"Odottaminen on ihanaa, silloin kun hyvä ystävä on tulossa."

   Jos ja kun on sovittu jotahin jonkun kera. Kun on sovittu että siellä ja silloin. Kun on sanoin kerrottu jolle-kulle että nähdään siellä ja silloin.
Jos ja kun näistä toinen ( en mie ) sitten myöhästyy. Myöhästyy sen kuuluisan "akateemisen vartin", puolituntia tahi tunnin. Tahi vaikkas vaine viisi tahi kymmenen minuuttua, niin voi ettäs se kyrsii! Ainakin minua.
Minusta ei ole mitään niin vastenmielistä kuin se ettäs ei pidetä sovitusta kiini. Olkoon sopimuksessa kyse tästä tällaisesta aikamääreestä jostahin, tahi mitäpähän muusta tahansa sovitusta asiasta. Muttas se että joku ilkiääkin sovitusta luistaa jos ei ole ns. kättä, jalkaa, poikki, niin se on sitä vihon viimeistä toista kohtaan!
   Se että saavut sovitusti ja sovittuun aikaan on ok. Se on ihmisen täsmällisyyttä, toisen huomioon ottamista ja kunnioittamista. Se on kuin osoittaisi toiselle että otin siut huomioon näin että saavuin ja ajoissa. Muisti siut. Olet tärkeä miulle.
   Jos saavut liian ajoissa niin se ei ole ihan hyvä se. Sitä tavallaan kiirehtii ja tuntuu ettäs tavallaan sit kiirehtii toistakin sinne vaikkas toisin olisikin sovittu.
Ajatellen vaikkas ettäs saavut työhaastatteluun liian aikaisin. Haastattelija saattaa haastatella toista juuri silloin, olla kokouksessa, tms., niin siitä voi tulla sellainen mielikuva tälle haastattelijalle ettäs hänen pitää nyt sitten kiirehtiä kun juurikin sie oletkin näin etuajassa jo paikalla tuolla?
Tosin sehän on sit oikeestaan siun, liian aikaseen saapuvaisen, oma vika - vuota vaine omaa aikaasi sitten. Käytä se liian aikainen aikasi kuin haluat, mitä se tälle mahdolliselle "vastaanottajalle" kuuluu jos näin aikaasi tuota joudut "tuhlaamaan" vuoroasi vuottamalla?
   Ja sitten ne myöhästelijät! Voi että kyrsii! Se ettäs joku kehtaakin näin osoittaa sen toisen puolen, sen ns. vastaaottavaisen puolen, vähempiarvoisuutta itseensä nähhen. Sillä sitähän se on; toisen vähättelemistä, toiselle paikan osoittamista, toisen tärkeyden mitätöintiä. Kuin osoittaen että näin vähäpätöisenä mie pidän siuta elämässäin tahi yleensäkin täs Telluksellamme!
Se on sitä vihon viimeistä laatua että annetan toisen vuottaa toista tulevaiseksi sovittuun paikkaan!
Olkoon ettäs nykyään on olemassa aikas kätsät kännykät joilla voi ilmoittaa että myöhästyn ja tulen myöhemmin. Mahdollisesti arvioiden saapumisaikaansa siinä samalla. Muttas täsäkin on sitten "kompa": jos ja kun näin tehdään niin eihän MIKÄÄN oikeuta tätä tekemään! Sillä...
Ihmisen pitää osata arvioida, aikatauluttaa, suunitella, ja tehdä kaikki sitä tapaamista ennen, niin ettäs sitten TAATUSTI kerkiään sinne paikalle sovitulle ja sovittuun aikaan! Vaikkas vaik sitten viisi tahi kymmenen minuuttia aikaisemmin muttas ei misään tapauksessa myöhemmin! Aina pitää osata arvioida ne "muuttuvat tekijät" jotka voivat siirtää sitä saapumistaan paikalle sovitulle. Aina pitää osata mitoittaa edeltävät hommansa niin, ettäs sitten kerkiää sinne seuraavaan, siihen sovittuun aikaan ja paikkaan. Vain "käsi, jaka" ovat anteeksi annettavia juttuja. Piste.

   Myin Venhoin eilennä poies.
   Aikataulutin kaiken sitä ennen olevaisen elämäin siten ettäs taatusti kerkesin sovittuun paikkaan ja aikaan. Mökillemme meidän. Ja näin tapahtuikin.
Se vaine ettäs jätin, sovittaissa tästä hakijapuolen kera, sen ajan liukuvaiseksi: tulevat sitten kun kerkiävät, mie olen joka tapauksessa siellä jo ennen kuin he tulevat. Vuotan siellä heitä.
Voi että oli sekin "odottavan aika" piiiiit-kä, vaikkas tiesinkin sen noin jo etukäteen tapahtuvaiseksi vuotokseksi. Siis ns. omaksi viaksein. No, luin kirjaa ja otin nokoset....

   "Odottavan aika on pitkä" - lie tullut sanonta tuo siitä, kun vuotetaan perheeseen perhelisäystä uutta. Onhan se yhdeksän kuukautta sen verta pitkä aika vuottaa. Siinä ajassa kun kerkiää sattua ja tapahtua täsä olevaisessa Maailmassamme Avarassa vaikkas-sun-mitä. Saati sitten siellä masu-maailmassakin.
Sitä kerkiää ainaskin odottavainen äiti ajatella vaikkas mitä sillä aikaa. Niin myötä- kuin vastamäetkin. Tuntea onneva ja synkkyyttä. Olla onnensa huipulla, kuin myöskin epätoivon alhoissakin. Kokea kaiken epävarmuutensa tulevaksi äidiksi, kuin sitten luottaa itseensä; tästä kyllä selvitään!

   Odottavan aika... Olen odottanut ELÄMÄIN aikana eräänkin kerran ettäs epävarmassa elämässäin täsä JOKU saapuu vaikkas ei ole luvattu, ei sovittu mitään.
Olen miettinyt ettäs jos kaiken tuon vuotosajan laskisin yhteen, niin en varmana ole hakoteillä jos sanoisin ettäs se on aikas iso osanen elämääni tätä olevaista, se aika.
   Ja samaa rataa näytän jatkakavan vieläkin. Vuotan vuottamisesta päästyäin.
Laken sekunnit, lasken minuutit. Syntyy tunteja, syntyy vuorokauden aikoja. On olemasa vuorokausia, päiviä, öitä, aamuja ja iltoja. Määreitä jotka sanovat miulle jotahin, muttas ulkopuoliselle eivät välttämäti mitään. Ei, jos ei ole joutunut.... saanut olla, täsä tilassa misä mie olen.
Niin syntyvät sitten puolikkaat viikot, viikonloput ja viikot. Vierähtävät kuukaudetkin.
   Eikä toista nävy, ei kuulu - ja mie vuotan yhä. Aivan typerää!
Tiedän ja tiedostan tään, muttas minkäs teet luonteelleen ja luottavaisuudellesi.
   Odottaminen on persiistä - hanki elämä!