Eilinen aamunen "ani varhainen" alkoi jälleen kierroksella "puutarhassain" eli kiertelin kaik n. 80-90kpl sisäkukkani katsastain kuin itse kukin voi? Pitääkö johkin tarttua rivakasti tahi vähemmän rivakasti hommiin avittaaksein jotenkin asianomaista yksilöä? Onnekseni kuitenkin tässä ollaan jo sen verta pitkällä kevättä kohden menossa ettei syytä moisiin toimenpiteisiin ( taaskaan ) ollut vaan kaik ovat jo toipuneet multien vaihdostaan eikäs mitkään Ökkö-Mönkijäisetkään näyttäs valtaavan alaa itselleen sen vartaa ettäs hätä persuuksissa olisi.
Jotenka mie nyt vain hivenen karistelin muutamaia kuivuneita lehtisiä poies ja "tyydyin" ihastelemaan alkavaa kukkaloistoani! Niitä harvoja, yksiä ainuita Kakatuksia, jotka miulla kukkivia kukkasia ovat kun ei tää miun klyyvarini kukkienkaan tuoksuja kestä...

1%20%282%29.jpg

   Kunne olimma tällaiset aamun kieroksein tehnä kera aamutoimieni ( mm. aamu-smuuthieni kitusiini vetänyt ) aloin mie pakkailla evähiä mukaani ottaakseni ja samallatein kaikkea muutakin mukaani otettavaa viemistä sukulaisilleni kun kerta heitä päivän tämän mittaan tulisin näkemään. Eli toimin kuten vanha sanonta "Vie mennessäs, tuo tullessas - ja mäkätä männessäs..." neuvookin.


   Ja tietty kamerain tuo oiva räkkine, mukaani myöskin...
Jopa niinkin "hienosti" ajatellen ja toimien ettäs aamun tuon eilisen koittaissa räknäilin jotta pitiskö miun lähtiä liikenteeseen vaikkas puoli tunteroista aikaisemmin kun normaali ajoaika edellyttäisi jotta kerkeisin sitten kamerallain pitkin matkaani laukoa? Huomasin kuitenkin aamuani kiirehtiessäin että niitä aamuisia hommia ( mm. pyykinpesua ) oli sen verta topakasti ettenhän mie suinkaan siihen puoleen tunteroiseen mitenkään joutunut. Ei sentään. Siinä meni sen varta paljon aikaa että sitten viime tinkaan, tiuku-tiuku, vasta mtakahan pääsin!
Ja silloinkin kävi sen verta köplästi ettäs kun jo alku matkallani pitimä poiketa tyttärein miun tykönä sekä tietty päästä kamerallain laukomaan KOSKA oli matkallain tällä sen verta "pakko kuvata" -kohtia että enhän mie sitten päässytkään tästä "kotikylästäni" irtaantumaan kuin vasta noin vartin myöhässä siitä ihan oikiasta aikataulustain!
   Huh, siin olikin sit kiinni ottamista matkalla ja tuolla eilisellä "pikku liukkaalla" kelillä kun osa maantiestä oli aivan sulaa, osa mustalla jäällä tahi sitten ihan ehdalla ja kovalla jäällä lumimassan päällä. Ja kaiken maailman uria pieninä sekä todella syviäkin siellä lumi/jäämassan kohdilla.
Ja etenkin kun tekevi miun mielein päästä laukomaan kamerallain sen jokahisen torpan, mäen, petäjän ja puskan äärellä KUN aamunen tuo olisi ollut niin ihku ihanainen kuvata jokahista kohtaa. Sen Aurinko Armahan valo oli eilen niin herkullisen oikia ja ihanainen että ihan sielua riipi kun pitimä kaik ne ihanaiset kohteet jättää kuvaamati ja ei kuin vaine painella kaasu-pedaljonkia vaine alemmaksi ja alemmaksi jotta saisi aikaani tuota rientäväistä kiinni mahdollisimman paljon. Ja sainhan mie loppuin lopuksi sen kummemitta sattumuksia, hurjasteluja, tahi muutoin ylettömästi liikennettä rikkomati. Jopa niinkin ettäs se oli sovitusta tapaamisesta vain noin 5-10minuuttia myöhäisempi aika kun mie sovitulle paikalle saavuin.


    Mutta jos ei kiirehdittäisi nyt kuitenkaan viel ihan sinne tapaamiseeni asti ( josta en tään enempää sit tässä mainihhekkaan sil se on tyystin yksityinen asiani se... ) vaan mie laittelen tähän kuvia matkaltain tältä:

1%20%283%29.jpg

   Akkalansalmen sillan aamu-usvainen herääminen Karkkiniemen ja Pohjoissaaren välistä kuvattuna.
Niin lähempää...

1%20%287%29.jpg

... kuin kauempaakin.

1%20%284%29.jpg

Samaiselta paikalta Väisälänmäkeä kuvaten...

1%20%285%29.jpg

... kahden kuvan kera.

1%20%289%29.jpg

Ja tien toiselta puolelta aamuaurinkoa kohden; vasemmalla laidalla Suoniemi, sitten Ruoholuoto sekä piskuinen Taskusaari. Ihan oikialla Pohjoissaarta ja sen Myöhälänniemeä kuvaten.


1%20%2810%29.jpg

   Maailmankatolla.
Akkalansalmensillan päällä sitä aamuista utu-usvaa kuvaamassa.
   Tästä en siis yksin kertaisesti voinut kaasutella ohitse ilman että stoppasin Hepo Hopiani lähimmälle mahdollisella taukopaikalle huokasemaan, ja itse sitten kipittäisi ylös "katolle" tähtäilemään kamerani linssieni lävitse näin mahtavan salaperäistä näytelmää.
Olisihan se ollut "synti ja häpiä" jos tätä "kerran kohdalle" sattuvaa ilmiötä en olisi malttanut pysähtyä kuvaamaan.

   Kunne tuolta Maailmankatolta laskeuduin alas ja hopotin Hepollain hivenen etiäpäin tullen toiseksi viimoiselle sillalle Saaristotietä, saavuin paikkaan jossa eilennä siitä kohin ohitse viilettäissäin yhden ystäväin kyydissä, huomasin siin liki kaksi Joukahaista... Atvailin nyt että josko lie ne viel siin majaansa pitäisivät...

1%20%2816%29.jpg

Siellähän ne olivat vielä. Liekkö Majaansa Mahtavaista ajattelevat sinne perustaa kupeelle sen sillan vahi muuten vaine huokaisevat sii sulalla matkallaan jonnekkin? Mene ja tiijä mitä "mieroilla" mielessä.
Oli kuitenkin mukava kun he siellä vielä "vuottelivat" ja ennen kaikkea että olivat joko niin nuoruuden pöllöjä vielä ( toinen heistä kaulaltaan viel nuoruuden kellertävissä höyhenissä ) tahi muutoin kesyjä että pääsin jopa näinkin liki heitä kuvaamaan.
   Kuvissani näissä näyttäisi kuin olisivat jäätyneet kiinni tuohon jääpintaan mutta sen mitä mie heitä melkein ynpäri pyöreetä tietä pitkin pääsin kiertämään niin miusta näytti kyl että kumpainenkin oli vaine lepäilemässä jääriitteen päällä. Jalkansa vetäin sinne höyhenpeitteensä sisälle lämpimään...

1%20%2823%29.jpg

... kuten nokkansakin välleen.
Toinen heistä ns. vahtia piti ja toinen ( tahi molammatkin tovin aikaa ) välleen otti sit näin rennommin.

1%20%2820%29.jpg

   Tällaisella aukialla he "majaansa" pitivät silloin.
Tuossa vasemmalla on pieni luoto jolla kasvaa muutama puukin. Puussa yhdessä on jonkun laittama linnunpönttö ja siin pöntössä käy aina pesintäaikaan aikamoinen silke kun pienokaiset siellä piipittelevät.


   Tään jälkeen oli se yssityinen juttuni miun.. josta hivenen myöhästyin...
Sekä sitten SEN jälkeen, vuotellen jos kumeisesti siel tapaamisessa, pääsin omille jutuilleni, omalle ajalleni, omiin menoihini. Jee! 
Suuntasin kohti mökkiämme ja sen hiljaisuutta kun sinne ei ollut nyt muita matkalla kuin mie vaine. Ei kuten usein ettäs jos ja kun sinne yksi meistä urkenee niin kohta siel sit ovat jo muutkin paikalla.
   Pihaan päästyäni suorin ihan ekaksteks rakantamaan notskia ja siihen syttyä tulen muotoista saamaan. Tulen tuon tuulen mukana tuivertavaisen leimutessa yssiksensä mie otimma kamerain kaulallein killumaan ja suuntasin askeleeni  hankikantoa pitkin ynpäri pihapiirimme.

1%20%2830%29.jpg

   Kuvaa peltoaukialtamme...

1%20%2829%29.jpg

... pienten Piipertäjäin tassujen jälkiä pinnalla hangen...

1%20%2832%29.jpg

...navettamme pitkulainen...

1%20%2849%29.jpg

... ja sen kupeelta muutamia Humalan kukkasia sekä...

1%20%2850%29.jpg

...Keväänhampaita.

    Kunne notski oli paistokuntoon kekälöitynyt kieroksein aikana mie tuikkasin makkarain á la mie paistutikkusen nokkahan ja astelin niitä sinne notskillein kärvistelemään. Tosin en mie tykkää niitä silleen karrelle poltella vaan vaine hivenen väriä pintahan saaden ja lämpöä ytimeensä ottain. Sekä sitten ilman mitään -tsuppia tahi -nappia  syöden kera sämpylä-pämpylöideni. 

1%20%2834%29.jpg

   Täsä yllä ja alla kuvia porstualta kun mie siin ulkoportahilla olla ellottelin nauttien eväistäni ihan kaikessa rauhassain. Ekaa kertaa muuten tälle keväälle näin rötkyillen jonnekkin! Hyvä mie! Johan tuo oli aikakin; olleen sentään jo maaliskuun loppua lähentelemässä.
   Kuvassani näkyy vaine yksi "urani" jonka hankikannon ylle tein pihassamme ollessain mutta todellisuudessa niitä sinne uraantui useampiakin sillä askeleeni nuo kävivät ihan entiseen malliin ( kuin ilman lunta kulkeissa nurmipihalla ) porstuasta navetalle, saunalle, huussiin sekä milloin minnekkin tarpeelliseen tahoon.

1%20%2831%29.jpg

   On se vaine oikeestaan jännä juttu kuin sitä ihminen urautuu niin näin askelluksissaan kuin muutoinkin elämässään vanhojen uriensa mukaisesti. Kuin miekin nyt taasen tänne mökillemme matkani taitoin. Ei välttämäti mitään syytä miksi sinne mennä, ei syytä mitä siellä tehdä, mutta niin vaine sinne mennen kun kerta veri vetää.
Onko syynä se että sieltä mökiltämme on mielessäin vanhoja hyviä kokemuksia näin kevättalvista? Muistoja joita tehtiin yhdessä puolisoni kera hänen viimeisimpinä vuosinaan: kuljettiin hankijaisilla, lämmiteltiin saunaa ja saunottiin, paisteltiin makkaroita ja evästeltiin. Oltiin kahden ja vietettiin aikaa. 
Vai mikä se "mieron" tielle laittaa, urille entisille - ja uusillekin?

1%20%2836%29.jpg

   Onko se syntyperäinen vietti kuten näillä mökkimme ylitse auraavilla Joukahaisilla ain keväisin? Onko se jokin sisäinen tieto että kun tulee kevät niin tielle on vaine käytävä? Sanoisin että ei, ei voi olla sillä Joukahaisethan tietävät minne mennä, minne lentää, mutta miulla ei sisäinen tutkani kerro että joo meneppäs tuonne tahi tuonne. Tahi viel "paree"; ei se kerro miksi pitää lähtiä ja mennä? Ei ole osoitetta tiedossa määränpään, eikä aikaakaan tarkempaa. On vaine Aurinko Armahan säteiden tietty kulmaus ja loistonsa upea joka sisimmässä syvämen sykkyrälle laittaa ja käskee matkaamaan maille maailman avaran.
   Vahi onkoo se sisuksien kaipuu toisen luokse? Jonkun jota ei ihminen tiedosta mutta kuitenkin sisukset nuo kaiken tietäväiset kertovat aivonystyröille ja tunteville sieluille syvyyksissäni ettäs nyt, nyt olisi taasen se hetki kunne siun lähteä pitäisi - jonnehin?
Muistissain on ihan pentuajoilta asti tuntemuksia näin kevähältä kun tuli ja oli tää samainen tunne sisuksissain. Ei tarvittu "muuta" kuin Aurinko Armahan tietty valo ja lämpö kun se tulla tupsahti mitenkään lupaa kysymäti liki tunteitani ja silloin sitä oli meikä likka ihan tietämätön olento ettäs mistäs nyt onkaan kyse? Tunnettava ja yssiksensä kärvisteltävä vaine oli.
   Kaukokaipuuta? Sitäkö se on? Onko se ns. jokahinen keväinen kaipuu jonnehiin tuntemattomaan, kauaksi poies? Kuhan vaine matkaan lähtisi, ja matkaa tekisi - määränpäästä viis. Pääasia että matkaasi teet ja siitä nautit. Sitäkö se on? "Surku rannalle jääviä laivoja", siis?

  Olipa se ( tai tää ) nyt sit mitä oli niin olkoon se rauhassansa ja mie omassani...
Tehden vaikka tällä tietämättömällä ajallani tällaisia pienoisia reissujani kera viel pienempien jutskien. Kuten sitten taasen tein tuon evästämiseni jälkeen ja lähdimmä kiertelemään pihapiirimme ulkopuolelle pitkin maita ja mantuja:

1%20%2839%29.jpg

   Kevään viivakoodit - tänä vuonna tämän näköisinä.

1%20%2841%29.jpg

   Tassujeni jäljet hankikannolla.


1%20%2842%29.jpg

   Ja samoilta huudeilta kaksi kuvaa; väliä melkein päivälleensä viisi vuotta.

9.4.2012.%20Kumpulassa%20saunomassa.%20%

Tuo ensimmäinen kuvanen eiliseltä ja tämä alempi sitten ajalta 2012 jolloin siellä puolisoni kera tepasteltiin ynpäri änpäri.
   Näin se vaine aika tämä kiirehtiväinen ( tahi matelevainen - miten itse kukin sen näkeekään ) ielleen ennättäy ja maailmaamme muutavi mielensä mukaan meiltä sen kummemmin lupia kyselemäti, tahdommepa sitä tahi emme.
Miten mukava olisi nytkin tälla samaisella kohdin ollut tepastella nuin aukialla kohin ja jopa laskea tuolta ylämäen kallioilta pulkkamäkeä kuten sillon vuonna 2012 siksoin miun muoskat tekivät. Nyt se ei olisi mitenkään täällä onnanut kun puuntaimet ja vesakot ovat sen verta jo mahtaviksi ja tiheästi kasvaneet että sinne et sekaansa mitenkään mahdu. Et edes pujottelemalla sillä toinen niistä jo siin mahdollisessa "väistämiskurvissasi" vastahasi tulee... Vähän niin kuin se kuuluisat Nimismiehen kikurat tahi maantien kuopat; "kaksi niin liki ettäs ei kolmatta väliinsä mahdu" - tai jotain sinne päin...

   Mitähän siitäkin tulisi... jos näin tällaistenkin matkojen, reissujen, ja etenkin Taivaanrannan maalarin, aatokset joku ns. puhtahaksi kirjoittaisi? Kaikki ne päättymättömät pähkäilyt, aatokset avulijaat ja tuumaukset toivottomat. Siitä varmaan saisi aikasmoisen Nobelin arvoisen kirjasen kyhättyä kasaan. Meinaan että on ne vaine moninaiset atvailut jotka näin etenkin "tyhjää toimittaissa" ( siis etten ole mitään järkevää, pakollista tahi ajatustyötä muutoin ruumiillisesti tekemässä ) tulee funtsittua. Miten sitä ajatukset laukkaavatkin paikasta toiseen - hyvä kun itse niiden perässä ain pysyy. Eikäs pysykkään kun ain toinen johtaa johkin toiseen tuumaan ja sitten jo huomaankin ettäs mites sitä nyt tänne tultiin? Äskenhän oltiin tässä päivässä ja nyt sitä ollaan jo vuodessa "kirves ja vasara" sekä kohta varmaan jo jossain "avaruussukkulassa"...
Eilenkin ajatukset nuo "katalat" kulkivat ajoissa menneissä kera puolisoin sekä päivässä eilisen tapaamisen jonne ennättäydyin. Mutta sitten tuumailin jo kuitenkin tulevaisuuttani ja päiviä tulevia. Huh, sitä aivotyöskentelyä.
Mitenkähän tuo olisi jos joku olisi kopannut aatoksein ja veisi tään miun aivotyöni ulkomaille hyödynnettäväksi... kuten sitä välleen immeiset puhuvat että Suomesta valuu aivotieto ulkomaille käyttöön kun fiksut ihmiset sinne pakkaavat mennä ain jostahin syystä.

   Kuvani kuvattuani, evääni syötyäni, ajatukseni atvailtuani ja notskini sammuttua pakkailin kiiretönnä kimpsuni ja kampsuni kasaan ja karautin Hepo Hopialleni kotiani kohden.
   Matkallani tällä meinasin kuvaille nyt ajan kera niitä kaikkea mitä aamusella tulomatkallain jäi tsuumaamati muttas kuten tietää kameran linssien läpi tähtäävä ihminen niin ei se vaine niin sanottua ole; et sie kuvaa samaa näkyä uudelleen enää toisena aikana, toisena kertana. Ei suinkaan.
Se kaikki mitä oli aamumatkallain näkysällä, se kaikki mitä Aurinko Armas näytti aamutuimaan - se kaikki oli haihtunut päivän tuon aurinkoisen, porottavaisen ja lämmittäväisen sumujen myötä haihtunut taivahan tuuliin.
Esim. ei enää ollut sitä pakkasen huurteista ja kylmän kalseaa hirsiladon kuvetta mettäreunassa kuvattavana - olihan se lato tietty paikallansa muttas se tunnelma, se kylmän huurteisuus oli päivän myötä vaihtunut ihan ns. normi näkymäksi. Ei enää ollut sitä utuisen usvan syleilyynsä kietomaa järven selkää huurteisine rantoineen olemassa - järvi, rannat ja puut olivat paikallansa mutta se utu ja huurre vaihtuneet olivat ns. normi tilaan. Eikäs ollut enää sitäkään ihanan aamu aurinkoisen varjostamaa lahdelmaa joka aamulla ohitsensa matkatessain silmiäni hiveli - nyt sitä porotti päivän "paahtava helle" muutain maiseman tuon ns. ihan tavan omaiseksi.
   Näin tyytyminen miun oli vaine matkaani ielleen taittaa ja kohti määränpäätäni ( kotiani ) edetä saapuin ehtoon korvalla Majaani Mahtavaiseen.