Pertti Mäenpään sanoittaman laulun "Kuudes joulukuuta" sanoja mukaillen
ISO kiitos KAIKILLE tuonne jonnekkin Ylisille.

Ilman teitä, ilman heitä - ei olisi meitä.

"Teille käsky kuului rajoillamme seistä,
oli tehtävänne silloin mahdoton.
Sinne jäivät ikuisesti monet teistä,
teki valintojaan käsi kohtalon.

Ovat rajalliset elämämme päivät,
emme koskaan tiedä kenen vuoro on.
Monet palas’, mutta liian monet jäivät,
vuoksi kodin, isänmaan ja uskonnon.

Ilman ontuvaa ystävääni,
olisimme vain läntisin lääni.
Ilman miestä, jonka jalka on nyt puuta
olis’ arkipäivä kuudes joulukuuta.

Ilman teitä, selvinneitä jostain sieltä,
puhuisimme nyt vierasta kieltä.
Ilman heitä, joiden ristit ovat puuta,
olis arkipäivä kuudes joulukuuta.

Eivät koskaan mene umpeen sielun haavat,
emme niitä pysty teille korvaamaan.
Aivan liian harvat teistä nähdä saavat,
kun me itsenäisyyttämme juhlitaan.

Vielä vapaa on ja itsenäinen maamme,
se on sitä vuoksi suuren urheuden.
Nöyrin mielin Suomen lippuun katsokaamme,
kiitos teidän, se on sinivalkoinen."


2014.12.27.%20Puustellinrannalla%20%20%2

    Hyvää Itsenäisyyspäivää teille Armaat Lukijain miun!

   Ja myöskin itsenäisyyttä sekä itsepäisyyttä.


   Sillä en vaine voi olla ajattelemati sitä, ettäs minkä uhrauksen he jo edesmennehet ja he, vielä jäljellä olevaiset, elossa kulkevaiset, sotamme vetaraanit, lotat, yms. sellaiset ihmiset ovat joutuneet tekemään!
Sitä ei varmana voi ihminen käsittääkään edes oikein kokonaan. Se on karsia ja valtava.
Voi sanoa ihan kurailemati, ettäs koko valtakunnan arvoinen! Viitaten täten niihin lasten satuihin joissa prinssille luvataan ain palkkioksi prinsessa ja puolivaltakuntaa. Täsä, ja näissä, taistelussa/issa jonka/tka he ovat käyneet, voisi ihan sanoa tuosta urhaudesta ja kaikkinaisesta sotimisesta, yms., ettäs ovat kyllä ollehet, ja ovat vieläkin, ihan KOKONAISEN valtakunnan arvoisia, kun ovat saaneet meille tuolla uhrauksellaan ITSENÄISEN valtakunnan!
He ovat olleet määrätietoisia, perin-suomalaisia Jukuripäitä! Itsepäisiä ärräpäitä. Oman arvon tunevia, periksiantamattomia ja - urheita.

   Itse olen kasvanut suvussa jossa ei olla oltu mitenkään "suuna-päänä" sukumme historiamme tiimoilta, koska evakkona tänne tultuaan ovat saanehet valtaväestöltä aikas kehenot kohtelut paikassa-joka. Täten on pitänyt pyrkiä unhoittaa taustansa, heimonsa, kielensä, yms. kaikkinensa. Vaikkas ns. valkolaisia mekin/hekin ovat olleet ja valkolaisten sakaan tulleet - muttas kun heimo sattui olemaan "väärä" isäntätalollisten mielestä...
Joo, niin... siksipä sitten en ole ylen äijy saanut tietoa taustoistamme; niistä on vain aina vaijettu. Ei ole suvun perintönä kerrottu jälkipolville oikeestaan mitään.
   Nytten vasta, menkein siis kohta jo vuosisatanen jälkeen rauhan tulon, olen esim. mie saanut risauksen sieltä, toisen täältä, tietohoni ja nekin aikas hataralta pohjalta kun eihän äitini, rajan takaa pienenä muoskana tullessaan enää niitä aikoja paljoa muista.
Olisi pitänyt osata kysellä mummolta, muamolta, kun hän vielä eli. Se vaine ettäs isse olin silloin viel niin piskuinen ettäs eihän sellaisia juttuja pienille korville kerrota! Enkää tuota olisi osanut kyselläkään erikseen; ei suvun historiikit lapsia, ja nuorisoa kovin kiinosta...
   Muttas näin Itsenäisyyspäivän tiimoilta tulee mieleen kaksi asiaa ( ja nää mie olen pakissutkin teille joa aikaisemminkin Armaat Lukijain miun! ) .
Se kuin ukkini oli paleluttanut jalkojensa terät siellä "reissuillansa" mustiksi asti. Sitten itse vuollut niitä "tarpeettomina" ollen, ja niin edelleen.
Sekä se ettäs mummoni veli oli lähtenyt vapaaehtoisena rintamalle ns. alaikäisenä; kuoli siellä juuri ja juuri täytettyään 15,5 vuotta! Kerkesi vaine mennä taistelurintamalle. Laaki ja - vainaa.
  
   Näin kun mietin näitä tiedossain olevaisia läheisteni kohtaloita ja peilaan niitä sitten tähän aikaan, tähän olevaiseen, kuluvaiseen ja itsein kohille, niin aikas hiljaseksi pistää.
   Ajatuksella, ettäs miullahin on tuota jälkipolvea ( veljiä en omaa yhden yhtä ) sen verta, ettäs jos he kaikki, tahi osanenkaan heistä, rintamalle olisivat joutuneet alaikäisenä tahi sitten vaikkas ns. yläikäisenä, sallitulla, oikialla iällänsä, TAHI sitten vaikkas noin vapaaehtoisena lähteneet niin heistähän kaikki voisivat olla jo Mananmajoilla! Siis miultahin ns. ylitse puolet lapsistain - puolisoltain enin osa!
Aivan siis karsiaa ajateltavaa!
   Eikää tuo ylensäkään sota ja sotiminen - se ettäs se olisi tään miun sukupolveni kohille sattunut - tahi sattuisi; ei se vaine "ota onkeen".
  
   Jos taasen mietin sanontaa sellaista ettäs "sotaa käydään aina joka toisen sukupolven aikana"... ( Tai näin mie sen olen ainakin kuullut ja muistan... ) niin mites se nyt onkaan/olikaan?
Mummoni ja ukkini ovat ollehet viimeiset -polviltansa jotka sen ovat kokeneet, kun ei lasketa mukaan vanhempiani jotka ovat ollet vielä pieniä lapsia näiden sotien aikana. Vauvoja, alle koulukkaita. Sehän sitten tarkoitaisi ettäs se olisi ollut, tahi pitäisi olla, sitten juurikin miun sukupolvi joka sen taasen tuta saisi!?
Muttas jos taasen ajatuksella että se olikin tuo vanhempain sukupolvi, se joka sen sodan silloin koki lasna ollessansa niin sittenhän se tulisikin tuo miun muoskieni sukupolvi joka sen taasen tuntea saisi? Tuo lapsi-evakkojen lastenlapsien -sukupolvi? Juurikin tuo sukupolvi josta laskeskelin, ettäs miultahin olisivat kaikki pojat ( ja nykymaailmassa varmahan ainaskin osa tyttäritäkin - jos ei muutoin niin lottina, tms. tavalla siellä palvellen maatamme ) "reissulla" tietämättömällä...

    Voi, Ukko-Ylimmäinen, anna tämän rauhan jatkua!