...niin-ja-niin mones tsipale täl haavaa mut onpahan vaine taasen yssi sepustus lisää monen entisen jatkeeksi.
Täsä tää nyt kuiteskin tulee ja ilman mitään kummempia erittelyjä. Vuotin ja sainkin mutta siltikin jäi "kana kynittäväksi". Monta juttua tuli taasen selväksi - jee, hyvä jutska. Mutta se ettäs olisin saanut kokonaisen - se näyttäisi jäävän tosi tinkaan vielä nykypäivänäkin. Miksi, oi, miksi se on ielleen näin?

57451061_2439643082735750_56223652542320

Joku kertoili käyneensä lenkillä - no, enhän mie "Pekkaa pahemmaksi" voi jäädä. Kiitos siulle innoituksestasi. Tosin sanon kyl suoraan jotta se etten ole käväissyt tänä keväänä viel tätä ennen kertaakaan tien päällä kenkäpohjiain kuluttamasa on vain ja ainuusta sen takia mennyt nollille ettäs ei ole ollut aikaa! Nii-in, ei aikaa olleskana ja nytten vasta sitä alkaa olla miullahin vaik lenkkeilläksein - kunne kesän kiiruut sit aikanaan alkavat. Jotenka miepäs sitten täsä otimma nämä uuden uutukaiset popposein eilennä jalkain ja lähdin mittaamaan tietä vievää et tokkoo tuo tuostaan ( entisestään ) on pituutta uutta kasvanut. Ei, ei ollut vaan päin vastoin: tuntui aikas työläältä lähtiä näin kylmiltään juoksuun. Muttas kävimpäs kuiteskin ja sainkin kivan hien pintaan tähän piskuisen kehoni. Ja mikä ihanaa: nämä uuden uutukaiset kenkäin miun osottautuivat sankken hyviksi! Usokko sie, vihdoinkin verekseltään kenkkäset jotka aivan tuosta vaine miun jalkain mahtuvat?! Eivät aiheuttaneet hiertymää, hankaumia tms. näihin jarppeihini hivenen erilaisiin. "Wau!": sanon mie. Kerrankin näin. Ja se mukavaa kun otimma taasen ne nappiset korviini sekä kuuntelin musa-iikkia niistä ( vaik täsä taanoin, aikoja sitten, kuin morkkasinkin heitä jotka ne korvillansa tuolla viilettävät... ), Jorma Kääriäisen "Sinä vain" -biisistä lähtien kaiken maailman kotimaisiin tsipalaihin asti, niin mikäs oli mennessä. Hyvin kävi askellukset näiden musiikkien poljentoihin yksiin. Oli tahtia minkä mukaan mennä ja edetä. Tästään kokemuksesta sankken innostuneena mie sitten päätimmä uusia tämän kokemuksein tänä pänä uudemman kerran kun näytti siltä ettet tänänkään sit saavu... Jotenka popposet uudet jalkoihin, nappiset korvaan ja suunnaksi Maailmankatto. Jep. Sinneppä siis. Vinkka tuo Tuulen Tuiteroisen oli aikas kova. Tuntu tettäs tuulta päin, niska köyryssä, otsalla tietäin raivaten ielleen, sai olla menossa kohti korkeuksia. Mutta se "onni onnettomuudessa" et sitten palatessain kotiini, tänne Humisevalleharjulle, olikin nyötäinen tuuli! Sai niin kuin hiven apuakin siltä Tuulelta Tuivertavaiselta kun se seljän puolelta lykki vauhtia kovemmaksi. Puhkui ja puhisi menijää kannustain suuntaan oikiaan. Kera musa-iikin nytkin. Tänä pänä soi sitten Muskan "Häävalssin muisto" tai joku sellainen se nyt oli... Charlie Plogman´n biisit ja tietenkin - Topi Sorsakoskeakin! Voi niitä aikoja entisiä kunne muistan kuin puolisoin piti Sorsakoskesta ja mie sitä inhosin syvämein kyllyydestä! Ei kyl uskoisi sillä nytten se uppoaa miuhun kuin lämmin veitsi voihin - ikkään. Näin se vaine tää ikä, maailma ja kaik muukin ihmistä muuttavi ja samalla sen luonnetta, tykkäämisiä, tapoja ja - kaikkea! Mitenkähän se on muutanna SIUN musa-iikki tottumuksiais? Olisipas jänskä tietää?

57467908_624408754688561_804457440655651

Maailmankatolla. Maailmankatolla kävi pirunmoinen vinkka. Onneksein olin tajunut ennen koistain lähtöä toplata ittein hivenen tukevammin kuin mitä eilennä jolloin oli sitten tään kevään toinen biksu-päivä miulla tuolla takapatiollain johka Aurinko Armas tuo porottavainen kiloansa tuhlaa sit viimoisen päälle. Sinne kun hyvällä säällä ei Tuuli-Tuiteroinenkaan sormillansa ylettäydy, niin onpahan muuten aikas lämmä siellä! Ei siinä katsota vuoden aikaa, ei katsota onkoo kevättalvi, kevät vahi jo kesä, kunne sinne menhään ja siellä ollaan - tahi touhutaan jotahin; jos on lämmä niin sen mukaan sit kudetta tylle ja silleensä... Otimma muuten tirastkin siellä eilennä kun sen verta alkoi ramasta jostahin kumman syystä...

57583155_2339362819642581_74988226102899

Kyl se vaine on tuo luonto kaunis näin kevähälläkin vaik viel on osanen siitä kourissa kylmän lumen ja jään. Hei muuten: mie sitä pääsen ensi viikolla MEREN rantaan! Tiesitkös sie sitä? Mie pääsen ISOn veden ääreen! Arvaas vaine kuka riemuitsee, kuka hihkuu ilostansa ja paistaa kuin Naantalin aurinkoinen silloin? Haa, se olen mie! Silloin saatat tähytä Taivahanrantoja tään seudun ja ihmetellä ihan rauhassas et kuspo kumma se tuolla tavalla loistaa ja kuumottelee tuossa suunnassa - Aurinko Armahan parhaillaan tillottaissa keskellä Taivahankannen? Se olen mie joka silloin loistan niin voimakkaasti tästä riemustain suuresta johtuin! Näetpäs ainakin jollahin tapaa miuta silloin vaik en olekkaan silloin seuduilla näillä... Ähät kutti! Mietin tätä et kuis sitä tuollahin jolkottaissa tahi sitten kävellessäin mielein halajaa tykös suuren suuresti?

58463050_394889064574031_508392822106226

Niin, myönnän syyllisyytein: pihkassa olen kuin jokin Öttö-Mönkiäinen meripihkan syövereissä ikään. Olen takertunut siihen pihkaan kiinni lähtemättömästi vaik näin ei pitännä käydäkkään, ei. Muttas se siitä.... Mietin ettäs mitä se olisikaan elämä tää jos voisin täänkin päiväisen taipaleeni tehdä jonkun toisen kera kuten aikoinaan puolisoin kera tehtiin? Mitä olisi kokea se kaikki siellä vastaan tuleva, kokema, jonkun toisen kera? Vaikkas kuin ne nappiset korvillain siellä hilluinkin niin siltikin aistini nämä toiminnassa ovat siellähin! Näen kaiken sen mitä ynpärillä näkyvi, kuulen osasen lävitse niiden nappisten ja ennen kaikkea MAISTAN sekä "TUOKSUN" kaiken mitä siellä matkallain koen! Tätä hämmästelin ja kummastelin ( pienenä kulkijana päällä tään Telluksen... ) kovinkin sillä se oli oikiastaan täsä elämäsäin tähän astisessa eka kerta kun tajusin että heureka, olen mie ennenkin haistanut ja maistanut kaik´ hajut ynpäriltäin muttas... että täl viisiin? Sillä nytten oli eka kerta kun haistoin ihan todella KAIKEN! Josko ennenkin olen haistanut ja maistanut niin nytten oli muuten eka kerta jolloin se kaik iski vastahan "sata lasissa". Mietin ettäs mitä tää nyt on? Onkoo nenuni tää ilmoja halkova nytten jotehin paree kunnossa kuin ennen vanhaan vahi onkoo sittenkin kyse siitä ettäs se onkin nytten eka kertaa sellaisessa "kunnossa" ettäs se on vaine yhä herkemmäksi ruvennut? Siis silleensä ettäs nytten sitten on tultu jo aikaan jolloin KAIK, entistäkin piskuisemmat tuoksut ja hajut, nenääni tähän sit tulevat ja täten mie niitä herkemmin aistin! Ei-kää! En ala jos näin on. Mitenkäs mie sit täsä Maailmassa Avarassa pärjään!? Saan olla viel varovaisempi näihin hajujen kera kuin ennen on tarvinnut olla. Ei-kä! Nyt jopa teillä olevan, jo ns. poies ajetun ja harjatun, hiekkain olemasa olon maistoin ja haistoin - jota ei ole miun viel tähän asti huomioida olleskana. Ettäs tääkin piti miun sitten kokia! Äh!

58380980_2187222894706137_17769776800302

Mietiskelin sitä että olisipas se jänskää ettäs joskus näin saataisiin rinnatusten samaan suuntaan askeltaa. Saisin kertoa ettäs katso tuolla on Leskenlehti jo kukassa. "Kuuletko, Taivahanvuohi ääntää tuolla?" Tahi vaine vain sen että ylipäätään oltais matkalla samalla ja samaan suuntaan. Miksikäs ei joskus ja josain - järkkäisitkö joskus niin? Sillä sehän on sankken mahdollista jos vaine tahtoa olisi... Tahtovi hän kokea tuon Tuulen-Tuiteroisen puhurin joka nuin seljästä työntävi yhdessä jonkun toisen. Tahtovi hän kokea tuon ohitse sujahtavan auton nostattaman puhalluksen kanssa kulkijan mieleisen. Tahtovi hän kuulla Huuhkajan tuon äänessä olevaisen huhuilut korvilla toisenkin ihmisen. Tahtovi hän... niin, tahtovi hän kaikkea päältä tään Telluksen.

57441687_174779900083329_269992408703093

Aina "Maailman tappiin asti". Sillä olisihan se ain "kaksin kaunihimpi". Olisihan se mukavempi jakaa kaik kokemansa, näkemänsä ja tuntevansa jonkun toisen kera kuin mitä nyt yssin kokee ja sitten näin sanoiksi mustaa valkoisella yrittää pukea. Eihän tää ole mistään kotoisin; laihaa lohtua lorujen. Elämänhän tään pitisi olla paksua kermaa, kretaa, kera poksuvien ylläri-pyllärien! Eiks vaine? Myönnäthän siekin sen vaik kuin tää jo arkistunutta arkea yhdessä onkin... Olisihan se kiva kokea joskus niitä elämän huippu hetkiä yhdessä - siitä kun on jo sen verta kauan kun puolisoin kera niitä koettiin. Mietiskelin muuten jotta misä ja milloin ne huippuhetket ovat elämäsäin olleet? Kenen kaa, milloin, misä ja mitä? Se mitä oli jänskää niin aviopuoliso tipahti ekas´teks´ poies joukosta tuosta? Oh-hoh! Ylläri, pylläri, aikasmoinen miullehii! Sitten kun ajatusta ailahtelevaista ielleen johdattelin niin tulihan niitä sieltä aivojeni harmaiden periltä esille muutamia. Niitä löytyvi niin puolisoin kera kuin myöskin esim. siun kera koettuna! Wau! "Mitä tästä opit sinä lapsi pellavapäinen?", tosin en ole pellavapäinen - mie..., muttas siis mitä opin? No, opin sen ainaskin ettei se ns. papin aamen ole tae siitä että elämä ( elämäni ) olisi hyvää, ihanaa, ja siedettävää. Ei, siihen ei tarvita ulkopuolisia siunauksia, ei "ulkokultausta" minkään laista. Riittää kun vaine on kaksi ihmistä ( tahi useampikin... ) jotka ovat sinut itsensä, ja ennen kaikkea toistensa kera ja tulevat toimeen keskenänsä. Sietävät toisiansa niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Ja taasen - ennen kaikkea niinä huonoina hetkinä. Osaavat siis katsoa niiden huonojen hetkien lävitse, ylitse, taakse ja tajuavat ettäs ei se tää elämä, tää suhde, nyt tähän "yhteen" eteen tulleeseen vastoinkäymiseen kaadu vaan tästä selvitään ja sit ielleen jatketaan. Kuten esim. me...

57502967_341494586504484_440724553218811

Jatketaan entistäkin "ehompina", ehjempinä, vahvempina ja huomataan että vaik kuin tää elämämme "mätä" onkin niin kyllähän täsä viel yhdessä menhään, yksissä tuumin porskutetaan, vaik se tuo Kohtalon Kova Koura välleen rutistaakin jompasta kumpasta, tahi sit molempiai samalla kertaa. Pystyhyn ain noustaan! "Perkele!": sanoisit sie. Mie taasen lainaisin sanontaa: "Elämän suurin saavutus EI ole se että ei koskaan kaadu vaan että JAKSAA aina nousta." Kuten miekin jaksoin tään lenkkini ohessa kavuta tälle lintutornille ja ihan sen ylimmälle tohille asti. Täältä mie tsiikailin läheisen kosteikon lokkien ( vahi mitä vesi-eläviä nuo lieneen, muttas joka tapauksessa raakkuvia ovat; kuuluun niiden ääni ain pihaani asti! ) hurjaa määrää. Ovat näköjään jo pesintää aloittelemasa...

58376360_347834262509393_732679890940828

...kuten se tuo miunkin "pesäin" tuolta kaukaa mettän tään takaa siintävi. Siellä se olla öllöttelee ihan kaikesa rauhassansa, tyystin arvaamati mitä mie tällä tornisella ollessain ajattelin ja vatvoin mielesäin. Joo-pa, joo. Tuuli-Tuiskupäinen se täälkin taitojansa käytteli ja voimiansa näytteli. Ajattelin jotta oikestaan ihan yhtä lailla kuin se mennessäin vastaan laitteli ja sit tullessain avitteli "myötämäessä", niin hitsi kuis sitä oliskaan kiva kokea se kunne toinen samalla viisiin miutahin kannustaisi etiä päin tällä lenkilläin, täsä elämäsäin. Kuinka olisi jänsä tuntea se kun toinen hivelee käjellään selkäpiitä pitkin, lohduttaa, myötäelää ja tuuppaa vaikian ajan tullen ielleen: "kyllä se tästään". Olisi se toinen joka katsoisi elämätä tätä samaan suuntaan. Ei välttämäti ihan kylki kyhnyssä kiinni ollen ja kokien mutta kun ejes katsoisi samaan suuntaan ja olis "olevinaan" menossa samaan "osoitteeseen" kuin miekin. Tiedäthän sie erinäisiä parisuhteissa elämäsäsi kokeneena mitä tarkoitan? "Tajuat tarpeen, ymmärrät yskän" - eiks vaine? Sillä vaik meitä tällä Telluksellamme matkaakin kaiken laisia Maan Matosia... Vaika meitä on eri vahvuisia olioita ja eliöitä sekä eläjiä... Toiset kestävät vaik kuin kovaa tuulta ja puhuria ja siltikin viel porskuttavat ielleen niin sitten meitä on täällä tällaisiakin "olentoja" jotka ovat miun kaltaisia "hippiäisiä". Me tarvitsemme sen kansakulkijan, sen rinnalla olijan, mukana matkaavan - sen toisen joka toteaa että tärkeä olet miulle. Voi jeeru että muilla muutamilla sanoilla voikaan olla ihmisen elämään SUURI vaikutus! Miten voikaan olla SUURI vaikutus? Se ettäs joku sanoo nämä sanaset siulle ääneen, sillä on todellakin voimauttava merkitys. On kuin janoinen erämaassa vettä saisi juodakseen!: "Henkeni riippuu tästä!" Se ettäs JOKU sanoo näin, myöntää näin siun tärkeyden isselleen, sillä on ihmiselämää kantava voima. Sillä että joku näkee siut. Että joku sanoiksi pukee sen, sanoo äänee että olet tärkeä - olen huomannut että olet olemasa! Wau! ( jälleen "wau"... )

58376239_289362265322770_119588912194020

Se on tää Elämän Pitkospuu kummallinen jutska! Se että jos KUKAAN ei "näe" sinua, ei tarvitse sinua, ni sie et ole sitten olemasa olleskana. Ainakaan näin tällaisen miun kaltaisen ihmisen mielestä. Näin mie tään ajattelen ja koen. Muttas kuten sanoin tosa aikaisemmin niin sitten kun on taasen niitä tuulia kestäviä ihmisiä niin he kokevat kaiken toisin - luulisin. Voi, kumpa miekin olisin sellainen. Voisin olla jollehin kallio, olla ne juuret jotka elämää pitävät pystyssä ja yllä! Sie olet miulle sellainen - nyt. Siuhun mie turvaan, siuhun nojaan ja siusta "elän". Pitää vaine vartoo etten liikaa nojaudu, pitää varoa ettei tule "elämääkin tärkeämpi" tapaus... Tosin en mie sitä oikein uso sillä järki käteen ja ajatuksen ( järjen ) kera sitä pitää loppuin lopuksi ihmisen elää, eikää mennä tunteella jokaista kohtaa, jokahista mutkaa ja suoraa. Vaikas kyllähän ne tuntehetkin tärkiät ovat. Sillä mites muutoin esim. mie täsä ja nytten vosin siulle kertoa että tärkiä olet miulle - tykkään siusta? Haa, mentiinpäs ynpäri ajatuksissain!

57485270_437049030388050_427035222854126

"Ynpäri kävin, ja yksiin tulin" myöskin tänä pänä tään perennapenkkini kera joka penkkinen on Alla Omppu-Pomppu-puun. Se oli sit tään kevähän eka möyhennys ja talvisten perkeiden poisto tästä. Tosin tuolla mäen nypykällä viel jäistä sen verta on ettei sieltä voinut möyhiä, kun jäähän kova sieltä "vällyin" alta vastahan ekas´ teks tuli.

58542765_172301437019586_335019101763770

Ja sit sieltä jäisen tuon maan seasta, perkeiden alta, jäisen Kylmän Kourasta tuli tällainen (snif ) esiin! Sinne on jokin "mehevä" toukkanen joskus asettunut "talvipuulleen" makoamaan ja siellä se sit nytten ielleen onkiin. Sinne tää Raukka-Parka on jämähtänyt jäähän kiinni kunne tuo Kylmäinen Kangistaja aikanaan sit sulavi poies ja haihtuvi Taivahan Tuulien mukana maille muille vierahille. Liekkö tästään viel henkkiin herkiivää sorttia olisi? Menen ja tiijä häntä. Kuten ei varmana tiedä sitäkään mitä se tuo Elämä, Ukko-Ylimmäinen, suunittelee tulevaksi elämäin tähän jok´ on - etten sanoisi ihan hyvilläin - aikas mallillansa tätä nykyä? Tuntuisi ettäs jos tää tästään viel paremmaksi muutuisi ( saisin tään Majani Mahtavasisen myytyä ja ostettua Matin Kukkarossa? ) ni näinköön se onneva toisi elämäin tähän? Mitä se pitis olla se ISOn ja mahtavaisen jok miut saisi onnestain hihkumaan täl haavaa? ( Tietty se tuleva MERI.... ) Ettäs jos summahan sit täsä ja nyt ni oikeestaan jos tää nyt tästään johkin suuntaan lähtee menemään niin se on sit varmahan se toinen suunta mihkä painutaan: alas päin - ja niin että kolisee sitten! Käy viel kuten tään päiväiselle "herkkutuokiollein" tuolle. Olimma nimittäin ( liekkö viel siulle maininnutkaan tästä olen? ) täsä Suuressa paastossa jällehen. Nii-in, mie jolla ei ole mistä oikein poies ottaa enää kun muutenkin kierrän kaikkea. Muttas kuunteleppas... Mie siis täsä olimma paastossa tuossa sil viisiin jotta kunne yht´äkkiä paaston tuon alun jälkehen tajusin josain vaiheessa paastoaikaa tuota, etten ole suuhuin pistänyt sitäkään vähäistä määrää maitotuotteita jota yleensä käytän ( siis en lähes olleskana ) ni päätimmä ettäs se sit menee sil viisiin sit ihan "tappiin astikin". Piste. Ja näinhän mie teinkin - osaan siis miekin olla "kova" päätöksissäin! Jee! No, muttas... tänään sitten kun paastonen tää loppuvi niin otimma kretaa ja maitorahkaa - valmiiksi maustettuna tosin. Ja tietäin ettäs siin sit sokruakin matkassaan on! Niin, sokeria?! Muttas ajattelin että kerta nyt laitan "överiksi" niin antaapas sit mennä kerralla ja oikein kunnolla - maustettua ja sokerellista! Vatkasin kretan tuon, sotkin sekaan rahkan ja söin. Söin varmaan kokonaista kolme-viisi ruokalusikallista ja loput kannoinkin sit kompostiroskikseen! On muuten äkkisiltään makuista moista! Ja sitä sokrun määrää sekä makua! Huh! Ei, kiitos ei miulle! Ei sit milläskänä! Ei vaine uppoa. Yäk! Yhtä lailla kuin yäk se hiki mik´ pintahan tulee kunne lenkillä käyn. Tänään ajattelin jotta kun "en" hionnut niin kuin esim. eilennä niin en sitten varmaan suihkusa tarvihhe käydä - enhän? Venyttelen, vanuttelen ja jumppaan jälkehen ja kyl se hiki siit sit haihtuvi - huomenissa uusi hiki entisten "pintaan". No, annahhan olla... Meni tovi, toinenkin ja hiki haihtuvi ja satuimma lipasemaan kielelläin ylähuultain - huh, sitä suolan määrää! Ei muuta kuin suihkuhun, sinne vesiryöpyn alle kostean, Mummero piskuinen á la Humisevanharjun! Sinne sitä olisit siekin mahtunut, kaverisein miun...