... se sittenkin. Tai oikeesti otti onkeen, tarttui täkyyn. Kalaa tuli - sittenkin.

   "Silti... silti tämä onkija pienoinen viel toivoo pienen pienesti jossain siellä sielunsa viimeisissä syvyyksissä. Toivoo yhä että vielä joskus nappaisi kalan vonkkin tuon suuren koukkuun onkensa päähän - tai uuteen verkkoon tiheäpauloiseen. Jottei taasen pääsisi karkuun kalanen...": kirjasin tässä taanoin toivoin hartaasti että kalasaaliin saisin verkollain, kala tuo onkeni koukkuun tarttuisi. Joskus, vihdoin, viimeinkin...

   Verkkoain vesille sakeille yhä heittelin. Raikkasin kaislikkoa tiheää tieltäin, etsiskelin paikkaa sopivan syvää, sopivan piiloista, laskea verkkoain, heittää viehettäin, vesille kalaisille. Tähtäimenäni, silmissäni siinsi, ajatuksissain haavelin, yksi, ISO, tietty, vonkki. Kala niin mahtavainen ja maukas. Kala erilainen ja mieluisa. Tietäin "kun ISOT POIJJAT puhuvat" ain että on olemassa jokin EMÄKALA jossain, se jokahisen yksi ja ainut iso saalis. Saalis joka tekee onkeensa tuon kalan saaneesta kalastajan ikionnellisen. Onnensa kukkuloilla olevaisen.
   Näinhän mie siis teinkin... ja saalistani sain. Sain ensin täkyn aikamoisen. Vetäisi kala tuo pinnanalainen kovastikin. Nykäisi koukustain houkuttain. Jättäin mieleeni miun ettäs täällä sitä olisi - kalaa niin maukasta. Ja miehän tästä innostuneena heittelin viehettäin uudelleen ja uudelleen selkien vesille suurille. Laskin verkkoni suvantoon, kaislikon kupeelle... siihen juuri; paikkaan juuri sopivaiseen.
Todetaksein vain ettäs väärin tein. Kala tuo Vonkki Vonkaleinen olikin OVELAA laatua. Itsensä tietäväinen, mahtinsa tuntevainen, jukuripää. Eväsi kala tuo katala miulta paistin mahtavaisen. Pinkoin pakosalle vesille syvemmille, kadoten kätköihin kaislikkoisiin, vajoten pohjille syvemmille. Jäi pannuni odottavainen tyhjyyttään loistamaan, mahani kurnivainen tyhjyyttään mouruamaan. Ei, saalista en saanutkaan.
   Muttas mitäpä tekikään kalastaja ( siis mie! ) tää toiveikas, toivoaan heittämätön? Kalastaja tää olikin nuita kalaisien vesistöjen kalasia ovelampi: olin kuin en oliskaan. Kiertelin lampia, kolusin järviä mutta en yhtään, en edes vähäistä kuvaa antanut siitä ettäs mie nyt muka kalasaalista vailla olisin! "Pois se musta!" 
Nättiä olivat vesistöt tään Suomemmen maan. Komiat ovat järvet, lammet ja joetkin. Kyl-lä, komioita ovat... 
   Kuinkas kävikään; täky tuli, verkkoin pongahti. Sattui ISO vonkki tuo oivallinen olevinaan sittenkin kulkemaan liki verkkoain, liki sitä suuresti ja huolella paulomaani verkkoain! HAA! Kala tuo mieluinen, kala tuo sadunhohtoinen, ei ollutkaan NIIN ovela kuin antoi ymmärtää. Joutuipas kalainen mahtavainen kerrankin taipumaan, kerrankin myöntämään ettäs oli hänen voittanut vastahansa vihdoin tullut. Olipa ongen päässä tuon, ovelaakin ovelampi kalastaja tää!
   Nyt tirisee kalainen tuo paistina pannullain. Roiskuu rasvainen lihansa pitkin liettäin litteää. Kohta - aivan kohta pääsen nauttimaan lihoistansa maittavista ja mehukkaista!

2015.6.20.%20Kumpulassa%20kokolla%20%20%

   ( Tosin olisihan se ollut reilua ja kohtuullista kalaista tuota MAHTAVAISTA kohtaan jos olisin vain "urheilukalastanut" ja päästänyt täkyni tään vesille velloville takaisin. Pyydystettäväksi uudelleen - kokeiltavaksi toisillekin maukasta saalistansa toivoville... )