Tänään liikenteeseen klo.8.00. jälkeen. Reissu heitettynä n. klo.14.00..
Summittaisena mittauksena kartalta vähintään 13,5km. vaihtelevassa maastossa kumikengillä. Varvikkoisessa metsäpohjassa. Jäkäläisten kankaiden ja dyynien päällä. Pettävän, vetävän, suon päällä. Juoksuhiekkaisella maastoautouralla ja rannan sannan päällä yhtälaisella. Märällä, tosi kostealla, imevällä, meren rannan hiekalla sekä kuivemmalla että märemmällä meren puolella. Juuri ja juuri kumikengän varren kestävällä merenpohjalla meriveden seassa. Vieläkö oli jotain....? Oli! Siis kameraa ja eväitä sekä varavaatetusta kantain sekä KAMERAN kera kulkien elikkäs ei suinkaan tuota suoraviivaista 13,5km vaan kaiken maailman kiemurat siihen matkalle. Niin itse ynpyrät-pynpyrät, kuin myöskin edes-takaiset kulkemiset kun ei esim. kumikengän varsi enää peitonnutkaan merta vaan piti etsiä matalampia vesiä ylittää erinäisiä vesialueita! Siihen kameran kera keikkuamiset; kohdetta kiertäin, kaartain. Kohteeseen etsien parasta kuvakulmaa, jne., jne..
   Kumikengät. Niinpä. Ne samaiset kumpparit jotka varmahan, olikohan se vuosikas sitten, hörppivät meristä vettä kitusiinsa ja sit sainen täältä kylältä tilapäiset tilallensa.
Nuo kumpparini miun jotka nytkin tuolla hyvä etteivät hörpänneet, mutta kuivanapa pysyttelivät. Monesta kohdasta pelastivat pitkine Kontio-varsineen reittini tuolla sfääreissä. Kiitinpäs itseäin selkääni taputellen useamminkin kuin vaine kerran, ettäs olen osanut moiset ihanuudet hankkia! Ei olisi tästäkään reissusta tullut mitään ilman niitä!

   Ja ne "sfäärit" misä nyt kuljin, niin ne olivat ensin metsästysmajan kulmilta kaartain sinne Pikku-Sunijärven taakse parkkiin tien tuon päähän. Siitä sit jatkain jalkasin Iso Sunijärven yllä ( pohjois puolellla ) olevaiselle piskuiselle lammelle ja sitä kautta Keskiniemeen pookille.
Pookilta Itaran ohitse Haaralampinnokan kautta Hietaniemeen asti!
   Olinpas sankkevan hyvilläni kun vihdoin ja viimein pääsin tuolla käymään!
Olemma aina tuolla Keskiniemellä katsellut tuon Hietaniemen suuntaan ja uneksinut vain. Aina on ollut vettä sen verta et en ole päässyt näin meren jättämiä maita myöten voinut tassutella - enkä rannan kaislikon tahi mettäpohjan kautta, ole vaine halukas tassuttelemaan.
Nyt olivat meren vedet vähissä, vetäytyneet aikas kauas ulapalle päin ( en ole viellä kertaakaan tuolle rannalle sattunut näin vähän veden aikaan ) siten et siellä oli "kuivaa" maata sopivasti kun vain katseli kävelyreittinsä suunitellen hivenen etukäteen ja sitten oli valmis aina vaikkas yrittämään uudelleen jos ei kumikengän varren korkeus riittänytkään ylitykseen piskuisten "lahdekkeiden" ja "salmien" merisen veden.
Kun etsiskelin näitä reittejäni, niin kehaisnpas itseäin. Mistäkö?  Siitä vaine et sitä silmä pooii harjaantumaan ja katseellaan etsimään tuolta meriveden alta niitä matalimpia kohtia kulkea! Kummasti sitä katselee pinnan lävitse särkät, maankohoumat, yms. joita pitkin tassutella. Voi jos olisi kesä ja lämmä! Oih, kuin voisikaan silloin ilman kenkiä rtassutella tuolla matalissa vesissä! Ei haittaisi kenkien varsien pituudet, eivät mitkään mahdollisesti kastuvaiset vaatteetkaan!





   Aamuinen ( ja olivat viel päivälläkin tällä paikalla ) Kurkiparvi murkinalla. Olisiko ollut Ojakylän pelloilla, en muista aivan tarkkaan.





   Piskuinen lampi vielä pienemmäksi käynyt oli takana Iso Sunijärven.
Tämä lampi jonka olen kevättulvillakin kuvanut tosi sinisenä, tummana vedestänsä.
Nyt näin. Rutikuivana. Keskellänsä oli yksi pieni kosteikko josta näyttivät metsän eläimet käyneet juomassa vettä. Mm. hirvien sorkkain jäljet siellä näkyivät, kuten monessa muussakin päikassa huomasin niitä tällä reissullain.
Metsästä kuului Metson äänet.







   Sieni-mus-sieni. Tälle oli oma nimikin, mut en saa tätäkään nyt mielenpäälle mitenkään....


    Keskiniemellä:



    Tarri.
    Yksi niistä monista mitä nyt näin, ja yksi niistä monista mitä täällä on. Mahtavaisia suuria, kauniita, ihanaisia.
   Tarri muuten tarkoittaa sanakirjallisesti lyhyttä ihmistä tahi puuta.
Täällä se tarkoittaa näitä ikivanhoja, jylhiä, jyhkeitä, tukevan tanakoita, eläviä, osaksi tahi kokonaan kelottuneita mäntyjä jotka useimmiten ovat kasvultansa monitahoisia, tukevahko oksaisiakin, ja jopa useampirunkoisiakin kuten esim. tämä kuvaamani tarri.




    Keskiniemen pooki joka on almistunut vuonna 1858 ja jonka on suunitellut Albin Stjerncreutz. Kirja merkintöjen mukaan täällä on on ollut jonkinlainen merimerkki jo vuonna 1785.
Alunperin tällä on ollut punaiseksi maalattu alaosa joka on sittemmein maalattu valkiaksi kuten koko torni nyttemmin on. Huipullansa on kuusikulmainen nuppi.
Tämä pooki on Luovon vanhin säilynyt merimerkki jossa on sisällänsä 70cm vahvuinen kivikerros ankkuroimassa tätä paikallensa sekä tämän kivimassan lisäksi myöskin nuo kulmauksissaan olevaiset viistoparrut.
Korkeutta tornilla, pookilla, tällä on maanpinnasta 18,9m ja merenpinnasta sit taasen 20,4m.
   Loiste, Keskiniemen loiste on sitten tää täsä alla olevainen "värkki";







   Rantadyynien yllä kasvavia pienempiä ihanuuksia.
   Joku jäkäläinen ja yksi sieni jota olemma kuvanut aikaisemminkin täällä Marjaniemen rantamilla, mut nimi - niinpä....?







   Perämeri näkyy!




   "Aamukalasta."




   "Koodattu."




    "Tuonne minä menen - jos pääsen....?"
"Tuolta mie tulin.";







   Kulkija iso.
Ihan vaine vertailun vuoksi omain tassuin hanska mittapuuna.
Se on tuo Joukkahaisen räpyläisen kuvajainen pinnalla sannan aikas mahtavaisen kokoinen. Se on valtavan kokoinen.
Vaik kuvassain näyttää et pienihän se on kun on miun käsineeni kokoinen.... olen itse pieni ihminen, pienine käsine.... muttas tuo jälki - se on ISO ihan oikeesti!




   "Puuttuva palanen."











   Tavoite lähenee. Särkkä, "saari", kerrallansa....







   Luulin rahtialuksiksi näitä.
Eivät olleetkaan vaan ovat kalastusaluksia, troolareita!
Ees-taas troolasivat tuolla ulapalla; mie tähtäilin "täyslaitaisella", pisimmällä objetillain.
( Kyl sinne sit myöhemmin ilmestyi, ohitse seilasi, yksi rahtialuskin. )



    "On Mikki merelle lähtenyt. Pikku kaarnapurjellaan."




   "Kupeet kaartuvaiset."
   "Puu.";







   "Helmat."




   "Tirppa."
    Voihan piskuista tirppanaa. Tää kyhnötti yssin tuolla vesirajan tuntumassa. Ei sisaruksia, ei vanhempia. Ei maalla, ei ilma ja tilassa.
Miusta tää ei ole Varpunen, ei Peipponen - mikä eläväinen tää on?







   "Kauneus on katsojan silmissä."
   Eikös vaine?
Jos olisi tää kivinen täsä ollut "hivenen" piskuisempi, niin tiedä vaikak taskuuni olisin laittanut....?
   Hietaniemessä, perillä. Nyt sit käänös ja kokka kohti lounasta ( menin muuten "lounaalle" ihan oikeestikin! ) ja mirs-mars takaisin päin.




   ( Troolarit horisontissa. )




    "En se minä ollut."








   "Peili."
   "Voi, jopsa tietäisi kansa, mitö voi olla taivaan alla...."







   "Lastut lainehilla."
   Äakettäin lentoon lähteneen Joukkahaisen hetoisia höyheniä pinnalla rannan sannan.

   Ja lentoon lähteviä liitäväisiä pinnalla sannan;



    "Lentoon." 
    "Rannan metsä.";














   "Ennustaja."





















   "Enkelit."








   "Vetoketju."



   "Lohkoi."



   "Taivas - maa."




    "Ylilento."
Joukkahaisten pentue kaarsi ylitsein.
    "Kurvit kohdallaan.";














    "Tuulesta tuotu."








    Ja taasen uusi "tatti-mus-tatti"....




   Ei mikään hullumpi maisemakonttori jälleen näin Taivaanrannanmaalarin pestissä - yllä ja alla;




    Iso Sunijärvellä:



    Kark-ki-kauppaa....
   Ymmärtääksein Pikku-Sunijärven ja Iso Sunijärven välissä olevainen suoalue.






   Iso Sunijärven kuvajaisia...















   "Kuiskaus."




   "Veikka."
Ns. tähtisilmäinen sienipoika, Veikka nimeltänsä.




    Täsä näitä, jäkälä päitä, erinäisiä.
   Tuonne Hepo Hopiallain karautellessain aamuisin unteroisin, näin kuin oli Poronjäkälän keräyslaatikoita tienposkessa täynänsä. Voi harmi kun en silloin pysähtynyt ja kuvanut niitä - todisteeksi....
Muttas siis, yhä iellehen täältä kerätään jäkälää vientiin maailmalle.
    Ihan vaikkas vaine tällaisista maastoista misä tuota "pellavapäätä" kasvaa;







    Siellä se, miun Hepo Hopiain, vuottavi ohjastajaansa. Aina niin kiltisti ja tunnollisesti.


    No, sitten kaupasta salattiannoksen ostoon, kotio eilisen aterian loppuja syömään, ja näitä hommia tekemään. Kaffeeta kitusiin, suklaata kiitokseksi moisesta kävelytä ( en jaksanut syödä ko noin 40g! ) sillä polvi sanoi "sopivasti" puolivälin jälkeen et nyt riitti! "Ei askeltakaan enää, kiitos!" Lonkat komppaa....
Niinpä, ehtoo menee nyt sit "taivastellessa" ihan kunnialla.
Kassotaan sit huomista mitä siihen kuuluukaan....
    Moikka!