...vereslihalla, sanotaan ja nyt on juuri sellainen päivä Mummelilla tällä.
   On yksi päivä jälkeen puolisoin poismenon noin yhdeksän ja puoli vuotta sitten, muttas on päivä jolloin on hänen kutsumanimiensä nimipäivä! Manu ja Manne, kuten monet häntä kutsuivat. Tumma ihminen iholtansa, vajeltaja luonoltansa ja mm. romaanienkin kera ( nuiden muiden vaeltajien ) kera pienestä pitäin tekemisissä ollut ihminen.
    Monesti olen miettinyt, ettäs kyllä se tästä, kyllä se pikku hiljaa helpottaa. Ja helpottaahan se jo toki. Ei ihan jokahinen päivä mielessä ole enää, muttas sit tulee päiviä tällaisia et ei yli ei ynpäri pääse ko mielessä on alvariinsa. Josko nuo muut kaudet näiden muistamispäivien välillä, ovatkin jo helppoja; ei mitään hätää, ei huolta, ei ikävää minkähänlaista. Muistissa vaine et on ollut ihminen tälläinen tärkiä. Jutellakkin voinen hänestä tosta vaine jo nyttemmin, ilman et itkuun pillahtaisin tahi et pala kurkkuun nosisi. Muttas sit nää päivät tällaiset - luulin jo yli ja ynpäri pääseeni! Kohta jo kymmenen vuotta kuitenkin pois menostansa, Tuon Ilmaisiin astumisestaan.
   Lie kertonutkin teille Armaat Lukijain miun, kuin aikoinaan kävin yhdessä sururyhmässä? En muista olenko vahi en, muttas siis kävin nyt joka tapauksessa.
Siel oli meitä vereksiä leskiä ja sitten yksi oli joka oli puolisoinsa menettänyt kymmenen vuotta sitten siitä ajasta taaksepäin. Silloin mietin ja kuuntelin kuin hän iellehen tuolloin ikävöi puolisoaan tuota. Mietin mitenkä se voikaan viel nuin pitkän ajan kuluttuakin koskea, sattua, ja koskettaa? Nyt tiedän, tajuan, tuon.

   Ylen äijy kaunis olisi päivä tää tehdä vaikkas mitä juuri tänä pänä. Aurinko Armas hellii meitä Maan Matosia lempeällä kevättalvisella loistellaan ja paisteellaan. Lämmä antaa sen minkä kerkiää, laskee yöllisen -15-17´C jälkeistä lömpö ja tilaa varmahan likemmä -5´C paikkeille kussa päivä tää etenee iellehen. Hanget hohtavat vereksen lumen hehkua, paikoin jopa kenties kantaenkin ihmisen kulkua himpun verta.
Olisi tosiaankin hieno keli vaik lähtiä jonnehin...
   Mietinkin et jonnahin? Jätän käsityöni nyt oman onnensa nojaan ( jonka näytän tekevän nyt muutoinkin; kierän sitä kaukaa kuin kissa kuumaa puuroa.... ) ja lähden valokuvaamaan vaikkas? No, auto täytyisi ensin lämmä laittaa - kehtuuttaa. Sekin kehtuuttaa et polttoaineet maksavat sit jos lähden! Ei ole kiva olla Matti Kukkaroisen kera "naimisissa".
   Siks toisekseen oli yhden nuoremman, uuden ystäväin ker himpun juttua eilennä ehtoolla et josko vaikk hän tulisi käymään tykönäin. Mites tästä sit lähtiä mihkään jos vaikkas hän tuleekin....?

   On se tuokin... Nuori ihminen muttas miten hyvin tähän asti onkaan juttumme kulkeneet. Kuin hyvin ollahan ymmärretty toisiamme ikäerostamme huolimati. Ei se ystävyys ikää siis katso perään. Tosin häätyy sanoa et ystävyydeksi se täytyy varmahan jättääkin. "Vastuu on vanhemmalla" ihmisellä. Jotenka mie olen se joka "nootin" sävellän.
   "Toisen konkkaronkka" on sit tuo ystäväin jonka olen nyt tuntenut ( heureka juuri tässä maaliskuiseen aikaan! ) nyt jo varmahan kolmatta vuotta.
Hän ikäiseni olisi, muttas hänellä on henkilökohtaisia vaikeuksia joille ei ihminen itse mahda mitään vaik kuin haluaisi tahi tekisi mitä vaine, niinpä se sit lyö jarruja hänen itsensä kantilta, et jos jotahin yhteistä meinaisi.
Muttas aina tuota on näköjään siltikin silloin tällöin nähty ja yhdessä touhuttu ain jotahin.
Haastavaa, hivenen haastavaa, on hänen kera olla ja jutella, muttas kukapa meistä ns. normaali olisi: on kokemusta hivenen erilaisistakin ihmisistä tähän astisessa elämässäin, niin ei tuota hirveää vaikeutta seurata ajatustensa juoksua erilaistakin.

   Ja George. Hän se iellehen kummittelee mielessäin. Oikeestaan enempi kuin puolisoin miun.
   Häneen vertaan jokahista ihmistä joka eteeni tulee. Ei taida löytyä hyvin helposti HÄNEN kenkiään täyttävää ihmistä elämääni. Hän on ihminen jota kaipaan todella paljon. Miksikö?
Hän on se ihminen joka viimetteeksi on ollut olemassa elämässäin tässä mukanain enempi tahi vähempi. Noin seitsemän ja puolen vuoden verta. Ihminen jota ylöspäin sain katsoa ja pitää Miehenä. Ihminen jonka kera koettiin ( tästä olen pakissut ennenkin ) lastemme kasvut pienistä teineiksi ja aikuisiksi. Koettiin se kaikkin kun ihminen itse aikuisuudesta siirtyy vanhuuteen ja saa mukaansa kaikki kivut, kolotukset sekä säryt. Erinäiset muutot huushollien ja remppoja niiden. Reissuja monia, uintiretkiä eri paikkoihin, iltoja kotoisia, iltoja ystävien kera, iltoja iltarientoineen. Aamuja, päiviä, iltoja ja öitä moninaisia. Elämää-tätä-mätä.
   Kuinka kauan vie aikaa, et irti päästää voi toisesta? Kuin kauan vie et ei enää kolahda missään? Kuin kauan vie et vastaan tullessansa ei satu sisimpään, ei sydän sykkärälle surkastu, ei itku kurkkuun nouse, tippa simmukulmaan pyri?

   Niinpä.
   Kuin helppoa olisikaan ollut jos puolisoin olisi saanut elää iellehen? Kuin sitä ei olisi tarvinnut miun-kaan tällaisia kokea eikää miettiä?
Mitä se elämäin mahtaisikaan olla nyt jos yhdessä olisi saatu olla -  jos sit olisimme edelleen olleet yhdessä tään mennen kymmenenkin vuottta, emmekä esim. eroneet?
Tosin nythän oltasi siin vaiheessa et juuri näillä vuosilla oltaisin menty naimisiin! Oltu jo kentis muutama naisissakin.... Hänen eläkeelle siiryttyään.
   Mitkä olisivatkaan meidän välit nyttemmin? Ymmärrettäisiinkö jo paree toisiamme kuin silloin aikoinaan, sillä olihan meillähin omat erimielisyytemme ain välleen. Mitkä olisivat tuntomme toisiamme kohtaan; vielkö yhteistä tahtoa ja tykkäämistä löytyisi?
   Se tiedän et tällä tiedolla ( ja kokemuksella ) mitä nyt olemma saanut täsä vajaan kymmenen vuoden kuluessa, katsoisin häntä aivan toisin silmin. Ymmärtäisin toisella tavalla, tajuaisin ihmisen hienouden erilailla. Sitä osaisi olla ns. armollisempi toiselle ja itselleen myös. Sitä suvaitseisi enempi, osaisi ajatella et meissä jokahisessa ( niin miussa, siussa, hänessä, meissä, teissä ko heissäkin ) on omat puuttemme, vahvuutemme, hienoutemme, erilaisuutemme, "huippumme" kuin myöskin varjopuolemme, heikkoutemme, surumme, huonoutemmekin.
   Ikä-lisä varmaankin? Niin näissä eri puolissamme kuin myöskin siin, et sitä ikä-lisän kera saa tällaisia näkökantoja joissa Maailmamme tään Avarainen on avartunut ja kykenee näkemään avarammin, suvaitsevaisemmin ja hyväksyvämmin kaiken.