... ja mistäpä sitä tänään praattas? Mistäpä muusta ko tästä olo ja tilastain tään hetkisestä - jee....  
   Suunnitelmat suuret tälle päivälle. Teen tätä, teen tota, ja jos vaikkas viel tuotahin. Eiköstä vaine?
Ajatuksinain et ko se tuo Aurinko Armas nuinkin helottaa Taivahankannella korkialla, niin tottapahan tuota josain vaiheessa petivaatteet ulkoistaisin sit jälkehen ennen leikkaustain tätä?
Jokusen kakkupohjankin voisin pyörähyttää sivumennen....?
Vessa huutas puhdistajaansa - suihku komppaa kaveriaan!
Puhumatikaan koko huus ja hollistain tästä ja sen siisteydestä....?
  Toteutus on toisenmoinen:
   Vävy käytti pikin-miten miut kylillä kaupassa ja valitin hälle, ettäs kun tuo yhden pizzankin teko väsyttää, saapi jalat nää "hyytelöksi" - en kyllä jaksa mitään enää tälle päivälle, en.
Aloinpas reissuin tuon jälkeen miettimään oikein miettimällä et miksikäs sit näin tunnen?
   Tiedän ja tunnustan toki, ettäs kun sainen varata vaine leikatun jalkain kantapäälle sillä "hoitokenkäselläin" tahi sitten tukeutuen viel lisäksi kepakoihin noihin, nyttemmin enää vaine ulkoisessa ilma ja tilassa ollen, NIIN sittenpä sitä vastaavasti vasen samanmoinen ruumini jäsen ( minkä klubin jäsen? Vartalo-klubin? ) ottavi itseensä! Se valitta ja vonkaa oikein lonkan ( olan ) takaa, ettäs kun nyt häneen tälläviisiin varaudutaan jokahisessa käänteessä. "Mikä tuki ja pilari mie nyt muka olen?" "En miekään nyt ihan KAIKKEA jaksa, enkää vasiten kantaa jaksa - moisen ruhon painoa!"
   Niinpä, miksikäs sitten valitan nyt näin kun tuon kerran jo tiedän ja tiedostan, eikää leikattukaan sen kummemmin itsestänsä ilmoittele; jopa välleen tuntuin et ilman kenkääkin asketaa kenties voisin...?
Enhän mie tehnä ko vaine yhden pizzan itsellein syödä? Ok, seisten pitemmän tovin kylläkin ja yhtäkyytiä nytten - muttas so what?
Kunne äkkäsin et eihän nyt sentäs. Teinhän mie ennen sitä jo Leipäset muutamine pellillisineen ja sitten paistelin viel yhden leivänkin Kaiketonna! Jee, hyvä mie!
   Ja tähän-kö sitten viel mieluilisin lisää-kö? 
Luulenko et jaksaisin? Kuvittelenko liikoja? Vasta sen puolitoista viikkosta toipumisaikaa takana! Kuvittlenko issestäin liikoja? Odotanko mahdottomia? Rasitanko turhan paljon ja äkkiä?
On se vaine aivan pakko kätein ylös nostaa, en mahda mitään. Pakko on myöntää, ettäs ei Mummero enää jaksa; en ole enää pikku-likka ehtiväinen ja ahertavainen. Ei vaine virtaska riitä vieterissäin näissä, ei Durasell-pupussa virta loputonta ole. Ei ainaskana nyt ko on tää koipi kopastu allain tään asumuksein elämäin.
    Ja tuleehan se päivä huominenkin - tuleehan?

-------------------------------------------------------

   Tuli se päivä huominenkin, tuli toki. "Ehtana ja ehompana"?
   Käväisin tänä pänä sitten ihan virallisesti YKSIN, aivan isse, ylhäisessä ykseydessäin, "Tinttan, tanttan tal-la-lei..." tassuttelemassa tään Kulmakuntamme ynpäri!
Kunpainenkin kepakko kourissain turvanain-suurena, kera piikkisten navikoidensa jotka ain esille niihin saanen laitella, kun ulkoistan itsein. Kera "tassuin" tuon tuhdin joka aina tassutellessain allain olla pitää. Muttas, niin sitä vaine menin ja tassuttelin mie - wau! Kertaakaan "maastoutumati" - hyvä mie!
   Josko lie lonkkain lokasuttelevat leukojansa moisesta kulkutavastain nytten täsä tovisen aikaa maita ja mantuja näitä matkatessain ( pääasiassa siis sisällä tähän asti ), koska tassu tää laittaa lonkat eri korkeuksiin toisiinsa nähden ja tosiaankin toiseen lonkkaan tulee siten painoa enempi kohdistettua....
NIIN eivät nää kätösetkään miun varmoja ole! Heureka! Luulin, toivoin siis, ettäs näissä olisi viel vanhana vara paree, muttas aikaslailla pettyä sainen moisella pyrähdykselläin. Osottautui nimittäin, ettäs tuokin matkasen pahulainen ( muutamia kymmeniä metrejä! ) on ihan riittäväinen tälla hetkellä niille.
Ei voimaa, ei tarmoa, niissä tuon kummempaa.
Mitä lie uskonut, mitä lie toivonut - "kuuta nousevaa taivaalta" - kun tällaisessa toivossa-suuressa olimma. Tiesinhän tuota jo tälle tielle läkseissäin, ettäs käteni nämä ovat mitä nyt ovat...