Se että maailma romahtaa, se että maallinen maailmasi valoaa syvälle maan uumeniin.... Se kun matto vejetään jalkojesi alta aivan totallisesti. Koko elämäsi ja olemassa olosi häviää tyystin. Sinulla itselläsi eikä sinun tuntemallasi maallisella maailmalla ole enää mitään merkitystä tahi tekemistä. Kun olemasa oleva maailma heittää häränpyllyä, kun se katoaa näkyviltäsi, kun se haihtuvi kuin tuhka tuuleen - harhaan hajalleen hajoten.
Onko tutun tuntuista, tahi tutun oloista? Miulle on/oli, kuten silloin kun täsä pari päivää sitten tuumailin kuin synttärit ovat persiistä.
   Muistan kuin tuntui että millään ei ole mitään väliä. Suoraan sanottuna melkeimpä koko elämiselläkään, kun sen verta pahasti sattui ( tietäin varsin hyvin että: "Aina kannattaa katsoa mitä nurkan takana on olemassa - mitä elämä on juurikin siuta/miuta varten varannut!" ).
Mietiskelin jotta miksi mie piirrän tuohon seinään tuota teostani? Sillä kun ei ollut enää mitään merkitystä - ei enää tuon jälkeen.
Mietin miksi mie suunnitteleisin enää tulevaisuuttani tahi tulevaisuuteeni mitään - kun niillä ei enää ole mitään tarkoitusta.
Ajattelin että sama se vaikkas en enää huoltaisi nuita lohkeilevia jalkapohjiani tahi kraappaisi säärikarvojani - kun eihän niitä enää kukaan näe! ( Tietäin varsin hyvin että vasiten jalkapohjien hoito on yksin ja vain ainoastaan MIUN itseni hyvinvoinniksi tehtävää hoitoa ja huolenpitoa! )
Tuumailin mielessäin jotta miksi enää pitäisin huolta painostain - sama se vaikkas lihoisin ihan muodottomaksi... kun ei enää kukaan miusta pidä, saati tykkää...
Juolahti mieleeni miun jotta sama vaikka "mökkihöperöityisin" tyystin enkää nokkain ulos enää laittaisi - mitä se haittaisi, mitä sillä olisi kellekkään merkitystä?
Siis suoraan sanottuna - kaikelta tipahti pohja poies kun "ei kerta kukaan miusta välitä" - miksi sitten mie itsekkään?
   On se vaine hassua tällainen ajattelu ja tunteminen. Kun nyt aina korostetaan ( vasiten nykymaailmassamme ) että ensiksi ihmisen pitää pitää itsestään ja sitten vasta tulevat toisten pitämiset, mielipiteet ja toisista pitämiset, jne..
Mutta totuus on kuitenkin toinen, kuten vaikkas nyt täsä itsekkin sen huomasin: jos en merkitse itse kallekkään mitään ni en sit kyllä merkitse itse itsellenikään mitään. Tylyä ajatteleutapaa muttas niin totisinta totta kuin olla ja voi.
Mutta kuten erääseen ihanaiseen korttiin on kirjattu eräs ihanainen teksti: "Maailmalle saatat olla vain yksi monista mutta jollekin saatat olla KOKO maailma."; näin sitä vaine ihminen ( miekin ) haluaa kokea sekä tuntea - sano sit ketkä tahansa, mitä tahansa!

   Mutta onneksein "luulo ei ole tiedon väärti", onneksein totuus onkin toisenlainen, sillä sain tietää jotta vaik tuo edellinen tietoni onkin totisinta totta niin silti olen "tärkeä" ihminen. Olen "maailman keskipiste", olen se yssi ja ainoa. Syitä ja "syntyjä syviä" en avaa tässä teille Armaat Lukijain sillä jokin "häpy", jokin yksityisyys, se miullahin olla pitää, muttas kerron teille että onnessain olen:"Jiii-haa!"
   Nyt on miulla syytä elää tää päivä, huominen ja huomisen ylikin! On syy miksi teen jotahin, on syy miksi jätän jotahin tekemäti. On olemasa ihminen jonka takia haluan vaikkas piirtää tuon seinäin valmiiksi, haluan huolehtia itsestäin, haluan... tehdä vaikkas vallan mitä. On olemasa ihminen jonka ajatteleminen saa tietyt tunteet sisuskalujeni sekaan jylläämään, on ihminen joka merkitsee enempi kuin vain "hyvää päivää kirves-vartta"-tuttavuus. Ja ennen kaikkea - olen tärkeä jolle-kulle!
Olen siis olemasa! Miekin...