Kävin tässä eilen ehtoolla ( siis yösyönnä ) pistää jalalla koriast eli podimma lavantautia taasen. Siellä akkain rivissä seistessä ja vuottaissa et kukahan miuta sieltä tanssihin hakisi, pohdin "syntyjä syviä"...

   Miten herää mielenkiinto toiseen ihmiseen? Mitä naiset kattoovat miehistä ja miehet naisista? Se lieneen jokahisen henkilökohtainen variaatio tyyliin ettäs joku kiinnittää ensin huomion jonkun vaatteisiin, hiuksiin/kampaukseen, meikkiin, tuoksuun, ulkonäköön - tai sen puutteeseen... tai mihinpä nyt vaine, mutta sit joku toinen johkin toiseen kohtaan, piirteeseen, tms.. Muttas johkin kuitenkin.
Näin yksilönä, paritonna, mietiskelen ettäs miksi se on niin että sitä kiinnittää huomiota tietyn tyyppisiin miehiin? Mikä heissä on se ns. yhteinen nimittäjä joka saa miun silmäin heihin tarttumaan? En ole sitä vielä hokassut. Se on suuri mysteeri miulle edelleen.
Sellaisen huomion olen kuiteskin tehnä ettäs jos ja kun silmäin johkin "yksilöön" pysähtyvi himpun pitemmäksi ajaksi niin miksi, oi miksi, se on usein sitten ns. yksipuolista? Siis tarkotan ettäs hän joka tuntus, näyttäs, miusta mielenkiintoiselta, niin hän on sit harvoin kiinnostunut miusta. Ja usein se on kyl toisinkin päin: joka osoittaa mielenkiintoonsa miuhun niin sit usein hän on jostain syystä mielestäin luontansatyöntävä "yksilö". Miksi se on näin? Miksi eivät "tasan käy onnenlahjat"? Miksi toinen on kiinnostunut mutta toinen ei? Miksi ei voisi olla molemminpuollista mielenkiintoa - tahi inhoa? Vahi siinäkö se piileekin se "syvin" totuus: silloin kun se joskus harvoin, kerran tahi muutaman, immeisen elämän aikana, loksahtaa yhtä aikaa vastatusten niin se on sitten siinä! Silloinko "vakka kantensa löytää"? Silloinko se on sitten ns. pysyvä parisuhde? Sellainen jossa ajatelleen ettäs mummoksi ja uksiksi asti, ja siitä pidemmällekkin, ollaan sit yhdessä.
Mikä on se Luojan luoma sydeemi tässä maanpäällisessä "parituksessa"? Mitä se Luoja on ajatellut ( tahi ajattelee )  kun meitä pareiksi lykkää? Tahi näin ykkösenä ollessa: mikä se on ettäs sitä ei sitten löydykkään? Miksi se Luoja, tahi mikä se nyt sitten onkaan... sattuma?... sallimus?... kohtalo?..., on näin nyt tään kelkkain asettanut?
   Tietty, ain "voidaan olla ystäviä" - ja muuta sen kaltaista "plaada-plaadaa".... Kylhän mie sen ymmärrän ja tajjuun. Ja useinhan se onkin niin hyvä. Paree jopa niin monen monituisen kaverini kera, kuin ettäs muodostettas parisuhde. Ja sekin viel et koskaanhan ei immeisellä ole liikaa ystäviä. Ain ystäviä tarvitaan. Olkoot hyö sit samaa sukupuolta tahi vastakkaista. Sil kun ei mielestäin ole piirun vertaa väliä - siis sil että onko ystäväni nainen kuin miekin vahi sit mies. Se vain... ettäs miulla pruukkaavat "kaik" ystäväin, tuttavain, olee yleensä miespuolisia, eikäs naisia! Jotenkin vaine tuun mielestäin paremmin juttuun miesten ker ku naisten. Siis huom. miun mielestäin sillä enhän tok tiijä mitä naiset tahi miehet itte ajattelevat ystävyyksistämme?
Muttas pariksein ( ja sitä myötä vällyin alle ) hyväksyn itellein vain miespuolisen kumppanin. Sen kun on Luoja alkujaan miulle mieleksein antanut. En kykene itellein ajattelemaan nais-kumppania, en. Mutta esim. omille muoskillein ihan hyvin. Olenkin ain puhellut heille että jos ja kun he aikanaan "näytille" kaveriaan tuovat niin sil ei ole väliä että onko se samanmoinen kuin kyseinen muoskain vahi eri sukupuolinen? Pääassee on ettäs molemmat ovat onnellisia ja toisilleen passelit.