106046610_3366795973353785_4668318567249

    Välillä elämä niin kuin hymyilee.
Sitä katsoo, katsoo toisenkin kerran silmiin ja ihmettelee - oliko tuo hymy aivan varmasti MINULLE?

- made by me 2020 -  ( kuvan tään nappasin erään huoltamon naisten vessan peilistä viime reissullain.... )

   Sitä niin kuin... havahtuu ja tajuaa ajoittain, silleen pätkittäin, ettäs elämähän voi ollakkin helppoa ja hyvää? Voiko se todellakin olla - helppoa ja hyvää...?
   Kun on aina taistellut elämää vastaan, oman, itsensä, elämän sankarina, Donkey Xote´na ikään kuin... kaikkea Tuulisia Myllyjä vastaan... niin on aina tottunut ettäs mitään ei saa ilmaiseksi, mitään ei antamalla anneta - elämä ON VAIKIAA! Hitto, se on vaikiaa ja hammasta purren, niskat/hartiat köyryssä, täytyy puskea "lävitse harmajan kiven", puskea päätänsä seinään kuin mikäkin änkyrä-pässi, jotta jotahin isselleen saisi ja jotahin saisi aikaseksikin.
Ja jos näin ei tee niin silloinhan sitä ei saa mitään? Jos näin EI JOUDU tekemään niin sehän ei sitten olekkaan elämää? Tahi ainaskin tällainen tunne tulee - isselleen?
On niin kuin oppinut että kaikki on vaikiaa. Kaiken minkä teet ja saat vaikeimman kautta niin se on oikein, SE on elämää. Eikä se joka tulee "helposti kuin heinän teko", se ei ole elämää. "Ei elämä laiskoja elätä" - vahi elättääkö? Onko "vapaamatkustajille" sittenkin tilaa?
   Törmäsin nimittäin tilnateeseen ettäs alkoi tuntumaan siltä kuin miullehin jotahin olisi elämällä tällä mätällä, annettavaa? Ihan näytti siltä ettäs se "Aurinko Armas voisi paistaa risukasaankin"? Kuulosti kuin olisi hivenen onnen toivoa olemasa, olisi kenties tulevaisuutta lupaavaakin tiedossa...
Tosin täytyhän kuiteskin samaiseen henkkevän vetoon muistaa ettäs "ei nuolasta ennen kuin tipahtaa"...
Muttas siltikin - toivossa, suuressa, väkevässä... Laittakaatte, oi Armaat Lukijain miun, sormenne ( ja vaikkas jarppinnekin ) ristiin jotta tulevaisuutta olisi olemasa - miullahin!?

   Olimma tänä pänä viikkovapallain. itse asiassa eilenkin, muttas se meni piikkiin Sukumme Mummo ja tyttärein 24/7, joten se ei paljoa vapaalta näyttänyt eikää tuntunut...
Muttas sitten tänään. Hoisin asioitain, kävin ostoksilla ( Hitto että terveys tulee kalliiksi! Ylitse 150e kaiken maailman tabuihin! Ja ei mene kauaa kun jo taasen saapi olla ostelemassa uusia, lisää! ) sekä siinä sivussa NAUTIN!
   Tykkään hirmusesti Hepo Hopiallain karautella ( lakien ja asetusten mukaan! ) sinne ja tänne. Vasiten matkaa ajaa. Jos vaine hereillä pysyn... Muttas kaiken sen ajan kun olen "tolkuissain" ja ajelen niin voi ettäs kun mie nautin!
Se vapaus ajaa. Se tunne kun saat itse päättää minne ajat, mitä kautta ajat, millä aikataululla ajat. Ja se kun viel yssin ajelen ettei ole esim. edellämainittuja kyydissäin. Rativo tuo kuuluvainen pauhaa musaiikkia, maisemat vaihtuvaiset ohitsein vilahtelevat, Aurinko Armas paahtaa jostahin päin - tahi vettä "antaa kuin aisaa" tahi "Esterin persiistä", niin voi ettäs! Voikoo olla parempata tunnetta?
Tietysti jokin lentäminen.... kyllä. Junalla matkaaminen, kenties. Muttas niissä ei, EN mie, pääse ohjaajan puikkoihin jotenka kyllä se on tää Hepo Hopiallain karautteleminen. Ou-jeah!
   Voisi oikeestaan alkaa ajattelemaan jotahin Reissaaja-Lissin tapaista.... Eiköstä vaine?

Tosin täsä mennä endinä meinasin kyllä jo erästä suuntaa... Ajatuksissain oli, mutta sitten "sika söi evääni", Matti tassutteli Kukkarooni, niin enpäs päässytkänä mihkään suuntaan.
Nyttene sitten suunittelen tulevaisuuteen. Meinahan ettäs on jo ihan tähtäimesä eräs endi. Kassotaan kuis Mummeron käy. Onko Mummero "mummonmökin" vanki vahi muuntaudunko Reissaaja-Lissiksi?

   Täsä iltapäivällä mietin ettäs nyt kun on hyvä olo ja tila, on hyvä sää ja tila, niin miksi olla kotsalla? Se kun on luppaillut JO huomisesta lähtien tälle viikolle, näille huudeille, "kystä kyllä" ihan kunnolla, niin sitten kyl saan varmana kärvistellä ihan tarpeeksein kotosalla?
Jotenka vaikkas Matti käymäsä onkin niin ota Mummero ilo irti elämstäsi siltikin - otathan?
   Valjastin Hepo Hopiain valjaisiin uudemman kerran sekä karautin Ystäväin, Hyvän, Rakkahan, tykö. Meinasin heittää häntä vaine kortillain postilaatikkoonsa, muttas sattui olemahan kotosallaan niin sitten jutskattiin siellä ollen. Olipas kiva tavata sitten "Koronan jälkeen", elikkäs nähty on viimeksi joskus alkuvuodesta, joten nyt oli sitten kiva näin näkyillä.
   Siitä sitten jatkoin tuonne pitäjän toisen puolelle, "ulkona syömään". Paikkaan josa sitten kiirettömästi istuskelin, nautiskelin ja - muistelin.
Muistelin aikoja, hetkiä, kun sattunut olen paikalle tuolle siten ettäs Ystäväin, herra George Clooney´kin siellä on ollunna... Ihan siis vahingossa vaine! Ei ole mitään "satutettu", ei koskaan!
Muistelin aikoja kun puolisoin kera siellä käytiin kaffella, tahi sitten hän yssinään, ja tultuaan kotiimme hän sitten sieltä tarinoitaan kertoili. Ketä tapasi, mitä juttelivat. Mitä oli tunnelmat sen hetkiset siellä?
   Yssi muisto "ylitse muiden":
Olivat ollehet miehet siellä totoamassa ja veikkailleet porukoissa kuka lähdön minkin voittaa ja kuka häviää.
Puolisoin sitä siinä kuunellut oli puoli-tuttava porukassaan - totonut hän ei koskaan.
Kotvasen kuluttua oli sitten ottanut ja lausunut äänehen aatoksensa moisen; "Mie sitä en tiedä hevosista muuta kuin että hyvää makkaraa niistä saa!"
Silloin oli tuosta toto-porukasta joku "karjun-puoleinen" noussut ylös penkiltänsä ja alkanut kyselemään "hivenen isompaan" ääneen jotta; "Että mitä?"
Kertoi puolisoin ettäs silloin piti alkaa hivenen hänen peruuttelemaan ja ettäs onneksi oli tutumpikin mies porukassa tuossa mukana, joka sitten siihen "väliin" tuli sekä loineh lausumahan ettäs elähän nyt xxxxxx, ei se tuo xxxxx ihan sitä niin kirjaimellisesti tarkoittanut - vitsinä vaine lausui....?!
   Voi aikoja, voi muistoja... Ihana oli olla vaine ja istuskella siellä. Aikaa tappaa. Sitä kun harvemmin näin kotosalla tulee tehtyä. Täällä kun on aina jotahin tehdä. Nytkin tiesin jotta pyykit vuottavat laittajaansa, tiskit odottavat ottajaansa, papru-hommelit kirjaajansa ja lukijaansa... Aina jotahin on olemasa.