...urille uusille. Kyllä se tästä viel liikenteeseen lähtee. Uskon näin, luotan näin, tahdon ja halajan näin.
   Niin, nyt sitten tästä iellehen jatkuu tää bloggaamiseni ihan tästä päivästä ylläkirjoittaneesta elikkäs nyt menhään päivää 21.9. ja "Armon-Herran", Ukko-Ylimmäisen, vuotta 2023.
Sainkin täten kopsattua tuolta toiselta saitilta kaik tekstini ennätys ajassa tähän entiseeni, aitoon ja alkuperäiseeni. ( Luulin et siinä nyt ainaskin viikkonen jos ei toistakin, menee, muttas teimpäs sen suit-sait sukkelaan ko näinkin nokkela flikka olemma mie! )
Nyt vaine sit toitottelen taasen tälle saitilleni, blogillein, onneva ja menestystä "uusilla urillaan" tällaisilla.

------------------------------------------------------------------

    Uusille urille se on arki täälkin rakennettava kaikin puolin.
    Esim. ko lähdemmä tuonne "ulkomaailmaan suureen" käväisemään, ni jokahinen kerta olemma nyttemmin ottanut kamerain keikkumaan mukaani. Eihän sitä konsa tiedä misä, milloin ja mitä vastahan tulevi? Tiedä vaikkas jokin luontokappale yllättäin eteeni ilmestyy tahi jokin kaunis maisema katseltavaksein tulee, siin samalla.
Tokihan se ennenkin ain mukanain matkasi, kamerain siis, muttas nyt sit ajatteleisin, ettäs viel suuremmalla syyllä olisi se miun mukaani kopattava. Ja tuohon ovensuulle se on kiletämäti "pesänsä" laitellut.... "Suntin suulle" ettenkö sanoisi. Siit se on helppo kopata ain mukaani ko lähtö tulee.

    Täsä yhden sellaisen aamusen kuvia matkaltain tuollaiselta.
Olikin kaunis aamu. Päivemmällä sitten piti pilveä Taivahankannella ja myöskin rivautti piskuisia sadekuuroja silloin-tällöin. Onneksein aamunen tuo oli kuitenkin tällainen:




    "Pilkku."



   nimetön



    "Vetten päällä."



    "Kaiku."



    "Aamu."

   Täällä olen välleen käyskennellyt tuolla ulkosalla, tontillain lähinnä nyt viellä, ja silloin ain nautiskellut olo ja tilastain tästä. Edes sen pienen hetkisen silloin ja tällöin. Kokenut olemma sen vapauden, sen viehätyksen kun olen täällä.
   Aivan kuten tuossa jälkehen varmahan sen viiden vuoden nyt kun otin toissa päivänä EKA kerran polkupyöräin allein ja kurautimma sillä enkää Hepo Hopiallain, kylille asioilleni.
Ette voi uskoakaan ( ajatella, tietää, tuntea? En tiedä, voiko toisen puolesta kokea jotahin? ) Armaat Lukijain miun, mitenkä onnessain olin! Mie ja pyörälläin! Mie ja se tunne kun on vapaa! Se vapaus, vapauden tunne kun poljet polkupyörääsi ja etkää misä vaine paikassa, paikkakunnalla, maisemassa, maisemissa, vaan juurikin nyt, täällä, ja TÄÄLLÄ!
Se tunne suuri, ihanainen, aito, riisumaton.... tai, no... riisuttu olisi varmahan kuvaavampi kuvaus.... kun "seisot" siin pyöräsi seljässä ja Tuuli Tuittupäinen puskee vastaan. Tunne "Titanic" varmahan jos voitte samaistua siihen ns. kelulallaan kuvattuun pätkään tuosta kyseisestä elokuvasta.

   Olenkin täsä miettinyt, ettäs mikä se onkaan tään elämäin tarkoitus yleensä? Entäs nyt kun olemma täällä?
   Päättelin et se on varmaan toisten ihmisten palveleminen. Ihan kaikkien ihmisten ja ns. lakien ja asetusten mukaan kaikenlainen palveleminen. Pitäen sisällään läheisistäin lähtien kaikki ihmiset ventovieraihin ja puolituttuihin sekä tuntemattomiin asti.
Käsittäin lähinnä ns. vapaaehtoiset toimet ja ihan vaine avittamiset, jelppaamiset, hyväksi tehtävät hommelit. Ei mitään palkallista tointa, työtä eikää palkkiollista hommaa, eikä puhdetta. Ihan vaine hyvää hyvyttäin tehtävät jutskat.
Sitäkö se on - tää elämäin-mätä?

    Mitä se on tää ihmis´elo?
   Tuolla tontillain puuhatessain tätä päivänä muutamana, kuulin Huli-lupterin äänen Taivahankannelta.
   Sen verta tiedän entisiltä sijoiltain, et se tarkoitti siellä useimmiten läheisen paikkakunnan isomman tehtaan yksityisiä lentoja kun sieltä tuotantoalueelta joku isoon maailmaan lähti käymään tahi sit sieltä kotikonnuillensa palasi. Tahi sit se oli jokin lannoituslento, paloturvallisuuslento tai läheisen pienen lentokentän vapaa-ajan lentäjien kone - tosin useimmiten se oli kyl silloin pienois-lentokone, purjelennokki, tms. liitäjäinen...
Sen verta tiedän, siis tiesin jo ennen tänne tuloain, ettäs täällä se tarkoittaa yleisimmin ( aina ) ensiapu-lentoa. Silloin on tosi kyseessä ja avun tarvis jollahin suuri, kun Huli-Lupteri täällä lentää jossain kolkassa.
    Tuolloin kun kuulin tuon lentonsa, niin ekaksi tuli mieleen tuo, ettäs nyt on jollahin hätä iso. Ajattelin, et toivottavasti kaik menee hyvin, toivottavasti kyseinen ihminen selviää hyvin osaltansa. Toivoin pikaista apua ja ajalta pyytelin armoa hänelle.
Sainkin tietää jälkikäteen, että oli se ollut ensivaste-yksikkö. Ja sen jälkeen paikalle oli tullut Pii-Paa-autokin.
   Niin, ihmiselo on täällä hivenen erilaisen "korren päässä" kuin entisillä seuduillain.
Jos jotahin hälyttävää tapahtuu, niin apu ei ole likellä, eikä lähellä. Se on kaukana. Siihen menee aikaa kussa se tänne ehättäytyy - jos ehättäytyy.
Sitä on niin kuin aivan uusilla urilla ja ulottovuuksilla tuonkin suhteen nyt, meikä Mummeliinikin.

   Tontillain ( vielä tarkkoja rajoja sen tietämäti ) olemma puuhaillut iellehen sitä siistien sieltä ja täältä, sekä poimien mm. sieniä erilaisia:



   Tänä pänä juuri poimin Voitattimus-tatteja sekä Nummitatteja näitä erinäisiä.
Tiedän - "limanuljaskeja" ne ovat, muttas mitäs sitten? Hyviä ne ovat. Vasiten kun sattuu, ettäs ihan tuosta oven edestä näitä saa ja voi poimia. Taatusti puhtaasta luonnosta, liki pitäin madotonna;



... ja hetimiten hyötykäyttäin!
   Teimmä uunilämppäreitä näistä, jam!
Ensinnä sipulien kera siivouksensa ja palastamisensa jälkeen paistatellen paistinpannullain ja sitten Kaikettomien Leipästeni päälle sitä seosta asetellen. Viel viimeiseksi päälensä viipaleet juustoa ( ihan maidollista nyt ) sekä uunin "uuden" ( ja tosi piskuisen ) uunemiin toviksi kätkien. Jam!



    Mikäs se on siis täällä näin "korvessa", urilla uusilla, ollessain kun ruokaa saan mm. suoraan luonnosta? Ja jopa niinkin, ettäs ko perkasin nuo sieniset Tatti-moiset, niin niistä syntyneet perkuu-perkeet otimma ja heitimma suoraan tuonne luontoon takaisin!
Miksi mie niitä olisin buukannut roskikseeni tuohon ko täällä ei ole, ei toimi, mikään biojäte-lajittelukaan? Kaik olisi mennyt ensin siihen muoviseen roskapussiin, sitten roska-autolla se olisi kuskattu jonnehin KAUAKSI kaatopaikalle ja sitten siellä stallattu muiden jättehin kera isoon jätekasaan! Mitä järkeä tuollaisessa nyt juuri esim. näiden Tattimus-tattien perkeiden kera?
   Luonnosta ne tulivat ko mie ne sieltä otimma, ja "luontoon siun on palama" ko mie ne sinne mettän kedolle takaisin nakkasin.
Eikös se ole yks´ ja sama? Se, että ne siellä kasvaa, eläimet niitä syövät, ne murenee sinne ja maatuu, luonossa paatuu sekä palautuu takaisin multiin nuihin KO se, ettäs mie niistä hyvimmän osan itsellein otan, sipullan ja silppuan niitä pienimmiksi palasiksi kun niitä siivoan sekä sit takaisin sinne luontoon nakkaan kelpuuttamattoman osan niistä? Samat sinne tuolloin menee kuin jos en niitä sieltä keräisikään, samaiset osat ( paitsi ne parhaat, madottomat osat ) kuin mitä siellä ennen keräämistäin kasvoi ja olisi sit myöhemmin sinne maatunut talven tulevan tullen.

   Urat uudet urkenevi, askelet astuvaiset tiensä löytävät.
   Niinpä. Muistatte Armahat Lukijain miun kuin mie "ennen muinoin" Humisevallaharjulla stallade kesäiset ajat pikkuisissain kuteissa. Avojalan tassuttelin, sukatta suksin, paikkaan jos toiseenkin. Oli lämmä kystä kyllä, oli hiki "hatussain" - vasite kun alkoi "pukkaa soijaa" hipijääni, pintaan ilmestyä vaihde-ja-sellaisia.
   Tämä paikka olevainen, Pieni Punainen-pirttinen, on aivan toisilla leveyspiireillä kuin se -harjunen siellä. Tää on kyllä kasvitieteellisesti tietojeni mukaan lamalla kasvuvyöhykkeellä elikkäs sinällään ovat olo ja suhteet samanmoiset entisen paikkani kera, muttas... Niinpä; "muttas".
Täällä "vallitsee" "isomman oikeus". Täällä on se tuo MERI joka puhuu ja puhisee. Se on se joka nootin antaa ja sanoo.
Täällä on kentie samaiset lämpö ja tilat kuin entisillä -konnuillain, muttas täällä se samainen lämpö ja tila merkitsee sen lisäksi koleutta ja kosteutta. Se mitä oli ennen tuta mm. miulle, Mummelille Humisevanharjun, niin se ei olekkaan samaista nyt miulle, Mummelille Pienen Punaisen-pirttisen!



    Tätempä tuossa yöllliseen aikaan kekkasimma mie et laitempas tuonne porstuaani uuteen, kulmalle eteisen, tällaisen piskuisen korisen josta vaikkas nyt mie lähinnä, tahi vierahat tupahan tähän tulevaiset ( paitsi miehet; niille ei ole täsä niin ISOa sukkakokoa! Pitiskö muuten varalta hankkia....?  Siinäpä olisi ideaa.... ), voinen tarvittaissa villaiset sukkaset tassujeni peitoksi vedellä, laitella villaista nuttua nurkuville jarpeillein, kylmästä hytisiville ulokkeilleni, noille vilukissaisille.

   Uomat siis etsittävä on uudet, tavat toiset opittava. On ajateltava asioita hivenen toisin kuin mitä ennen asuessain toisaalla. On toimittava toisin monessa toimessa, otettava huomioon aivan erilailla asioita monia; mm. tuo ensiavun vasteajan pidemmän, sillä ei tässä enää nuoria olla, ei - miekään.