... kun saat/saan käpertyä toisen ihmisen ( ja miun tapauksessa miehen ) viereen.
Olla ihan kylki kyyryä ja liki. Saan pujottaa palelevat jarppit toisen jalkojen väliin. Sinne - noin. Ihan sinne toisen jalkojan väliin. Sinne vain. Ihan sikin sokin ja silleen. Saan työntää beban tahi nasun kiini toiseen. Ihan liki. Ei senttiäkään välissä. Ihan siihen. Wau!
Siinä sitten palellaan, hytistään, yhdessä. Samaan tahtiin tahi eri tahtiin, muttas hytistään nyt kuitenkin. Tuumataan et ku on vietävän kylymää! Saan kaivautua vaine sinne syvemmälle ja syvemmälle....
Peite yksi, peite kaksi. Päälletysten ko isä äitin selässä, tahi äiti isän päällä. Peitteet siis siinä silleen tuplaten päällä, limittäin, liki nekin toisiansa. Ja me KAKSI siellä allansa nuiden ollen ja värjötellen. Tutisten, "noituin" ja jakaen lämmä toisillemme kuin mitkäkin hypotermian kokevat ihmis-raukat jotka lämpöä halajavat, jotka lämpöä jakavat, keskenänsä ja toisiltansa. Ah!
Na-nautin!
   Ja kun on kanttia sanoa toiselle vastaan. Kun on kanttia inttää. Kun on kanttia ilmaista mielipiteensä - sanoi toinen sitten mitä vain vastaan. Kiistää sen, sanoo et ompas mälsää, ei se noin mene, olet väärässä, tms., niin siltikin on kanttia ja voi sanoa kaikkensa mitään salaamati, mitään sanomastaan riisumati, mitään sen kummemmin ajattelemati. Möläyttää vaine suoraan sen mitä halajaa ja ajattelee. Todella tyydyttävää, todella rakastettavaa, todella ihmistä ja ihmisen eloa rikastuttavaa "kamaa". 
Sitä saa niinkuin tuntea itsensä ihmiseksi, ihmis´arvoiseksi. Jopa jotenkin hyväksytyksi, pidetyksi ja huomioiduksikin! "Ajattelen - olen siis olemassa!"
   Huomaa/huomaan, ettäs toinen ( joku - kuka vaine oikeestaan ) ottaa arkisten askareiden keskellä MIUT huomioon! Kun hokasen, ettäs hän tekeekin jonkin pienen jutskan miun tähteni, miun polestani, miun edestäni - wau!
Esim. aamukaffeen keitto. Voi, ettäs voikoo ollakkaan SUUREMPAA kohtelijaisuutta toiselle ihmiselle? Arkista tekoa, muttas niin tärkiää! Todella tärkeää - suomalaiselle ihmiselle, kaffikansalle... Tai, tai... vaikkas... no, ei mitään muuta ny.
Kun huomaan et joku sanoo jotahin joka on tarkoitettu kohtelijaisuudeksi, kehuksi, kiitokseksi muttas.... voi, niinpä.... muttas kun se on viel "ihan lapsen kengissä" se kiitos, yms. ja ei onnaa ns. näkyvästi, kuuluvasti, suoraan sanottuna. Sellainen herttainen tunne kun toinen sen sanoo omalla tavallansa ja ah, niin herttaisesti. Ei suoraan, ei sanasta sanaan, muttas sieltä se tulee. Hivenen kakistelleen, kangerrellen. Kenties sanoin oudoin, sanaset nuo aivan sekaisin, muttas se, ne, tulee vaine.... kussa malttaa vain vuottaa kuulija toinen. Kyllä - ne lausutaan, ne ilmi tuodaan. Aikanaan.