... niin ettei sitä oikein uskois edes omaavansa omaksi elämäkseen. Ei aamu tiedä mitä päivä mukanaan tuo tullessaan jahka ehtooseen ennättää. Ilta on aamua viisaampi... Ja niin edelleen - onhan näitä vertauskuvia vaik muille jakaa. Ei ne hevillä ( eikä rock`lla ) lopu.
Mutta voih miten ne kaik kuitenkin kuvaavat tätä ihmis elämän arvaamattomuutta. Sitä kuin sitä aamulla simmunsa aukaissaan ei osaa edes aavistaa mitä ehtoona päivä tuo eletty taakseen on jättänyt. En mie ainakaan ossais tietää.
Ainahan sitä saa aamulla ani varhain ajatella vaikkas sun mitä, mitä sitä päivään tulevaan kenties sisältyy tahi miten se ehtoon korvalla sit on eletty, mutta totuus sit saattaa olla aivan toisenlainen. Sanottaisiinko ihan erilainen.
   Mennä maanantai jo oli miulla sellainen. Tiesin että olen silloin päivän mittaan menossa verikokeisiin kera pissisen-sellaisen mutta enpäs tuota osanut arvata ettäs se niin näppärästi käy; pistot saatiin pistettyä ihan iisi-piisisti vaik mie olenkin tällattiis kauhia pelko persiissä asustava hemmo kaikkien piikkien ja pistämisten kera. Ne on kuin sellainen kuuluisa punainen vaate härälle - suunilleen. On se vaine kumma jutska miten sitä ei koskaan vain totu nuihin pistoksiin, ihan vaine hyvää tarkoittaviin pistoksiin. On kuin sitä jokahinen kerta uudelleen ja uudelleen vaine lisää pelkoa persiinsä saisi. Pistos pistokselta jännitän lisää ja uudelleen. Jokahista pistosta kerrallansa. Olkoon sit kyseessä pisto mihkä päin kroppaa vain, ja mihkä tarkoitukseen tahansa. Puudutus, koepala tahi verikoe. Sama se. Ihan sama millaisesta pistosta on kyse - silti jännitän niitä aina, ja pelkään kuin.... mikä? "Hullu puurosta?" 
Muttas onneksi taasen on yksi pisto takana ja verikokeet voivat lähteä maailmalle jotta sit reumapolilla saavat lueskella niitä et löytyskö niistä mitään jok reumaan viittaisi. Hyvä näin.
   Toisen tiesin myös maanantailta. Tiesin jotta olen menossa lekurin eteen myös toisenlaisella asialla. Epäilys miulla kyl iti et mitä eteeni tulee mutta oli se silti aikas lainen pettymys. Suoraan sanottuna sanoisinko näin ketään mitenkään erikseen sorsimati tahi mitenkään erikseen soimaamati, että voih, kun te miehet pääsette tästäkin asiasta ( kuten monesta, monesta, muustakin asiasta elämänne aikana ) paljon naisia helpommalla! On se vaine niin epärehellistä - tää elämä.
Siin menikin sitten se ehtoon korva ettiissä netistä kaikenlaista lisätietoutta asiasta moisesta ( ja juuri soittelin puh-elimellä toisaalle saadakseni samaisesta asiasta lisätietoa ihan näin "face-to-face" ). Onkiissa siit KAIK mahdollinen saatava tieto itselleni. Ja tuntuu silti etten ole tullunna "virttä viisaammaksi" koko asiasta. Pelko elää edelleen persuuksissa ja kulkee rinnalla kaverina. Surku.
   "Kolmannen konkkaronkka" tuli sit eilennä. En osannut tietää tahi aaviataa siitäkään päivästä mitä se on sit kunne ehtooseen päästään. Tiesin vaine että ehtoon korvalla tulen juttelemaan erään ystäväni kera eräästä vakavasta asiasta joka on "elämääkin suurempi". Asia joka merkitsee miulle paljon, ja näköjään hänellekkin. Sellainen assee että se joko kaataa meidän pari vuotta sitten alkaneen orastavan ystävyytemme tahi sitten se kantaa kaikesta huolimati senkin ylitse... siis et se aisa ei vaikuta ystävyyteemme mitenkään vaan se ystävyys pikeminkin kantaa sen miun kertomani vaikian asian ylitse.
Jännitin kovin et kuis Mummeron käy? Tuleeko ystäväiseni tuo ovastani sisään ja - samoin tein sit uloskin omin nokkineen osaisi? Vahi jäätö tupaani, Majaani Mahtavaan, toviksi rupattelmaan ja istumaan kuin ennenkin?
Tuli ystäväiseni tuo ihanainen ja IHAN TOTTA - isoksi yllätyksekseni ystäväiseni tuo rinnallani pysyi kuin ainakin vankka kallio! Siis hattua nostan hälle, tuolle ystävälle. Ihmiselle jolla ikää on siunaantunut hädin tuskin puolet miun iästäni!
Olenkin todennut tässä hänet tämän ajan tuntiessani ( ja kuten eilennäkin hänelle itselleen mainitsin ) että hän on "ikäistään vanhempi" tapaus. Tuntuisi olevan asia kuin asia niin hän ajattelee ja käsittelee ne aivan eritavalla kuin mitä olettaisi hänen ikäisensä henkilön kaikista jutuista tuumaavan. Siis silleensä - tiedättehän... kuin aikuinen olisi. Järkevä, päättelykykyinen, vastuunsa kantava ja ottava ihminen. Voisin melkein taasen toisten varpaille astua ja todeta että melkein kuin nainen ikään - sori miehet! - vaik mies hänkin on. Ihan mies ja ihana ihminen kertakaikkinensa. Todella ihanaa kun hänkin on olemassa täällä Telluksellamme ja ennen kaikkea miun ystävänäni.
   Neljäs on viel ejessä... saa nähdä kuin sen sit aikanaan käy? Pelkään sitä TODELLA! Siin on miulla eniten menetettävänä. Eniten vaa´assa mukana. Hän on miulle suoraan sanottuna KAIKKEIN tärkein näistä kaikista.. alvariinsa mielessäin miun... Sinä.