Kävelin päivällä lääkäriin ( jälleen ).
   Matkalla tuolla sattui kylänpinnassa vastaan kulkijainen kissakopan kera. Kaks´lahkeinen, nuorehko, noin 30 vuotias henkilö.
Mietin kuka Kumma-Kulkija Maan Matonen matavainen kera elukkansa? "Kovin harhaan askeltaa, pyörii, hyörii; nitä nenga etsinöön?"
   Pääsin kohdallensa ja tämä loineh lausumahan miulle:
"Anteeksi, tiedättekö missä täällä on eläinlääkäri; tuossa oli kyltti ja se tänne osoitti?"
Kerroin hälle etten tiedä ko en omista eläimiä. Kerroin myöskin, että ennen yksi oli vuosikymmeniä sitten "tuolla ja tuolla", mutten nykyään tiedä et misä sellainen on.
Kiitti tämä hemmo jo hiven huolestunut, kiitoksensa sekä asteli hissulleen matkaansa.
Äkkäsin äkisti ja änkerin viel peräänsä kuitenkin lausumahan:
"Entäs jos kysytte tuolta sen kortteerin liikkeistä; tietäisikö sieltä joku jotahin?"
"Niin, minäpä käyn kysymässä - kiitos teille."
"Ei mitään."

   Tuiki-tuntematon, varmasti vieras, miespulinen ja nuorempi ko mitä mie Mummeli matavainen, hissulleen hiipiväinen, tietä mittaavainen, muttas siltikin....
   Miten voikaa näin ihmisen mieltä ilahduttaa kun nuin kohtelijaasti lähestyi ja viel teititteli ko ventovierahia oltihin!
Eikää tokassut suoraan, yks´-oikoseen, et tiedätkö sinä.... onko tietoa... tms..
   Päivän valon pilkahdus.
Kiitos hälle, tunemattomalle, päiväin tään ilostuttajalle