Niin, käväisin Kakakukko City go go:ssa lekurissa. Kyselivät kysymyksiään. Pyysivät tekemään liikeratoja ja kokeilivat käsien puristuskykyä ihan fyysisesti kädestä pitäin sekä yhdellä käsipuriste-vempaimella jota en ole viel konsa nähnyt, enkä konsa sillä kokeillut puristusotettain.
Kasselivat ( heitä oli siinä tutkiva tohtori ja takapirunaan sitten toinen iäkkäämpi tohtorismies ) röngtenikuviain ja jututtivat...
Totesivat loppuin lopuksi, ettäs ei mitään hätää. Heidän kirurgisen/ortopedisen puolen osalta. "Nuori ( sanoi tää vanhempi heistä ) ja terve ihminen." "Kädet toimii - jumpata tuota olkapäätäin voisin tosin." ( Ei siin kämmeniä, joita he niin kuin pääasiassa tutkailivat. )
Lähteiksein viel huikkasi toinen heistä perään, niin kuin asiaan mitenkään kuuluisi: "On muuten kauniit kengät sinulla!"
Menin aivan sekaisin, häkellyin oikein, enkä osanut kuin kiitellä moisesta kohtelijaisuudesta... kun täsä olen opetellut pikku hiljaa silleen pienesti, kauniisti, sievästi, ottamaan kohtelijaisuudet lausutut ain vastahan ja kiittämään sit niistä.         
   Miettien siinä ( ja viel täsäkin nyt ), ettäs se et juurikin äsken ( silloin äsken ) itkin ja sanoin suorat sanat heille et kun ei vain kädet ( vasiten oikia ) toimi! Hitto! "Mikä on vialla, misä on vika - ettikää se, kiitos."; niin nyt sitten näin menkein tottuneesti kiittelen vaine asiasta moisesta joka ei itse käyntini asiaan mitenkään kuulu?
Elikkäs kengät kauniit - elämä hyvin!?

   Lupauduin täsä ystävällein yhdelle siivousavuksi. Mie! Tällainen puolilaitainen! Muttas siis lupauduin kuitenkin, saatesanoin et teen sit pitemmän päälle, pikku hiljaa, sen mitä kädet periksi antavat.
Mitettien samalla et oma koti on juuri nyt siivouksen alla. Lattiat jo tuolloin olimma vosekkinut kyllä.... "Viel pitis suihku, sauna, vessa ja ne hitsin pölytkin?!"
Kekkasin siinä silloin ulkoistaa omat hommain nää: pyysin nuita muksuin mukeloita apuuni. Josko he vaik kaik pölyt? "Maksaisin kyl taskurahnaa siitä sit?"
   Nyt taisi tää ystäväin urakka, jonka kerkesin jo kyl aloitella, jäädä kesken miusta riippumattomista syistä ( sillä mie kyl sen lupauksein pidän minkä lupaan - vain "kättä, jalkaa, poikki", lupauksein antamain rikkovi ) ja mie tätä huusholliain, Majaani Mahtavaista olen sit pakertanut pikku hiljaa taasen iellehen.
Eilennä suihku, sauna ja vessa. Tänään jo kyökistä pölyt ja pinnat, pinnat ja pölyt. Nyt taukoa pidellen paikallansa. Josko tuota päivän tään mittahan sit loppuin huonehin pölyset nuo liiteleväiset vesisankon syvyyksiin siirtelisin?
Kuuntelen kättäin tätä tekeväistä ja mietiskelen...

   Aamusella olisi pitänyt yhden pullosen korkki avata, muttas ei kädessäin voimaa moiseen, ei. Ei puristusvoimaa, ei kierto voimaa, hyvä kun pullon tuon pitelyvoimaa!
   Samahan se on noin yleensäkin ( ja olisi nytkin jos juuri nyt tarvihteis ) niin pelkän kaffipaketin aukaisu, silloin kun sitä ei viel ole "korkattu", on työn takana! Kauan siihen menee kyllä, muttas annahhan olla - kyl se viel miulta aukenee kun vaine vuottaa kotvasen! Hitsi!
Se käsin kirjoittaminen on vaikiaa - ja tästä haastelein tohtoreille nuille - tietyissä kohdin, tiettyinä aikoina, muttas kuten he totesivat; terve olen. "Ei, eivät he ole kuulleetkaan sellaisesta allekirjoitus-leimasimista mitään. Mitä se sellainen on?"
Vetskarin veto kiini tahi auki, napparien... ei kun siis nepperien, laitto kiini tahi aukaiseminenkin, on joskus vaikiaa ja ajatustyötä vaativaa huttua.
Ne hillopurkit, mehupullot, sun muut sellaiset - onni niitä ei tarvitse aina olla aukaisemassa; aikas usein pitää pyytää toisia ne tekemään. Kuten töissä; Pomo teki ne kaik´ aina puolestain.
Siitä puheen ollen; tuleekohan tänä jouluna enää Piipparimökkejä? Se kun se niiden koristelu vaatisi tätä kättäin tekeväistä ja vähä väkistä, sitten? Tätä olen mietiskellyt täsä jo kotvasen kun Pomo kyseli et olisikohan niitä sit saatavilla....?

   Et kunnossa, mikä kunnossa - koko nainen. Mutta onni ne kenkäin KAUNIIT ovat!