2020.2.27.%20Luodolla%20%2822%29.jpg

   Armaat Lukijain miun ( teille mie tätä täsä kerron, niin silläpä juurikin näin nyt aloitan pakisemiseni tään ) TE tiedätte kuin olen täsä vuodenvaihteen jälkeen vouhkannut reissade-mahdollisuudesta. Siitä kuin halajan ja halajan muttas kun....
Tuossa mennä endinä kyselinkin jopa jo majapaikkaakin issellein, muttas sitten en kuitenkaan - taaskaan.
   NYT, nyt tein pisteen ii:n päälle ja lauseen loppuunkin.
Heitin idiksen tuonne muoskallein perheelliselle ja hänen puolisolleen; "Mitä jos, vaikka, kuin....?"
Ja siitä se sitten lähti pyörimään tää aatos kuin lumipallo konsa.
Varattuna on täl´ haavaa kaksi yönseutua miulle kera muoskain mukeloihini miun - Luovolle. Lähtö huomenissa aamun jälkehen kussa saamme ensin heidän kera kaik´ kamat kasaan, ja paluu sitten parisen yön jälkehen, ah, niin iloissamme, onnellisina ja reissustamme tästä rähjääntyneinä. Hyvä siitä sit on Mummeron tään yönseutu seuraava huo´hahtaa ja ureta aamuna tiistain lekurin leikkauspöydälle....!
   Joopas joo. Siis näin näiden muoskain mukeloihin kera eka kerran elämässäin reissun päälle lähdössä olemma. Jonnehin muualle kuin mökillemme josa olemme sen tsiljoona kera ollehet ja sinne reissujamme tehneet piiiiit-kiäkin. Muttas nyt, nyt tosiaan ns. ISOon maailmaan, Maailmalle Avaraiselle ja hivenen kauemmaksi kerta lintuulla.
Tiedän, ettäs eihän se ole sen kummempaa. Kyllä heidän kera pärjää, ja pärjään, todella hyvin, kun muutoinkin aina tekemisä toistemme kera ollahan oltu.
Ihanaa on kun heillä juuri alkavi hiihtolomansa, niin päästään ns. hiihtolomailemaan. On mitä sitten muistella myöhemmin ( ja he koulussaan kavereilleen kertoa...? ) yhdessä ja erikseen; "Olipahan reissu, muttas tulipahan tehtyä." - tyyliin.
Myöskin et mitä muistoja ihan nuin muutoin tämä mahdollisesti antavi meille jokahiselle? Mitkä muistijäljet mieliimme jäävät, mitä saamme itsekukin Elämämme-Reppuun mukaan kannettavaksi? Mitkä ne ovat tunteet, tilat, olot, sisällämme kun näin ME yhdessä teemme reissun, kun me yhdessä menemme TUONNEN, kun me yhdessä koemme SEN kaiken mitä sit koemmakaan siellä!
Puhumatikaan, ettäs kamerain killutettavaisen otamma mie mukaani, teitenkin.
Pitää nenga täsä tulevaisen yön seudun aikana tokuttaa heille päihinsä, ettäs sitten tarvitaan niin mennen, tullen, kuin perilläkin, kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa rutosti, sillä aikaa kuluu paljon Hepo Hopiain kyydissä ollen, eikää sit perillä ole ns. viihdykkeitä sen kummemmin. Siellä ollahan noin muuten vaine, sekä mahdollisimman paljon luonnossa käyskennellen. Täsä hivenen katsastinkin mahdollisuutta lumikenkäin vuokraamiseen sieltä....
   Tiedän toki, oi, tiedän, tiedän, nää virus-jutskat olemasa olevaiset ja sen miten altistumme me kaikki sen olemasa oloon tällä reissullamme tulevaisella. Kyllä, tiedän.
Ajatuksella kuiteskin, ettäs samoinhan me altistumme täällä koissamme ollessammekin kun tämä "karanteeni" ei ole viellä totallinen ja täten saamme itsekukin esim. tällä meitin levelillä liikkua kaupoissa, asioilla ja koulukkaat kouluissansa, päiväkotilaiset päiväkodeissaan.
Samaiset siis ovat mahdollisuudet meillä, kuin myöskin kaikilla muillahin kanssa eläjillämme, saada kyseinen pöpö myöskin täällä paikkakunnallamme, kotikonnuillamme ollen ja käyskennellen.
"Ja" tarkoitushan on, ettäs ollahan luonnossa tuollakin mahd. paljon. Ja muutoin ns. omassa-kotona, siinä huoneessa jonka varasin meitille. Se mitä liikutaan toisten ihmisten läsnä ollen, niin se tapahtuu kuten täälläkin: turvaetäisyydet, käsien puhtaus, ja maskit naamoillamme.
   Ettäs täl viisiin suunitelmat nämä....

  Itseäni "pelottaa" se, ettäs menen tuonne nyt jälkeen toisen eka kerran, jälkeen hänen olemasa olonsa: muistoja kun on yhteisiä sieltä, muistoja muutoinkin ajalta yhdessä olon ja miun siellä yssinäin reissade.
   Tiedän toki, notta samanlaiset tunteet, tunteiden ailahdukset, tunteiden kirjot, tunteiden tuntemukset, yms. koin ja kävi lävitse silloin kun puolisoin Tuonilmaisiin läksi. Tiedän siis mitä tuleman pitää - ehken.
Tiedän, ettäs kyl se kirpasee ( ja joskus lujastikin ), muttas siitäkin ohitse pääsee. Ja onhan tuntehet nämä joka tapauksessa joskus lävitse käytävä - ei sille mitään mahda. Ei niitä peittää voi, ei lakaista piiloon; "Eteen päin, sanoi mummo lumessa." "Jos ei vuori tule Muhammedin luokse, niin Muhammedin on mentävä vuoren luokse.", jne. mitä näitä vertauksia onkaan nyt sit onkaan olemasa.
   Jep, jep. ... Joten "mun mentävä on" vaik´ tuolta kantilta en tätä haluaiskaan kokea.
Muutoin kylläkin.
   Se kaikki siellä - kotiin! Se kaikki... Voi, kun mie tään tuntehen, tään tilan, tään nyt jo olevaisen vuotoksen tilan ja tuntehen teille Armaat Lukijain miun, voinen ja osaisin kertoa ja sanoin kuvata. Maalata näin "mustaa valkoisella" luettavaksi, tähän nähtäväksi!
Odotan, odotan sankkevan paljon sitä et sinne pääsen taasen. Odotan senkin verta paljon, ettäs saatavat olla ensi yön unet miulla jo nyt luetut....