"Älä hymyile
kuin vehmas vuori pilven
ylittäessä.
Kaikki arvaavat, että
olemme rakastuneet."
on kirjoittanut Tanka-runossaan Ötomo no Sahanoe joskus.

   Sanoisinko että aika osuvasti mutta kääntäisin sen juuri nyt, nyt tähän olotilaani sopivasti että "kaikki tietävät mitä teimme tänä aamuna".
Mie en ainakaan osaa olla tällä hetkellä hymyilemäti huulillani aivan näkyvästi, tahi ainakaan hiljaa sisään päin hyrristen.
Miten se saakaan ihmisen hyvälle tuulelle, hyrisemään, kehräämään? Voiko suloisempaa olotilaa ollakkaan. On kuin liitelisi kauniiden, kepeiden, poutapilvien päällä tahi nuolisi oikein kermaista kermavaahtoa herkun päältä, suloisen samettista suklaata suupielistään. Voiko siis mikään olla näitä herkullisempaa, näitä parempaa`? Tuskinpa vaine väittäisin mie.
Tunne on kuin voisi vaikka vuoren siirtää paikasta toiseen - kun "Vuori tuli kerrankin Muhammedin luokse eikä Muhammedin tarvinnutkaan mennä vuoren luokse.". On kuin voisin nyt tehdä vaikka mitä, ihan isompaakin voimaa vaativaa hommaa - vaikkas käteni ovatkin mitä ovat... Voisin elää tällä puhdilla ja voimalle mitä sain, ainaskin nyt - tämän tulevan viikon verran; sitten täytyisi kyl jo saada uutta "tankkausta" kehiin.
   Ja niin kuin mie siuta vuotin koko viikonlopun, läpi juhlapyhien - etkä tullut, et saapunut. Et vaikka kuin toivoin ja hartaasti vuotin. Ei miestä näkynyt, ei kuulunut.
Mutta tänä aamuna ani varhain ilmoitit että nyt. Voinko mie siihen muuta sanoa kuin että kyllä? Tule vaine tupaani tuuliseen, Majaani Mahtavaiseen. "Tere tulemas." Vaikkas elämäni olikin ( ja on edelleen ) juuri silloin kaikkea muuta kuin yhden hyvinkin toivotun vieraan vastaanottavainen. Kiireen kehruulla oli Hepo Hopian konitohtorilla käyttöä, asioilla ja kaupalla juoksua, pyykin pesua, pannareiden paistoa, huomiselle lähdölleni pakkaamista ja sitten viel ihan kohta puoliin oli tyttäreni 24/7 vastaanottamista. Tähän kaikkeen, tämän kaiken keskelle, sitten sie olet halukas tulemaan ja "sotkemaan" kaikki suunitelmani ja järjestykseni! Vau, ettenkö sanoisi, "voisiko ajoituksesi olla millään muotoa mitenkään parempi!"
   Jälkeen käyntisi kun nyt kuljeskelen huushollissani, astelen askareitani tehden, en voi olla hymyilemäti hiljaa itsekseni sisään päin kun tuoksuttelen jälkeesi jättämää tuoksua. On kuin kotini tämä ihanainen olisi saanut aivan uuden "hajuveden" - siulta tuoksuvan. Nyt mietinkin mitenkä saisin tuoksusi säilymään pitempään tykönäni - vierelläni? Pitäisikö tehdä kuten siinä yhdessä laulussa ( kuka sen lauloikaan? ) jossa pullotettiin kyyneleet myydäkseen ne sitten jonnekkin Saharaan tahi sellaiseen... Pitäisikö miun ottaa jostakin puhtoinen pullo, laittaa siihen tätä siun tuoksuasi ja sitten sen korkki kiinni: tuoksutella aina kun tarvista olisi, kun kaipuu suuren suuri iskee?