Silloin kun aattona Vapun huhtikuussa,
koivuilla simat jo on puussa,
ilmassa ääni raikaa erään hepun,
mukaansa hän on ottaa "eväsrepun".
On Luoja mahtavan janon antanut hälle
kun sitahtaa Heppu järven luodolle tälle.
Mieltään painaa visainen pulma;
jonnekin reppuun hävinnyt on pullon kulma.
Reppua kaivaa, kuuntelee käkee,
ah, nyt viimein uumenista repun hän pullonsa kulman näkee.
Tarvita tähän nyt ei laardia saati sian porkkaa
Heppu kun simapullonsa korkkaa.
Ajatuksensa simalla Heppu huumaa,
"Illan rientoihin tästä...": hän tuumaa.
Nousee, taskuansa kaivaa
jokin nyt mieltä vaivaa...
Käsi avaimia hamuaa, löytää:
munkki sieltä vierähtää pitkin luonnon pöytää.
Heppu munkista palasen haukkaa,
pulloaan kallistaa, menovettä naukkaa.
Sitten pullon korkin hän kiinni vääntää,
kärjet kenkien kohti rientoja kääntää.
Kauaksi Heppu ehdi ei kulkea,
kun uni jo hältä saa silmät sulkea.
Näin silloin Hepulta ajataus ja taju lähti,
- sammui tämä uljas loruni tähti.
PS. Heppua ennen kotiin ehti,
Hepun oma aamulehti.
Kommentit