... kirjoitan nyt kertoaksein kuinka onnellinen ja ikävissäni olen.

   Tänään olen saanut taasen puurrettua monta itselleni tärkeää juttu kasaan.
Puhdistin, pesin, etukuistini ja takapationi siitepölyistä - nyt kun "v ihdoin" olen kotosalla. Eihän noin likasilla terasseilla millään viittis ite olla kotosalla ja kulkia ain niihin ruokottoman likasten paikkojen läpi ulos ja sisälle...
Lakkailin varastoni lattiaa kertaan ja kahdesti. Kyl siellä varastossain kohta jo voisi puuhailla jottain. Vaikkas rakentaa sen alaseinälle uuden suojakotelon. Sellasen kipsilevystä ( kun nuo seinät nyt muualtakin näköjään ovat kipsilevyillä päällystetyt ) tehdyn suojan kera pienen hyllysen...

v%20003.jpg

Kukkain olen laitellut kondikseen. Niin sisä- sellaiset kuin ulkoisetkin. Mietimmä vaine että täskin taitavi olla nyt niin ettei "suutarin lapsella ole kenkiä" sillä tuntuu ja näyttää et kaik ulkokukkain kuolla rupsahtavat - vaikkas äitini nyt saapikin ain omansa kukoistamaan. Totuushan tosin on että olen miekin ne ain saanut kukoistamaan - siel Majassani Matalassa. Mutta täällä on näköjään eri "ilmasto" ja mie en oikein tajua sitä et miten täällä pitäs kukkaset pitää hengissä. Tahi - vahi oliskoo tässä nyt syynä esimerkiksi se etten ole ollut noin pariin viikkoon kotosalla ja kukaan ei ole käynyt kukkasiani "tekohengittelemässä" sil aikaa. Juuri ja juuri olen saanut täl aikaa sisäkukkain piettyä yksiksein hengissä: lähtiessäin kastellut niin et varmana pysyvät hengissä useammankin päiväsen ja het kottiuduttuain sit olen "hyökännyt" kastelukannuineni uudelleen niihin kimppuun. Huh, näin ne ovat onneksein pysyneet hengissä ja jopa kasvaneetkin...
Sain toimeksiannon, tahi siis sellaisen pienen vihje-vihje-pyynnön joltakin että voisin valokuvailla tahoaan hälle julkiseen käyttöön. Kävinpäs sit täs eräänä päivänä, keskellä kaiken tään reissaamisen, valokuvailemassa hälle ja tänään olen käynyt läpi niitä kuvia raakkade huonot poies. Viel pitää käydä uudelleen kuvaamassa. Nyt onkin hyvä käydä kun viimeksi ottamistain kuvista nään mistä kulmasta kuvata ja mitä kuvata...
Tietty pesin, kuivattelin ja silittelin pyykkiäkin...
   Näin sunnuntaiksi jolloin pitäisi vain olla ja lökötellä sillä olemmehan sapatissa, olen mielestäin saanut jo "jotain" aikaiseksi. Paljon pientä puuhaa, vähän sitä ja vähän tätä = yhteensä paikkoja kondikseen.
   Ja kaikki tää tekeminen kera Aurinkoisen Armahan, jok tuol taivahankannella nyt vihoin viimein  möllöttää, saa miut tuntemaan vaikkas mitä... Enimmäkseen, ja päälimmäisenä, on tunne että olempas onnellinen. Oikein voin kuulla kuin kehrään onnestain - olen niin tyytyväinen, rauhallinen, tasapainossa. Onnellinen.
Samalla kuitenkin ikävä kaihertaa jossain sieluin syvyyksissä. Jossain tuolla rintain sisällä, pienen syvämein sopukoissa. Siellä mis on yksittäisen valkosen ja punasen verisolun kohtaupaikka. Siinä jossa he ohittavat toisensa pienen pienissä syvämeni sopukoissa ja kerkiävät hädin tuskin toisillensa huikata heipat kun jo kiiruhtavat verisuoniain pitkin etiäpäin ylläpitämään miun kehoni toimintoja kasassa.
Tätä ikävää kaihertavaa "voitelen" kyl miekin jottei kaik jäisi pelkästään nuiden pienten ahertajain, pienien pienien selkien kannettavaksi: keittelimmä kupposen hyvää kaffeeta, voitelin ruisleipäsen ja meni niiden kera istumaan takaoveni kynnykselle auringon loisteeseen. Nautin Arskasta ( helletamineissain ) ja eväistäni - miettien Siuta. Missä lienetkin? Mitä teet? Himpun ikävä hiipii paidanhelmaa pitkin ylös - vasite kun näin helteellä ei paitaa ole päälläni ollenskana... Vaikkas ikävää ei saisikaan olla, niin silti. Ois kiva taasen nähdä, rupatella, olla vaine.
Tulisitko?