Sain vihoin viimein käytyä läpi sen Kehitysvammaisten erityishuoltopäätöksen lain ja siitä erityisesti ne 42a:n ja 42p:n pykälien välit kohdat sekä tehtyä siitä kirjelmän kera lähettämisen Itsemääräämisoikeuslainsäädäntöä valmistelevan työryhmän vetäjälle. Jospaa tuota niitä ajatuksistani olisi sitten hyötyä ( ja kenties apuakin ) heille jotka sitä lakia uuteen uskoon nyt kevään aikaan alkavat rustaamaan. Toivon todella että sen kirjelmäni joku lukisi. Toivon todella että siitä olisi apua uutta muotoa tähän lakiin tehdessä ja ennenkaikkea toivon että siitä olisi hyötyä kaikille erilaisille ihmisille tulevaisuudessa tyttäreni 24/7 ohella. Tyttäreni tää on kohta asustellut siellä nykyisessä kodissaan sen.... odotappas vaine.... kahdeksan vuotta? Vau! Ja toinen tytär, tämä reissaaja-tyttäreni ilmoitti tässä aamuna reäänä anivarhain aamuni ensimmäisiksi näkemikseni sanoiksi että hän sitten taitaa tulla helmikuussa takaisin tänne Autstraliaan jatko-opiskeluun. Olikohan se näyttöjä tai muuta sellaista tekemään. "Mitä äiti siitä sanota?" No, mitäpä siin mulla olisi nokkain koputtamista? Ei mitään. Kerroinkin hälle että elämänsä on hänen ja hän yksin tekee päätökset siitä. Tiedän että mielelläni haluaisin pitää kaik muoskani lähelläni ja vaikkas nyt vaine Suomemme rajojen sisäpuolella muttas kun äitylinin tään pitää myös muuttua tämän muuttuvan maailman myötä eikäs vain ajatella että "elettiin sitä ennenmuinoon". Maailma "kutistuu" koko ajan, välimatkat "lyhenevät" ja niin sitä on vain vanhankin konin opittava uusia kujeita. Joten onneva vaine hänelle mitä sitten päättääkin. Onneva toivottelin myös kahdelle pojalleni jotka nyt tammikuun alussa armeijan harmaisiin astuivat. Kera siellä jo olleen, viime kesänä menneen pikkuveljensä. Eli heitä on nyt siellä historiallisesti kolme veljestä yhtäaikaa! Kaik nuorimmaiseni, kaik he joista puhuessamme perheemme kesken, sanomme:"pojat", ja silloin me kaik tiedämme että kyse on heistä, kolmesta nuorimmaisesta. Heillä on viel yksi veljes - vanhimmaisensa muttas se on vain ain "taittunut" xxxxx ja pojat -muotoon kun heistä neljästä on puhuttu. Siellä he siis nyt sitten ovat - nuo "pojat". Heistä tämä nuorimmainen jok pisimpään jo siel on ollunna, on päättänyt et kokonaisen vuoden palvelisi siellä. Nämä kaksi uusimmaista menijää eivät viel oikein osaneet sanoa, eivät viel päätöstään olleet tehneet, et ovatko kuis pitkään sillä? Toinen ounaili himpun että jos 9kk ja toinen ehken "tavan" 6kk. Päätöksiä pitis miunkin tehdä tulevaisuuteni suhteen tyyliin "mitä miusta tulee isona?" Mutta kun mie raukka en edelleenkään tiedä mitä haluan? Mitä minusta voisi tulla? Pitiskin alkaa ottelemaan selkoa mitkä ovat mahdollisuuteni tulevalle kesälle työllistyä vaikkas Homma-paikkaan... hommaa ja hommaa... tänään hommasin itselleni Sipanniekut á la mie. Ihan vain siksi kun "mieleni miun tekevi, ja aivoni miun ajattelevi"... samaten leipoilin Rättänän ja valmistin juuressosekeiton ru´uaksein kera pienen määrän kananakkien kun niitä jäin jäljelle muoskani mukeloihin oleiltua mennä viikolla tykönäni yhden yönseudun. Olipas se taasen hulinaa kun luonani olivat. Iloista sellaista oikeestaan. Sitä niin kuin "palajaa maan pinnalle" täältä yssinäisyydestään kun tupa täyttyvi helisevistä äänistä ja sukkelista jaloista. Ei sen siunaamaa hetkeä hiljaisuutta tahi toimettomuutta. Päin vastoin; aina jotain pientä; lähdettiin kävelylle "tarkastamaan" tämän Kulmakunnan liki rakentuvaa rivitaloa ja löydettiin sieltä oiva pulkkamäki: "Mummo, pulkka?" No, mummo tämä asteli pihaan takasin mukeloihin vuottaissa siellä mäellä ( sen verta lähellä tätä pihaani että voin jättää heidät sinne hetkeksi keskenään ). Kunne pääsin takaisin perille ja mäenlasku alkoi, joku heistä tuumasi että ota mummo kuvia! Milläs mie kun ei kameraa mukana, eikä kännykkää edes, jolla huonohkoja kuvia saisi... No - mummo taasen pihaan ja nyt kännyn hakuun.... Samahan se oli kun olin hakemassa nuorimman kera keskimmäistä esikoulusta; juttua riitti: Pienimmäinen:"Mummo, sataa silmiin." "Sataa nenään." "Sataa suuhun"; kun lumisadetta vasten käveltiin. Sitten kuului:"En nää - silmät on kiinni!" Tokaisin siihen vain että mites sitten? Tähän oli sana-selvällä nuorella neidolla oiva vastaus ( mummo kun ei tuota tajua! ): "Pidän sinus kädestä kiinni." ( Me, jotka käsi kädessä kuljimme... ) Silloin ajattelin että laitampas neidille haasteen:"Entäs jos mummokin laittaa silmät kiinni eikä nää mitään?" Ei mennyt "lankaan" nuorimmainen:" Minä aukaisen silloin silmät!" Joo-o, niinpä tietysti! Kutkutti kyl suuresti kysäistä vielä:"Mistäs sie silmät kiinni tiedät milloin siun pitää simmut aukaista, milloin mummo silmänsä kiinni laittaa...?"; mutta pidin parempana vain vaieta ja olla jatkamata "Papu-patasen" jutun juurta. Jutulle tuli juurta ihanasti eilennä kun toteutin, tai siis toteutettiin, kolmanneksi  ja toiseksi viimeiset viime vuotisen synttärini leikkimielisen kisan kuukausittaisista "lahjoista". Kävin nimittäin yhdessä entisessä naapurissani ( heille kun osui arvonnassa "kynttiläillallinen" miehelle ja vaimolle "kokkailua" ) jossa kokkailtiin ihanan maistuva kalainen ateria uunijuureksilla ja sitten viel jälkkäriksi Rättänää kera jäätelön sekä vaniljakastikkeen ja kaffeeta. Mutta mikä ihaninta niin kaiken tään ohella ja näiden jälkeen rupattelimme asiasta jos toisesta. Käsiteltiin entiset ajat naapuruksina, uudet ajat nykyisine sen tienoon asukkaineen. Mietittiin erilaisia sanoja Suomemme maan murteiden tuomilla vivahteilla ja myös mitenkä Suomalaiset vitsit, ketsit ja sanatkin pelkästään, eivät oikein käänny ulkomaiden kielelle samalla tarkoituksella kuin alkuperäisesti on tarkoitus. Esimerkkejä en osaa tässä kyl kertoa oikein kunnolla mutta olisiko vaikka että sana "tuima" tarkoittaa toisaaltaan ihmisen ilmettä mutta esim. eri ihmisille, eri alueella asuville ihmiseille, eri murrealueilla asuville ihmisille se saattaa merkitä joko liian suolatonta tahi sitten liian suolaista ruokaa. Eli sanoissa on "hiuksen hienoja" eroja riippuen missä päin maailmaa se lausutaan - tahi jopa sillä että millä äänenpainolla se lausutaan; "epeli". "Epelin" kun lausuu vähättelevään sävyyn on kyse pienestä asiasta mutta jos sen taasen lausuu ihmettelevällä, vähän mahtipontisella äänellä niin se tarkoittaakin jotain ISOA asiaa. On se vain tää Suomemme kieli aikas rikasta kamaa! Kamaa suunittelen laittavani pöytään tuossa joskus tulevaisuudessa sillä hirveesti tekisi mieleni miun kutsua taasen nämä kaik entiset naapurini luokseni saman pöydän ääreen ja kokkailla heille jotain "kamaa". Olisiko se leivottuja herkkuja kuten tähän asti on ollut vahi tekisinkö nyt sittenkin vaikka keiton alkusalaatilla ja jälkkäriksi kaakkua kera kaffeen? Mene ja tiedä. Katsotaan. Pitis saada jostain ensin "pätäkkää"... Pätäkkää tarvitseisin kyllä ihan oikeesti aivan johkin muuhun sillä on ollut taasen erinäisille lekureille asiaa: Käväisin kirurgin edessä kyselemässä et leikataanko taasen vaivaisenluutani? Ei, ei leikata sanoi lekuri tää, sillä se ei ole viel tarpeeksi kipeä et jäykistämällä siitä kivut häviäisi tai sit vastaavasti jos nyt leikattaisiin ja jäykistettäisiin niin sit se vasta kipeä olisi enkä saisi sillä kunnolla varvastettua jotta tanssia voisin edelleen! Mutta sen sijaan hän laittoi miulle eka kerran elämässäni lähetteen reumapolille! Vau! Vihdoinkin! Sitä olen yritellyt jo monen monta vuotta saada itselleni mutta yksikään lekuri ei ole sitä siirtoa tehnyt. Tämä lekuri sen sijaan laitteli ihan kyselemäti miut sinne suuntaan KUN näki röngtenkuvistani kalkkeutumia ja tunsi patteja, nivelissäni. Katsotaan mitä siitä aikanaan seuraa... Sit käväsin simmulekurilla näytillä et jokko tuota jo tässä iässä pääsisin kakkuloista eroon? Sielläkin oli lopputulemana että ei. Ei, en pääse koska jos leikataan toinen kauaksi näkemään ( tuo joka on automaattisesti miulla kauaksi katsova simmu ) niin surku niin hyvin näkevää silmää mennä operoimaan. Joten pitäisi vain toista operoida "lähinäköiseksi" mutta silloin näkisin sillä simmulla lähelle paljon kapeampialaisesti kuin nyt näen kahdella simmulla ja moniteholaseillani. En saisi edes lankaa neulansilmään laitettua kunnolla. Näimpä tulema oli todellakin ettei leikata, en saa kakkuloitani poies. Enkä näköjään tätä ainaista "kummpaniani" joka elimistöäni rassaa. Luulin ( ja taidan edelleenkin luulla ) että kyse on hiivasta ja sen sitkeydestä mutta kun olen nyt näin yli vuoden jo noudattanut maidotonta ( paitsi sen viime kesäisen rupeaman jolloin lekuri määräsi miut maidolliselle ru´ualla ), gluteenitonta, sokeritonta ja hiivatonta -valiota ja SILTI oireet tulevat voimakkaasti esille niin en tiedä oikein enää mitä uskoa? Mihin uskoa? Mikä miulla on? Huomenna menen taasen yhdelle lekurille arvuuttelmaan et olisiko sittenkin kyse esim. tali-ihottumasta tahi valko- tai punajäkälästä - vai mistä? Valkoista- tahi punaista jäkälää ei löytyisi mökiltämme jonnekka myös suunittelin jo näin "talven seljän taituttua" suuntaavani täsä taanoin eka kerran kevättalven nimissä. Siltä löytyisivät sen sijaan tutut maisemat ja paikat. Hiljaisuutta ja jos Ukko-Yimmäinen suosisi Aurinko Armahalla Taivahankannella niin myös ihku ihanaiset ilmat ja maisemat kauniit. Voisin paistella omat makkarani á la mie, valokuvailla ja nautiskella olemisesta vaine. Ihanaa... Ihan kuin sekin että vihdoin viimein joulukuisen Homma-paikan hommien jälkeen, kaiken 24/7-tyttäreni vuotuisten paperien pyöritysten ( maistraattiin vuositilitys ja käteisvaraseurannan tarkistukset sekä laskennat )  yms. sellaisten kuukausittaisten ( nyt tammikuun alun ja samalla noiden vuoden vaihteen tienoiden paperien seassa ) ruokalaskun ja taksimatkojen seurannan ja tuon alussa mainitsemani IMO-jutun jälkeen, on miulla NYT vihdoin viimein aikaa myös itselleni. Voin alkaa suunitella et mitä teen seuraavaksi ITSELLENI? Tänään tein ne jo pari kuukautta suunittelemani Sipanniekut... Sit voisin panautua vaikkas käsitöihin, ystävien tapaamiseen ja - valokuvaukseen. Ihanaa!