..ei sen enempää", tää on vaine...


   Tää on niin tätä:
   Lähdin mie perus-asialle autoin, alias Suklaatin, kera ja sit sieltä paljastui... tottakait, mie TIESIN tään... lähteissäin jo aavistinkin... tietotekniikan "poies päältä" ollessaan... se herjasi perillä korjaamon koneissa että huoltoa tarvitaan sinne ja tänne - tiedossa olevat huollot... meinasin kyl teettää ne jahka kerkiin... nyt kun olis tärkeempääkin rahnan menoa...
   Onni oli kuiteskin matkassain ( edes hivenen... ): tekivät velotuksetta nää kaik "herjatut" huollot koska eivät olleetkaan saaneet juuri sille kyseisellä PÄIVÄLLE lupaamiaan, aikaisemmin sovittujamme, osia! Kuuleman n.300e ja rapiat huollot!
Elikkäs sittenkin onni onnettomuudessa...   
Ja nyt sit vuotetaan ja luotetaan jotta ENSI kertaan ovat tulleet luvatut osat paikalle...
.
   Suoraan sanottuna, suurin piirtein...elämä on yks paska-mätämuna!
   Aamusen auto-episodin jälkeen:
- en saanut uutta sähköhellaa rikki menneen tilalle.
- en saanut astianpesukonetta rikki menneen tilalle.
   Siin oli jo siis kolme epä-onnea! Mut "ei täsä viel kaikki":
kun nousin 5-tien rampilta kylämme keskustaa kohti niin siinä tuli vastaan tuota ramppia vastakarvaan ( päin liikennesuuntaa! ) ajava mettäkonelavetti, mettäkone kyydissää! Arvatkaas menikö vähäks aikaa pasmat sekaisin!!!

   "Vihdoinkin kotona...":
   Näinpä sitten kaikesta tästä kovinkin tuohtuneena, "kystä kyllä" saaneena, "mielensä pahoittaneena", koko yhteiskunnalle piiiiit-kää piimää ( paskaa ) haistattain otin mie ja läksin "mäkeen"!
   Enpää muista elämässäin kospo oisin näin supakkaan pakannut kaps´säkkein kasaan? Koska olisin näin sutjakkaan saanut kimpsuin-kampsuin kasaan ja kohta ollut jo sit menossa - kohti mökkiämme.
Siinä lensivät kaik pakattavat vaatteet "suunilleen" pakattavaa urheilulaukun ammottavaa suuaukkoa kohti; kuhan ne siellä josain ovat. En asetellut, en pakannut, en viikannut, mitään. Heitin vaine kaiken kasaan ja sikin-sokin sinne jonnehin. Siis ihan ennen kuvailematonta toimintaa miulle! Ei ikinä, ei koskaan, ei mitenkään mahdollista miulle!
Eväät, juomavedet - chek. Lääkkeet, hamppivehkehet - chek.
   Huomataksein vain sitten matkain aikana, kohti mökkiämme ajaessain, ajatuksissain jotta pirulai...nen OMA TYYNYIN, se tuntotyynyin miun, sen mie sitten "onnistuin" jättämään kotiain! Ei-kää! Ajatelmiain jatkaessain tajusin kuiteskin josain ajatusmaailmani sopukoista löytäin ettäs enkös... veinkös mie... enköhän vaine vienyt joskus mökillemme yhden entisen sellaisen tyynyin sinne? Olisikohan näin ollunna? Olisiko se sittenkin siellä; etten vaine muista väärin?


    Mökillä "haavoja nuolemassa": kohta ylisille lämpimille.
   Ihan ekas´ taks´ kunne tontillensa pääsin, "juoksutin" evääni jääkaappiin ja sitten IHAN EKAKSI laitoimma saunan lämmä. Muttas kun näin asustetaan mökillämme korvessa niin tottahan toki siin ensinnä hommaa on kunne sen lämpimään saapi saati sitten että ihan lämmä saisi.
Klapien kantoa tykönsä jotta piirtää tulen voipi uuniin ja paan alle ( muuripata - taipuupas se sananen veikeesti? ). Sitten vettä siihen pataseen jottai ns. pala pohjaan tyhjiltänsä...
   Muistan kuin sitä penskana talvisin kelkkasimme vettä karjakeittiön vesihanasta ( siihen aikaan kun ei näitä vesiliittimiä ihan jokaisella "nurkalla" maaseudullakaan ollut ) saunaan vesikelkalla. Me kolme ( tahi kaksi vuorollansa ) pientä pirpanaa.
Kelkan tuon päälle korvo ja sitten sankolla karjakeittiön hanasta vettä siihen. Kunne se sen verta täysi oli jotta sen sitten perillä jaksoimme nostella ylitse saunamme ISOjen ja KORKEIDen kynnysten ylitse niin sitten matkahan vaine. Perillä, pihan toisella puolella, korvon tämän, kylmän, vesisen, nosto kelkasta ja kahteen pekkaan kanto sisälle saunan pesuhuoneeseen. Toinen aina peruttain takaperin ja toinen sitten etuperin; varoen ettei kylmä vesi korvosta kintuille ja käsille läiky. Sisällä pesuhuoneessa sitten tästä korvosta muuripataan kaatain ja sitten, niin sitten koko "lysti" taasen uudelleen kunne oli patanen tuo saatu täytehen ja myöskin kaksi kipaletta näitä kylmänveden korvoa. Loput "tirkkimiset" sitten sankoilla... 
Kesäisin sit nostelimme saunan lähellä olevasta kaivostamme kaivon pienellä maitotonkalla vedet nuo kylpeijäiset korvoomme ( me mukelotkin vuorollamme ) ja siitä sit "suoraan" veden kantain sisälle saunaan. Se oli helpompaa: pienempi matka ja hivenen lämpimmämmät vejet.
   Nytten tuolla saunaa lämmä laittaissa mietin jotta mites mie nytten yssiksein tään hoidan? Saunan haluan, saunaan MENEN, PISTE! Mutta vejet? Se kun ei tuo mökkimme kaivo näin keväisin ( saati sit syksyisin ja talvisinkaan ) nyttemmin ole käytössä jotta siitä suoraan olisin vejet nostettavissa KOSKA siinä on sellainen kansi jota en vaikkas mie yssin jaksa nostella poies edestä KOSKA se on nyttemmin rustattu konevoimalla nostettavaksi masinaksi. Ja kannen tuon pitää "jaksaa" kantaa sen kyseisen konehen paino. "Plääh!": sanon mie. Ei yssin onnaa siitä nostaa vaik kuin halajais. Olisihan siitä se lyhyt matka roudata yssinään pienellä tonkalla kantain!
"Mikäs sit avuksein?": mietiskelin tuolloin. Aikain mökkimme portailla istuskeltuain ja tuumailtuain kekkasin jotta: "Vanha konsti paree, kuin tuhat uutta"; korvo kottikärrin kyytiin ja sillä sitten kaik vejet saunalle! Vau! Olinpas kekselijäs, olinpas hyvä. Näin sitä vaine sain kuin sainkin vedet kylpeiksein. Ja ihan koko paallisen lämmintä vettä pitää mielin-kielin sekä YHDEN korvollisen kylmää vettä. Hyvä mie! "Olenpas tytyv
äinen sinuun pieni Mummeroinen."
   Käkösen kuulin kukkuvan eka kerran miun korvillain kuulten tälle keväälle/kesälle tätä saunain lämmä laittaissain.


2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Mikäs oli ollessa yssinäin, mikäs oli olla öllötellessä saunamme ylisillä lämpöisillä pitkin-poikin pituuttain. Ihanainen sauna lämpöinen, puilla lämpiäväinen. Sen puulämmityksen ihanan lempeä, pehmeä, lämpö ja löyly. On se ihan toista kuin tää Majani Mahtavaisen sähköisen saunan kovat, kulmikkaat, lämmöt!
   Istua nakotin paikassa tutussa jossa jo penskana istuin kera siskojeni mm. kesäisten työpäiviemme jälkehen. ( Kirjoitin tänne joskus tarinaa saunasta, saunomisesta, yms.. Vuotta en muista mutta tuolta jostahin se sekin skriivauksein jöytyvi... ) Sitten aikanaan kera omien muoskieni... muoskain mukeloihin... puolisoin... ja nytten sitten yssinäin näin. Snif.
Muttas ihanata siltikin. Tutut maisemat nämä akkunastaan vastaan katsovat. Tutut marjapuskat, tutut peltojen sarat. On kuin mikään ei olisikaan täsä välillä muuttunut; paluu takaisin lapsuuteen? Mutta lohdullista tavallansa: maailma voi muuttua, se voi koetella tavalla tahi toisella. Se voi heitellä miuta ( meitä ) kuin maamies viljasäkkiään, paikasta toiseen, se voi riepotella kuin pieni lapsonen uniriepuaan sitä matkasaan kuljettaissan muttas... saunamme tämä, löylyni nämä - nämä ovat ja pysyvät paikallansa ( kunne sauna sanoo aikanaan "Kaput!" ) kuin lohdullinen koti.
   Nyttemmin täällä ylisillä lämpöisillä istuissain en voi olla näkemäti, en voi olla ajattelemati:
   Kuin onkaan isämme meidän osanut tehdä täänkin saunan ( naapurin miehen ollessa tekokaverinaan - muistan viellä kun rakensivat tätä uusiksi sisältänsä: olimma pieniä kersoja silloin ) itse käsillänsä! Ei mitään kirvesmies oppia, ei puusepän ammattia, ei metallimiehen tointa, eikää mitään sepän-taitajan ammattia. Vaine ns. maalaisjärki, halu ( ja pakko - jos meinaa itse elää, olla ja asustaa siellä ) ja mielenkiinto tehdä kaikenlaista mitä vain suinkin itse pystyy ja jotenkin taitaa. Ja onkin taitanut hyvin. Sillä kun katselen aina hänen kättensä jälkiä niin en voi olla ihastelemati niitä taitavia puuliitoksia ja metallien taitoksia. Kaikkinaista käden jälkeä sekä monessa kohtaa kekselijäisyyttäkin kuinka on tehnyt jostakin tavarasta uuteen paikkaan uuden käyttötarkoituksen juurikin sillekin jutskalle.
Ja sitten tulee mietittyä melkein samaan henggen vetoon: mistähän mie ja sitten miun muoskain ovatkaan perineet kädentaidot ja kekselijäisyytensä....?

   Saunan tuon raikastavan ja sielua puhdistavan, jälkehen käväisin haukkaa happeva niin pihapiirissämme kuin kylätietäkin pitkin:

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   "Mummon kasvimaalla ( kukkamaalla ), raparperin alla...."
   Lanttuperhonen jos mie osaan oikein ymmärtää...

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   "Odotin häntä..."
   Odotin todellakin ja kovasti muttas kun "tasan eivät käy onnen lahjat"....

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Kyläntietä pitkin matkain tää kävi ja sieltä matkani varrelta mie sitten bongasin...

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

...tällattiis Geokätkön. Tämä "torni" oli rakennettu varta vasten tätä geokätköilyä varten ja tähän oli laitettu tuonne ylös vanha pyykinpesukone johka ( kait ) pitää kätkön tämän löytäneen sitten heitellä jotahin pientä palloa sisällensä, ja sitten vasta hän saapi ( kait ) kuitattua tämän löytönsä nimiinsä.
   Itseäni vaine ihmetyttää moinen "kätköily" sillä mitä kätköilyä se tää tällainen on kun varta vasten rakennetaan näinkin näyttävä kätkö sille/niille koordinanteille? Eikös se pitäisi kätkeä johkin jo olemassa olevan kiven, kannon, juurakon, puun, tms. uumeniin josta sitten itsekukin sen ETSIMÄLLÄ etsii eikää kuten tästä että "näkyy jo kirkollekkin asti" että täsä tää nyt sitten on! Eihän täsä tarvii enää kuin autolla ajella, katsoa nettimaailmasta kätkön koordinantit ja mennä ottamaan sitten se haltuunsa - ei minkäänlaista kätkön tään etsintää!

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   "One way."
   Toisin sanoin, Lauri Tähkän ja Elonkerjuun sanoin:

"Tuos on meirän pitkät pellot,
tuos on meirän vainio.
Sammaloituu talojen katot,
kivinavetat ja harmaat ladot.
Valtateille, rautateille,
kun linnut palaa pelloille.

Ei enää elätä isäni pitkät pellot.
Ei enää elätä äitini notkuva pöytä.
Niin kauan kun minä pysyn tältä tieltä poissa,
niin kauan mul on ikävä sua.
Ja mä pyydän sua pysymään poissa,
ennen pitkää on taas lokakuu.

Autioituu pihat ja salot,
autioituu rannan talot.
Korkeana kaartuu taivaan kumu,
totunko koskaan maailman humuun.
Valtateille, rautateille,
kun linnut palaa pelloille."...

Sillä kuten tiedän/tiedämme, autioituvat Suomemme maassa kyläkunnat, autioituvat pellot, sarat, ja tietkin. Muutto käy kohti kaupunkeja, isompia keskuksia, tappikoiksi pienille kyläkunnille. Ei näistä ennen hyvinkin ihmisiä henkkissä pitävistä saroista, pelloista, enää riitä elannoksi ihmisille nykyisille vaan se "leveämpi leipä" on etsittävä niistä isoista keskuksista ja ihan toisenlaisista töistä, sekä ammateista, kuin mitä ennen muinoon on ollut olemassa.
Tosin jos haluaisi elää ns. täysin omavaraisesti, omaan tahtiin, oma-aloitteisesti, niin mielestäin kyllä täänkin kokoisesta tilasta saisi nyky maailmassakin täysin itselleen syyvvä. Pysyisi henkkisää ihan hyvin. Muttas kun se "leviä leipä" on hivenen helpompaa työtä kuin mitä se tuo "itsenäinen elämä" on niin tottahan toki sitä etsii ihminen ( niin mie, kuten moni muukin ) sen helpomman tien jos ei sitten nyt aivan "hurahda" kallellensa toiseen suuntaan esim. idologinsa, aatteensa, ettisyyden, tms. takia.


2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Koivu kukkii. Kukkii toillaan, ja heilimöi myöskin...
   Kussa tulivat muoskain mukelot tänne mökillemme seurakseni miun ( myöskin muun suvun kera - tietenkin ) niin tuta sain miekin että todellakin koivu kukkii!
   Nuorimmaisemme suvustamme tästä, on todella allerginen ja hänen kera sitten meni yksi yhteinen yönseutu valvoissa häntä ja hänen oirehdintaansa ( mie kun olin silloin vastuussa heistä niin mie myöskin silloin hoisin heitä kaikkinensa, tietenkin ).
Laittelimma hänen omia allergiatiplojaan simmuihinsa noihin oirehtiviin. Kunne ne mukana olleet tippasensa sit sattumisin loppuivat niin otimma miun simmutipat käyttöön - ne mitä matkassain olis, kun ne ovat vain kosteuttavia, vesi-sellaisia tippoja, niin ensihätään olivat ne oiva apu ihmiselle ( lapsi-ikäiselle täsä tapauksessa ) suhteessa et ei mitään apua olisikaan. Sitten kunne nekin käytiin loppuun niin sitten otimma sukumme mummon samaiset simmutipat kehiin. Välleen valeltiin myös kylmällä vejellä silmiään ja kasvojaan, välleen pyyhittiin kostealla. Siin meni kyl yönseutu tuo läpeensä "kolisten" näitä askareita touhuissa.
   Ja kotiain palattuain, tänne Humisevalleharjulle suorittuain, hokasin kuin oli näinä muutamina päivinä jotka poiessa olin, laskeutunut pinnoille kaikkialla sellainen keltainen, utuinen, heinimöivä, siitepölykerros - koivua! Äh, ettäs ärsyttävää!
Ensinnäi ei miulle, miunkaan klyyvarille, hyvä jutska olleskana; allergisoin siitä.
Sitten; en voi enää toviin kuivattaa pyykkiä ulkona kun ne peittyisivät tuohon pölyyn allergisoivaan. En saisi puhtaita, -pölyttömiä, vaatteita yllein vaik kuin niitä kopistelisin ( tahi liinavaatteita petiini! ). Sitä paitsi se puistelu, sehän se nyt ainakin nostaisi ne pölyt klyyvariini niiskuttamaan!
Ja kolmanneksi kun on kevät, niin kevään myöten on tullut nyt sitten pation ja etukuistin petausten aika!
Ärsyttävää kun vasta putsi putsitin varta vasten kummankin kaikkinaisesta roskasta ja pienemmästä pölystä niin nytten jos mieli mieron petsata kuistinsa niin ei muuta kuin uudemman kera sama hommeli lävitse: luuttu kauniiseen käteen ja putsi putsittain uudelleen! Äh!
Muttas minkäs teet. Jos mieli "miestä myöten" petsata omansa, "poies jaloista juoksemasta" moinen asia, niin ei kuin vaine töihin Mummeroinen mirs-mars! ( näin mie teinkin... )
Viimoteeksi: eihän se ole siistin eikä kauniinkaan näköistä moinen "laskeuma" minkään yllä.
   Elikkäs "pois se musta"; ei ole hyvä tää tällainen koivusen heinimöiminen milläskää muotoa, ei!

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Vaahtera kukkii.
   Mutta onni onnettomuudessa - ei allergisoi ketään, ainakaan meidän suvussamme.
   Kun olin viel täsä vaiheessa yssin mökillämme, kussa hokasin että näin on ja seistä nakotin parhaillaan lähistöllä Vaahterain niin kuulostelin että mihkä ihmeeseen olen joutunut? Mistä moinen surina ja pörinä käypi? Mikä, kuka, kumma on tuo jok´ tuol viisiin "pannoo"?
Katsastin ynpärillein ja näin sekä tajusin että sehän on muuten Vaahtera kukassa moisessa ja KAIKKI Öttö Mönkijäiset, kaikki Pörrääväiset siivekkäät ovat sit siel kukinnoissaan mettä itsellensä ottamassa, sisuksiinsa imemässä, elantoansa hankkimassa! Vau, mikä "lintukuoro" suorastansa. Oli kuin josain keskellä Herhiläispesää olisin ollunna. Oli nimittäin surina korvia huumaavaa, pidemmältakin matkalta kuultavaa. Todella ihana hetki.

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asustaa."
   Tosin ei nyt sanan mukaisesti tähän hetkeen kuuluva sanonta muttas laittelenpas sen nyt vaine tähän, tuon sanonnan, kun se pälkähti näin mieleheni nytten... Lehtikuusen käpynen on tämä täsä.

 
   Seuraava aamu ja aamun askareet.  ( Ja mukana jo ns. vähintääkin puoli sukua. )
   Mm. kamerain kera kierros tantereella.

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   "Minä pieni, kaino sielu."
   Yssi, yssinäinen, pienen pieni, Voikukkasen kukkanen keskellä SUURTA pihanmaatamme.

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Ja täsä se varsineinen "Äidin kasvimaalla, Raparperin alla...".
   "Miun aivoni."

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Iän ikuinen kiehkura. Aina, alati, kiehtova kasvu. Alvariinsa linssini kohteeksi "etsiytyvä" simpukkamainen keränen.
Kotkansiiven nuori alku.

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Kärhötkin alkavat kukkimaan mökkimme lämpöisellä seinustalla.

2019.5.18.%20Annina%20ja%20Mara%2C%20k%C

   "Ystävykset."
   Päivän tuon para´hultaista ihanuutta.
Siskoni ( "koko" suku paikalla siis... ) koiran ja tyttärein 24/7 ylintä ystävyyttä ja sanoittakin ymmärtävää ykseyttä. Kaksi toisiinsa nähden tasavertaista yksilöä. Kumpikin antaa, kumpainenkin ottaa, yhteisymmärryksessä.
   Mikä onni, mikä ilo, riemujen rikkaus ( "...ja tuska niin tumma...." ) että on paikka josa voi vaikkas tämä tyttärein näin olla. Mitenkä hän nauttiikaan mökillä olostamme kun saapi siellä kulkea pitkin pihanmaita ihan oman mielensä mukaan. Hän luottaa ( me luotamme ) että hän pysyy "sillä hehtaarilla" eikä katoa omille teilleen - jota ei muuten ole koskaan tehnytkään täällä mökillämme ollessansa vaik ei olekkaan aitoja, ei portteja tms. vimpaakkeja "vartioina"!
Mikä onni, mikä autuus, että siskollain on tämä koira joka ymmärtää näin tyttäreni erilaisuuden ja osaa "ottaa" hänet huomioon käytöksellään ja käyttäytymisessään. Antaa hellyyttään koiran tavoin ja sietää välleen hivenen kovakouraistakin "krapsutusta" puolelta ja toiselta. Sietää hivenen ronskimpaa halaamista kaulaltansa.
Koira-terapiaa parhaimmillaan. Hyvä.

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Jussin kokko.
   Miun aikaan saanostain tuon päivän puuhistain.
Meitillä oli kaksikin autotallia ( isämme tekemänä ) aikoinansa kunne täällä viel ain joku vakituiseen asusti. Aika kului ja -tallit nämä joutaviksi joutuivat, tyhjiltänsä seisoivat. Meni tovi, meni kotva, kun me niitä siin paikoillansa katseltiin ja sitten "eräänä kauniin päivänä" saatiin päähämme että joutaisivat jo tuosta poieskin seisomasta ja maleksimasta; ei muuta kuin "pillun päreiksi" kaikki, alli hopa!
Purettiin täten moiset -tallit poies, jätttäin palaset nuo puretut maleksimaan paikoillensa taasen. Katseltiin, "kuulosteltiin" ja atvailtiin kunne tuli päivä tää tään reissuinen miun ja mie aloin kärräämään kottikärrillämme... 
   Joka muuten tuntee nimekseen "Äitin Mersu, Mummon Mersu tahi vaine vain "Mersu".
Se on VANHA kottikärri joka on aikoinaan ollut TOSI vankka rakenteinen pelleiltänsä ( on siihen kumit ja pyörätkin jo uusittu varmaankin muutamia kertoja... )  mutta näin aikojen saatossa, kun sillä aina tehdään mökillämme kaikenlaisia hommeleita ( mm. aikoinaan kuskattu AIV-rehua happoineen ) niin se on ( ylläri pylläri ) "jo" puhki kulunut pohjaltansa reijille asti! ( Oh, hoh - kuinkas niin on sattunut käymään tällaiselle ahkerasti käytössä olevalle kottikärrille? Onpas outoa...? )
... niitä tulevan kesän kokkoamme kohti. Saatiinpas aika moinen, oiva - ettenkö sanoisi, kokko kasahan niistä joutavista laudoistansa. Nyt on kerankin kokossamme muutahin kuin vaine risuja pitkin pihanmaatamme. On täsä kokolla tällä näköä, on kokoa - "vaikkas muille jakaa".

2019.5.17.-19.%20Kumpulassa%20mukeloihin

   Narsissien aikaa.

2019.5.18.%20k%C3%A4nny%20kuvia%20%282%2

   Iltahuudolla.
   Iltahuudosta olenkin teille Armaat Lukijain jo aikaisemmin kertoillut joten jätän nyt siitä enimmät "loruilun" väliin... ja kerron vaine että tääkin perinteemme ajassa kuitenkin elää vaik näin jo perinteemme onkin - nimittäin...
Kenkä seurasi töllöttimestä, näkö radiosta tuosta näyttäväisestä, tuota mennyttä Putous-kautta niin oppi tuntemaan sen nuorimman hemmon sieltä sketsihahmoistaan. Itse en muista sen nimeään tuota ( joku kait se oli... ) muttas SE että nämä muoskain mukelot ( totta kait ) sitä sanontaa sitten täällä "hyväksi käyttivät", huusivat sieluin syvyyksistä asti, kaikkinaiset voimansa mukaan laittain ( kuten aina Iltahuudoillamme  pruukataan tekemään ): "Mä oon söpö!", niin se osoittavi ettäs "ajan hermoilla" sitä ollaan tässäkin traditiossa.

2019.5.18.%20k%C3%A4nny%20kuvia%20%283%2

   Viellä ehtoolla mökkimme tään rauhoituttua, asetuttua aloillensa, päivän tään touhukkaan jäljiltä, läksimmä taasen "mittaamaan maantieitä".
   Kiva oli kuunella kuin Käkönen taasen kukkui, kukkui vuosia taasen lukuisia ikääni lisää. Taivahanvuohi tepasteli tietä pitkin vartioiden pesäänsä ( tiedämme joka vuotisen perinteensä mukaan että sillä pesä josain täsä lähellä on ja se sitä ain näin tieltä käsin vartioi! ), kurki asteli saroilla noilla pitkillä. Huuhkaja hukuili josain päin korpien kätköissä, Kyyhkyset lehahtivat lentoon pellolta tuolta.
Olla äärellä hiljaisuuden, ihanaa. ( Vasiten pitkän päivän päätyttyä, ääreltä "tusinan" ihmisen. )


   Päivä viimoinen, ja hetkestä ani varhaisesta aloittain:

   Miulla oli tänne mökille suoriissain, tarkoitus jo heti eka ehtoona käväistä Venhollain kun en ole sitä viellä "selvinnyt" "edes" vesille laskemaan... En jaksanutkaan, en millään jaksanut raahata itseäin sinne asti. Jäi tekemäti koko hommeli moinen.
No, muttas sitten seuraavana aamuna; aamun hetket kun nuo kajostavat, parhaita ovat äärellä vesistöjen? Ei, ei onnannut: oli sen verta kiirusta aloittaa päivän hommat, tulevan. Entäs ehtoolla sitten samaisen päivän; ei, ei taaskaan. Saunan laittoa, lämmitystä, muoskain mukeloihin kylvetystä. Ei, ni ei. Ei se vaine tapahdu noin vaine. Vasiten mitenkään oman pääni mukaan tehden kun pitää ain näin joukoltansa ollessa ottaa huomioon moni muukin ihminen ja heidän tarpeensa, mielensä, yms..
Tulipahan kuiteskin aamu autereinen uusikin viellä, ja mie jo edellisenä ehtoona sanoillain pohjustain olin äänehen loineh lausumahan muihin kuulen jotta sinnehhän mie mieluilisin, meinasin mennä... joskoo tuota aikaa annetteisiin seuraavana aamuna sen verta ettäs poikkeaisin Venhollain....?
   Tulihan se aamu aikanansa ja mie pääsin matkahani kun muoskain mukelot viel Höyhensaarelle jäivät ja äitini pihanmaallemme askareitaan tekemään. Mukaani kappasin airot, äyskärin ja pelastusliivini - sit vaine "menoks sano Annie Lenox".

2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2

   Ojitetun suomaaston, metsän, ojanpenkereen päällä kaunis töpäs.

2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2

   Ja täsä vaiheessa menhään nyt sitten tään isäin vanhan puisen veneen lahoamisessa suon tuon kostean syleilyssä.

2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2

   Kuvani tänän hetkessä olen jo Venhoin alas pelekoiltaan laskenut ja työntänyt sekä vetänyt vesirajaan asti: tuonne olen menossa, tuonne lammen tään piskuisen keskelle, äärille sen.
"Haa, pian olen vesillä!"

2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2

   Katse taakse lähtöpaikallein; se oli tuo piskuinen "Aurinkoinen" tuolla vesirajassa, siitä läksin soutumatkallain tälle.

   Lammen tämän autereista aamun "hiljaisuutta"...
Todellakin HILJAISUUTTA! Meinaan jotta viereisellä vesijätöllä ( Vapon entiselle turpeennostosuolle tehdyllä kosteikolla runsaineen vesineen - kuin uusi, syvä, ISO lampi olisi ) Lokit, Sorsat ja muut vesilinnut huutavat kuin "viimeistä päivää"! Joukkahaiset töröyttelevät siellä josain välissä omia trumpettejaan ja eiväthän toki Kuretkaan "pekkaa pahemmaksi" halua jäädä! Pöllöt ja Kyyhkyt laulelevat metsän kätköissään omiaan sekä pienemmät laulavaiset sirkuttelevat kaikkialla ynpärilläin täyttäin kuoron tään hiljaisimmat hetket. Elikkäs todellakin "hiljaisuutta"... mutta ihanaa sellaista kuitenkin!
...videokuvasin kokonaisen ynpyrän istua nakottain Venhossain, muttas kun se ei oikein onnaa tähän videota liittäin niin kun kuvasin myöskin samaisen jutskan ihan muuten vaine valokuvinkin niin täsäpä tätä nyt sitten, pikkuista vaille kokonainen ynpyrä tätä lampea piskuista:

2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2


2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2


2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2


2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2


2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2



2019.5.19.%20Aamusoudulla%20Venhollain%2

   Poies lähteissä viel vilaus taaksepäin... Sinne se jää "rypemään" aamun kaunihin , lampi tää.

   Päivä tämä uusi uralleen urkeni hyvinkin näppeensä kunne takaisin mökillemme kömmin. Alkoivat päivän uuden uljaan askareet.
   Tään päivän "sana" oli risusavotta läheisellä pellollamme. Sillä sitä päivä rattoisasti menikin. Välleen "pers...suoli suorana" seisten ja välleen sitten jalkoin päällä istuissa jottei selkä ihan kaikkea kehenoutta saisi osaksensa moisesta puuhasta. Käsisaha kourassain kaatelin isommat puuntaimet nurin ja karsin isommat oksat puista pystyyn jätettävistä. Mummo ( äitini siis ) käytteli puolestansa isoja pensassaksia ja pienempiä oksasaksia poistain päiviltä kaiken "sahaa pienemmät".
Näin me vaine taasen kahteen pekkaan saatiin uusi urakka tehtyä ja suoritettua. Jee, hyvä me!
   On se vaine hassusti... tätä pohdittiin hiven kahdestaan tätä urakkaamme tehdessämmekin...
Se että sukumme on aikalailla naisvoittoinen, ja se ettäs me vanhempi -polvi ollaan kokonaan ( ei siis "koko naisia"... ) naisia periytyvässäpolvessa ( ei miespuolisia perillisiä ), niin sekö se on sitten laittanut silviisiin jotta se mitä mökillä tehdään niin se on useimmiten meidän naisten tehtävissä?
Vahi onkoo kyse siitä ettäs me ollaan sen verta voimakkaita naisina ( suvun vanhimmat ovat naisia ja täten suvun "vetäjiä" ) etteivät sukumme nuoremmat ( täsä tapauksessa myös miespuolisot ja poikapuoleiset jälkeläisemmekin ) "uskalla" tulla siihen omiaan ehdottelemaan ja sitten myöskin tekemään?
Vahi onkoo sittenkin kyse sukupolvien välisistä eroista: me vanhana sukupolvena ( sattumoisin näin naisevaltaisena täsä tapauksessa ) ollaan opittu että kun pitää tehdä niin se sitten myös tehdään. Kun tuntuvi ettei meitä nuoremmat sukupolvet oikein osaa ottautua mihkään työhön sanomati, kehottamati ja pyytelemäti.... ( On tietty, poikkeuksiakin heidän joukossansa, sitä kiellä en! ) Vahi onkoo se tään kaltainen "osaamattomuus" ja tekemättömyys sittenkin MEIDÄN vanahmman polven syytä? Emmekö ole osaneet kasvattaa heitä tekeväisiksi? Emmekö ole "iskostaneet" heidän ajatusmaailmaansa että AINA pitää olla tekemässä jotahin - itsensä ja muiden hyväksi; yhteiseksi hyväksi. "Ei se tää maailma muuten "valmistu"!"; kuten meille on aikoinaan tokutettu...
Ja jos mahdollisesti sen tehtävän taitaa itse tehdä niin sittenhän myös tehdään itse - ei siihen enää ulkopuolisiä pyydellä ja kysellä? Saati ettäs jos ja kun joutuisi kyselemään USEAMMAN kerran että joskos... olisiko aika... milloinhan... mitenkä olisi... lähtisitkö... tekisitkö...?
Kuten yleensä tuntuu näin naispuolisena ihmisenä ollen olevan kun haluaisi että jotahin joku muu tekisi, kun haluaisi että joku miepuolinen tekisi jotahin kun se heiltä hoituisi voimineen paljon paree ja sujakammin. Muttas ei, ei vaine onnaa. Saisi melkein anella, matella, pyydellä, ruokilla ja jopas päällänsäkin seisoa ennen kuin edes kuunellaan mitä pitäisi tehdä. Jotenka loppuin lopuksi se että odottaa jota-kuta, jotahin miespuolista tulevaksi ja tekeväksi jotahin, se aika mikä sen asian tekemisen kyselemiseen menisi - sillä piiiiiiit-källä ajalla sen teen mie ( teemme me ) jo itse! PISTE!

   Joo, se siitä ja se näistä pohdinnoista. Päivä tää oli ja meni, tuli aika lähdön kotejamme kohden.
   Autoni, Hepo Hopiani, pakattiin ja pakattiin muuten KUNNOLLA! On se hyvä ettäs omistan tuollaisen "tilaihmeen" kuin Suklaatin sillä sinne jonnekkin, autoin tään syövereihin, sullottiin kolme muoskain mukeloa, mummero tää ja mummero tuo. Sekä sitten jokaisen omat henk.koht. massit ettäs muut kylkijäiset eväiden kylmälaukkuineen yms. välttämättömin nyytteineen. Sitten meni sekaan tuohon sekalaiseen myöskin kaksi perennaa pusseissaan ja muutamat jätehuollon kautta iäisyyteen siirtyvää rompettakin. Muoskillein mökiltämme siirtyvät jokahisen oma makuupussikka ( lue = niitä oli siis useampikin tsipale eikää vaine yssi, kaksi tahi kolme kappaletta! ) ja pari aikuisten telttaakin...
Kuten ainai "mustaleisen hevosen ruunan selkä"....

   Kotimatka taittuvi sutjakkaan, vasiten muoskain mukeloihin osalta joista muutamat vetäisi pienet tirsatkin siin matkallamme kun onhan se tuo mökkielämä aikas uuvuttavaa pienelle piipertäjälle ( ja isommallekkin?! ) kaikkinensa tapahtumineen, leikkeineen, kävelyineen, juoksuineen, tramppiksen hyppelyineen, yms.. Väklisinkin se pistää ramasemaan kun paikoilleen asettuvi istumaan hyrisevän menopelin kyytiin.
Saati sitten se että Mummero tää allekirjoittanut, lupautui sitten vasta näin KOTIMATKAMME varrella käyttämään heitä uimassa, tään yhteisen aikamme aikana usein toistuneiden pyyntöjensä johdosta, niin enää ei tarvinut kysellä alvariinsa ( esim. vaikkas silloin kotimatkan aikana ): "Mummo, mennään uimaan?", vaa "pystyi/pystyivät" ottamaan rennommin ja vaikkas vetäsemään tiraset.

2019.5.19.%20mukelolot%20uimassa%20Pohjo

   "Päivän sydän <3".
Löytyi sieltä uimarannan kupeelta kunne sinne asti päästiin. Mikä lie maasta jonkin konehen irrottama multa/heinikko paakku koivun kupeella.
Pist. tuo kuvassa sojottava lankku ei kuulu mitenkään tähän sydämeen...

2019.5.19.%20mukelolot%20uimassa%20Pohjo

   Pohjois-Onkilahden maisemia.
   Muoskain mukeloista näistä yksi vannotti jo mökillämme ollessamme minua ettäs kun hän on kerta itselleen luvannut KÄYDÄ uimassa ( huomaa LUVANNUT ja KÄYDÄ - hän oli siis ajatellut jo tälle reissulle lähteissään että hän PÄÄSEE uimaan, eikä ollut mitenkään kyseinalaistanut etteikö pääsisi! ) ja samalla sitten heittää kokonaan Talviturkin yltään niin hänen sanansa sitten myös pitää! Ja vasiten kun hän se nyt näin mummo sinulle sanoo ja vannoo niin EIhän hän VOI sanaansa syödä! Hänen sana pitää! ( Oisko jotenkin sukuumme tullut....? )
Näimpää, kussa rannalle tälle päästiin ja mukelo tämä vaihtanut oli uikkarit yllensä, kirmaisi hän suoriltaan vetehen ja - heitti Talviturkin sillä kertaa yltänsä! "Hui kauhia!": sanoin mie mielessäin ja äänehen loinah lausumahan;"Hyvä....!" "Oletpas sie reipas!"
Heitti siin sivussa yssi toinenkin Talviturkkinsa, yssi ei ja jne. ...
   Ei vaine Mummeroa tätä vetehen viel saatu. Ei tehnyt mielein milläskänä sinne veden viileän syövereihin. Ei jos vaikkas uikkarini olisivatkin olleet matkassain mukana sattumalta!
Eivät ne olleet mukanain muttas kussa kotiain asti kerkesin niin olimpas mie nyt "viisas" etukätehen, muihin kesiin verraten ja niistä esimerkkiä ottain, kun otin ja pakkasin Heponi satulaan valmihiksi nassikan josa ovat valmiina niin pyyhe kuin uikkareitakin parit tsipaleet!
Sillä eihän sitä tiedä viellä kuin sitä tuolla Maailmalla Avaralla matkatessain paikasta toisehen joskus vaikkas sattuisin joskus jonkin vesistön äärelle... kuumana, lämpimänä päivänä... ja mielein tekisi.... uimaan...

2019.5.19.%20mukelolot%20uimassa%20Pohjo

   "Kruunupää."


   Ja loppuin lopuksi, tään reissuin jälkehen, kussa kotiain urkenin, kotiain Humisevalleharjulle palasin, ja elämä tää mätä, etehen päin tassuttavi, niin kaikki se murhehen kryyni joka oli perjantaina tälle reissullein lähteissäin mieleni päällä, kaik se paha olo jok´ itsellensä rakensi oman kolon sisuksiini miun... se joka sieluain nakersi, ajatuksian hämmensi, kuin pahainenkin "harakka huttuansa keittäissään"... se haihtuvi yhtälailla "tuhka tuuleen" kuin täänkin Leskenlehden kukkasen hantuvaiset haihtuvat jos ja kun jokin tuittupäinen Tuulen Tuiteroinen siihen päin hivenen kovemmin hönkäilevi.
Toisaaltaan taasen kohta se on tääkin sepustamani teksti, nämä kuvat, tää aika joka täsä, juurikin näillä hetkillä, näillä menneillä päivillä, hirmu tärkiät olivat - nekin "haihtuvat kuin tuhka tuuleen"; näitä en muista mie, et muista sie Armas Lukijain miun, eikää kukaan muukaan... Elämä tämä kun on kovin haihtuvaista.
   Elikkäs...Ei, ei tätä voi sanoa "lyhyesti virsi kaunis"-sanoin, tarvitaan useampikin sananen...
   Elikkäs; kyl kandee välleen höllätä, ottaa rennosti, vaihtaa maisemia, ynpyröitään, seuraansa, olla "immeisten ilmoilla" - saapi ajatuksia uusia, ja muitahin, aivoihinsa. Saapi asioihinsa toisenlaisia näkökulmia, saapi aikaa resussoida ajatuksensa järjestykseen. Saapi etäisyyttä asioihinsa, saapi aikaa ajatella.
Haihtuvat murhehen kryynit, haihtuvat mieltä painavat asiat. Häviävät tois´arvoiset asiat poies ja jäävät jälkehen vaine ne kaikista tärkeimmät: täsä tapauksessa, täsä miun tapauksessain, perspektiivi ja näkö mikä on tärkeintä - läheiseni, sukuni. Kaikki muu pyörii sit josain kauempana, josain siellä "piirin" äärilaidoilla eikä niiden saa antaa vaikuttaa niin voimakkaasti, vaan - ota "freelax".
   Senkin "hokasin" taasen, tään iän ikuisen, jo entuudessaan tiedossa olleen faktan: " Isovanhemmilla on oikeus ja ilo nauttia muoskain mukeloista - ei "vastuuta". Vanhemmille jää se vastuu ja kaikkinainen arjenpyöritys, yms.. "
Jälleen tuli siis tää(kin ) todistettua, tällä menneellä reissullamme: tää pitää he-le-katin hyvin paikkansa!
Kun mietin itseäin aikojen alussa omieni muoskieni kera niin sitähän se oli. Arkista aherrusta, arjen pyörittämistä, kaikkinaista huolehtimista, hoitamista, hoivaamista, yms.. Vasiten kun olin ainut aikuinen joka tään vastuun kantoi kussa sit puolisoin rinnallein tuli... Ei siin jäänyt aikaa mihkään vapaaseen, ilon pitämisee esim. jonnehin lähtein tahi josain jotain erikoista tehden ( ne ilot mitä oli, ne tulivat siin arjen kesellä, "tilannekomiikkana" ). Vastuu oli kova ja hivenen suurempikin kun erikoislapsia/nuoria joukossa oli useampiakin.
Mutta selvitty on - hyvä. Kaikista on tullut "kunnon kansalaisia", on työpaikat, työt, asunnot omat tahi vuokra-sellaiset. Ovat aikuisia, ovat henkkissä ssiis elvineet ainakin tähän asti.
Ja mie olen sankken ylpiä heistä KAIKISTA: "Muoskat - tykkään teistä!"