....pitkästä aikaa. Miteinkin täsä, tuossa käydessäin käyskentelemässä, kreippaasti stallustelemassa, pitkin-poikin tään kyläpahasen kulkuteitä, et mikä siinä on kun ei tunnu nyt oikein kirjoitus lähtevän? Ei asiaa mistä praattaa, ei jutuille juurta, asiaa asiatontakaan edes? Olisko se et elämäntilanteeni nyt vain on tällainen ettei siitä ole paljoa pakista, ei asiaa kertoa? Vai "panttanko" jostahin syystä kaiken sisällein ja sit huonommin voin kun kaiken tuon märän sisuksissain kannan? Vahi olisiko niin, et sittenkin kaik´ hyvin olisi ( tätä kyl´ sankkevan suuresti kyseinalaistan.... )? No, oli miten oli - "Herra kait sen yksin tietää". Muttas kävinpäs joka tapauksessa taasen stallade sen päälle kahdeksan kilo ja metriä suuntaan et toisehen ja perille kotio sen jälkeen viel´ osasin ihan empimäti. Maanantaina siellä järven jäällä tassuttellin päälle kympin ja eilen jotahin... neljä-viisi kilometriä. Et kait tuota ihan pitää hyvillään olla loppuin lopuksi kun saan itsein repäistyä liikenteeseen vaik´ nytkin ennen lähtöäin arvoin et lähteäkö vahi eiköö lähtiä? Hirviä hinku olisi olla lähtemäti ja vaine kois olla öllötellä. Tekemäti mitään tahi ain´ puuhaten jotahin, sillä kyl tekemistä kois ain´ on! Ja miksei joskus voi olla tekemäti mitään? Kuten tein esim. sunnuntaina Töittein taasen lauantaina loppuissa toviksi. Olin niin ventti ko vaine voi olla! En ns. evästäkää liikauttanut sunnuntaina. Olla öllöttelin, läämän saunan ja se siitä sit - siin oli ihan tarpeeksi tekemistä niillä jäljellä olevilla voimillain tuolloin. Nyt olisi kyllä voimia vartalossain, mut mieli on hivenen samia koska miul on kokeilussa yhdet uni-tabut tätä nykyä. Ne tekee olon hivenen höntiksi. Mie sanoisin et on "turra" olo ja tila. Ei turta vaan "turra". Sellainen puoli-hönttimäinen. Hivenen sumentaa ajattelua ja ajatusten juoksua, sumentaa aamuja etenkin ja käynistykseen lähtöä - ei ihan välttämäti halua aamuun uuteen heräillä kreippaasti ja pongantaa pedistä ylös kuten normaalisti. Aikas pitkään tulee ain vatuloitua sänkkyvän pohojalla. Toisaaltaan nautin siitä nyt, sillä enpää tuota ole eläissäin maanut sängyssä näin vatuloiden! Aina on pitänyt pongahtaa kuin pingispallo seinään kimmoten, ylös kunne simmut aukiaa, ja töille suoria päivään uuteen. No, näillä uusimmilla taboilla on myöskin sellainenkin haitta, et ne kuivattavat "kidukset" jotenka luulempa et se hyöty mitä niistä saan ( piiiiit-kät yöunet ), niin se hyöty ei kevennä näiden huonojen asioiden puolta sen kummemmin, JOTENKA en varmahan tule käyttämään näitä sen kummemmin jatkossa. Kokeilu riittää. Palaan miedompiin joita käytän vain silloin kun tulee taasen sellainen uneton kausi josa valvon yöt yön jälkehen ja unta jo haluaisin. Muutoin menen sit omillain; vähillä unilla. Luulen, en tiedä... Tiedän sen sijaan sen, ettäs HIRVIÄ hinku reissun päälle olisi ( ka´ kummaa!? ) kun siitä on tosiaan jo USEA kuukausi kunne viimotteeksi olen misään käynyt, edes Luovolla! Voisin tietty tehdä jonkusen piskuisen reissade, muttas en viitsi tuhlata rahojain sellaisiin koska Matti - se se osaa kukkarossain asustaa yhä enenevissä määrin! Jotenka nyt vaine pinnistän, pidennän pinnani, kerään matkakassaani, ja kohta, viellä kolme viikoa.... ja sitten lähden Luovolle! Sekä nautin! Tosin teen hommia siellä; käväisen pystyttää tään vuotein ekan valokuvanäyttelyni sinne - jee! Mut kait tuota silloin kerkiää siin samalla nauttiakin siitä ynpäristöstä, eiks vaine? Kamera ehdottomasti mukaan! Purku-reissulla sit en kerkiä kuin mennä, purkaa, ja palata; vaine yssi yö siellä - pöh! Yö ja yö-kyläily... Olempas onnessain kun ei ole nyt tarvinnut lähteä ns. yönselkään yökylään kun ei ole enää George miulla olemassa, muttas samalla poden suunatonta ikävää siten, et voisin jopa toivoa, nottas kunpa tarvitseisi lähtiä... Mitenkä sitä voikaa ruojaa ikävöidä! Ei sen puoleen nyt on puolisoin ollut aikas paljon mielein päällä siten, et häntä olen muistellut paljon, yllättävän paljon sanoisin. Miksihän? Onkoo tää tälläinen kevättalvinen sää ja tila joka sen tekee? Tulevat mielen päälle ajat kun käytiin joukoltaan tahi kahteen pekkaan Sukumme Mökillä kevättalvisin saunaa lämmittämässä ja saunomassa sekä muutoinkin oleilemassa siellä, mm. makkaranpaistolla, yms.? Ja tietysti sekin et nyt juuri täyttivät yhdet yhteiset tuttavamme 60v. ja sitä myötä sitten ajatukset kulkeutuivat, kulkeutuvat, tykö puolisoin? On se jännä miten aika tuo kulkevainen kulkee etiäpäin näin. Vastahan he, kuten puolisoinkin, täyttivät 50-vuotta ja nyt jo sit 60-vuotta. Puolisollain olisi ikää nyt jo... 63 vuotta! Heureka, siitä tulee tänä vuonna kymmenen vuotta kun hän Tuon´ilmaisiin lähti! O-ou! Mitähän hänelle nyt kuuluu? Onko siellä kaik´ hyvin, kuinka hän voi? Ja sit toisaaltaan mitenkähän hänen maallinen majansa on jo täsä kymmenessä vuodessa maatunut, matojen syömä kokonaisuus? Mikä onkaan ihmisen todellinen olo ja tila kuolemansa jälkeen? Onkoo se tuo "taivaallinen" olo ja tila vahi onkoo se ihan vaine biologisesti matosten nakertama "emmentaalijuusto"? Emmentaalista asiaan moiseen kuin - taidanpas tästä lähtiä käymään kaupalla ruokaostoksilla. Meinahan, nottas jos muksuin 24/7 taasen käväiseisi tykönäin; pitäisi olla ruokaa mitä tarjota, ja jos taasen muksuin mukeloita erinäisessä kokoonpanoissa tulevat tällä loppuviikolla kukin vuorollansa tyköni; evästä pitää olla tarjota. Jotenka; the end nyt.