...immeinen on edelleen tuolla piäkopassain. Joku, Joka hämmentää ajatusmaailmaani. Voi sun pihkura! Ei mene päivää, tuskin tuokiotakaan ettei Joku seilais ajatusteni merta. Siellä Hän soutaa ja huopaa, ees sun taas. On kuin päämäärättömästi ettiskelis siel kalamertojaan. Ei "raukka" tiijä missä päin ovat... Tuolla saaren tyvenen puolella vahi tossa poukamassa? Ei, ei ne niissä ole. Nää merrat ja verkot ovat näköjään tuolla kosken kuppeessa... siel mis tapahtuu ja sattuu - kuten ain miun matkaan eksyissä. Ei nää merrat pienissä vesissä ui!

24.4.2011.%20P%C3%A4ssikoski%2CMikkonen%

   Miksi, oi miksi? Kerro se miulle. Miksi Siun pit tulla tähän vaiheeseen elämääni hämmentämään oloani ja tilaani. Oisin pärjännyt hemputin hyvin iliman Siuta! Ja oikeesti peremminkin kuin Siun ker! Usokko Sie! Olin juuri pääsemässä puolisostani ja hänen pois menostaan kuiville viesille. Melkein jo rannan tuntumassa. Varpaat ylsivät jo rannan hiekkaan vetten alla... Sitten tulit Sie siihen rannalle huutaa et täällä Mie oon! "Kato kuin oisin hyvä!" Ja siin Sie sit keikistelit kauniin takamukses kera ja houkuttelit miuta. Sie, kaunine takalistoinesi, hymyinesi, ja koko olemuksellasi. Ekkö yhtään häpiä?

Ja sit Sie, elämäni sokeri, ajatusteni valloittaja, "kerrokkii" jossain tällä kalareissun matkalla miulle et tässä on vaine yks pikku juttu - "Mie oon varattu jo! Sori!" Voi pihkura, Mies! Ny Sie vasta sen sanot! Jälkeen kaiken tään ensihuuman. Ensin Sie hurmasit miut olemuksellas ja "vilautit" arkielämääsi. Päästit miut (tosin pyynnöstäin miun) elämääsi ihanaan mukaan. Sitten aloitit huopaamisen... "jos ei kuiteskaan koottas näitä verkkoja - eihän?"

   Ny mie täällä majassani matalassa surkuttelen olemassa oloani. Haukon hapee kuin rantahiekalle heitetty affena. Tuskin henkiin herkiin... ja Sie ielleen souvat ja huopaat ajatusteni aallokoilla...  Milloin olet siellä pihapuuhissasi tahi iltapalalla kanssani. Milloin olet töissäsi, milloin kaffitauolla kanssani... Muistoissani vain olet miun - ja VAIN miun.

   Puhutaan et elä ota kesäkissaa. Mut jos otat ni elä jätä heitteille syssyllä. Haloo! Entä mie - ja Sie? Kuka otti ja kenet? Saanko kysyä kumpi otti Katin, kumpi Kollin? Ja vain kesäksi. (Tää nyt on varmaan tällasta "toiseksi" jääneen vuodatusta, tää.) Siis vain kesäksi! Haloo! Syksyn tullen jätit miut heitteille. "Apua, halun takas sisälle lämpimään!"

Tää kissan otto alko... tai tätä siis mietittiin kumpikin tahoillamme alku vu´uesta lähtiin. Pikkuhiljaa, tunnustellen. (Muuten, juuri parhainpaan lintuin rengastusaikaan; Joku rangasti vainen toisen - ei miuta...) Sit tuli kevät ja mahlat lähti liikkeelle... ja niin sit mentiin. Voi, et tykkäsin siitä. Tykkäsin - ja tykkään näköjään vieläkin: Siusta ja Siun koko olemuksestasi. Olin pihkassa kiinni aivan kuin joku muinainen ötökkä meripihka palasessaan. Kiinni ja varmasti, pysyvästi. Varmaan sen huomasitkin... Aivan totallisesti. Lumoutuneena kauniisiin silmiisi. Niihin jotka sitten syksyn tullen sanoivat viimeisellä kerralla että sori, en voi...

23.8.2006.maisemia%20kuvaamassa.%20%2846

   Tietty voi myös sanoa: "Älä kalastele toisten vesillä/verkoilla." Mutta kumpi meistä kalasteli toisten verkoilla tahi vesillä? Mie? Myönnän; "olen syyllinen". Sie? Myönnä vaine, Siekii kalastelit. Saalistai sait. Sainko mie - en. Jäin tasotusta vaille! Sie sait saaliin verkkoosi, miulla se jäi viel haaveeksi vain. Verkkoni kyl olin virittänyt ja heittänytkin vesillesi Siun mutta Sie vaine puikahdit sieltä jostain revenneestä, isosta reijästä pakoon. Miksi, oi miksi? Miksi lähdit? Enkö ole tarpeeksi hyvä verkontekijä? Vai kalastelenko vain väärillä vesillä? Väärillä verkoilla?

 

   T: Lissi.