsa ja kukkapenkkiinsä. Tosin eihän siin mitään kun se on juuri tuossa "oman" autopaikan kyljessä se maaläntti ja siin ei ole "oikeaa" autopaikkaa ollenkaan. Siin on vain himpun leveämpi yhden auton parkkipaikka joka nyt sattumoisin sit on tään asunnon auton paikka.... :) 
Saman poisto-kohtalon koki myös heidän sinne parkkipaikan alueelleen pystyttämänsä lauta-aidan tapainen, matala koristeaita.
Nämä kaikki tarpehet ottivat tykönsä tyttärein perhe. Sama perhe joka antoi "uuden kodin" tuijillein. Onneksi. Minun onneksi että sain ne poies ittein edestä, ja heidän onneksi kun he näin saivat tarpeita esim. roskiksensa aluseen  ja etukuistinsa eteen.
   Eilen ahersin jälleen siellä samaisella paikalla, samaisella "kyljellä". Poistin kaikki sen koruaidan alla olleet isot kivet. Sellaiset vajaata kymmenisen kiloa painavat ( jos arvioin painonsa oikein ) ja noin 30 x 15cm kokoiset. Kaivelin parkkipaikan rinteestä ( autopaikkani edestä ) poies kaiken kukkapenkin mullan ja asettelin siihen ns. mukulakivet ( vai mitä ne ovat nimeltänsä? ) jotka sieltä multien alta löysin, sinne jatkoksi toisten kivien. Siinä kun on sellainen rinne joka on "maisemoitu" kivirinteeksi. Nyt se on sitten "palautettu" alkuperäiseen malliinsa. Ei ole enää osana tämän Majani Mahtavan kukkapenkkiä. Ei ole "ryövättynä" tämän omaisuudeksi.

d%20002.jpg

   Tänään kaiversin ja lapioin siitä parkkipaikan puoleisesta rinteestä, siitä kukkapenkin kupeesta rohmakaupalla ( sanoisinko useamman kuution ) multaa pois jotta Aidan tuon Armahan sitten voisi sille sivulle rakentaa ihan oikeaan paikkaansa. Tonttini rajalle. Se kun tulee parkkipaikan puolelle tasan tarkkaan tonttini reunaan ja sitten toiselle sivulleen puolisen metriä tonttini puolelle, sinne tuijien entiselle paikalle. Lavoin mullat ensin ylärinteeseen kasaksi kekomaiseksi. Sitten nakkelin lapiollisen kerrallansa - naapurini puolelle! Ähät kutti lukiani! En luvatta. Sillä tämän samaisen naapurieni kera sovittiin etukäteen että he ottavat kaiken "ylimääräisen" multani omakotitonttinsa kukkapenkkeihin. Eilen ehtoolla hain heiltä ison pressun ja tänään levähytin sen sinne heidän tontttinsa laitaan Auringon Armahan ylös taivaan rannalta kömpiessä, sekä sitten nakkelin mullat nuo uudelleen kasasesta tuosa kekomaisesta, sen pressun niskaan.
Kävin MYÖS kaiken sen nakkaamani mullan läpi desi desiltä. Ihan konkreettisesti. Möyhensin käsin. Kaivoin ja vispasin ain pienen erän kerrallansa läpi. Etsin kaiken ylimääräsen siitä poies. Muutamia tiiliskiven palasia, muovin palasia, kiviä ja sen miljoona kukkiin juurta. Huh!

   Huomenna ehtoolla saapuvi tää Poijan-Kossi ja katsastaa onko aidan paikkanen sopimoileen vahi pitääkö miun lappoa multaa siihen takaisin päin? Vai onko viel jostain kaivetaa, jotain mistä multaa poistaa lisää?
Ja ottain huomioon että tyttärein miun EI SAA päästä änkeemään itteesä siitä kukkapenkin päältä yli Aidan Armahan! Mielipidettään Poijan-Kossin kuuntelen siitäkin mielelläin...
   Torstaina alkaa Aidan Armahan pystyyn änkeeminen.

   PS. Olen siis nyt saanut taloyhtiön yhtiökokouksen päätöksestä isännöitsijän hyväksymän paperin/luvan sekä kuntamme rakennustarkastajan luvan tälle aidalle, koska olen sen rakentamisessa jo tässä "vaiheessa".  
   Aamulla tuota multaa lappoissa paikasta toiseen manailin tytärtäin miun! Niin manailin.... "Olen kiitollinen kaikista 11 muksustani. Olen. Mutta silti kehtaan, silti haluan, en voi olla ajattelematta ja sanomata että voi kun potuttaa syvämen pohjasta asti... Tyttäreni takia takatontille jykevä aita. Että tämän aidan sinne saan ni olen taistellut talven läpi eri tahojen kera saadakseni siihen luvan. Nyt olen tehnyt kivi- ja laattatöitä muutaman tovin. Tänään lapioin multaa pois naapurille sitä antain, monia, monia kuutioita. Seulon kaik juuret seasta pois... Olenko iloinen? En. Mutta äitihän on aina äiti vaik mikä olisi: teen homman loppuun, mielen kyyneleeni, ja iloitsen tyttärestänikin.