Silloin kun aattona Vapun huhtikuussa,

koivuilla simat jo on puussa,

ilmassa ääni raikaa erään hepun,

mukaansa hän on ottaa "eväsrepun".

On Luoja mahtavan janon antanut hälle

kun sitahtaa Heppu järven luodolle tälle.

Mieltään painaa visainen pulma;

jonnekin reppuun hävinnyt on pullon kulma.

Reppua kaivaa, kuuntelee käkee,

ah, nyt viimein uumenista repun hän pullonsa kulman näkee.

Tarvita tähän nyt ei laardia saati sian porkkaa

Heppu kun simapullonsa korkkaa.

Ajatuksensa simalla  Heppu huumaa,

"Illan rientoihin tästä...": hän tuumaa.

Nousee, taskuansa kaivaa

jokin nyt  mieltä vaivaa...

Käsi avaimia hamuaa, löytää:

munkki sieltä vierähtää pitkin luonnon pöytää.

Heppu munkista palasen haukkaa,

pulloaan kallistaa, menovettä naukkaa.

Sitten pullon korkin hän kiinni vääntää,

kärjet kenkien kohti rientoja kääntää.

Kauaksi Heppu ehdi ei kulkea,

kun uni jo hältä saa silmät sulkea.

Näin silloin Hepulta ajataus ja taju lähti,

- sammui tämä uljas loruni tähti.

 

PS. Heppua ennen kotiin ehti,

       Hepun oma aamulehti.