Vähän niin kuin "viilaten ja höyläten", myöskin...

   Töllöstä, tuosta, kuvaputkesta, näköradiosta näyttäväisestä, näkyili juurikin mainospätkä ohjelmassa jossa esiintyy hivenen tukevampia ihmisiä jotka aikovat sitten laihduttaa itseään kevyemmiksi. Tiedä en muuta siitä ohjelmasta, sarjasta, kun en ole seurannut sitä mitenkään; mainoksia vaine nähnyt olen.
   Mietin... tunnen sympatiaa heitä kohtaan. Tai täsä tapauksessa tarkoitan kaikkia hivenen tukevampia ihmisiä kohtaan, sillä tiedän mitä on olla tukeva ja kärsiä siitä. Ei sillä - en ole koskaan ollut nuin tukevassa kunnossa kuin aina noi töllön tukevat ihmiset ovat mutta kun sehän menee niin jotta jos ihminen kokee itse että ei ole "sinut" oman painonsa kera niin silloin ei ole. Siihen on kenenkään aivan turha tulla toteamaan että kun olet niin sutjakka, sopusuhtainen tms.! Sen vaine itse tuntee milloin on paree. JA tälla tarkoitan myöskin sitä että jos joku tukevampi ihminen kokee itsensä hyväksi, tuntee että on juurikin tytyväinen "omiin nahkoihinsa" niin se on sitten hyvä silleensä! Että "sopu sijaa antaa" kumpaankin suuntaan - tään myönnän ilollain.
   Muttas siltikin...
En voi käsittää miten joku voi "päästää" itsensä noin tukevaksi? Miksi hän ei "tartu" jo aikaisemmin painoonsa "kiinnI" ja pudota sitä pienemmäksi? Tietty voi olla esim. joitakin lääkityksiä/sairauksia jotka edesauttavat painon nousua ja sen korkealla pysymistä muttas siltikin... Voisiko asialla tehdä jotain ja - ajoissa? Etenkin jos tiedostaa ( vaikka nuo sairauksien/lääkkeiden seuraukset ) miksi painonsa nousee. Sekä vasiten sitten jos tietoisesti antaa sen tapahtua: syömällä vaikkas. Miksi ei ihminen reagoi?
   Mietin jotta on varmaan ( ? ) tukala olla nuissa "isommissa" nahoissa - onko? Itsestäin ainakin tuntuu aina jos painoni hivenenkään kohoaa muutamia kiloja ( vasiten enempikin ) todella tukalalta olla, touhuta ja hommailla mitään. Olen silloin sankken tytymätön itseeni. Häpiän kroppaani kuin olisin joku vähintäänkin 100 kiloinen "jättiläinen"! Ajattelen etten mahdu mihkään ( vasiten vaatteissain ), en voi olla mitenkään päin kun joka kantilta muhkurain ja makkarain näkyvät.
   Samaan henkkenvetoon toivon myöskin jotta voi kunpa en koskaan, en iku-kuuna-päivänä, tulisi tästään tukevampaan kuntoon! Voi kunpa painoni pysyisi iäkkäämpänäkin henkilönä ollessain samaisissa lukemissa vaik kuin onkin suvun rasitetta olemassa - ja onko se suvun rasite oikiasti olemassa painoista kyseessä ollessa? Onkoo sellaista oikeasti olemassa päällä maan vahi me ihmiset vaine näin sanomme, peitelläksemme sitä ettemme tee/ halua tehdä mitään painojemme suhteen vaan annemme mennä...?
   Kenties olen liian kriittinen painooni/ihmisten painoihin nähden mutta näähän ovat miun kokemuksiain ja aatoksiain.
Liekkö "kokemus pohjaa" antavi ammoinen pikku lapsena kokemani sattumus jolloin mummoni miun aina tokaisi: ".... vedä vatsa sisään!", kun oltiin alakertansa kauppaan menossa, vahi milkä lie, muttas paino on ollut, ja on ielleenkin, miulle hyvinkin arka paikka. Olen kärsinyt, voinut pahoin, siitä koko tään "piskuisen" ikäni. Enkää pääse siitä varmaan koskaan poies.
Puhumatikaan näistä masu-makkaroistain joita kannan mukanain hamaan hautaan asti... ne makkarat jotka mummoni käski vetää sisään...

   Töllöstä, tuosta näköradiosta näyttäväisestä, kuvaputkesta "kuulevaisesta" näen myöskin sarjaa josa on ns. polygamia´inen perha. Se tarkoittaa moniavioista. Joko niin jotta yssi mies ja useampi nainen, tahi sitten yssi nainen ja monta miestä - joista edeltävä suuntaus yleisempi on... kait.
Seuraan tätä ohjelmaa mielenkiinnollani silloin kun se sattuu olemaan tuolta nähtävillä ja milloin satun samoille leveleille jotta voin sitä katsoa. SEKÄ sen taatta että mitä he nuin julkisesti esille tuovat aatoksiaan moniavioisuudesta ja kuin HE sanovat nuin julkisesti sanottuna sen kokevat ( sillä ainakin osahan on ihan vaine julkisuuden takaia varmaakin sanottua ja monta osaa varmaankin jätetään sanomati? )
   Sen verta olen mie-kin jo tätä Maailmamme Avaraa stallade jotta voinen sanoa kokeneeni jo monen moista juttua ja parisuhdettakin elämäni aikana. Ja näiltä pohjilta olen nyttemmin vanhemmiten miettinyt katsoissain suhteitain mennehiä, jotta miustahan olisi voinut ( ja voisi eillenkin ) hyvin tulla moniavioinen sellaiseen suhteeseen josa yssi mies olisi kera useamman naisen! Ei paha, ei olleskana... Muttas ei silleensä että mie ja useampi mies - ei!
   Jos "käväistään" OIKEIN ammoisissa ajoissa; luolamies ja silleensä -aikakaudella, tahi jos uskotaan raamatun oppeihin luettaviin, niin onhan ihminen kait luotu alkujaan moniavioiseksi olennoksi. ( "Luotu" sanaan elkäätte nyt takertuko sillä en ajattele että ihminen on LUOTU vaan siis että se on alkujaan ollut luonnostaan tällainen ) Jotenka miksikäs ei? Miksi ei ihminen voisi sitä olla ielleenkin?
Milkä on laittanut meidät ihmiset "poies ruodustamme", poies rotumme ( nisäkkäät ) ruodusta? Miksi ihminen on alkanut "pariutumaan" vaine yhden henkilön kera? Oo-key, tunne-pohjat ja muut sellaiset - tiedän! Mutta kun sekään ei sitä oikein selitä sillä...
...tiedän jotta ihminen voi pitää, tykätä ja rakastaa, useampaa ihmistä kerralla! Eikää se siltikään ole silloinkaan "keneltäkään poiessa"! Kyllä meillä kaikilla riittää rakkautta, huolenpitoa, huomiota, hyvyyttä, jne. useammallekin ihmiselle samalla kerralla joten ei tuo tunne-peräinen kiintymys ja sitä myöten parisuhteen luominen mitään perustele ja painosanaa anna millehään vaine parilliselle parisuhteelle!
   Tietty... kristinusko on näytellyt aikas isoa osaa täsä tavallisessa avioliitto-näkemyksessä - se on myönnettävä. Sillä onhan ( kait ) ielleenkin joissakin uskonnoissa sallittua useamman henkilön "naiminen"? Muttas tää kristillisys on "kitkenyt" sen meistä "sivistyneistä" ihmisistä poies. Siitä on tullut laki ja - tabukin osin. Sillä kaikki jotka siitä/tästä poikkeavat niin he ovat huonoja ihmisiä! He tekevät syntiä toisten silmissä - ja vähintäänkin rikkovat "länsimaistalakia" joka on kait saanut ainakin tältä osaltaan pohjan kristinuskon mukaan?
   Joten: miksi emme "anna kaikkien kukkien kukkia" ja itse kunkin elää kuten se haluaa ja ennen kaikkea kokee itselleen paree?


   Putkesta puhuvasta, putkiradiosta kuuluvasta, tuosta masinasta nurkassain, tulevi jokahinen aamu siltä kanavalta miltä sitä ain yleensä kuuntelen, pieni, muutamia minuutteja kestävä, "päivänsana". Se käsittelee ain jokahinen päivä pienen palan jotakin raamutun osaa tahi silleensä. Kuuntelen "sujuvasti" tahi sitten suljen koko toosan. Kuuntelen "sujuvasti" tahi olen kuulevinani... Miten vaine. Ei häiritse miuta paljoa olemasa olollaan. "Antaa paahtaa."
   Mietin vaine että on se se tuokin tapanen "sanaa levittää"; puhua putkessa tuossa kuuluvassa elikkäs radiossa jotta ihmiset uskoisivat sanoihin noihin. Samaten kuin esim. vaikkas kirkossa tahi muissakin paikoissa, tilanteissa tahi muissa sellaisissa; sanaa julistain, sanaa levittäin.
   Miksi on olemassa tälläinen, tahi millainekaan, uskonto? Miksi meitä ihmisiä on olemassa niin moneen uskoon uskovaa? Miksi, miten ne ovat syntyneet päälle maan, ihmisten keskuuteen?
Ja miksi HITOSSA ihmisille on niin hiton tärkiää juurikin sitä omaansa levittää? Miksi niitä pitää tyrkyttää toisille "väärä uskoisille" tahi kokonaan "uskomattomille" elikkäs uskonnottomille? Mitä se kellekkään kuuluu uskooko joku vahi ei, ja mihkä sit uskookaan jos uskoo? Sekä ennen kaikkea miksi sen takia pitää tehdä kaikenlaisia hirveyksiä, mm. sotia ja siten levittää, käänyttää, toisia samaiseen uskontoon?
   Itse olen omannut syntyäni kristinuskon. Sitten omaksuin toisen kristinuskon ja nyttemmin olen kokonansa "uskomaton" ihmisen taimi ( mikä oiva paikka, henkilö, tulla jonkin uskonnon istuttamaan minuun itunen uskontoaan! ).
Kun katson taakse päin tätäkin juttua elämässäin niin sanoisinpas vaine että samanlainen mie olen ielleenkin vaik olenkin nyt "uskomaton". Samanlainen mie olin silloinkin kun uskoin toiseen tahi toiseen uskoon. En mie ole täsä matkain varrella mihkään muuttunut.
Ajatusmaailmain on ollit näiden uskontojen ja "uskomattomuuteni" aikana aivan sama - ja on ielleen. Edelleenkin ajattelen samallaviisiin jokahisesta asiasta. Mm. siitä että on olemasa joku Ukko-Ylimmäinen, tahi jokin sellainen, joka jotahin päättää tahi tekee - tahi ei ole olemasa; ihminen voi itse vaikuttaa tekemisillään kaikkeen, kohtaloonsakin. Kaikkeen siihen mitenkä elämänsä menee. Ajattelen edelleenkin että on olemasa jotahin meistä "tiedostamattompaa" joka sanelee jotenkin meidän toimintaa ja vaikuttaa elämäämme - ja me vastaavasti voimme vaikuttaa tätä tiedostamatonta "kanavaa" pitkin sitten toisiimme.
Uskon edelleenkin "henkimaailmaan", ja henkiin. En tarkoita siis mitään Ylempää tahi "sanansaattajia", tahi enkuleita, tms., vaan ihan vaine henkiä. Edelleenkin, sillä ne ovat olleet mukana elämässäin sen mitä taakse päin vaine muistini yltää - ihan näiden uskontojenkin aikana. Kuin myöskin siihen että kuolemansa jälkeen ( kuin myöskin eläissään jo! ) ihminen voi "näkyillä" täälle meidän eläväisten keskuudessa...
   Jotenka miksikäs se uskominen, uskonto, tahi uskomattomuus, uskonnottomuus, ihmistä sitten muka muuttaisi? Mitä siitä ihmiselle on? Mihin se vaikuttaa? Mielestäin ei mihkään. Samallalailla sitä voi "uskoa", "turvata", tms. johkin "ylimmäiseen", johkin "henkeen", tms. niin uskotonna kuin uskoissankin. Ei se elämä siitään/tästään muutu. Piste.