Se on vaine aikas ovela olo ja tila kun väki vähenee ja tupa tyhjenee.
On muuten aikas hiljasta juuri ensi alkuunsa kun todella auttavaiset, avuliaat pirpanaiset, kotiinsa suorivat miun tyköäin ja täten jäin mie aivan yksinäin.
Silloin kuulee Tuulten Tuittupäisten huminat hormistoissa Harjun Humisevaisen, silloin kuulee jääkaappisen hyrinät kehrääväiset. Kelloin tikitykset naksuvaiset, ajan raksutukset aikalaiset - omat aatoksetkin nuo askartavaiset!

   Tuokio eilinen oli tuollainen ja nyt sitten kun mennehen yöllisen aikana juurikin tuo Tuuli Tuittupäinen on käynyt yhä mahtavaisemmaksi, niin kyllähän muuten KUULUU á la Humisevaharju! Ovat ne aina kuuluneet, muttas nyt on kyl eka kerta, ettäs tuolla josain hormiston päässä, jokunen metallinen osa pitää ääntä sellaista jota en ole viel konsa sen kuullut pitävän. Se on sellainen kuin jokin metallinen lippa, sellainen liikkuvainen lippa, ynmyräisen-pynmyrkäisen lätkän toinen puolisko vaine, heiluisi vinhasti jonkin ilman ja virran toimesta ylös-alas, ylös-alas, kiivaaseen tahtiin ja siitä aiheutuisi tuo ääni. Onneksi se on kuiteskin vaine ajoittaista - mikä helpotus, eikää alvariinsa kuuluvaista - mikä kauhistus.
   Aika tuo Rautainen naksuttavi seinälläin iellehen kuin ikuinen ikiliikkujainen olisi parhaimmasta päästä, jättäen jälkeensä kaiken mennehen ajan jota elää olemma saaneet. Se mittaa aikaa kuluvaa ja kulkevaista, mittavi aikaa mennyttä ja elettyä. Ja aikaa jota miulla nytten rutkastikin on. Hivenen sanoisinko jopa et liikaakin. Jo ihan näin "alkumetreillä".
   Aatoksista askarruttavista sanoa voinen sen verta, ettäs toillahan en niitä täsä onneksein paljoa kuullut pariin päivään kun muksuin mukelot tykönäin olivat ja sen mukana sitten ääntä mahtui "kartanolle" ihan kiitettävästi. Ei siin paljoa tarvinnut tahi kerennyt ajatella mitään kun heidän kera touhusin ja olla juttelin.

   Olikin ihan kiva juttu ( heitä taasen kiitellä sainen kiitosten sanoin ) kun olivat tykönäin. Oli ns. tuki ja turva leikkauksen jälkeen et jos jotahin olisi sattunut tahi känyt, vaik kovin ovat viellä nuoria.... Ovat kuitenkin aikaan saavia, tekeväisiä ja luotettavai jotenka sillä tapaa todella hyviä kuitenkin!
Suurena apuna kaikessa arkisessa touhussa täällä miun tykönäin. Monen monta asiaa avittivat. Monet kaffeemukilliset puolestain kantoivat. Monet kerrat kansiot, paperit, nitojat, reijjittimet, tulostimet, astiat, ru´uat, ostokset, roskat, yms. kantoivat kun en itse voinut kahdella kepakolla, kyynärkepillä, stallatessain ja tois´laitaisena kelkatessain.
Ja kaiken tuon ohella ja vasiten tuon takia ihanaisena "seuraneitinä" toimien siten ettei itsein "tarvinnut" ajatuksia "tuhlata" mahdollisiin kipuihin ja särkyihin sillä aikaa!



   Mummeron pinkeät "punajuuret"; kuten mukelot totesivat.
Nyt jo ihan mallillansa olevaiset vaik täsä ei ole mennyt ko sen kolmatta päivää vasta!
   Kun muistelen mennyttä aikaa, Aika-Raudan tuon tikuttavaisen palatessa vuosikymmeniä taaksepäin, niin muistan ajan se edellisen vastaavan leikkauksen ja voisinpas vannoa, ettäs silloin sitä oltihin aivan "surutta" täsä vaiheessa siel kippehin kirjoissa! Liekkö muistini pettää vahi oliko ihan todellakin näin? Liekkö silloin troppeja en saanut samonmoisia ko nytten vahi muistanko väärin?
   Iloinen kuiteskin olemma mie et nyt sainen paria-kolmea sorttia eri lääkkehiä joita napsin aamuin-illoin ja siin välissäkin - enkää sanottavammin kipuja tunne. Ihan siedettävissä "suhdanteissa" menhään. Pienessä pöhnässä kenties sit vastaavasti: esim. tänään piti vetästä päivänokoset muutamien minuuttien kun sen verta nuo tabut vetävät väsyksiin. Muttas eipähän ole kipuja!
Yhdet tropit sainen sellaiset jotka eivät passaneet miulle. Ne oli mahansuojatabut joita pitimmä ottaa aamusella ennen kaikkea ja kaikkea syötävää ennen. NÄin teinkin ja välittömästi sit oksensin kaiken sen syömättömyyden, sen tabun kera, ulos! Kokeilin kuitenkin sitkeästi ( sitkeä-sissi kun olen! ), uskoen tabujen nuiden voimaan, syödä aamuisen smoothieni nasuuni piskuiseen, uskossa-uljaassa et kyl se tästä vielä.... muttas kaiken sen "ulkoistin" sit välittömästi!
Niin ettäs - syö vaine nasunsuojalääkkeitä, joita vatsasi ei siedä, jotta voit sit syödä muita lääkkeitä!
  
   Jotahin hyvää, jotahin punaista ( kuin punajuuret? ), jotahin sinistä ja lainattuakin.... Mitähän se olisi? Häät? Jos perinteisesti menhään.... Sillä valkoistakin kehissä on mukana!
   Suunittelimma ja sovimma tyttärein yhden taitavaisen kera et sitten kussa leikattu koipein on, niin sitten tehdähän tärskyt ja hän laittelevi miulle....



...rastat tälläiset! Niin kuin lohdutukseksi moisesta kärsimyksestä, palkkioksi kipujen ja särkyjen kestämisestä - kaikesta tuosta ja monesta muusta.
Olipahan leikkauksessa ja sen jälkeisessä ajassa jotahin mitä vuottaa ja josta sitten unelmoida sillä nää rastat, takkuset tällaiset, ovat ollehet varmana jo sen vuoden ainaskin suunitteilla! Puhuttu on, suuniteltu on ja nytten sit totehen laitoimma.
   Näissä on valkoita noi harmajat suortuvaiset, siniset ovat lainatut-sellaiset jotka ennen olivat muksuin mukelolla hiuksissansa ja punaiset - no, nuo punaisethan jokahinen selvästi näkeekin.
Nyt vaine pitää oppia olemaan sit näihin kera. Pitää oppia laittamaan nämä kauniisti ja siististi mukanani kantaa. Vasiten sitten kunne taasen Töihin kenties urkenen....? Pitää nenga sit jokin suoja näihin päälle hankkia tahi kehitellä?
Pitää opetella sitomaan erinäisiä kampauksia näillä ja näihin. Ja viellä kaiken kukkuraksi pitää oppia "sietämään" näiden paino niskassain! On kuiteskin 63 tsipaletta painavaa kamaa.

   Tälle "jälkeiselle" ajalle varustin itsellein, hivenen niinkuin "kooten", kaikenlaista tehtävää paperista. Ajatuksella et sitten miulla on aikaa paneutua tuohon, tuohon, tähän ja tuohonkin. Ihan ajan kera ja hätäilemäti.
Mm. 24/7 muksuin vuosittaisen käyttörahaseurannan tarkistus paikkansapitävyydestä, kaikkinaiset sairaslomailmoittelut suuntaan et toiseen, ja monet muut vuoden vaihtumisen johdosta tehtäväiset kirjanpidot, kirjanpitojen karsimiset, yms..
   Näin siis ajattelin...
   Täsä päiviä on kulunut jälkeen leikkauksen tuon kolmatta nytten ja kuis onkaan käynyt?
Kaiken tuon mahtavaisen määränsä, pinon isommanpuoleisen, asioiden monenmoisten ja paljouden, olemma mie jo suorinut päivissä näissä mennehissä kahdessa! Kaiken tuon kivuttomuuden, kaiken tään tabujen napsinnan suoman ihanuuden johdosta, olemma voinut työskennellä ihan sujuvan sukkelasti ja täten sainen KAIKKI ne jo tehtyä eilennä loppuun!
   Tänä pänä sainen luvan käyskennellä ilman kepakkoja jos siltä vaine tuntuu, ja tuntuuhan se. 
Muttas sittenpä täten olemma mie aivan toimetonna nyt! Juurikin tään kepakottomuuden taatta.
Miulla oli tointa, oli kaikki nuo tehdyt hommelit mitä pystyin tekemään istualtain ja kahdella kädellä, ilman jalkoja - tukeutumati kepakoihin. Miulla oli aikaa, muttei kykyä tehdä mitään fyysisempää juttua tahi askarta, kepakoiden taatta jotka vaativat kaksi kättä niitä käyttääksein, ja jalkain taatta johka en voine varautua painollain.
Nyt miulla on edelleenkin aikaa, muttas miulla on myöskin kaksi tervettä kättä ( sen mitä ne nyt antavat myötä kyvyiltänsä - muttas periaatteessa siis kuitenkin terveet kädet ) vapaana ilman kepakkoja ja suht´ hyvä kyky liikkua klenkaten suuntaan tahi toiseen - muttas ei sitten lupaa astua askelta vakaata ja painavaista painollain! Eli mitään tehdä en voine.
   Mitäs mie sit teen! Tällainen Durasell-pupu! Mihkä aikain käytän, mihkä kulutan, kun en osaa olla vaine!
Voi tätä toimettomuutta!