- Kävin Kalakukko-city go go:ssa.
- Sikson tyttären kera hummailtiin tunteroisia muutamia ja mielein nousi kuin sitä kyseinen sikso silloin aikoinaan, valovuosia sitten, kävi ensimmäisten muoskain lapsenlikkana kun oli tarvista ja hän oli viellä ns. tyttöpäänä. Nyt mie vuorostain "lapsenlikkana" muttas hivenen vanhemmalle muoskalleen hänen. Niin ne vaine nämä "osat" vaihtuvat ajan myöte.
- Karautin Hepo Hopiallain kotia kohden "sopimoilleen" neljän ruuhkan aikaan ja totesin jotta on sitä eräskin muu ihminen lähtenyt juurikin sil´ hollilla liikenteeseen! Voi kauhia siis kuin onkaan liikennettä juurikin tuohon aikaan. Harvemmin sitä on meikä Mummero osunut tuohon ruuhakaan. No, nytpä se on sit´ sekin nähty ja koettu.
- Mietin, että se ikävä mik´ kaihertaa syvän alaa, se on ns. käsin kosketeltavissa jälleen. Tuntuu että sen voisi ottaa tuolta syvänalasta, asettaa vaikkas tähän pöydän päälle ja sen sit´ siitä näkisi ihan oikiana kimpaleena, möykkynä, siinä!
- Liikennettä tuota kun vastaan tulevaista katselin niin kun tiet ja tienoot nuo ovat lumetonna täl´ haavaa, niin oih, mik´ onkaan tuo pölyn määrä ja summa, joka siellä päällä tien, ja tien tienoolla nuilla, leijaileekaan! Huh; mistähän altistukset ihmisille tuleekaan kun henkkittää pitää moista moskaa...?
- Lumetonna, Alli Hopa-tienoot kaik´. Miten onkaa vuodet erilaisia keskenänsä! Ei lunta teillä, ei pelloilla. Ei tienoilla oikeestaan misään. Josain katveessa vaine vähäsen josko olleskan. Pakkasta - niin mitä pakkasta? Lämpöjä ja tiloja plussan puoleisia vaine.
- Ehtoot ovat pahimpia. Kaikkein pahimpia. Silloin tulee ikävä joka iskee suoraan sisuksiin. Ja jos ei muuta niin.... Kohta ei varmaan tarvitse alkaa ihmetellä miksi onkaan kulunut, syöpynyt, sellainen jympyrän-ympyrä lattiallani tälle Humisevanharjun kun mie "höyryäin ulos päästääksein" siin ravaan "ynpyrää" moista jotta hivenen saisin isseäin "rauhoitettua". Muttas kun tuntuu että ei sittenkään asetu, ei milläskänä...
- On se jännä jutska: se oli vuosia monia sitten kun siksoin tuo soitti ja jutteli miulle puh-elimessä että mitä sanoisit jos ja kun hänen ystävänsä odottaisi sittenkin lasta ja se olisi hivenen ris´kaapelia, se raskaus? Muistan kuin olimma silloin juurikin ajamassa puolisoin kera etelästä tänne kotiamme päin silloiseen kotiimme meidän, Majaamme Matalaiseen. Ja nyt tuo kyseinen "ystävän muoska" on jo tuollainen teini-ikäinen. Niin se vaine aika kulkevi.
- Kävin sitten "ulkona" syömässä tullessain. Harvoja ja harkittuja herkkuja meikä Mummerolla sillä ei ihan joka kohasta löydy Kaiketonna ja jos ei löydykkään niin sitten tieten-tahtoin ottain ihan ns. tavallista sapuskaa ja syödä - Matti Kukkarossa ollen. Mutta ajatuksella ettäs "kerrankos sitä", ja "siihen samaan bank-rottiin vaine" - "antaa mennä nyt kun kerran on alkanut mennä, loppuun asti kerralla", niin silloin sitä uskaltaa joskus nauttia ja evästää muutahin kuin oma tekemää sapuskaa.
- Odottavan aika on pitkä. Väliä ei ole sen kummemmin pitemmälti kuin muuloinkaan muttas siltikin tekisi mielein miun ottaa ja huutaa ääneet että etkö tuota osaa jo!
- Vanhempi sukupolvi soitteli ja ns. apuun pyyteli miuta taasen asiaan yhteen. Mietin että mikäs se olen mie aina olemaan siinä apuna? Miksi juurikin mie - mikseivät muut? No, olenhan tuota nyttemmin ns. perheetön, pariton: joudan juosta toisten asioilla "ihan hyvin kun eihän miulla mitään ole" muutoinkaan tehtävää... Näinkö sitä toiset ajattelevat miusta?
- Kuulin jotta täsä on nukkunut poies yssi sukumme jäsen. Vanhuuttan jo muttas kyl´ se kuiteskin pistää miettimään elämää, ikäpolvia, kuolevaisuutta, ja etenkin sitä että se on sit´ kohta se oma ikä, oma sukupolvi joka on suvun ja lähipiirin vanhinta. Se ikäpolvi joka on kaiken järjen mukaan sit´ se seuraavana josta lähdöt tulevat, jotka siirtyvät ajasta iäisyyteen. Elikkäs itse täsä "joutuu" "tulilinjalle" - ei tiedä koska lähtö tulee! "Oletko valmis?"
- Ajelin jällevän Majani Matalaisen tienoon ohitse ja mietin kuin se olisikaan siel´ mukava asustaa ielleen, ja taasen. Sekä-että. Mutta taitavi olla jo nyttemmin montahii muttaa siin välissä että sieltä asuntoa katselisin. Sanoisinko että monta on siltaa poltettu välistä poies, jotta sinne voisin asettua. Monta siltaa pitisi ensin rakentaa... Tahi sitten pitis vaine antaa mennä ja ei ottaa kuuleviin korviin mitään. Elää vaine omaan tahtiin, oman mielein mukaan. Kuuntelemati, kuulemati, muita. Nostaa vaine nokkain pystyyn ja antaa mennä.
- Käväisin kirpparilla joka on paikassa josa tapahtui viimeinen "hirmuteko" tuossa mennä vu´uen puolla. Paikalla johka luulin et miun rahkeet eivät riitä koskaan mennä sillä muutoinkin näytän karttelevan kaikkia sellaisia paikkoja josa on paljon väkijoukkoa. Joissa on paljon ihmisiä, jotka ns. isojen massojen julkisiapaikkoja ovat. Pelko nähkääs persuuksissa että jos joku siellä juurikin silloin hurjistuu ja alkaa listimään ihmisiä ynpäriltään! Tiedän että aivan utopinen ajatus, aivan "tuulesta temmattu" ajatus mutta minkäs teet että tätäkin ain tulee ajateltua. Oma henki-raasu kun kuiteskin kulla-kallis isselleen on.
- Kaipuu, ikävä... Oli jokin laulu, jokin värssy, jossa puhuttiin tyyliin: "mitenkä viiltääkään rakkaus vastaamaton". En muista tarkalleen muttas kuisteskin; miksi se sattuukaan? Mikä onkaan tarkoitus kaipuulla, ikävällä. tällä? Miks´ ei voisi olla kaipaamati. Elää vaine yssin ja iellehen? Ilman toista, toisia ihmisiä. Ajatellen vain isseään ja hyvinkin itsekkäästi ottamati toisia, toista, huomioon mitenkään? Olla siis vaine itsekäs ihminen! Kele!
- Kun katselin ohitse vilahtavia maisemia nuita vähä lumisia niin mietin et mitähän se puolisoin taasen tuumaisi kun nyt tällaisen lumettoman tienoon näkisi? Päivittelisikö "maailman kirjoja" vahi tyytyisikö vaine Ukko-Ylimäisen tahtohon moiseen ( vasiten kun tiedän että mihkään "ylempään" ei uskonut hän )...
- Reissultain tältä tarttuvi matkaani miun jällehen kaksi kukkasta uutta. Pelko persiissä jotta toivottavasti eivät "poskiaan" paleluttaneet kun nyt on tuollainen Pohjolan Tuiteroinen-Tuuli jok´ puhaltavi oikein olan takaa. Toivon että sain suojeltua ne puhaltavilta paleltumilta.
- Mitenkä sitä voikaa ihminen tälläkin iällä näin tykätä toisesta? Mitenkä sitä ihminen voi tuntea tunteita tällaisia? Miksi sitä ihminen tuntee tunteita? Miksi tunteita tällaisia? Aivan typerää siis.
- Ostimma Ikea:sat yhden pussilakanan kera tyynyliinansa. Laittelin sen pesukoneen kautta ekas´ teks´ pyörimään ja hokasin silloin jotta siin on kyllä se iso aukko josta täkki sinne sisuksiinsa laitellaan mutta - mutta! - siin ei olekkaan sit´ niitä toisen päädyn piskuisia reikiä joista se täkki sit´ "otetaan vastaan" ja vejetään paikallensa! Hitot, et´ ärsyttää. Siin on sit´ taasen käsille töitä, käsitöitä, kun ne reijät sinne päätyynsä "saan" askarrella. Ei sillä, kyl mie tykkään tehdä ja ommella mut kun... ei aina tuntus aikaa riittävän kaikkeen, moiseen.
- Aamusella Maailmalle Avaralle lähteissäin mielein oli maassa. Siellä maapinnan alla asti. Tiedän syyn, tiedän miksi, mut en retpostele sitä täsä-nyt-ja-näin sen kummemmin. Ajattelin jotta jospaa se siitään, kunne tuonne perille asti ehättäydyn ja tyttösen tuon kera siel vaellan? Hivenen se avittikin muttas ei tuo taida olla siitään sen kummemmin kuitsekana nousseen nyt. Ielleen "laahaa" josain perässä. Mihkähän lie jäänyt jälkeen....? Olis se muuten ihan kiva jos joskus mieli juoksisikin edessä! Wau, se, sepäs, olisi jotakin!
- Tekstiviestit kilkattavat kännykääni. Tulee viesti yssi, tulee viesti kaksi, tulee kolmaskin. Päivä päivän jälkeen. Viikko viikon jälkeen, vuosi vuoden jälkeen... Ja jokahinen kerta innostun. Jokahinen kerta ajattelen... jokahinen kerta vuotan... odotan - ja petyn. Ei taaskaan, ei tänään... "... ei yhtenäkään päivänä. Ei milloinkaan mitään uutta."; kuten Eeva Kilpi runoilee eräässä värssyssään: "...Kunne sitten eräänä päivänä. Löysin kymmenen varvasta, kymmenen hurmaavaa varvasta. Ja minä mietin että kyllä kannattaa elää kun on näin hurmaavat varpaat." ( Tahi jotenniin nuin se nyt kuiteskin meni. ) Muttas samoiten miekin koen jokahinen kerta ( tahi toivon hartaasti ettäs saisin myöskin ellehenkin kokea ) kun se sitten "kolahtaa kohillen"; viesti saapuvi Häneltä. Mietinkin jotta mikä siin´ on että pitää niin vuottaa, sit innostua, ja sen jälkehen "olla sen seitsemännessä taivaassa"?
- Löysin mie tuolta yhdestä ns. outlet:stä erään ihku ihanaisen kupinkin issellein. Se oli käytetty kupponen, sellainen oranssi ja isompaa kaliperia omaava kaffeekupponen. Mie kun nähkääs päätin täsä taanoin alkaa keräämään erinäisiä ( liekkö jo pakissutkin tästä teille oi, Armaat Lukijain miun? ) uusia Arabian kaffeekupposia tyyliin; kuppi kutakin sarjaa, ja melkeimpä väriäkin... tosin hokasen täsä jotta enempi taitaa vetää punaisen puolen kuin esim. sinisen. Vaik´ kylläkin löysin muuten juurikin tänä pänä sit yhden tsipaleen joka SININEN on ja jonka sit issellin otin. Se kun oli täplitetty sil´ viisiin jänsästi pienin pistein jotta miun pirta sen kestää katella. Muutoin en olisikaan sitä kyl´ ottanna! Muttas kassotaan ny´ kuis tää tästään... pikku hiljaa - kupponen silloin, toinen tällöin. Joskushan niitä sit´ joskus tulevaisuudessa on jopa tusinakin kasassa!
- Leipomaan tekisi mielein miun kovasti. Mitähän tuota pakertais baakkeri kasaan vaik´ huomenissa? Tytär-24/7 tulee tyköin jotenka ei ehken ihan kummoisia kasaan kerkiä leipasta... mut jotahin kyl´ voisi pitkästä aikaa... Pitiskö vaikkas tehdä hänelle mukaansa perus-puusteja? Se vois kyllä olla yssi varteenotettava vaihtoehto - joo.