Käväisin eilennä päiväsyvämen jälkehen iltaisena päivänä Taivaanrannanmaalarina paikallisella kansallismaisemalla juuri ja juuri mahtuin sinne ylitse pyyhkäsevien lumisten kuurosateiden sekaan, väliin ja alla.
Mahtavat olivat "vibat" ja meiningit kun näitä pilvimassoja seurailin aivan kuin paraskin myrsky-bongari olisin ollunna vaik´ ei nyt myräkästä mitään tietoa ollutkaan. Muttas se, ettäs seurailin näiden pilvilauttojen ja sademassojen taivallusta pitkin maita ja mantuja ylitse paikallisten vesistöjen - wau niitä näkymiä komioita! Ja se nopeus kun ne siirtyivät paikasta toiseen. Ei sitä ihminen välttämäti tajua tuonne taivahan tuuliin tähytessään kuin sukkelaan ne siellä kaukaisuudessa vaeltavat paikasta toiseen. Sitten kun ne laskeutuvat näinkin alas ja viistävät kosteilla, sateisilla, hännillänsä Maan Matosten kamaraista matavaa, niin jopas sitä sitten näkyilee mik´ onkaan tuo vauhti "päätähuoimaava" nuilla meneväisillä! 



   Täsä valokuvanen joka on täysin epätasapainossa olevainen - sorgy...
Valokuvassain tästä kuiteskin näkyilee kuin on jo luonossamme väriä ja liskää ihan kivasti vaik noin yleensä ottain harmajan aikaa viel menään.
Tästä näkyilee myöskin tuon yhden Taivahanrannan tietämillä matkustavaisen sateisen kuuron "alas lasku" mahtavainen.
Näiden takia sen tähän nyt "jätin".
   Paikkana Saaristotie, Ulmansalmi. Katse kohti Honkasaarta ja Vuohisaarta Paasiseljällä.
   Täsä alla sitten samainen massa hivenen toiselta kantilta valokuvattuna. Voisi kenties sanoa, ettäs pilvimassan tuon toiselta puolelta, toiselta laidalta. Nyt jo mie kapuamassa Väisälänmäen päälle pitkin metsäisiä polkuja olemasa olevaisia. Tälle valokuvallein kylläkin poikkesin polulta, uraa urkenin uutta, syrjään syvyyksiin mettän mennä astelin....






   Polun varrella tämän yssi niistä paikoista johka soinen jäädä vaikka pitemmäksikin aikaa. Paikka joka aina näin lämmä on "kuperuutensa" takia. Suojaisa, lämmä, kuiva. Vika luminen, eka sula.
( Täsä olisi muuten tämän polun huolehtijoille, tästä polusta askeltavaisesta huolen pitäville, vihje; tähän katveeseen oivaan penkki tahi kaksikin Kulkijalle Kummajaiselle asettua aloillensa, tuokioksi tuumailla? )
   Ja näin kun tämä näin lämmä on, niin tästähän mie sitten bongasinkin ekat Tuomien kukkain alkavat kukinnot!






   Valokuva latistaa; Taivahanrannassa upea "spektaakkeli" erilaisia, erinäköisiä, -sävyisiä, sinisiä värejä...
   Sanoisinko, nottas edessä "siintävi" viel jäiden vankina olevainen Siippolanselkä. Sen takana Taivahanrannassa Jynkänniemi kera Viitamäen, ja oikialla näkyilee sit Kuivaniemi.




   Puut ihanaiset, yllä ja alla. Alla puu joka "täytyy" jokahinen kerta ain ikuistaa uudelleen ja uudelleen...






   Laidunmaata ylänköjen.
   Täsä valokuvassain "juksaan" katsojaa; käänsin kamerain siten, ettäs tää "tasanne" näyttää täl viisiin tasangolta kun oikeesti tää kyl viettää lievästi tuonne oikiaan, ja sitten lopulta oikeen voimakkaasti vielläpä lopulta.




   "Lunta, lunta, lunta....", erään laulun mukaan. Sitä viellä oli ihan tarpeeksi.
   Lähteissäin matkallein tälle tuumin et otampa varuilta kuiteskin kumpparit tassuihini. Tiedä vaikka siel kuin kostiaa viellä on?
Ja todellakin kiitin matkallain tällä tätä oivaa oivallustain, sillä olihan siellä kosteaa ihan kaikki ja allaa. Sekä lunta kasoittain. Pitkin sekä poikin. Vasiten kunne hivenkään syrjempään stallade. Ei aina riittänyt Kontionkaan kengänvarsi kun sinne syvyksiin valkiaan humahdin vähintään polviain myöten!
   Itse polulla tää valkia, luminen, massa ei kyllä kulkua Kulkijan Kummajaisen haitannut mitään. Olivat nimittäin tampanneet mennä talvena sen verta tukesasti pohjan polulle poukkoivalle et siinä riitti viel "hankikantoa" kulkijalle. Ei uponnut vaan kantoi askellusta vakaata iellehen ihan hyvin kunne vaine polulla pysytteli kiel tarkasti keskellä suuta, astellen - niillä osuuksilla joissa sitä nyt sitten viel jäljellä oli.




   Kuusen kaarnaisen pinnan jäkälää pinnalla maan.
   On se "Tapion riihenpuinti" maaliskuinen nämäkin nakellut maan kamaralle.
( Maaliskuun ensimmäisen myrskyn jälkeen... siitä sen seittimisen viikkoa, niin on sulat maat jo.
Tätä maailskuista myräkkää - kuten muutamia muitakin myräköitä vuodemme kierossa - sanotaan Tapion riihenpuinniksi. Tapio "pui". Se katkoo puiden oksia. Nakkelee mettän puista kaikkea; oksia, kaarnoja, käpyjä, naavaa, jäkälää, yms., alas Tuuliensa Tuiskujen mukana. )






   Katse kohti Pohjolan kulmia josa lähinnä näkyilee Kiittolanniemi Martikkalansaaren kera, Aurinko Armahan kilossa ihanaisessa...
   ...ja juurikin silloin samaiseen aikaan on Saaristotien tiemeellä, välissä Väisälänmäki ja ns. Lapinlahden keskustan, tällainen "laskeuma". "Sataa, sataa, ropisee - tili, tili, tom...":






   Kuullut olen et selkiällä säällä, kun aika, paikka, sää ja tilakin olvat otolliset, tästä hollilta näkyilisi tuolla kaukana, kaukana ja viel kerran; kaukana, Puijon torni Taivahanrannan liepeillä?
   Sippolanselkää kera Iso-Arraikka- ja Mustasaari -saaren, mm..




   Mikäs on Matkamiehen( naisen ) matkatessa, Metsänpojan(tyttären) matkatessa tällaisissa maisemissa olevaisissa.
Ei tästä paljon paree tarvihhe olla, eikä kaipaakaan. Kaik hyvä - Maailma Avarainen, hyvä.




   Toviksi tupsahdin tohille, asetuin aloillein, kupsahdin kotahan kotvaseksi. Istahin itseksein, siristin simmujain, katsahdin maisemia mahtavaisia. Huo´ahdin.

   Maisemia mahtavia.... seuraavat sit ovatkin Roivaala-tiluksen maita.... kait heidän - luulisin näin....
No, muttas ainaskin tään kyseisen tilan yläpuolisia peltoja ainaskin näin fyysisesti ollen. Jep, jep.






   KÄSITELTY valokuva!
   Ihan rehellisesti tään täsä nyt, näin, kerron kun kerrankin näin tein; käsittelin ottamaain valokuvaani.
Ja vain sillä, ettäs tään valotus-jutska himpun pileleen meni kun nappasin valokuvain tään. Sitä sitten halajin "korjailla" kun muutoin tään kuvain asetukset ( syvyydet, kuvakulmat, valot ja varjot, yms. ) ovat kohillaan mitä ihanaisesti. I like it!









   Karjamaja-kaffilan kupeelta Pihilajia useampikin tsipale yksissä tuumin potretissa täsä.

   Siinpä se meni sitten se eilinen iltainen päivä miun Mummeroisen; stallatessa ieleh järilöih polkuja poukkoilevia, maita nuita mahtavia, tienoita teittämättömiä.
Ihan oli kiva happee haukata, viettää tuokio pitkästä aikaa luonon helmoissa ( edellinen oli taanoin Korkeallakoskella ) ja olla vaine. Viimeiset ajat kun menivätkin ( eilennä opettaissa ) huusholliain tätä, Majaani Mahtavaista, siivotessain, paikkojansa vosekkiessain. Päivät pääskytysten, hivenen kerrallansa, päivästä päivään - viiden kuluessa; ain kätein leikatun periksi antaissa...